Elämää PCOS:n kanssa ilman mitään "hoitoa".

  • Viestiketjun aloittaja Zenzaa
  • Ensimmäinen viesti
Zenzaa
Hei! Minulla todettiin muutama vuosi sitten monirakkulaiset munasarjat ja PCO:ni on myös PCOs:sää, sillä "kärsin" lievästä aknesta ja karvojen liikakasvusta. Pillereillä ja ehkäisyrenkaalla nämä oireet pysyivät ihan ok kurissa, mutta nyt olen päättänyt olla koskematta enää ikinä mihinkään hormonaaliseen hoitoon (siis ainakaan yhdistelmäehkäisyyn), sillä niistä tulee vielä pahempia sivuvaikutuksia.

Olen laihtunut kymmenen kiloa muutaman vuoden aikana ja tämä on auttanut jonkin verran. Ennen menkkoja ei tullut ollenkaan ilman lääkkeitä, nyt terveellisen ruokavalion ja liikunnan avulla ne tulevat, toki kierto on 40 päivää. Mites teillä muilla, jos menkat tulevat, kuinka pitkä kierto?

Olen nyt ollut reilut puoli vuotta ilman pillereitä, akne on pahentunut ja karvat tullet takaisin (tummentuneet). Näistä pitää nyt sitten varmaan kärsiä, ei auta varmaan.

Eräs häiritsevä juttu on kovat PMS-oireet. Viikko ennen menkkoja olo on tosi maassa, naama täynnä finnejä ja maha on kipeä. Kaikki oireet loppuvat heti kun vuoto alkaa. Lisäksi on tullut ovulaatiokipuja. Pari päivää maha on samalla tavalla kipeä kuin ennen menkkoja, tämän olenb tulkinnut ovulaatioksi, sillä siitä pari viikkoa nin sitten menkat alkavat. Jostain olen kuullut, että monirakkulaiset munasarjat ovat niin "isot", että siksi kipu tuntuu herkemmin.

Haluaisin kuulla teidän PCOS-oireiluja, miten se vaikuttaa elämäänne ja miten saatte ne pysymään kurissa, jos ette syö pilsuja? Pilleriresepti sitä yleensä kouraan ensimmäisenä annetaan kun tämä todetaan, auttavathan ne, mutta kaikille ne ei sovi. PCOS:ta on paljon puhetta erilaisilla vauvapalstoilla, ne eivät ainakaan tällä hetkellä ole mitenkään ajankohtaisia minulle.
 
sirmo

Moi. Kaksikymmentä vuotta sitten minulla todettiin sama tauti, kuvailemasi oireet ovat tuttuja, joiden kanssa olen kamppaillut jo kauan ilman mitään hoitoja. Kipuun buranaa, karvat poistettava usein....olen häpeillen turtunut kohtalooni. Harmittaa kun lapsia en saanut, enkä sen eteen tehnyt mitään, odotin ihmettä, mitä ei tullut. Toivon, ettei sinulle käy samoin. Voimia ja kärsivällisyyttä.
 
Viimeksi muokattu:

Ikävä kuulla. Joo silloin sanottiin kun tämä todettiin, että kolmeenkymppiin mennessä olisi hyvä tehdä lapset. Vähän vaikea niitä kuitenkin yksin on tehdä, jää nähtäväksi, lapsettomuus kyllä varmasti se kaikkein kipein asia tässä "taudissa"...
 
Viimeksi muokattu:
kohtalontoveri
Pcos:han ei ole tauti vaan oireyhtymä.

Kun aloitin Diane Novan ylösajon en osannut kuvitellakaan miten paljon kroppani siihen reagoisi, kun lääkkeisiin en ole mitenkään oireillut. Alussa pahoinvointi ja päänsärky oli hirveää. Neljän kuun setissä kävin johonkin ajankohtaan puolentoista viikon aikana sydänoireiden takia ensin kunnan omalääkärillä ja lopulta päivystyksessä kun säikähdin vasenta rintakipua niin hirveästi. Kävi ilmi että kipuilu ei ole sydän- vaan lihasperäistä - helpotus oli suuri.

Kolmantena ja neljäntenä kuuna ilmestyi välivuotoa juuri ennen menkkoja ja olin pahalla päällä kaksi viikkoa putkeen jatkuvan vuodon takia. Ei paljoa naurattanut.

Itsellä aina on ollut hirveät PMS- ja kuukautiskivut joihin e-pillerit ei ole auttanut kuin viitteellisellä tasolla. Edellisen 600mg särkylääkkeen sijasta saattaa 400mg riittää, vuoto on edelleen melko runsasta. Alaselkäkivut eivät enää lyö reisiin mutta joskus niitä saattaa kihelmöidä.

Tuohon kysymykseesi vastaus. Pelottaa ajatellakin miten kehoni vastaisi siihen jos pillereiden käyttö loppuu seinään, jos ylösajokin oli noin kauheaa :( Mullakin tuota karvoitusta on muttei aknea sitten 17v, kuukautiskiertokin aina ollut n. 32-36pvä. Lähinnä kauhistelen mahdollisia kipuja jotka voisivat iskeä kahta kauheammin takaisin. Saattaa olla että kokeilen pitää tuon liuskojen välisen viikon kuusipäiväisenä, koska huomasin että viimeisenä päivänä hormooniin ehdollistunut kroppani ( :) ) huomaa 'puutostilan' ja olen hieman herkempi ja äkäisempi. Sekin voi viitata mitä pitempiaikainen käyttökatko voi aiheuttaa ainakin mielialanvaihteluihin ja ärsytysherkkyyteen.

Tiedä sitten miten hyvä se munasarjoille muutenkaan on jos ne pääsevät 'helminauhastumaan' ja pillerien jatkamisen jälkeen paranemaan jälleen? Nimenomaan lapsien tekoa ajatellen tässä prosessissa saattaa mennä useampikin hetki meillä pco:n ja pcos:n saaneilla. Kuitenkin tuo painonpudotus ja liikunta on hyvä juttu, koska sillä on havaittu olevan yhteys pco:n etenemisen kanssa nimenomaan ehkäsevässä mielessä :)
 
vierailija
Minulla on toispuoleinen monirakkulatauti. Olen kylläkin hoikka, eikä karvankasvuni ole mitenkään huomattavaa - sitä kasvaa yhtä paljob kuin "normaaleilla". Aineenvaihdunta ollut lapsesta saakka erittäin tehokas. Tämä löydettiin vasta hetki sitten ultrassa, kun hakeuduin hoitoon epäsäännöllisten kuukautisten takia. Sain terolutit, että kiertoni lähtisi käyntiin. Ei lähtenyt, viikon odottelin ja tein raskaustestin. Testi näytti positiivista. Jouduin kuitenkin keskeyttämään raskauden elämäntilanteeni vuoksi . Lääkäri sanoi minulle sitten keskeytyksessä, että minulla ei tule olemaan ongelmia lastensaannissa, se vaan ei välttämättä tapahdu yhtä nopeasti kuin terveillä kun en aina ovuloi. Nyt syön e-pillereitä, jotka samalla pysäyttävät tämän taudin. En tupakoi ja liikun, aionkin pysyä aina hoikkana.
 
Yhteistyössä