Cerazette vs. Mini-Pill - kokemuksia?

  • Viestiketjun aloittaja Anni36
  • Ensimmäinen viesti
mirppis
Itsellä on aivan kamalaa kokemusta cerazeteista, muutenkin aina ollut kamalat kuukautiset ja ne ei kylläkään auttaneet asiaa yhtään, päinvastoin! Menkkoja tuli vaan tihenevään tahtiin ja vuodot kesti mitä sattui ja polla kireellä. Paino nousi n. 3-4 kuukaudessa 7 kiloa suurinpiirtein! Urheasti vaan kestin, kun gyne sanoi reseptiä kirjoittaessaan, että tällasta saattaa aluksi olla muutama kuukausi. No, lopulta kun sain tarpeekseni, niin toinen gyne aivan ihana, siunaili mun sietokykyä ja määräsi Mini- Pillsit ja vauhdissa neuvoi vaihtamaan. Hyvin alkoi sujua heti ekan kuukauden aikana.

Nyt onkin taas oudot ajat, menossa kahdeksas vuotopäivä tai tiputtelee vaan. En tiedä, johtuuko jo myoomastakin tuollainen. En jaksa enää mitään, mutta ei tarviikkaan, kun olen menossa pian leikkaukseen, jossa myooman poiston yhteydessä tehdään myös kohdunpoisto. Jännittää ja pelottaakin, mutta mikä tahansa jo käy, kunhan pääsee näistä iänikuisista vaivoistaan.

Minä muuten nuoruusvuoteni söin Trikvilar- pillereitä, nimenomaan migreenin takia. Jossainvaiheessa alkoivat olla liikaa mummun pääkopalle, siksi minipillerit annettiin. Eikö Trikvilareja enää ole vai ei suositella migreeni- potilaale? Outoa.
myoomat aiheuttaa tiputtelua
 
Viimeksi muokattu:
Armi
Hei.

Itse käytän jo 2v cerazettea. oon todennu hyväksi ehkäsylääkkeeksi omalla kohdallani. ei mulla vaan ole ollu masennusta,tai haluttomuutta. ainut sivu oire joka minulle minipillereistä tuli on on että kuukautisdeni on olleet poissa jo 8kk ja gynellä käyty jo kahdesti ja sanoivat että ei syytä huoleen. Toisaalta oon onnellinen kun kuukautisia ei kuulu. voi liikkua ja kulkea huoletta. mutta mietin että onko se normaalia jos ei tule kuukautisia. multa on otettu kaikki kokeet ja todettu terveeksi.
toivotan oikeen hyvää kevättä/kesää kaikille.
 
alfahotel
Minulle Cerazettet ovat sopineet henkisesti hyvin, mutta v***ttaa nämä menkat jotka tulevat pahimmillaan joka toinen viikko. Ei jaksa enää rättirallia. Mieliala on kyllä ollut tämän 4 vuoden aikana mitä oon ko pillereitä syönyt hyvä. Seksiä tekee mieli useamman kerran päivässä. Päinvastoin kuin ehkäisylaastarin tai yhdistelmäpillereiden kanssa, mitä kokeilin aikaisemmin. Mutta huomenna aion lopettaa, en tosiaan kestä kun menkat haittaa jo elämistä :(
 
Miisuli
Tosiaan aika isoja eroja Cerezetten ja muidenkin merkkien sopivuudessa eri ihmisillä. Minulle Cerazette sopii hyvin, ainoastaan rinnat ovat vähän arat. Kuukautiset tulevat 3-5 kk välein, kestävät jopa 15 päivää, mutta sitten ovat taas tosi pitkään poissa. Juuri tehty papa oli ok.
15 vuotta sitten aloitin ensimmäiset pillerini, Minuletit. "Sivuoireena" oli jokaöistä oksentelua. Toisille ne taas sopivat tosi hyvin...
 
