Asperger puolisona

Selvisi, että miesystävällä on Aspergrin syndrooma. Se selittääkin hyvin paljon suhteemme ongelmia. Hän on poissaoleva, ei välitä halailusta ja pussailusta, ei ymmärrä huumoriani, uppoutuu välillä omiin maailmoihinsa ja niin edelleen.

En tiedä, miten jatkamme tästä, hän on vielä täysin järkyttynyt diagnoosista.

Miten te kaikki muut asperger-henkilön puolisot olette pärjänneet ja miten saatte areknne sujumaan? Oletteko onnellisia vai oletteko joutuneet eroamaan?

 

Eikö se ole hyvä, että asioille saadaan nimi ja usein selityskin?
Minusta se vain selventää tilannetta ja ongelmiin voi suhtautua eri tavalla?

 

Tuntuu vain, että mies on nyt lopettamassa suhdetta. Minä varmaan kestäsisin, mutta hän on shokissa ja laittamassa välejä poikki.

Kertokaa kokemuksianne!

 

Ota yhteyttä lähimpään Asperger-potilasyhdistykseen, niin saat tietoa ja tukea.

 

www.aspalsta.net, siellä on Asperger-keskustelua monelta kantilta ja palsta mm. aikuisten Asperger-henkilöiden läheisille. Lue, kirjaudu ja kysele, vertaistukea löytyy varmaan parhaiten sieltä! Myös miehellesi, koska sivuilla kirjoittavat sekä aikuiset että nuoret/lapset ja heidän läheisensä.

 

Äh, tulipa surkeasti, siis sivuilla kirjoittavat aikuiset Aspergerit ja omaiset sekä nuoret7lapset ja omaiset, eli joka ikäryhmälle pitäisi löytyä vertaistukea.

 

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5361988

 

Kiitos viesteistä ja linkkivinkeistä!

Olen aika hajalla, etenkin, kun mies nyt ei suostu ottamaan edes yhteyttä diagnoosin jälkeen, vaan on jokseenkin linnottautunut kotiin ja töihin. Ei vastaa soittoihin eikä tekstareihin. Arvelen, että hän on sekä järkyttynyt, että alkanut oikein perustellisesti käyttäytyä "kunnon as:n" tavoin. Minä tahtoisin jutella... Yritellään.

 

Aika hieno sukunimi sun miehelläsi, Aspenger. Tilitystäsi lukiessa tulee mieleen että senkö takia sinä saurustelemaan aloit.

 

Kyllä sinä saat hänet pidettyä, jos oikeasti haluat! Sinun pitää vain vakuuttaa rakkauttasi hänelle, eikä antaa periksi noin helpolla vaikka hän laittaisikin hanttiin. Hän ehkä yrittää vain saada sinut ajettua pois, ettei sinun tarvitsisi tehdä niin vaikeaa päätöstä. Asperger ei ole mikään älyttömän vakava asia, vaan sellainen henkilö on aivan normaali pienine kikkoineen... Jollain voi esim. olla älytön inho vaikka sieniä, mansikoita tai jotain kohtaan. Asperger diagnoosin saaneet ovat kuitenkin myös usein älykkäämpiä kuin muut jossain tietyssä asiassa tai/ja siis osaavat asian paremmin, esim. jotain matikkaneroja.

Ei ennen ole edes diagnosoitu tällaisia asioita. Nämä on vasta viime vuosien uusimpia juttuja. Maailman historian nerojenkin sekaan mahtuu varmasti useampikin tuollainen.

Enpä osaa muuta neuvoa antaa, kuin että toivottavasti saat hänet vakuutettua rakkaudestasi ja jatkatte kuten ennenkin. Jos tulee paljonkin mutkia matkaan, kuten voi käydä ihan missä suhteessä vaan, niin arvioitte tilannetta uudelleen.

 

Kyllä sinä saat hänet pidettyä, jos oikeasti haluat! Sinun pitää vain vakuuttaa rakkauttasi hänelle, eikä antaa periksi noin helpolla vaikka hän laittaisikin hanttiin. Hän ehkä yrittää vain saada sinut ajettua pois, ettei sinun tarvitsisi tehdä niin vaikeaa päätöstä. Asperger ei ole mikään älyttömän vakava asia, vaan sellainen henkilö on aivan normaali pienine kikkoineen... Jollain voi esim. olla älytön inho vaikka sieniä, mansikoita tai jotain kohtaan. Asperger diagnoosin saaneet ovat kuitenkin myös usein älykkäämpiä kuin muut jossain tietyssä asiassa tai/ja siis osaavat asian paremmin, esim. jotain matikkaneroja.

