Apua 4kk vauvan iltaraivareihin ennen nukkumaan menoa

Meidän ennen niin kiltisti yöunille nukahtanut vauva on nyt kohta kaksi viikkoa saanut aivan oksat pois- raivareita, kun tajuaa, että ollaan yöunille laittamassa. Olen sulkenut silmittömästä huutamisesta kaikki vatsakivut ym. pois, sillä se on niin selvästi unen vastustusta. Kun aina samanlaisina toistuvat iltaruutinit alkavat (laitetaan kaihtimet kiinni, käydään kylvyssä, laitetaan yöpuku, lauletaan jne.) alkaa siihen asti iloisena ollut vauva karjumaan kuin viimeistä päivää. Lopulta nukahtaa uupumukseensa vähintään tunnin, kahden konsertin jälkeen. Eilen muun muassa sain heti vauvan rauhoittumaan, kun vein kesken huudon hoitopöydälle vaipan vaihtoon. Naureskeli siinä iloisena ja jokelteli. Mutta heti kun lähestyimme makuuhuonetta alkoi taas tuo karmea huuto. Vauva ei kertakaikkiaan halua käydä iltaunille.

Yritämme pitää kaiken rauhallisena ja päivät ovat jo pitkään olleet samanmoisia, tosi rauhallisia ja mukavia. On koitettu nukkumaan menoa aikaisemmin ja myöhemmin - ei auta. Päikkäreitä poika nukkuu ihan kivasti, mutta niidenkään pituuudesta tai määrästä en ole apua löytänyt. Kun poika sitten viimein nukahtaa, nukkuu yleenä komeasti 12 tuntia yhdellä syönnillä, mutta nuo raivarit ovat todella rankkoja. Tosi ikävä olo jää, kun pieni nukahtaa siihen, että huutaa ittensä uneen.

En haluaisi syliin nukuttaa, kun on osannut niin hienosti omaan sänkyynsä nukahtaa ennenkin. Yksin ei tietenkään anneta huutaa, vaan silitellään ja paijataan ja annetaan tassuhoitoa ja otetaan syliin ja kannetaan. Kaikki meteli on pois, puhellaan rauhallisesti ja tehdään kaikkemme jotta vauvalla olisi hyvä ja rento olo. Keinot on nyt ihan loppu.

Osaatteko sanoa mikä tähän auttaisi? Ja onko muilla vastaavaa? Jos on ohimenevä vaihe, niin kauankohan mahdollisesti kestää? Meillä naapurit ovat nyt kuittaileet jo pari kertaa ja harmittaa senkin puolesta. Kiitos paljon vastauksista!

 

Uskoisin, että hänellä on meneillään joku vaihe. Meillä oli aikoinaan samanlaista, kesti muutaman viikon. Tämmösiin vaiheisiin kannattaa varautua, sillä ainakin meidän pojalla ( nyt 1v 2 kk ) on / oli meneillään kaikenlaisia vaiheita aina silloin tällöin. Välillä lakkoili maidon juonnin kanssa, välillä vaipan vaihdon kanssa, milloin mitäkin. Nyt on meneillään vaihe " en mene istumaan auton turvaistuimeen". Hän jäykistää itsensä ihanan jäykäksi aina autoon mennessä, niin, että istuimeen laittaminen on todella vaikeaa! Mutta joka kerta on lopulta siinä istunut =) Eli periksi ei varmaankaan kannata ruveta antamaan, vaan nukkumaan mennään, kun on nukkuma-aika. Tietysti kannattaa varmistaa, että lapsi on tosiaan riittävän väsynyt nukkumaan mennessä, rytmitkin muuttuvat . Tsemppiä!

 

Nukuta syliin tai viereesi! Tee pinnasängystä sivuvaunu. Tuollainen huudattaminen (vaikka olette lähellä) ei tee hyvää vauvalle. Stressihormoni kortisoli nousee ja veren happipitoisuus laskee.

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

 

Niin teillä ei ollutkaan yöheräily ongelmana, mutta monet vauvat alkaa yöheräilemään 6 kk täytettyään, joten voit varautua siihenkin.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

 

Noin pikkuiselle täytyy tehdä kaikkensa, jotta itku loppuu. Jos teillä toimii syliin otto ja syliin nukahtaminen, sitten teette niin. Älkää itkettäkö pinnasängyssä ja pakottako huutamaan siellä. Se ei tee hyvää vauvan kehitykselle.

Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

 

Meillä tehosi iltaraivareihin unirievun käyttöönotto. Annettiin isän käytetty t-paita vauvalle käsiin - nuuhki sitä ja rauhoittui.

 

Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää.

Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki.

Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.

Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).

Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.

 

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla.

Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

 

Deborah Jacksonin ote on henkilökohtainen ja käytännönläheinen. Hän kirjaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan kolmen lapsen äitinä.

Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin).

Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta – pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut.

Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.

Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.

”Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä.”

Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html

 

Kysymys: Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus: Totta, totta – ja entä sitten? (---) Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä. Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin ’kiintymishäiriöinä’: aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina. Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä.” (lyhentäen suomennettu) Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html

 

Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla.

Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.

Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa. Isä ja perheen muut sisarukset nukkuvat lähellä tai samassa vuoteessa.

Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.

Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.

Imetys, kantaminen ja yhdessä nukkuminen auttavat luomaan vahvan kiintymyssuhteen lapseen. Kiintymyssuhde vaikuttaa koko perheeseen: kun suhde lapsiin on tiivis ja tasapainoinen, vanhemmat nauttivat syvemmin vanhemmuudestaan ja toisistaan. Vahvan kiintymyssuhteen perheitä yhdistää myös erityinen herkkyys, joka näkyy kaikilla elämäaloilla. Turvallisesti ja vahvasti kiinnittyneistä lapsista tulee usein lapsia, jotka uskaltavat puuttua epäkohtiin, ovat oikeudenmukaisia ja välittävät enemmän toisista ihmisistä kuin tavaroista.

Vanhemmat voisivat ottaa oppia vauvoistaan ja yrittää unohtaa elävänsä 2000-luvulla. Luolamiesvanhempien tietämys - tai tietämättömyys – saattaisi riittää nykyvanhemmillekin. Vastasyntyneen vaistot ja tarpeet ovat nyt samanlaiset kuin kivikaudella, - niin myös parhaat tavat vastata niihin.

 

Moi ap!

Meillä oli just nelikuisena samanlainen vaihe, olin oikein kirjoittanut ylös kuinka hankalia illat on olleet. Mulla ei ole ennen tätä lasta ollut mitään kokemusta lasten kasvattamisesta, mut mietin tuolloin että eläinten kanssa on ollut samanlaisia tilanteita; eläin, jota pakotetaan tilanteeseen, johon se ei vireystasonsa puolesta ole valmis, kokee tilanteen painostavana ja menee pois tolaltaan eikä eläimeen saa sen jälkeen enää kunnon kontaktia. Jos eläimen vaan vie tuollaiseen tilanteeseen uudelleen ja uudelleen,niin ongelma pahenee nopasti. Paradoksi on, että tämä, on ihmisen näkökulmasta nimenomaan on kasvatuksellinen ongelma, vaikka eläimen näkökulmasta ongelma on se, että eläin on erittäin turhautunut, kokee ettei kommunikointi onnistu, ja vähitellen menettää luottamusta ihmiseen.

Ajattelin siis kokeilla, oisko meilläkin ongelman ydin se, että lapsi kokee minut ja tuon tilanteen painostavana, ja on hyvää vauhtia oppimassa, että nukkumaanmeno on stressaava asia. Lähdin siis siitä, että en vienyt lasta nukkumaan makuuhuoneeseen, vaan hassuttelin ja huvittelin hänen kanssaan olkkarissa iltatoimien jälkeen, kunnes lapsi oli aivan täydellisen uninen. Pidin huolen, että käyttäydyin kuin olisi ollut iltapäivä eikä ilta. Kun lapsi alkoi olla uninen, nukutin hänet syliin ja siirsin vasta sitten sänkyyn.

Meillä tämä tehosi todella nopeasti. Lapsen kammo makuuhuonetta kohtaan loppui, ja iltahetkistä tuli ihania, hauskoja ja rauhallisia.
Samalla opin monta uutta asiaa lapsestani:

- nelikuisesta lähtien hän oli jotenkin paljon tietoisempi maailmasta ja omasta rytmistään. Niin kauan kuin lapseni tuntee itsensä virkeäksi, häntä on täysin mahdoton, ja täysin turha, edes yrittää nukuttaa. Siinä vaan äiti saa itsensä raivon partaalle. Nukkumamenoaikaan (jos ton tosi tärkeää, että hän menee tiettyyn aikaan nukkumaan jonain päivänä) vaikutetaan jo edellisenä päivänä rytmittämällä päiväunia, mut nelikuisena tuokin oli hankalaa.

- nelikuinen ei tarvitse vielä kasvatusta, vaan kommunikoinnin ja luottamuksen vahvistamista. Auta lasta tunnistamaan oma vireystilansa ja toimi sen mukaan. Vauvalla ei vielä ole juurikaan omaa tahtoa. Hänen toimintansa on ensisijaisesti reaktiota niihin viesteihin, joita SINÄ hänelle välität. Kiinnitä siis huomio omaan kehonkieleesi ja tekemisiisi enemmän kuin vauvan tekemisiin.

- Meillä tuo iltahetki osoittautui päivän parhaimmaksi hetkeksi. Lapsi on silloin rohkea ja luottavainen, ja uskaltaa kokeilla asioita, joita vasta harjoittelee. Usein on käynyt niin, että lapsi on illalla oppinut jotain juuri tuossa virkeyden ja unisuuden rajamailla. Olen ihan vakuuttunut että tuo illan seurustelu on tärkeää lapseni kehityksen kannalta. Se, että hän on nyt oppinut nukahtamaan syliini, ei ole mielestäni ongelma, enkä käsitä miksi sitä niin isona asiana pidin. Lapsi nukahtaa syliin nopeasti ja itkuitta, siirrän hänet sänkyyn ja homma on siinä.Koko ajan meidän elämä pyörii normaalisti, voin katsella telkkaria, lukea kirjaa eikä iltaa tarvi tuhrata lapsen nukuttamiseen. Kukaan ei itke, kenelläkään ei ole paha mieli, eikä nukkumisesta tule valta - ja kasvatuskysymystä, mitä se ei voi ollakaan, koska kyseessä on elimistön perustarve, ei opittu asia.

 

Huh, tulipa mulla pitkä viesti, ja täynnä kirjoitusvirheitä! Sen siitä saa kun leikkii samalla lapsen kanssa kun kirjoittaa, ei ajatus kulje..
No, mun pointti on, että lakkaa ajattelemasta asioita kasvatuksellisesta näkökulmasta, kun lapsi on vielä noin pieni. Noin pienellä ei vielä voi olla pahoja tapoja. Kaikki keinot, joilla homman saa sujumaan, on hyviä keinoja. Kaikki periaatteet voi laittaa odottamaan aikaa, jolloin niitä tarvitaan, eikä se ihan hetkeen vielä tule.
Ja sekin on hyvä muistaa, että joskus pientä vaan itkettää, eikä syytä löydy. Äitikin on vaan ihminen eikä aina osaa tai pysty vauvan oloa helpottamaan.

 

Otat vain nyt onkeesi näistä. Mä nukutin syliin, niin pitkään kuin oli tarve ja kun vauva oli päässyt seuraavaan kehitysvaiheeseen, riitti, että makoili vieressä, niin ne vauvat kasvaa ja kehittyy ja niiden tarpeet muuttuu. Otin syliin parisänkyyn ihan vauvana. Sitä ennen kanssa seurustelua, kirjoista kuvien katselua jne. Mukavaa yhdessäoloa, ei itkua ja huutamista. Vasta sitten, kun vauva osoitti väsymisen merkkejä, sammutettiin valot jne. Vauvaa ei voi väkisin pakottaa tiettyyn äidin mieleiseen rytmiin eikä liian virkeää vauvaa voi väkisin nukuttaa. Katso kellon sijaan enemmän lastasi ja tulkitse hänen viestejään. Tuo että hän joutuu pari tuntia hysteerisenä huutamaan, on paha juttu. Se ei tuosta helpotu, pahenee vain. Eroahdistuskausikin alkaa siinä 6 kk tietämillä, jolloin yksin nukahtaminen pinnasängyssä voi olla äärimmäisen tuskallista kaikille.

 

Meillä oli taas niin, että syli ahdisti, kun yritin siten nukuttaa ja kun tajusin laittaa pinnikseen ja jättää yksin nukahtamaan, niin nukahti alta aika yksikön. Syli kelpasi sitten paremmin muulla ajalla

 

eli kuuntele vauvaasi ja toimi niin mikä auttaa = lopettaa itkun ja auttaa häntä nukahtamaan. teille ei taas tuo pinnasänky näytä yhtään toimivan.

 

Huoh, meillä taas kohta nelikuinen vauva nukkuu kyllä mainiosti illalla ja yöllä, mutta päiväunille saaminen on ihan tuskaa... Illalla poika siis nukahtaa tissille, ja herää yleensä vain kerran nopeasti syömään. Sen sijaan päivällä ei meinaa nukahtaa millään, vaikka on silmin nähden väsynyt.