Typyliini
Käytin noin puoli vuotta Cerazettea ja olin totaalinen monsteri. Silloin kun raivo ei pukannut päälle, itkeä vollotin joka asiasta. Vaihdoin gyniksen ehdotuksesta Mini-pill pillereihin. Eka kuukaus meni ihan jees kunnes kiehahtelut alkoivat taas. Nyt Mini-pillerien syöntiä on jatkunut myös sen puoli vuotta ja päätin luovuttaa. Tulimme poikaystäväni kanssa siihen lopputulokseen, että vaikkei kumi olekaan niin mukava seksin aikana, on se huomattavasti mukavempi kuin päivästä toiseen räyhäävä hormonihirviö tyttöystävä.

Olen kokeillut jo kuutta erilaista pillerimerkkiä ja intoa ei enää riitä kokeilemiseen. Toivottavasti teillä muilla sujuu paremmin noiden vaihtojen suhteen!
 
Cerazettea
Hei.

Itse käytän jo 2v cerazettea. oon todennu hyväksi ehkäsylääkkeeksi omalla kohdallani. ei mulla vaan ole ollu masennusta,tai haluttomuutta. ainut sivu oire joka minulle minipillereistä tuli on on että kuukautisdeni on olleet poissa jo 8kk ja gynellä käyty jo kahdesti ja sanoivat että ei syytä huoleen. Toisaalta oon onnellinen kun kuukautisia ei kuulu. voi liikkua ja kulkea huoletta. mutta mietin että onko se normaalia jos ei tule kuukautisia. multa on otettu kaikki kokeet ja todettu terveeksi.
toivotan oikeen hyvää kevättä/kesää kaikille.
Minä vaihdoin Yasmineista Cerazetteen migreenin vuoksi. Olen ehtinyt syödä vasta viitisen viikkoa Cerazettea, mutta mitään ongelmia ei ole ollut. Kuukautisiakaan ei ole kuulunut, sitä vähän pelkäsin että jos sitten on koko ajan kuukautiset tai ne kestävät monta viikkoa, mutta onneksi ei vielä toistaiseksi ainakaan näin ole käynyt.

Gyne sanoi minulle, että kuukautiset saattaa jäädä pois ja kysyi haittaako se, kuulemma jotkut naiset haluavat kuukautiset joka kuukausi. Minä sanoin olevani vain onnellinen jos pääsen niistä eroon kokonaan. Toivottavasti näin käykin, tai sitten niin että kuukautiset on pari kertaa vuodessa. Gyne sanoi että jos menkat jää pois niin ihan vain mielenrauhan takia voi tehdä raskaustestejä välissä, koska jos ei menkkoja tule niin ei voi olla täysin varma ettei ole raskaana. Mutta minä siis käsitin että näillä pillereillä on ihan normaalia jos menkat jää pois, eli mitään vikaa ei pitäisi olla.
 
Viimeksi muokattu:
tintti
Itse aloitin pillereiden syönnin nöin 14-15 vuotiaana. Aloitin Yasmin- pillereillä, joita söin muutaman vuoden. Toimivat muuten moitteettomasti, mutta rupesin olemaan kamalan ärtynyt ja jopa agressiivinen, kärsin mielettömistä mieliala vaihteluista ja kamalasta päänsärystä. Vaihdoin silloiset Yasminit Merciloneihin. Söin Merciloneja muistaakseni muutaman kuukauden, sillä eivät sopineet minulle. Vuosin jatkuvasti, eikä pillereistä ollut mitään "hyötyä tai iloa." Vaihdoin Mercilonit ensimmäistä kertaa minipillereihin, Cerazetteihin. Kestin niitä melkein puoli vuotta, ja koko aika oli yhtä tuskaa! Vuosin päivästä toiseen, vuoto loppui illalla, alkoi seuraavana aamuna. Vuoto saattoi loppua, mutta jos olin yhdynnässä (tai sain esim. orgasmin tai kiihotuin voimakkaasti.) rupesin heti vuotamaan. Puolen vuoden ajan sama rättirumpa. Seksihaluni katosivat kokonaan, eikä hirveesti muutenkaan kiinnostanut seksiä harrastella, kun vuosin jatkuvasti (vaikka vakituisessa suhteessa olenkin ollut jo pitkään.) Nyt olen viis päivää syönyt Mini-Pill-pillereitä, ja sama vuoto jatkuu. Vuoto loppui toissapäivänä, mutta taas kun olin yhdynnässä, alkoi vuoto. En tiedä mitä pitäisi ajatella. Tuntuu turhauttavalta. Toivon todellakin, että Mini-Pillereiden aikana vuoto loppuisi, ja olenhan syönyt niitä vasta vajaan viikon.. Muuten olen ollut Cerazetteen ja Mini-Pilleriin tyytyväinen, ei ole ollut minkäänlaisia mieliala vaihteluita, lihomista, yms yms.. Mutta tämä ikuinen vuoto on turhauttavaa, ja eipä noista pillereistä ehkäisynä hirveesti apua ole, kun ei seksiä hirveesti kiinnosta harrastaa, ainasen vuodon ja halujen vähenemisen takia. Mutta, saa nähdä miten käy! :)
 