Ei ennen ole edes diagnosoitu tällaisia asioita. Nämä on vasta viime vuosien uusimpia juttuja. Maailman historian nerojenkin sekaan mahtuu varmasti useampikin tuollainen.

Enpä osaa muuta neuvoa antaa, kuin että toivottavasti saat hänet vakuutettua rakkaudestasi ja jatkatte kuten ennenkin. Jos tulee paljonkin mutkia matkaan, kuten voi käydä ihan missä suhteessä vaan, niin arvioitte tilannetta uudelleen.

Onko täällä ketään aikuisena Asperger-diagnoosin saanutta? - Sivu 2 - Aihe vapaa - Keskustelu - Vauva

 

Totuus on se, että Asperger-ihmiset ovat tosi hankalia kumppaneita.
Täysin empatiakyvyttömiä eikä mitään ihmissuhdetaitoja, lapsenomaisia, epäkunnioittavia ja arvaamattomia.
En suosittele jatkamaan suhdetta, ongelmat ei lopu ikinä.
Äärimmäinen esimerkki Aspergeristä on Anders Breivik

 

Olen kyllä samaa mieltä. Aspergerit on hyvin itsekkäitä, pitävät jostain kumman syystä itseään empaattisena, en tajua miksi. Eivät ymmärrä ihmisten viestinnästä hölökäsen pöläystä, kun liikut aspergerin kanssa ihmisten ilmoilla, niin se on kuin joutuisit jatkuvasti hallitsemaan isoa apinaa. Seksuaalinen käyttäytyminen naisilla on aivan holtitonta, voivat tulla treffeille vauva vatsassa ja kaksi muuta eri isän kakaraa odottaa kotona. Halleluja.

 

Olen käyttänyt lukemattoman määrän aikaa sairaukseni pohtimiseen aikuisiällä. Kiinnitin huomioni ensimmäisenä vuorovaikutustilanteiden vaikeuteen. Olen kärsinyt useista loppuun palamisista, koulusssa olin kuitenkin kympin oppilas, mutta olen kirjaviisas > tiedon soveltaminen on helvetin kuormittavaa ja vaikea. Koulutukseltani olen DI.

Virallisesti minulla on kolme diagnoosia: ahdistuneisuushäiriö (erityisesti sos.tilanteiden pelko), ADD (eli tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta) ja aivan viimeisin on hypogonadismi, mikä tarkoittaa sitä, että seerumissani ei ole tarpeeksi mieshormonia, testosteronia. Hoitoni: sertralin 25 mg/pvä, Nebido-pistos (testovaje).

Kotitöitä opin tekemään ~35-vuotiaana konkreettisesti siten, että vaimoni karjumalla sai jakelukeskukseen sen, että kotitöitäkin pitää tehdä. Ihmisten kohtaaminen uuvuttaa minut, uppoutuisin mieluummin kirjoihin, shakkiin yms. Pidän rutiineista, ne tuovat varmuutta ja selkeyttä elämääni.

1. vaimoni jätti minut, en ymmärtänyt miksi. Hän sanoi vain, että emme tee koskaan mitään yhdessä. Oikeassahan hän oli, kun olen vuosia sen jälkeen asiaa pohtinut > halusin pelata vain shakkia ja lukea kirjoja. Olen 2. kertaa naimisissa (ainoa syy, että olen saanut tämän nykyisen vaimoni on ulkonäköni ja vaimon mielestä omaperäiset ja hauskat jutut). Arkisissa töissä olen täysin tohelo, kutsuilla omiin oloihin hakeutuva, paitsi kännissä, jolloin tulee lauottua uskomattomia sammakoita. Yleisissä keskusteluissa tunnun olevani jotenkin pihalla, enkä oikein osaa yhdistellä asioita. Jos joku nuorena sanoi hyppää kaivoon, olisin vallan hyvin voinut kysyä, että minkä tyyppiseen kaivoon ja koska sinne pitäisi hypätä, koska nyt on ruoka-aika? Istuin ammeessa tuntikausia lukemassa kirjoja, kun muut ikäiseni leikkivät pihalla.

Palaset alkavat loksahdella paikoilleen, kun olen lukenut verkosta tietoa AS-puolisoista: tunnistan niistä itseni -hävettää ja itkettää, järkyttää. Uuden ihmisen kohtaaminen on aina järkytys, potentiaalinen uhka, spontaanisti on vaikea jutella > mieluummin jotain tuttua tai kaavamaista. Olen kuitenkin tunteellinen, umpirehellinen ja saatan itkeä luontodokumentteja katsoessa tai nähdessäni, että toista ihmistä kohdellaan kaltoin. Mutta olen itsekäs, sen olen kuullut useasti. Töissä singahtelen huoneesta toiseen silloin, kun käytävällä ei ole ketään, jotta ei kävisi mitään. Friikkiä touhua.

Minulle ADD-diagnoosin antanut lekuri sanoi, että sinulla ei 100%:n varmuudella ole Asperger-syndroomaa. Hän on molempien sairauksien asiantuntija. Hänen mielestään minulla on voimakas sosiaalisten tilanteiden pelko ja tarkkaavaisuushäiriö. Miten ihmeessä kuitenkin lukiessani Asperger-kuvausta tunnistan niistä aika tavalla itseni?

Tilasin juuri kaikki terveystietoni syntymästä, samoin koulutietoni arkistosta. Luulisi niistä käyvän ilmi, jos jotain niin fundamentaalia kuin AS olisi. Nuoruudestani löytyy kyllä muita kuormittavia tekijöitä (+mahdollinen testovaje), jotka myös selittävät tätä helvetillistä arkuutta/pelkoa ja tietynlaista tunnekylmyyttä ja kehittymättömyyttä keskustelutilanteissa.

Monesti on sellainen olo, että ihmiset ovat hämmentyneitä kanssani. Ja lääkkeitähän mahdolliseen "assilaisuuteen" ei ole: ainoastaan liitännäisoireiden hoito lääkkein/terapialla. Ja jos ei nyt varsinaista diagnoosia, niin piirteitä nyt ainakin.

Kysymykseni kai on forumilaisille, että sanotaanko se suoraan pain näköä, jos tällainen oireyhtymä on tai jos vaimo epäilee. Olen itse sanonut vaimolle, että oireet kuulostavat minulta. Hänen kommenttinsa on ollut, että olet päästäsi sekaisin, kun tuollaisia ajattelet.

 

Olen kyllä samaa mieltä. Aspergerit on hyvin itsekkäitä, pitävät jostain kumman syystä itseään empaattisena, en tajua miksi. Eivät ymmärrä ihmisten viestinnästä hölökäsen pöläystä, kun liikut aspergerin kanssa ihmisten ilmoilla, niin se on kuin joutuisit jatkuvasti hallitsemaan isoa apinaa.

Uhhuh. Tämä kommentti tuntuu pahalta, mutta kyllähän asia niin on, että jos ne vuorovaikutustilanteet eivät suju, niin onhan se varmaan kuin olisi iso lapsi vieressä.

 

Totuus on se, että Asperger-ihmiset ovat tosi hankalia kumppaneita.
Täysin empatiakyvyttömiä eikä mitään ihmissuhdetaitoja, lapsenomaisia, epäkunnioittavia ja arvaamattomia.
En suosittele jatkamaan suhdetta, ongelmat ei lopu ikinä.

Lyhensin hiukan lainausta. Kyllä mun on sanottava, että koin kans suhteen aspergerin kanssa erittäin hankalaksi.

Ongelmia parisuhteessa aiheuttivat mm:
-assi ei pyytänyt anteeksi, vaikka olis toiminut/sanonut miten tökerösti
-sai raivokohtauksia/kilahteli ihan mitättömän pienistä asioista; oli arvaamaton ja suolsi järkyttävää tekstiä
-oli äärimmäisen joustamaton; ei tullut yhtään vastaan missään asiassa
-ei valikoinut yhtään ystäviään, vaan kaveerasi sinisilmäisesti esim. rikollisten kanssa
-vika oli aina muissa, ei koskaan hänessä
-käyttäytyi murrosikäisen tavoin, kiukutteli ja teki bänksejä tekstiviestillä
-vaikeuksien tullessa sulkeutui täysin ja hoiti oloaan alkoholilla
-oli riitatilanteissa erittäin epäreilu ja sovinnon tekeminen oli lähes mahdotonta
-ei pitänyt kiinni mistään sovituista asioista, vaan rikkoi jokaisen lupauksensa.

Hyvää assissa oli se, että ei ollut väkivaltainen eikä pelottava, vaikka suuttuikin.

 

Ex puolison oli asperger, sai tosin dg:n vasta erottuamme. Seurusteluaikana kysyin toistuvasti että miksi hän ei kuuntele kun puhun tai hän alkaa puhumaan päälle ihan muusta aiheesta. Hän vastasi että ehkä siksi kun hänen äitinsä on niin hirveä suustaan, on kotoa oppinut ettei vain kuuntele.
Tämä hänen tapansa hävetti minua kun oli vieraita, mies puhui kaikkien päälle ja katseli ihmisten läpi tai ikkunasta ulos puhuessaan. Katsekontakti oli sula mahdottomuus. Ajattelin vain että hän todella on varmaan äitinsä traumatisoima. Hurmaavahan hän oli ja liepevä mutta säälinkin toisaalta.

Sitten kun oli jo lapsia, koin todella vaikeaksi koko arjen ja perheen pyörityksen. Jos pistäydyin jossain ja mies jäi lasten kanssa, jouduin kirjoittamaan ohjelappuja koska hän ei kuunnellut kun puhuin ja mainitsin mitä voisi poissaollessani tehdä ja miten lasten kanssa ollaan.
Kerran laitoin lasten ruoka annokset lautasille valmiiksi ja käskin lämmittää ne. Palattuani kotiin lapset olivat hysteerisessä nälkävilli tilassa raivoissaan toistensa kimpussa ja mies vain luki lehteä huomaamatta meteliä ollenkaan. Oli kuulemma kysynyt 2 vuotiaalta onko tällä nälkä. No lapsihan vastaa aina kieltävästi. Mies oli sitten syönyt lasten annokset itse ja ryhtynyt lukemaan.

Kun miehelle jätti ruokakaupassa käynnin ja listan, tai mitä tahansa tehtävää, ei asiaa saanut perille jos ei puhunut suoraa kasvojen edessä. Ja silloin jos miehen katse liukui kesken lauseen muualle, hän lakkasi kuuntelemasta. No ei hän näitä sovittuja kauppa asioita hoitanut koska ei löytänyt muistilistaa. Lista oli pöydällä auton avaimien vieressä mutta koska en erikseen maininnut että se on siinä, hän ei sitä nähnyt ottaessaan avaimet.

Ja sitten se assin huono suuntavaisto. Lähti metsäretkelle lasten kanssa, 5v pyöräili ja 2v oli lasten istuimessa miehen kyydissä. Suuntana oli ns kaupunginmetsä jossa risteili kymmeniä polkuja. Olin huolissani että eksyvät, mies sai kuuluisan raivarinsa jonka mukaan olin v:n idiootti ja sekopää. Aika kului ja kului ja ilta oli jo tosi pitkällä kun palasivat. Eksynythän se oli, lapset kuumissaan, janoisia, itkuisia ja uupuneita. Miehen mukaan kaupunki oli jättänyt v:n metsän siihen tilaan että sielä harhautuu ja v:n kakarakin oli niin huonokuntoinen että väsähti polkemaan pyörällä ja nuorempi potki häntä selkään ja rääkyi vaikka hän sanoi että pitää olla hiljaa. Kotiin tullessa kaikki ihmiset katsoivat häntä koska lapset nolasivat hänet märisemällä.
Näin toimi assin ajatusmaailma ja logiikka.

Kun lapset olivat yöunilla, mies saattoi yhtäkkiä laulaa hoilottaa kovalla äänellä tai laittaa stereot täysille, sytyttää kaikki valot makuuhuoneisiin tms. Lapsehan heräsivät !! Mies levitti vain käsiään, sanoi unohtaneensa että meillä on lapsia.

Ei häntä voinut luottaa yksin huolehtimaan lapsista, kun hän sulkeutui itsensä sisään omaan maailmaansa tai mielenkiinnon kohteeseen, ei hän huomannut lapsia ollenkaan tai yleensä muutakaan joka häntä ei kiinnostanut.

 

Anteeksi kirjoitukseni pointti unohtui kirjoittaa. Eli assin kanssa ei perheidylli suju välttämättä tavanomaisesti ja vastuu sekä huoli voi jäädä toiselle aikuiselle kokonaan.
Säälistä ja huolestua ei kannata jäädä assin roikkumaan seurustelusuhteeseenkasn jos tuntuu että tökkii. Sillä arki ei ole kahden aikuisen tasapuolista ja tasapainoista yhteiseloa.

 

Mistähän näitä "aspeja" oikein tähän maailmaan nykyään tulee. On niitä kaikenlaisia hulluja ollut kautta aikojen, mutta nämä nykyajan aspit ovat ihan omaa luokkaansa.
Minun miniälläni Asperger-syndrooma, nuo kaikki ilmiöt, joitä edellä on kerrottu, on koettu. Lastenhoidosta ei ole koskaan tullut mitään, isä ja anoppi ovat hoitaneet pienestä pitäen.
Välillä ajattelen että he ovat ikäänkuin "riivattuja", ei mitään kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan, ei välittämistä, ei huolenpitoa, sama vaikka viruvat vanhainkodissa tai kuten miniäni sanoi äidistään: " Jos tuonne pellolle kaatuu niin en kyllä mene korjaamaan pois"
Koko elämä ollut perheessä kieroutunutta, sekavaa, kaaottista, arvaamatonta., vihamielistä...lapset ihan kivoja olleet ainakin tähän asti, mutta mietin, milloin se pää tulee vetävän käteen?

 

Olen käyttänyt lukemattoman määrän aikaa sairaukseni pohtimiseen aikuisiällä. Kiinnitin huomioni ensimmäisenä vuorovaikutustilanteiden vaikeuteen. Olen kärsinyt useista loppuun palamisista, koulusssa olin kuitenkin kympin oppilas, mutta olen kirjaviisas > tiedon soveltaminen on helvetin kuormittavaa ja vaikea. Koulutukseltani olen DI.

Virallisesti minulla on kolme diagnoosia: ahdistuneisuushäiriö (erityisesti sos.tilanteiden pelko), ADD (eli tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta) ja aivan viimeisin on hypogonadismi, mikä tarkoittaa sitä, että seerumissani ei ole tarpeeksi mieshormonia, testosteronia. Hoitoni: sertralin 25 mg/pvä, Nebido-pistos (testovaje).

Kotitöitä opin tekemään ~35-vuotiaana konkreettisesti siten, että vaimoni karjumalla sai jakelukeskukseen sen, että kotitöitäkin pitää tehdä. Ihmisten kohtaaminen uuvuttaa minut, uppoutuisin mieluummin kirjoihin, shakkiin yms. Pidän rutiineista, ne tuovat varmuutta ja selkeyttä elämääni.

1. vaimoni jätti minut, en ymmärtänyt miksi. Hän sanoi vain, että emme tee koskaan mitään yhdessä. Oikeassahan hän oli, kun olen vuosia sen jälkeen asiaa pohtinut > halusin pelata vain shakkia ja lukea kirjoja. Olen 2. kertaa naimisissa (ainoa syy, että olen saanut tämän nykyisen vaimoni on ulkonäköni ja vaimon mielestä omaperäiset ja hauskat jutut). Arkisissa töissä olen täysin tohelo, kutsuilla omiin oloihin hakeutuva, paitsi kännissä, jolloin tulee lauottua uskomattomia sammakoita. Yleisissä keskusteluissa tunnun olevani jotenkin pihalla, enkä oikein osaa yhdistellä asioita. Jos joku nuorena sanoi hyppää kaivoon, olisin vallan hyvin voinut kysyä, että minkä tyyppiseen kaivoon ja koska sinne pitäisi hypätä, koska nyt on ruoka-aika? Istuin ammeessa tuntikausia lukemassa kirjoja, kun muut ikäiseni leikkivät pihalla.

Palaset alkavat loksahdella paikoilleen, kun olen lukenut verkosta tietoa AS-puolisoista: tunnistan niistä itseni -hävettää ja itkettää, järkyttää. Uuden ihmisen kohtaaminen on aina järkytys, potentiaalinen uhka, spontaanisti on vaikea jutella > mieluummin jotain tuttua tai kaavamaista. Olen kuitenkin tunteellinen, umpirehellinen ja saatan itkeä luontodokumentteja katsoessa tai nähdessäni, että toista ihmistä kohdellaan kaltoin. Mutta olen itsekäs, sen olen kuullut useasti. Töissä singahtelen huoneesta toiseen silloin, kun käytävällä ei ole ketään, jotta ei kävisi mitään. Friikkiä touhua.

Minulle ADD-diagnoosin antanut lekuri sanoi, että sinulla ei 100%:n varmuudella ole Asperger-syndroomaa. Hän on molempien sairauksien asiantuntija. Hänen mielestään minulla on voimakas sosiaalisten tilanteiden pelko ja tarkkaavaisuushäiriö. Miten ihmeessä kuitenkin lukiessani Asperger-kuvausta tunnistan niistä aika tavalla itseni?