Yleensä menen pojan kanssa makuuhuoneeseen kun ensimmäiset väsymyksen merkit alkavat tulla, n. puolen päivän aikoihin jos ollaan klo 8 ja 9 väliin herätty. Poika saa tissin suuhun ja nukahtaa, mutta heti kun lähden vierestä pois niin poika herää. Välillä nukkuu 10-15 minuuttia ja sitten taas herää, tarvitsee tissin suuhun että saa nukahdettua uudelleen. Vaunuihin poikaa ei saa ollenkaan nukahtamaan, siellä vaan pyörittelee päätään ja etsii väsyneenä sitä tissiä että uni tulisi. Olen yrittänyt myös siirtää pojan vaunuihin heti nukahdettua et jos ulkoilmassa uni maisuisi paremmin, mut ei ole apua siitäkään... Tuttia poika ei huoli ollenkaan, sylkee sen pois tai sitten vaan ei ala imemään sitä. Meillä saattaa mennä näiden päiväunitaisteluiden kanssa koko päivä, ehkä kuuden aikaan poika lopulta rauhoittuu pidemmille päiväunille. Joinakin päivinä poika vaan kitisee ja nukkuu pieniä pätkiä ja sitten unen yrittäminen venyy kunnes huomataan ettei ole enää järkeä yrittää nukkua päiväunia vaan voidaan ruveta suoraan yöunille... Ja musta tuntuu että kaikkea on kohta kokeiltu, huoneen pimentämistä ja viilentämistä, laulua, sitten taas hiljaisuutta jne...

Mä pääsisin varmaan vähemmällä taistelulla jos nukkuisin aina pojan kanssa päiväunet, mun kainalossa kun poika tosiaan nukkuu ihan no problem. Mut enhän mä nyt voi itse koko päivää nukkua, olis mulla muutakin tekemistä päiväuniajaksi! Mulle ei jäis varmaan minuuttiakaan omaa aikaa päivässä jos mun on aina valvottava vieressä pojan unta...

Tää nyt on aika päin vastainen ongelma kun ap:llä, mut ehkä esimerkki siitä et ei se viereen/tissille nukuttaminenkaan oo näköjään aina kovin hyvä ratkaisu, kun vauva ei sitten tosiaan suostu nukkumaan missään muualla...

 

Huoh, meillä taas kohta nelikuinen vauva nukkuu kyllä mainiosti illalla ja yöllä, mutta päiväunille saaminen on ihan tuskaa... Illalla poika siis nukahtaa tissille, ja herää yleensä vain kerran nopeasti syömään. Sen sijaan päivällä ei meinaa nukahtaa millään, vaikka on silmin nähden väsynyt.

Yleensä menen pojan kanssa makuuhuoneeseen kun ensimmäiset väsymyksen merkit alkavat tulla, n. puolen päivän aikoihin jos ollaan klo 8 ja 9 väliin herätty. Poika saa tissin suuhun ja nukahtaa, mutta heti kun lähden vierestä pois niin poika herää. Välillä nukkuu 10-15 minuuttia ja sitten taas herää, tarvitsee tissin suuhun että saa nukahdettua uudelleen...

vinkkinä sulle: kun vauva on nukahtanut viereesi päiväunille, ODOTA 20 min ennenkuin nouset ylös. Vauvalla kestää tuo aika päästä syvempään uneen. Sitä aikaisempi ylösnoususi havahduttaa hänet.Kelpaako tutti? Imetyksen jälkeen yritä antaa tutti puoliuniselle vauvalle. Tuolla konstilla voi nukkua pidemmän unipätkän. Ota myös huomioon, että jotkut vauvat vain torkkuvat lyhyissä pätkissä - sekin on normaalia. Vasta myöhemmin nämä torkkujat oppivat nukkumaan parin tunnin päikkäreitä. Mutta kannattaa olla joustava ja tehdä se mikä toimii ja unohtaa loput.

 

Edellisellä oli hyvä vinkki. Tuo aika kannattaa tosiaan odotella. Tuossa vaiheessa on myös pieni eroahdistuskausi, ja tuntuu että vauva tarvitsee sua koko ajan.

Prisc; tiedän miltä tuntuu, jos ei saa minuuttiakaan "omaa aikaa" päivän mittaan. Mut tilanne on nyt se, että jos sun vauva tarvitsee sua siihen vierelle sen 20 minuuttia, puoli tuntia tai tunnin, niin se on tärkein paikka tässä maailmassa, missä voit olla. Tuo kausi menee ohi, ehkä jo parissa viikossa, ja voit taas suunnitella päiväsi paremmin. Koeta kestää, ja ajattele siinä vauvan vieressä maatessasi, että luot lapselle nyt sitä perusurvallisuuden tunnetta, jolla hänen on pärjättävä loppuelämän. Jokainen minuutti minkä siinä vietät, on sama kuin jos laittaisit rahaa korkeakorkoiselle tilille. Ehdit tehdä vielä kaiken minkä haluatkin, mut näitä vauva-aikoja ei saa enää takaisin.

 

Kiitos tuosta odota 20 minuuttia -vinkistä! Olen kyllä varmaan jollain tasolla tiedostanut että kannattaisi aina odottaa jonkin aikaa kun vauva on nukahtanut, mutta kun tuntuu että pitäisi jo rientää jotain pyykkiä pesemään tms, aina heti kun vauva nukkuu. Pelkään kai et jos odotan sen 20 minuuttia ja lähden sit vierestä ja vauva herää niin mulla on taas mennyt 20 minuuttia hukkaan kun sen ajan olisin voinut tehdä jotain hyödyllistä... Mut tosiaan, mikäs sen hyödyllisempää oliskaan kun vauvalle läheisyyden antaminen! Ja mä kyllä ihan nautin vauvan kanssa köllöttelystä, luen paljon kirjojakin imettäessä jne. Mut tuntuu vaan et siellä sängyssä maatessa menee koko päivä, mitään muuta ei saa tehtyä. Mut kai tämäkin vaihe on tosiaan ohi menevä, vois kai tässä pahemminkin asiat olla! Harmittaa vaan kun meiltä katosi uniongelmien myötä kunnollinen päivärytmi...

 

Silloin kun mun vauvani oli 4-5 kk, jouduin parhaimmillaan lepäilemään pienen vieressä jatkuvasti, varmasti ainakin 12 tuntia päivässä. Ja samanlaista häröilyä oli tämänkin nukkumiset. Mutta heti sen jälkeen putkahti kaksi hammasta, lapsi oppi monia asioita yhtäkkiä ja alkoi nukkua yöt ilman yösyöttöä ja pitkät, hyvät päiväunet, ja meille tuli itsestään tosi hyvä rytmi. Joten ehkäpä siellä sinunkin pikkuisen elimistössä jyllää nyt sellaiset voimat, että vain äidin läheisyys helpottaa kolotusta ja jomotusta ja muuta elämäntuskaa.
Nyt jälkeenpäin olen tosi iloinen, että jaksoin maata lapsen vieressä. Hän oli silloin vielä niin pikkuinen! Aika hujahtaa vaan, ja yhtäkkiä lapsi onkin jo taapero eikä pysy sekuntiakaan paikoillaan, oli unessa tai hereillä.

 

Kiitos tuosta odota 20 minuuttia -vinkistä! Olen kyllä varmaan jollain tasolla tiedostanut että kannattaisi aina odottaa jonkin aikaa kun vauva on nukahtanut, mutta kun tuntuu että pitäisi jo rientää jotain pyykkiä pesemään tms, aina heti kun vauva nukkuu. Pelkään kai et jos odotan sen 20 minuuttia ja lähden sit vierestä ja vauva herää niin mulla on taas mennyt 20 minuuttia hukkaan kun sen ajan olisin voinut tehdä jotain hyödyllistä... Mut tosiaan, mikäs sen hyödyllisempää oliskaan kun vauvalle läheisyyden antaminen! Ja mä kyllä ihan nautin vauvan kanssa köllöttelystä, luen paljon kirjojakin imettäessä jne. Mut tuntuu vaan et siellä sängyssä maatessa menee koko päivä, mitään muuta ei saa tehtyä. Mut kai tämäkin vaihe on tosiaan ohi menevä, vois kai tässä pahemminkin asiat olla! Harmittaa vaan kun meiltä katosi uniongelmien myötä kunnollinen päivärytmi...

Tämä on näköjään esikoisesi? Muistan itsekin tunteen, että piti olla niin tehokas ja tehdä kaikkea. Mutta nyt jälkikäteen ajatellen, olisi voinut vähän relata jo aiemmin. Todella vauvalla kestää 20 min vaipua syvempään uneen ja vauva vaistoaa kyllä, jos sitä ennen yrität nousta pois. Tekee ihan hyvää äidilleki maata siinä se 20 min. vaikka tuntuiskin turhalta.

Mä aloin muuttaa suhtautumistani asiaan ehkä just siinä ku vauva oli 4 kk. Siihen asti puursin hikihatussa kotitöitä vauvan nukkuessa. Päätin, että kun vauva nukkuu, niin minäkin lepään tai teen jotain mielekkäämpää: eli katsoin digiboksista nauhoittamiani sarjoja, katsoin Hercule Poirotit DVD:ltä, söin samalla jotain hyvää piirakkaa ja join teetä ja vain nautin olostani siinä sohvalla. Toisinaan köllöttelin vauvan vieressä ja luin kirjaa tai vain pidin silmiäni kiinni. Toisinaan teki mieli surffailla netissä.

Päätin silloin, että teen kotityöt vauvan ollessa hereillä, jotta saan laadukkaampaa omaa aikaa vauvan nukkuessa. Kantoliina ja ergoreppu oli mun pelastus. Vauva vain liinaan tai reppuun ja sitten keittiön kimppuun, pyykkien kimppuun yms. Vauva viihtyi hyvin ja samalla sai hyvää tasapainoharjoitusta mun liikkuessa joka ilmansuuntaan. Pystyin tekee kaikki kotityöt vauva matkassa, eikä vauvaa tarvinnut erikseen viihdyttää ja mulla oli molemmat kädet vapaina.

Oli ihanaa vain sitten itsekin löhötä tai tehdä jotain muuta ku kotitöitä vauvan nukkuessa.

 

Kiitos taas vinkeistä! Juu, esikoinenhan tämä on. En kyllä mielestäni oo kovin tehokas yrittänyt edes olla, mä en oo edes imuroinut kotona sitten raskauden puolivälin jolloin imuroiminen alkoin tuntua selässä, vaan mies on hoitanut imuroinnin siitä lähtien! Tänään meillä menikin päivä ja päiväunet ihan hyvin, jäin vauvan viereen kun vauva nukahti. Nukahdin sitten itsekin ja nukuin huomaamattani kolmen tunnin päikkärit... Mut poika oli kyllä tosi tyytyväinen kun heräsi ja huomasi että äiti on vieläkin vieressä! Ois vaan niin ihanaa kun poika nukkuis päiväunensa vaunuissa niin mäkin pääsisin lenkille, mut pääasia nyt että edes jotenkin nukkuu. Mennään nyt sit vähän aikaa kokonaan pojan ehdoilla ja katsellaan taas sit joskus tilannetta uudelleen...

 

Tama viesti tulee nyt vahan myohassa, mutta jos nyt juitenkin joku viela lukisi ja antaisi vinkkeja...Mulla on myos 4-kk poika, joka nukkuu paikkareita erittain huonosti (on aina nukkunut). Noin 4 viikkoa nukahti mukavasti, kun sylissa heijasin ja siirsin sankyyn, kun oli unen rajamailla. Siina nukkui sitten 40 min. eli yhden unisyklin kerrallaan ja niiden valissa piti kayda uudestaan sylittelemassa. Taman kanssa jaksoin viela, kun sai edes 40 min. patkia omaa aikaa. Mutta viime viikolla tilanne muuttui taas. Nyt kun huomaa, etta unille pitaisi olla menossa alkaa hirvea huuto ja mekkala. Sylissa heijaus ei auta, kiemurtelee vaan ja huutaa naama punaisena; myoskaan ei auta jos laittaa suoraan sankyyn, koska siella sitten joko ylivasyneena jutellaan ja kiljutaan, tai sitten itketaan. Joskus joudun tasitelemaan lahes 2 tuntia ennenkuin uni tulee. Ei pitaisi olla: mahakipuja, nalka eika mitaan muutakaan, koska hereilla ollessaan on ihan tyytyvainen. Illalla nukahtaa hyvin omaan sankyyn iltarutiinien jalkeen... Mika avuksi???

 

Meidän poika, reilu 3 kk, ei suostu päivällä nukkumaan missään muualla kuin kantoliinassa, siinä kyllä veteleekin joskus kahdenkin tunnin unia. Joskus nukkuu pieniä unia vaunuissa tai "vahingossa" nukahtaa sänkyyn imettäessä. Öisin nukkuu kyllä hyvin, nukkuu tosin minun vieressäni. Nukkuessaan liinassa saan samalla tehtyä niitä kotitöitä tai surffattua netissä