Leleia
Seksihaluni katosivat kokonaan, eikä hirveesti muutenkaan kiinnostanut seksiä harrastella, kun vuosin jatkuvasti (vaikka vakituisessa suhteessa olenkin ollut jo pitkään.) Nyt olen viis päivää syönyt Mini-Pill-pillereitä, ja sama vuoto jatkuu. Vuoto loppui toissapäivänä, mutta taas kun olin yhdynnässä, alkoi vuoto.
Voi kuinka tuttua, kuomaseni!
Tuossa tuli yhtäjaksoista vuotoa 6 viikkoa kärsittyä, lopetin omasta tahdosta (ja edelleen vuotaa ennen kuin tasoittuu oma luonnollinen hormoonitasapaino), romukoppaan mokomat kropansekoittajat. Alkuun oli huisia pari kuukautta ilman mitään kuukautisia, mutta sitten ensimmäisten kuukautisten jälkeen oli viikko väliä ja tauotta.. Ja seksin jälkeen aina sama kuin sinulla tintti, vuotoa vuotoa vuotoa. Nohevana tyttönä päättelin että ei se merkin vaihtaminen mitään auta, samalla tavalla menee se "puoli vuotta ennen kuin kroppa hyväksyy uuden hormonivalmisteen". Terveyssisarelle olisin kuitenkin vain kiukutellut " Vuoda itse ensin puolitoista kuukautta putkeen ja sano sitten uudelleen" xD

Päätin tuossa että kuitenkin huolellisia tässä olemme muutenkin kondomin käytössä, että se jääköön sitten viimeiseksi vaihtoehdoksi. Muita menetelmiä nimittäin ei minun kropalleni ole. Kaikki kokeilemisen arvoinen on koettu jo :D
 
Viimeksi muokattu:
karppeli
Kun pillereiden takia olen vuotanut nyt sen puoli vuotta niin milloin noi menkat sitten loppuu!!! Gyne päätti viimein lopettaa ne ja ehdotti, että olen ilman jonkin aikaa että keho rauhoittuu! Eipä ole vielä loppuneet.... Kokemuksia moisesta?
 
nyt loppu
Mulle määrättiin 1,5 vuotta sitten Cerazette-minipillerit, sitä ennen Mercilon 2 vuotta, muttei sopinut auraalisen migreenin takia. No pian Cerazeten aloittamisen jälkeen hävisi täysin kaikki halut, niin seksuaaliset kuin myös ruoka- ja elämänhalu. Painoa pudonnut 6 kiloa vuodessa, koska ruoka ei maita, seksistä puhumattakaan. Kovin olen ihmetellyt seksihalujen häviämistä, sillä aiemmin olen ollut seksuaalisesti aktiivinen ja halut loppui kuin seinään. Lisämiinuksena Cerazette-pillereihin hirveät masennuskaudet ja alakuloisuus, unohtamatta lukuisia itkukohtauksia. On tässä parisuhde kärsinyt niin että mielummin olen vaikka ilman pillereitä kuin jatkan tätä samaa rataa. Helpottavaa lukea, että muillakin ollut samakaltaisia ongelmia kun on jo tässä pohdittu että pitäisikö aloittaa masennuslääkkeet kun mikään ei maita ja vihdoin löyty vastaus kaikkeen tähän, jota en olisi edes arvannut että pelkät e-pillerit voi vaikuttaa elämänlaatuun näin. Tasan tänään lopetan Cerazetet ja elämä alkakoon!
 