Tilasin juuri kaikki terveystietoni syntymästä, samoin koulutietoni arkistosta. Luulisi niistä käyvän ilmi, jos jotain niin fundamentaalia kuin AS olisi. Nuoruudestani löytyy kyllä muita kuormittavia tekijöitä (+mahdollinen testovaje), jotka myös selittävät tätä helvetillistä arkuutta/pelkoa ja tietynlaista tunnekylmyyttä ja kehittymättömyyttä keskustelutilanteissa.

Monesti on sellainen olo, että ihmiset ovat hämmentyneitä kanssani. Ja lääkkeitähän mahdolliseen "assilaisuuteen" ei ole: ainoastaan liitännäisoireiden hoito lääkkein/terapialla. Ja jos ei nyt varsinaista diagnoosia, niin piirteitä nyt ainakin.

Kysymykseni kai on forumilaisille, että sanotaanko se suoraan pain näköä, jos tällainen oireyhtymä on tai jos vaimo epäilee. Olen itse sanonut vaimolle, että oireet kuulostavat minulta. Hänen kommenttinsa on ollut, että olet päästäsi sekaisin, kun tuollaisia ajattelet.

Kirjoituksesi perusteella olet hyvä tyyppi, värikäs ja hauska, tuollaisen kanssa ei aika käy pitkäksi, mutta valitse sellainen nainen, joka hyväksyy sinut omana itsenäsi. Tai valitse vaimo, joka on samanlainen kuin sinä. Opettele tuntemaan itsesi, vahvuutesi ja heikkoutesi ja opettele elämään niiden kanssa. Tee elämästäsi omasi näköinen, älä edes yritä apinoida muita. Mua ärsyttää nää trendit, minkä mukaan kaikkien tulisi olla samasta puusta veistettyjä. Kaikilla ihmisillä on heikkoutensa ja vahvuutensa, kukaan ei ole täydellinen. Eläköön erilaisuudet!!!

 

Totuus on se, että Asperger-ihmiset ovat tosi hankalia kumppaneita.
Täysin empatiakyvyttömiä eikä mitään ihmissuhdetaitoja, lapsenomaisia, epäkunnioittavia ja arvaamattomia.
En suosittele jatkamaan suhdetta, ongelmat ei lopu ikinä.
Äärimmäinen esimerkki Aspergeristä on Anders Breivik

Painu helvettiin!

 

[viesti moderoitu]

Lue Helsingin Sanomat uutinen , joka on saatavana netissä:
HS: Asiantuntijat pohtivat: Onko tällä oireyhtymällä yhteyttä koulusurmiin?
Artikkelissa kerrotaan että monilla koulusurmaajilla on todettu Asperger,
samoin Anders Breivikillä on monen muun asian ohella todettu Asperger.
Julkaisija ILTALEHTI Su 10.02. 2013

 

Lue Helsingin Sanomat uutinen , joka on saatavana netissä:
HS: Asiantuntijat pohtivat: Onko tällä oireyhtymällä yhteyttä koulusurmiin?
Artikkelissa kerrotaan että monilla koulusurmaajilla on todettu Asperger,
samoin Anders Breivikillä on monen muun asian ohella todettu Asperger.
Julkaisija ILTALEHTI Su 10.02. 2013

www.iltalehti.fi/uutiset/2013021016657272_uu.shtml

 

Mun aspiexä oli tosi epäreilu ja ajatteli mustavalkoisesti. Hän jakoi ihmiset karkeasti kahteen porukkaan: hyviin ja pahoihin. Mut pisti sitten pahojen porukkaan. Kaikki muut eksänsä (joita muuten oli todella paljon) roolitti hyviksi. Mua jotain syystä vihaa kuin ruttoa, vaikka en häntä koskaan kohdellut huonosti. Muiden eksiensä kanssa on ylintä ystävää.

En tiedä sitten onko tuo aspille tyypillistä käytöstä vai vain jokin mun eksälle tyypillinen luonteenpiirre.

 

Lue Helsingin Sanomat uutinen , joka on saatavana netissä:
HS: Asiantuntijat pohtivat: Onko tällä oireyhtymällä yhteyttä koulusurmiin?
Artikkelissa kerrotaan että monilla koulusurmaajilla on todettu Asperger,
samoin Anders Breivikillä on monen muun asian ohella todettu Asperger.
Julkaisija ILTALEHTI Su 10.02. 2013

Ennen Breivikiä, yli parikymmentä vuotta sitten mietittiin, ovatko kaikki kouluampujat ssri-lääkkeiden käyttäjiä.