Hiertymä välilihassa

  • Viestiketjun aloittaja
  • Ensimmäinen viesti
Hei!
Onko kellään muulla ollut hiertymää tai sellaista haavaumaa välilihassa lähellä peräaukkoa? Kurja vaiva, joka ilmestyi mulle synnytyksen jälkeen. Jouduttuiin tekemään epparihaava, mutta ei toi ole samassa linjassa sen arven kanssa.
Unohdin kysyä gynellä käydessäni, kun hänellä oli ajat myöhässä ja kiireinen lekuri niin unohtui, kun tuo ei silloin taas juuri vaivannut.
Olen käyttänyt Cerilan lipogeliä, joskus pukamavoidettakin, Bepanthenia tms. rauhoittamaan haavan kutinaa.
Pukamat minulla on jouduttu sitomaan eli luulisin ettei tuo haava liity varsinaisesti pukamiinkaan.
olen kuullut, että joillakin pikkuhousunsuojat aiheuttavat ihon rikkoutumista, kun iho hautuu. Voisikohan tämä olla sitä? Kertokaa kokemuksistanne.
 
moi
minulla on sama ongelma! olen myös synnyttänyt mutta en usko sillä olevan tekemistä asian kanssa. peräaukon ja emättimen välissä on pieni ihopoimu joka on ollut varmaan aina siinä. siihen on tullut nirhauma joka ei tunnu parantuvan millään. luulin jopa pukamaksi mutta ei täytä kyllä pukaman tunnusmerkkejä. aina parantuessaan haava kutisee ja sitä vaistomaisesti raapii tms ja kierre on valmis.
olen käyttänyt bepanthenia mutta se ei auta. olisi kyllä kiva kuulla miten tästä pääsee eroon! elämää ei varsinaisesti hankaloita mutta ei ole kivakaan.
öisin olen ilman alkkareita mutta ei sekään auta.
 
Kokeile
EA:n voidetta (siis Elisabeth Arden eight hour cream), joka minulla auttaa lähes kaikkeen. Olen käyttänyt sitä myös alapäähän, kun on haava ta kutinaa tai arkuutta, joka ei ole hiivasta peräisin.
 
vaaka
Minullakin on ollut noita haavaumia, useimmiten pienten häpyhuulien tyvessä, noissa vaon poimuissa ja toisinaan B-rappua myöten. Juoksin lääkäreillä, gyniksillä ja terkkareilla vaivan vuoksi, ja koskaan en saanut muita neuvoja kuin nämä:

1) Älä käytä alapesussa saippuaa.
2) Pese paikat haalealla vedellä, ei missään nimessä kuumalla. (alapesu max. ja min. kerran päivässä lääkäreiden ja gynisten mukaan)
3) Älä käytä pikkuhousunsuojia - varsinkaan päivittäin.
4) Laita Bepanthenia tarvittaessa.
5) Käytä vain puuvillaisia alkkareita.

Noh, eipä noista kovin apua ollut, kun samoja juttuja noudatin jo ennestään. Haavaumia ei ole enää tullut, kun olen tehnyt vielä nämä:

6) Anna paikkojen tuulettua kotosalla, nuku ilman pöksyjä ja käytä kotona väljiä puuvillahameita/mekkoja.
7) Koita muistaa silloin tällöin rasvailla haavaumaseutua Aqualan L:llä. Mitään hajustemyrkkyä (EA 8h kräämi) en noin herkälle ihoalueelle läträisi.
8) Lopeta e-pillerit (jos sellaisia syöt, kuivattavat ja ohentavat nimittäin limakalvoja).
9) Vältä Always-siteitä. Itsekin tajusin kokeilla pitkästä aikaa Vuokkosia, kun täällä Elleissä muutkin kertoivat Alwaysien aiheuttavan haavaumia.

Ja 10) Älkää nyt herranjestas raapiko! Jos tulee tulehdus ja kutittaa, kannattaa hakea antibiootit tai hiivalääkkeet.
 
ap
Kiitos vinkeistä, joita kyllä olenkin noudattanut suurinpaa osaa, mutta täytynee luopua pikkuhousunsuojien käytöstä. (Tulee laitettua hätävaraksi)

Onko muilla kokemusta? Tuleeko muita vinkkejä?
 
et
Noudata tuon pitkän listan ohjeita.

Lisäksi:

Syö päivittäin porkkana. Se auttaa ihon ja limakalvon paranemista. Siitä saa A-vitamiinin esiastetta eli karoteenia. Elimistö valmistaa sitä tarpeen mukaan eikä ole vaaraa liikatuotannosta, vaikka imettäisitkin vielä.

Jos tilanne ei vieläkään auttaannu, niin:

Apteekista saa jotain estrogeenivoidetta alapäähän. Se vahvistaa limakalvoja. Toinen vaihtoehto on pyytää paikallinen estrogeenikuuri lääkäriltä (annostellaan tablettina emättimeen). Se antaa limakalvolle aikaa toipua.