Eliza
Olen käyttänyt Cerazettea n 3 kk - sivuvaikutuksena ennen kaikkea matala mieliala, haluttomuus, kuivat limakalvot ja usein toistuvaa pientä vuotoa. Iholla on enemmän finnejä kuin aiemmin. Onko kellään kokemusta Mini-Pillistä, ovatjo sivuvaiktukset samanlaiset vai kenties lievemmät?? Aurallisen migreenin vuoksi en voi käyttää yhdistelmäpillereitä.

Olisi kiva kuulla kokemuksia, kiitos ystävät hyvät!!
Käytin Cerazettea n.2 vuotta ja koko ajan jatkuvaa tiputtelua. Lopulta ONNEKSI vaihdoin MiniPill-merkkiin (mulla aurallinen migreeni, joten e-pillerit ei enää nykysuositusten mukaan sovi). MiniPill ei aiheuta mulle mitään ongelmia. Tosi hyvä pilleri ja halutkin palanneet ihan uudella tavalla verrattuna Cerazetteen ja aiempiin Merzilon pillereihin. Eli älkää jääkö liikaa odottelemaan noiden Cerazettejen kanssa. Mä suosittelen MiniPill-merkkiä. Hntakin on tosi edullinen.
 
Viimeksi muokattu:
turhautunut
käytin n.9 kk cerazettea ja lopetukseni syy oli kaksi viikkoa kestävät menkat, hirveän masentuneisuuden tunteen takia. Cerazetteissa painoni laski myös 5 kk 10 kiloa, vaikka silloin minulla oli liikuntakielto. Vaihdoin MiniPill pillereihin n. vuosi sitten ja muuten tosi tyytyväinen olen ollut mutta menkat saattavat tulla päiviä/viikkoja myöhässä tai ajoissa, minkä takia pelkäämään jatkuvasti olevani raskaana. Onko muilla kokemuksia MiniPill pillereistä ja niiden aiheuttamista menkkoijen epäsäännöllisyyksistä?
 
Vieras
Käytin cerazettea 3kk ja vuosin koko ajan. Lopulta soitin gynelle ja se vaihtoi heti mini-pill -merkkiin. Kyllä se 3kk kuulemma riitti todistamaan, että cerazetten hormonimäärä ei riitä pitämään tiputtelua pois. Noh, nyt on sitten syöty mini-pill -pillereitä noin 1,5 levyä ja menkoista ei tietoakaan. Eka viikko sen vaihdon yhteydessä tuli vuotoja, mutta sen jälkeen ei mitään.
Samalla hävisi se järkyttävä v****tus ja itkuisuus. Olo on tällä hetkellä aivan mahtava. Ainoat huonot puolet tällä hetkellä on nesteen kertyminen ja ihon huonontuminen (joka kylläkin on myös parantunut, kun vaihdoin cerazettesta pois).
 
Natt
Suurimmalla osalla näyttää olevan huonoja kokemuksia Cerazette-pillereistä, mutta mulle ne on sopineet aivan hyvin. Tosin ei kyllä ole mitään mihin verrata kun en ole muuta hormonaalista ehkäisyä käyttänyt. Olisin halunnut ehkäisyrenkaan, mutta aurallisen migreenin (kohtauksia 1-2/vuosi) takia ei lääkäri suostunut siihen reseptiä kirjoittamaan.

Oon käyttänyt Cerazetteja huhtikuusta lähtien. Ekat menkat oli normaalit tai ehkä hieman normaalia niukemmat ja pillereiden ansiosta(?) täysin kivuttomat. Ensimmäisten 2 kk:n aikana oli jonkin verran tiputtelu- ja normaalivuotoa, nyt nekin on lähes kokonaan loppuneet ja pientä tiputtelua ilmenee oikeastaan vain yhdynnän jälkeen. Olen oikein tyytyväinen elämään ilman menkkoja ja tiputtelua tosiaan tulee niin vähän ja harvoin, ettei se menoa haittaa! Ja omalla kohdallani tiputteluvuodot pysyvät poissa, kun muistan ottaa pillerin joka päivä täsmälleen samaan aikaan, siis ihan 5 minuutin tarkkuudella. En ole huomannut, että pillereistä olis aiheutunut mitään muitakaan haittavaikutuksia.

Mutta niin se vain taitaa olla, että yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle...
 
Vieras
No näinhän se menee. Kaikki me ollaan yksilöitä.
Onkos kellään muuten kokemuksia mini-pill -minipilsuista sen suhteen, että menkat olisivat jääneet kokonaan pois? Cerazettea syödessä niin voi käydä, mutta entäs tää mini-pill? Mulla tosiaan ei menkkoja kuulu eikä näy cerazettesta vaihdon jälkeen. En sano, etteikö olis mukavaa, jos niitä ei tulis, mutta mietin, että täytyykö tässä kuitenkin alkaa miettimään raskaustestin tekoa.
 
Ihmettelijä
Olen syönyt nyt varmaan (yli?) 7v cerazetteja ilman suurempia ongelmia. Syynä näihin pillereihin on perinnöllinen verenhyytymistekijä ja 6v sitten todettu endometrioosi, olin tuolloin 21v ja nyt siis 27v.
Alkuun pillerit tekivän sen että menkat saattoivat tulla 12pv-3kk välein, mutta ekan vuoden aikana se tasoittui ja menkat jäivät kokonaan pois. Samalla jäivät endometrioosin aiheuttamat kivut. Vuosi sitten alkoivat menkat taas ilmaantua, ensin yhdet niukat, jotka huomasin vain vessassa käydessä eikä "suojausta" tarvinnut. Seuraavat tulivat parin kuukauden päästä, sama homma. Vuoden alussa sitten alkoi tuleman sellaisia muutoksia kuten rinnat tulivat erittäin aroiksi ja kasvoivat melkein kuppikoon, olin herkkä ja luulin olevani vähintään raskaana. Tätä jatkui kuukauden ja taas tulivat niukat menkat. Sen jälkeen onkin taas pikkuhiljaa lieviä endom. kipuja alkanut tulemaan ja kuukautiset myös, niukkoina, mutta kuitenkin kasvavissa määrin, viimeksi menkat viikko sitten, sitä edelliset 1,5viikkoa aiemmin.
Mistä ihmeestä tämä johtuu? Iästä? Kuitenkin vuosikaudet mennyt hyvin pillereiden kanssa ja nyt sitten elimistö heittää volttia. Lääkärissä olen käynyt tänä aikana ja papa ok, mutta en silloin ottanut puheeksi tätä, koska silloin olivat olleet vain parit niukat menkat joita pidin tavallisina tiputteluina, joita ehkä joskus harvoin on ollut ennenkin. Nyt vaan alkanut ihmetyttämään tämä. Harmittaa jos endo-oireilut alkavat taas, eivät ne nyt niin pahoja olleet, mutta sattuuhan se ainakin hetkittäin. Tahtoisin kovasti tietää onko muilla vastaavia, ei välttämättä endometrioosin osalta, mutta tuo menkkojen alkaminen uudelleen. Ja onko jotenkin mahdollista että nyt saattaisi tulla raskaaksi pillereistä huolimatta, voiko vaikuttaa sellaiseen?
 
sama kokemus
Suurimmalla osalla näyttää olevan huonoja kokemuksia Cerazette-pillereistä, mutta mulle ne on sopineet aivan hyvin. Tosin ei kyllä ole mitään mihin verrata kun en ole muuta hormonaalista ehkäisyä käyttänyt. Olisin halunnut ehkäisyrenkaan, mutta aurallisen migreenin (kohtauksia 1-2/vuosi) takia ei lääkäri suostunut siihen reseptiä kirjoittamaan.
Ihan kuin minulla, tosin käytin e-pillereitä aiemmin mutta sitten alkoi migreeni joten vaihdoin Cerazetteen. Ainakin näin vielä 4-5 kuukauden jälkeen olen tyytyväinen, menkkoja ei ole tullut kertaakaan (ei edes mitään pientä tiputtelua) ja migreeniäkään ei ole kuulunut. Olen itse myös ollut TODELLA tarkka tuon kanssa että otan pillerin täsmälleen samaan aikaan joka päivä, ehkä se sitten vaikuttaa siihen ettei menkkoja tai tiputtelua tule. Gyne ainakin sanoi, että näiden kanssa pitää olla tarkempi kuin edellisten pillereiden.

Ainoa miinus on lievät yhdyntäkivut joiden uskon johtuvan kuivista limakalvoista. Mutta mieluummin se ja liukkaria kehiin kuin migreenit ja menkat!
 
Viimeksi muokattu:
Katti82
Mainitsin "vahingossa" kesällä gynekologille että minulla on joskus ollut aurallinen migreeni (ehkä kerran tai kaksi elämässä) ja tämä ei suostunut uusimaan Yasminelle-reseptiäni.
Noh, hänen suosittelun jälkeen päädyin kokeilemaan Cerazettea. Vuodot oli 3kk:n ajan todella epäsäännöllistä ja tiputusta oli melkein jatkuvasti. Se on kuitenkin vielä pientä... tämä IHO on jotain aivan kamalaa :( Yasminellea syödessäni iho oli lähes täydellinen, ja nyt tämä "kukinta" ei vaan meinaa loppua. Otsa on ihan kauheessa kunnossa, samoin leuka kukkii aikalailla. Iho on muutenkin ollut kuin rasvapurkki.
Kävin muutama viikko sitten kasvohoidossa ja sieltä sitten ostin mukaani Dermalogican ihonhoitotuotteita jos jonkinlaista, ja niillä rasvaisuus on saatu edes vähän kuriin. Mutta finnejä ilmestyy kuitenkin lisää, vaikka kuinka yritän sitä ihoa hoitaa.
Näitä pillereitä olen siis syönyt nyt n. 5kk.

Kysymys kuuluukin, että kun olette _lopettaneet_ Cerazeten käytön niin onko iho pahentunut vielä entisestään? En elä vakituisessa parisuhteessa, mutta kuitenkin elämä ilman jatkuvaa ehkäisyä tuntuu...turvattomalta.
 
Mimmuska
Olen joutunut monia monia kertoja vaihtamaan pillereitä kun ei oo jostain syystä aina sopineet. Eli olen syönyt sekä monia yhdistelmäpillereitä ja viime syksynä minulle kirjoitettiin cerazetet. Söin sen 3 kk ja lopetin heti! Olin tosi äkäinen, vuoto alkoi pari päivää aloittamisen jälkeen ja kesti aina 2 viikkoa ja sitten oli parin päivän tauko ja jatkui taas. Iho meni TODELLA huonoon kuntoon jonka vuoksi minulla meni totaalisesti hermot ja soitin gynelle että haluan näistä eroon ja äkkiä. Sitten söin vuoden verran Meliane merkkisiä yhdistelmäpillereitä, jotka kuitenkin jouduin jättämään pois muutamista syistä, vaikka pidinkin niistä pillereistä kovasti.
Nyt minulla on nämä mini-pill merkkiset minipillerit ja olen 2 viikkoa syönyt ja heti olen huomannut ainakin sen turvonneisuuden kadonneen joka minulle tuli syödessäni yhdistelmäpillereitä, mutta tänään tuo pieni tiputtelu vuoto alkoi ja toivon ettei tämä vuoto kestä yhtä kauaa kuin noissa cerazeteissä, muuten lentää roskikseen nämäkin pillerit!
Minulle myös ehdotettiin hormonikierukkaa vaikka minulla ei ole lapsia mutta tulin siihen tulokseen että antaapa semmoisten värkkien nyt toistaiseksi olla.
 
anna
söin n. 3 ja ½ kk Cerazettea. Aluksi ei ollut mtn erikoista mutta viikon kuluttua aloin vuotaa ja vuosin kokoajan myös haluni oli tipotiessään ihoni oli täynnä finnejä (kipeitä sellaisia) mieheni mitta alkoi jo olla täynnä hermoamisesta,kiukuttelemisesta... suutuin torella helposti... huusin ja kuittailin jopa ihan ventovieraille mietin että mikä minua oikein vaivasi päätin sitten ottaa lääkäriin yhteyttä. Lääkäri totesi heti että kannattaisi kokeilla jotain muuta ja suositteli mini-pill minipillereitä... toivon että nämä auttaisi eikä tulisi mitään oireita (olen syönyt vasta näitä 4 tablettia) mikreenin takia ei ole paljon vaihtoehtoja... ;/ mutta jokainen on yksilö toiselle sopii toiselle ei :)
 
loldor
Olen kohta kaksi kuukautta syönyt Cerazettea, aiemmin olen käyttänyt rengasta ja laastaria, mutta vaihdoin aurallisen migreenin takia sitten. Eka kuukausi meni hyvin mutta viikko toisen levyn jälkeen alkoi menkat jotka on nyt jatkuneet kaksiviikkoa parin päivän tauolla. Lääkäri ei sanonut että olisi tarkkaa ottaa juuri samaan aikaan, olen ottanut tunnin aikavälillä iltaisin, joskus olen muistanut vasta myöhään illalla, ohjeissahan on että ehkäisyteho säilyy jos ottaa 12 tunnin kuluessa. Mutta ilmeisesti tämä voi aiheuttaa vuotoa? Täällä kommentoivien kokemusten mukaan. Taidan alkaa tarkemmaksi pillerinottoajan suhteen, jos se auttaisi. Mielummin olisin ilman menkkoja kokonaan. En itse pelännyt olevani raskaana kun ekan pillerikuukauden aikana menkat tulivatkin yli viikon myöhässä, tiesinhän että nämä minipillerit aiheuttavat epäsäännöllistä vuotoa. Olo tuntuu ehkä hiukan haluttomammalta kun laastaria käytettäessä mutta ei kovin paljon. Minulla on myöskin leukaan ilmestynyt finnejä vaikka minulla on atooppinen iho. Saman teki laastarin kanssa mutta puolessa vuodessa nekin hävisivät lopulta.
 
vieras
Moi!

Mä söin alkuun ehkäsypillereitä n. 18-23-vuotiaana, merkki oli Mercilon. Sitten parisuhde kariutui ja jätin pillerit. Kun aloin seurustelemaan 23-vuotiaana taas, niin hain pillereitä. Kokeilin jotain e-pillereitä, mutta niistä nousi verenpaine. Lisäksi tupakoin, ja minulla on harvoin aurallinen migreeni ilman päänsärkyä, joten pillerit vaihdettiin Cerazetteen. Näitä popsin 5 vuotta ja nyt 28-vuotiaana jätin ne pois, kun on lasten hankinta mielessä.

Cerazetten aikoihin minulle palasi teinivuosien akne, joka pysyi kurissa e-pillereillä. Menkkoja ei oikein ollut, jotain välivuotoa muutaman kuukauden välein, mutta minulla ei koskaan kai olekaan ollut säännöllisiä kuukautisia. Cerazetten aikoihin kanssa huomasin oloni jotenkin kamalan "tasaiseksi", mutta luulin että se johtuu vain tunnetilojen tasaantumisesta teinivuosien jälkeen.

Nyt olen ollut kuukauden verran ilman ehkäisyä, ja eron on kyllä huomannut! Menkat tulivat ekaa kertaa pitkästä aikaa jo 3 viikkoa pillereiden lopetuksen jälkeen. Tunteet ovat palanneet, huomaan olevani jotenkin "naisellisempi" ja myös seksihalut ovat ihan eri luokkaa! Tekee taas mieli! Luulin että haluttomuus vain kuuluu pitkään parisuhteeseen mutta ehkä niin ei ollutkaan. Minä olen nykyisin välillä tosi pirteä, ja välillä alakuloinen, nämä kaikki ovat olleet poissa 5 vuotta. Tuntuu että viimeiset 5 vuotta ovat menneet ihme tunnetyhjiössä ja sumussa. Olen myös minipillereiden aikana ollut välillä tosi ahdistunut, nyt tuntuu että ahdistuskin vähän hellittää. Tähän voi olla muitakin syitä, tällä hetkellä en seim. ole töissä. Ja ahdistukseen on varmaan muut syyt kuin vain pillerit.

Mutta olen ihan vakavasti miettinyt, etten enää koskaan käyttäisi hormonaalista ehkäisyä. Sillä nyt tunnen taas olevani kokonainen, tunteva, naisellinen nainen. Menkat toimii, tekee mieli seksiä, ja tunnen ihmiselle normaaleja tunteita... Akne on taas samaa luokkaa kuin ennenkin, mutta viis siitä :)

Ps. hormoneilla on aika monia outoja vaikutuksia. Esim. niinä vuosina, kun söin e-pillereitä, minulla oli aivan suorat hiukset. Sitten kun siirryin minipillereihin (tai kun olen ollut mitään syömättä) niin minulla on luonnonkiharat hiukset.
 
Jep
Kerrotaan nyt sitten omatkin kokemukset pillereistä. Aloitin siis Cerazetteillä, mutta niitä en kovin kauaa syönyt. Vaikutti minullakin mielialaan, olin haluton ja sit tunteet oli kuin vuoristorataa että saatoin olla vihainen sit ruveta itkemään ja kohta nauramaan ja kaikki tuo 5-10min sisällä. Plus oli vielä semmosta tiputtelua usein.

Sit vaihdoin mini-pill-merkkiin ja niitä oon syöny nyt muutaman vuoden. Ei mulle aiheuta mieliala-muutoksia tms. oireita, mutta joo noita vuotohäiriöitä kyllä. Haluttomuuttakin on välillä, mutta luulen en johtuvan vain ainaisesta vuotamisesta. Kiva kuulla että muillakin on ollut "maraton-vuotoja" kun rupeaa jo välillä huolestuttamaan että onko sitä jo jotenkin sairas. Mulla on ollut vodoissa myös pitkiä taukoja, pisin varmaan joku 5kk. Mut sit kun vuodot alkaa niin tuntuu että ei tuu mitään loppua. Nytkin noin marraskuun alussa (ehkä jo aikaisemmin) alkoi tiputtelu, sit noin viikon tauko, sit ihan normaalit kuukautiset, päivän tauko, tiputtelua viikko, puolen päivän tauko ja taas tiputtelua. Tohon tyyliin. Ärsyttävää ja nyt oon kyl tosissaan miettinyt pillereiden lopettamista kun ei tää taida paremmaks tästä muuttua. Sitten on kuulemma vaihtoehtona ainoastaan kondomi. No katsotaan ja tsemppiä meille naiset ;)
 
jepjep
Mulla kolmas levy menossa cerazetteja. Menkoista ei tietoakaan eikä edes tiputtelusta! E-pillerit ei sovi aurallisen migreenin vuoksi, joten määrättiin sitten minipillerit kokeiluun. Muuten ovat siis toimineet hyvin, mutta naama ja selkä pahemmassa kunnossa kuin koskaan! Suunnitelmissa on pillereiden lopetus jos ei tämä akne ala pian paranemaan.. Onko kellää kokemuksia siitä, onko tämä ihon rasvoittuminen ja "paiseiden" tulo mennyt ohi jatkamalla pillereiden syöntiä sinnikkäästi, vai pitäisikö suosiolla jo luovuttaa?
 
Masentaa...
Hei!

Onpas täällä paljon vastauksia kysymyksiin joita etsin. Minulle sanottiin juuri että lääkärit eivät kirjoita enään e-pillereitä aurallisen migreenin omaavalle hlölle(minulla n.1krt/ kk). Erikoista että minulle ei ole koskaan sanottu 6 vuoden aikana asiasta(!) vain silloin on puhuttu vaihtamisesta kun on ollut ylipainoa (laihdutin) verenpainetta (lähti kun laihduin) ja tupakanpoltto (lopetin).

Olen tehnyt kaikkeni että voisin ehkäisyrenkaan pitää ja nyt 6-7 v. käytön jälkeen minulle sanotaan ettei enään uusita tätä reseptiä uusien tutkimustulosten perusteella kun on aurallinen mirgeeni, siis täh...! Suututtaa...kokeilin verenpaineen vuoksi Cerazettea ja se oli aivan hirveetä,kiukkuilua, tiputteli koko ajan ja olin masentunutkin ja haluja ei ollut sitten yhtään...Kaiken lisäksi normaaliin "arkeeni" kuuluu yhdyntäkivut/verenvuoto (nekin on vain normaalia kuulemma)...

Näiden tekstien perusteella minun sitten kannattaisi kokeilla Mini-pill ehkäisyä ennen kuin luovutan kokonaan. Kierukkaa en halua ja kapseliakin kuulemma pidetään 3v.? En tiedä haluanko sitä niin pitkäksi aikaa...
 

Yhteistyössä