 
Sissi
Olet kiusannut tuota ihoaluetta aika paljon. Sen bakteerikasvusto ei enää ole normaali. Itse käyttäisin siihen muutaman kerran päivässä luonnonjogurttia. Suihkutus,kuivaus ja voitelu. Ei ylimääräistä raapimista ja aina puhtaat housut, joihin aina kuiva esim. Vuokkoset-terveysside.
Tälä tavoin se paranee kolmessa päivässä.Onnea matkaan. Iho on pelkästään ärtynyt, ei tulehtunut.
 
A
Ostin eilen apteekista öljyä, joka on tarkoitettu intiimialueiden hoitoon. Sillä tehdään alapesu ja huuhdellaan vedellä, tai koko pesun voi hoitaa pyyhkimällä öljyllä. Aine alkoi A kirjaimella (Aj...?)
Paikat pysyy pehmeinä ja luulen,että se voisi tehota myös ärtyneeseen ja kutisevaan ihoon.
 
ap
Haluaisin alkuperäisenä ketjun aloittajan kommentoida, että ongelmani ei ole emättimessä (lue: kokeile Gynophilus puikkoja, eikös ne laiteta emättimeen) vaan välilihassa lähellä peräaukkoa.
Tuo öljyäminen on ollut kuvioissa jo eli Ceridal intiimiöljyä olen käyttänyt. Ongelma vaan ei tunnu häviävän!
 
kaisla
Minulla alkoi tuo sama vaiva jo enen kuin olin 18. Kun haava on kipeä, silloin voi siihen laittaa 1% hydrokortisonvoidetta noin viikon ajan, aamuin ja illoin. Sillä saa paikat kuntoon vähäksi aikaan, mutta uusiutuva vaiva tuo on. Tämä ei ollut mikään oma ohjeeni, vaan olen saanut sen gyneltä.
 
Molly
No nimenomaan minullakin on ollut se hiertymä siellä välilihan puolella, kyllä se gynophilus sulaa siellä emättimessä ja valuu sinnekin välilihan puolelle. Voi olla että on ollut eri vaiva kuin sinulla, mutta minulle on auttanut.
 
Masentunut..
:cry:Siis ihmiset auttakaa oon 12 täytän lokakuussa 13 ja mul on tullu semmone vaiva alapäähä lauantaista lähtie aluks tuli jotaki älloo alapäästä pois sitte sunnuntaina on vaaa kutittanu ja maanantain on vaa koko aja kutittanu ja kirvelly (eipaljoo) ja mun alapää on iha sairaan kuiva ollu lauantaista lähtie voiko joku auttaa kertoo mikä mulla on ja siis iskälle en haluu sanoo mitää jote aattelin et käysinite ostamas apteekist jonku lääkken ja onko se totta et bepanthen (meillä o sininen) nii tepsii kertokaa mieluite sellasia itsekeino vinkkejä noni toivottavasti vastaatte mahollisimman pian tää vaivaa alkaa saamaa mut niikö maseentuneeksi:cry:
 
Äiti-ihminen
:cry:Siis ihmiset auttakaa oon 12 täytän lokakuussa 13 ja mul on tullu semmone vaiva alapäähä lauantaista lähtie aluks tuli jotaki älloo alapäästä pois sitte sunnuntaina on vaaa kutittanu ja maanantain on vaa koko aja kutittanu ja kirvelly (eipaljoo) ja mun alapää on iha sairaan kuiva ollu lauantaista lähtie voiko joku auttaa kertoo mikä mulla on ja siis iskälle en haluu sanoo mitää jote aattelin et käysinite ostamas apteekist jonku lääkken ja onko se totta et bepanthen (meillä o sininen) nii tepsii kertokaa mieluite sellasia itsekeino vinkkejä noni toivottavasti vastaatte mahollisimman pian tää vaivaa alkaa saamaa mut niikö maseentuneeksi:cry:
Olet todennäköisesti saanut hiivasienen vaivoiksesi, kuvaus sopii siihen. Se on hyvin yleinen vaiva ja tulee ainakin minulle lähes aina antibioottikuurin jälkeen.

Mene heti koulun terkkarille, hän voi ottaa jopa näytteen ja neuvoa hoidosta. Hänelle nämä asiat ovat arkipäivää ja paras sinua auttava henkilö ainakin aluksi. Hänellä on vaitiolovelvollisuus, joten voit olla avoin ja luottavainen.

Kaikki naisihmisen elepäävaivat pitää AINA hoitaa kunnolla, siihen eivät sekalaiset "neuvot" toreilta ja turuilta riitä. Tosi tärkeää se on nuorella, jottei pääse tulemaan korjaamatonta vahinkoa. Eikä hoidon aloittamista saa pitkittää!!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä