Keskenmenon jälkeen haaveilevat

Kiitos kauris55 ja Mimis, yritän pysyä rauhallisena, mutta kuten totesittekin niin se on helpommin sanottu kuin tehty. Nyt on tosin ollut muuta ajateltava kun poika on harjoittelemassa päiväkodissa ja muutaman päivän ajan on itkenyt aivan kamalasti aina kun olen hänet sinne jättänyt. Tänään just ajattelin että jos näin jatkuu niin en enää kestä, täytyy yrittää saada mies viemään hänet jos se sujuisi paremmin. Työt minulla alkaa varsinaisesti 31.8, eli muutama viikko voidaan vielä harjoitella kunnes tosi kyseessä. No joo, ihan hyvä kai että ajatukset pyörivät muissa asioissa kuin oman navan seuduilla koko ajan...

Mimis, siitä peiton heiluttamisesta niin meillä tärppäsi kun harrastimme heiluttamista joka toinen päivä. Minäkin olin jotenkin ajatellut että oviksen aikaan pitäisi harrastaa oikein todella paljon ja usein, mutta kun minulla oli kierto vielä ihan hukassa ja oviskin saattoi tulla kahden viikon ajanjakson sisällä, niin ei siinä olisi millään jaksanut joka ilta, olisi mennyt ihan työnteoksi. Tiedä sitten mistä johtui että juuri tällä kerralla tärppäsi, kyllähän siinä ilmeisesti on aina onni myös matkassa. Tsemppiä vaan yritykseen!!!

 

Voi ihanaa Liinuska kuulla, että teillä tärppäsi noin nopeasti uudestaan Paljon onnea odotukseen Muistan sut kyllä helmikuisista.

Pahoittelut teille kaikille uusille kanssasisarille :'( Elämä voittaa ja keskenmenosta tosiaan tulee osa elämää, vaikka se aluksi tuntuukin niin toivottomalta. Mä olen kanssa yrittänyt tämänkin kääntää vahvuudeksi.

Mimikselle: Mä taas olen kuullut, että mitä enemmän ja useammin harrastaa seksiä, sitä parempia siittiöitä on enää jäljellä. Usea vaihto siis pienentää viallisten siittiöiden määrää. Kuulemma jos ne joutuvat odotella liian kauan, niin ne menee "pilalle" Toisaalta siinä tutkimuksessa oli puhetta vain, että jos seksiä on harvemmin kuin kolmen päivän välein niin tuolla on merkitystä. Mene ja tiedä Toisaalta taas joidenkin siittiöt selviää vain vuorokauden kohdussa ja joidenkin harvinaisten jopa viikon... eli mä oon kyllä pyrkinyt siihen jp-heilutteluun aina oviksen aikoihin. Tosin viime tärpin aikaan meillä oli tosi harvoin puuhia, joten näköjään niinkin voi onnistua ainakin hedelmöittymisessä.

Mamma67: toivottavasti tuo on uusi plussa eikä vanhan perua!!!! Mulla itellä näytti lääkkeellisen jälkeen jo kahden viikon päästä kotitesti negaa ja sikiö oli kuitenkin ollut jo 12 viikkoinen eli raskausmateriaalia oli mulla paljon. Joten voipi olla, että siellä on jo seuraava tapaus kasvamassa

Noista nippailuista: Mä en ollut ennen keskenmenoa koskaan tuntenut ovista, mutta sen jälkeen niistä tuli kivuliaammat (tai siis oletan, että ne on oviskipuja) ja mulla kanssa on ollut kaikenlaisia outoja nipistelyjä ja jomotuksia sen jälkeen joka kierrossa. Siis ihan ihmeellisiin aikoihin, niin että vaikea siis sanoa johtuiko ne oviksesta vai ei...

Tipsuliinille oikein paljon onnea häihin Mekin ollaan niitä suunniteltu ensi vuodelle, katsotaan kuinka käy

Jane: En suna vielä stressaisi tuosta vuodosta, se kun on niin tavallista alkuraskaudessa ja sitä on tullut noin vähän.

ON: Hassua kuinka mieli muuttuu itsellä tässä välissä, kun nyt on pari viikkoa keskeytyksestä ja vuotoa tulee vielä jonkin verran. On vissiin vaan ovisajat käsillä, kun seksihimot alkaa taas ilmaantua uniinkin Mutta jäitä hattuun, odotan ne menkat ensin kuitenkin. Jotenkin ajatuksena tuntuu niin inholta, kun miettii mitä siinä kaavinnassa oikeasti tehdään eli raavitaan kohdunseinämät ja yök... ei mitenkään voi olla hyvät apajat uudelle kasvulle tuolla vielä, vaikka jotkut kyllä on terveitä lapsia saaneetkin heti kaavinnan jälkeen. Mä en uskalla kyllä ottaa riskiä, joten menkkoja odotellessa siis täällä.

 

Kiitos kannustuksesta! Nyt lappaan kauhalla jäitä hattuun etten liikaa innostuisi, mutta niinkuin te kanssa sisaret olette varmasti myös huomanneet, äkkiä katse onkin taas tulevassa ja haaveillakkin uskaltaa.....tietoisena siitä ettei mikään vielä tarkoita mitään. Tänne on kiva kirjoittaa, kun ei tartte paljon selitellä, tiedän että ymmärrätte kaikki miltä musta tuntuu, tuntea iloa, uskaltamatta hypätä sinne sisään, niin kuin autiomaassa nähdessään vettä, ei juo koska ajattelee sen olevan mielen tekemä kangastus. On silti kiva kuulla optimistisia kommentteja ja vaikka miten asiat olisivatkin nyt todellisuudessa ei se muuta sitä, että taas on menty jonkun vaiheen yli......eikä elämä pelota.

 

Nyt on pakko heittää ilmoille kysymys, jota täällä ovulaation "kourissa" olen itekseni miettinyt.. Olen varma, etten ovuloinut km vuodon jälkeen ennen ensimmäisiä menkkoja. Onko siis mahdollista, että tässä seuraavassa kierrossa iroaisikin kaksi munasolua? Meillä on suvussa kaksosia, joten rupes mietityttämään..

Onkos muuten Ilona vielä palstoilla, olis kiva kuulla miten alkuraskaus on sujunut?

 

Moikka kaikki vanhat ja uudet. Minä olen täällä hiljaa sivussa seuraillut teidän jutustelua. Ajattelinkin juuri tänään laitella vähän kuulumisia, kuinka sattuikaan, että Tilkku kysyit kuulumisiani juuri nyt.

Kiitos, kaipa meillä menee ihan hyvin... Ei ainakaan vielä ole vuoto alkanut, mutta täytyy sanoa, etten osaa iloita tästä raskaudesta samalla tavalla kuin kahdesta ensimmäisestä.. Joka päivä mietityttää, että olenkohan enää raskaana.. surkeaa..

Ei pahemmin oireita, rinnat kylläkin ovat päivä päivältä kipeämmät, joka luo toivoa. Nyt on ollu pari päivää menkkamaista jomotusta, jota ei ole muissa raskauksissa ollut kuin keskenmenon aikaan, vuodon jo ollessa runsasta, joten arvaattekin varmaan, mitä liikkuu päässä...

Tuo Mimiksen asenne pitäis saada munki päähän: "Raskaana, kunnes toisin todetaan" Yritän kovasti. Olis niin ihanaa nauttia tästä. nyyh..

Kommentoin vielä tuota peiton heiluttelua, että olen myös lukenut, että joka toinen päivä riittää, mutta toisaalla taas joka päivä olisi hyvä, jotta siittiöistä olisi vaan parhaat tarjolla. Tällä kertaa heiluttelimme joka päivä, joten toivotaan nyt sormet ja varpaat ristissä, että olis hyvä valikoitunut, josta tulisi terve lapsi.

Kävin jo hätäännyksissäni yksityiselläkin kyselemässä, että eikö mitään ole tehtävissä ennen keskenmenoa, että pitääkö tässä vaan odotella se kolmas keskenmeno ja sitten vasta tutkitaa ja hoidetaan. Näin kuulemma on. ultras 4+5 viikoilla ja siellä oli ihan pieni musta pallo. Ei vielä pystyny sanoo, että oliko elävä alkio, mutta oli sitä mieltä, että positiivista on se, että siellä jo näkyi jotakin, viittaisi, että ei olisi tuulimuna. Ainakin on kohdunsisäinen. Olen vähän paniikissa nyt tämän raskauden kanssa, joten menen parin viikon päästä uudelleen ultraan, josko siellä sitten näkyisi jo sydänäänet.

Tarkoitukseni ei ole synkistää teidän ajatuksianne, omani ovat vaan hiukan lohduttomat tällä hetkellä.. Tsemppiä kaikille haaveiluun oviksien bongailuun!

 

Voi ymmärrän Ilonaa niin hyvin...

Tulin vain nopeasti katsomaan palstaanne, sillä itselläni oli km 05/09 ja nyt olen ihan hysteerinen, sillä muutama päivä sitten tein hyvin haalean plussan ja koska olen edelläsanotun mukaisesti superhysteerinen olen tehnyt pari lisätestiäkin ja mielestäni ne ovat vain edellistä haaleampia... Eli varhaista km epäilen - toivottavasti ihan syyttä. Olen nyt päättänyt odottaa vklopun yli, jotta näemme alkavatko kuukautiset ja jos eivät ala, niin maanantaina teen seuraavan testin. En aiemmin vaikka kuinka syyhyttäisi.

Maalailen myös mielessäni vaikka mitä kuvia jokaisesta tuntemuksesta kropassani. Joskus tunutuu kuin ne olisivat raskausoireita ja toisinaan taas menkkaoireita! Ihan kamalaa. Olisi niin ihanaa kun vaan voisi nauttia täysin siemauksin ilman stressiä.

Onneksi minulla on kaksi ihanaa poikaa, joten ihan "tyhjän päällä" tässä ei olla. Poikien raskaudet selvisivät minulle vasta 1) 2vkoa oletettujen menkkojen jälkeen 2) muutama päivä oletettujen menkkojen jälkeen, joten heidän kohdallaan ei tätä hysteeristä alkuraskauden oireiden tutkimista vielä ollut.

No, nyt täytyy rauhoitella itseään ja viettää mukava vkloppu perheen parissa.

Sitä samaa toivon teille kaikille muillekin!

 

Heippa Ilona, kiva kuulla kuulumisia vaikka hieman synkänpuoleiset olivatkin. Kaikki mitä kirjoitit tuntui niin tutulta. Olisi aivan ihanaa voida iloita tästä raskaudesta, mutta kun ei vaan vielä uskalla. Jos pääsisi tuon 12. viikon paremmalle puolelle niin ehkä hieman helpottaisi. Itsekin olen jo monen monta kertaa miettinyt varhaisultraan menoa, mutta on vielä niin aikaisessa vaiheessa ettei siellä paljoa näy. Muutaman viikon kun vielä kestäisi niin ajattelin minäkin käydä kurkkaamassa että onko masuasukki kunnossa.

Ja Tiiti-tiille myös tsemppiä, et ole yksin vaan meitä löytyy monta jotka kamppailevat samojen tuntemuksien kanssa.

Voimahaleja kaikille, ja oikein hyvää viikonloppua! Yritetään nauttia elämästä, sillä itse asiassa meillä on kuitenkin asiat aika lailla hyvin.

 

Tilkku: Olen kuullut että keskenmenojen jälkeen kaksosten saanti on yleisempää, joten voihan se johtua juuri tuosta........uskalla vaan haaveilla

Ilona: onhan se tylsää ettei voi alkuraskaudesta niin nauttia kuin joskus, mutta eiköhän sinulle nyt nuo kaksi keskenmenoa ole riittänyt ja tämä raskaus menee hyvin loppuun asti. Ilon määrä tasoittuu varmaan loppua kohden ja tunnet iloa sitten alun epävarmuudenkin edestä. Keskenmenon kokeneena et voi olla huoleton joten kaippa sitä on turha edes yrittää.Hyvä keino kestämiseen on antaa lupa itelleen olla huolissaan vaikkei kaikki sitä ymmärtäisikään

Tiitu-tii: Joo..... näin se menee muillakin. Kun on ennestään lapsia tuntuu, että auttaa kun zoomaa johonkin toiseen asiaan, mutta ei pidä kritisoida itteään jos onkin vähän hysteerinen...osattaisiimpa nauttia myös tästä hysteriasta. Sulla jossain vaiheessa väkisinkin onnistaa, kun muutama lapsi on siitä todisteena Hcg arvot ihan alussa saattavaat myös heitellä, siksi olisi turvallisempaa tehdä testi 1-2vk kuukautisten alkamispäivästä....sinuna en minäkään jaksaisi odottaa

Itse omalta kohdaltani olen kallistunut siihen, että tuskin olen raskaana vielä tästä kierrosta koska mitään oireita ei ainakaan ole. Mieli lähtee nopeasti laukkaamaan, koska olisi kiva siirtyä uuteen iloon ja jättää tämä rankka kokemus taakse. Verikokeeseen pääsen 25.8 jota ennen koitan pysyä tässä hetkessä, enkä juosta karkuun mitään....Vaikka mieli kovasti haluaisi haaveilla on tässä todellisuudessakin paljon kivoja asioita (omaa aivopesua)

 

Sorry kun kirjoitin kahdesta km. Luin väärin ja kun olin jo laittanut textin menemään jäin miettimään mitenhän se oli ja luin uudelleen sun textisi. Oli miten oli kyllä se yksikin km jo riittää sorry vielä!!!!!!!!!!!!

 

Kiitos kun vastailitte =) Taidetaan nyt ainakin tämä kierto kokeilla tuota joka toinen päivä -meininkiä. Joka päivä -meiningillä ei ole meillä ainakaan vielä tärpännyt. kaikki keinot käyttöön huhtikuussa kun raskauduin, alkoi raskaus niin että olimme neljä päivää oletetun oviksen aikoihin reissussa, emmekä siis päässeet heiluttelemaan peittoa. Kotiin palattuamme hommailimme kerran, josta tärppi! Ovis olikin ollut melkein viikkoa odotettua myöhemmin. Sitä ennen siis ehdittiin yrittää muutama kuukausi joka päivä -tyylillä. Eikö se ole niin, että jos miehellä ei ole ihan superhyvät simpat, on joka toinen päivä parempi, että niitä ehtii kertyä enemmän? Mieheni simppoja ei siis ole tutkittu, mutta kokeillaan nyt näinkin..

Jane75 - sujuiko tänään tarhaan vienti yhtään paremmin?

Tilkku - Kyllä se mun mielestä on mahdollista että km:n jälkeen irtoaa enemmän kuin yksi munasolu!

Ilona81 - ihan varmasti olet vielä raskaana ja kaikki on hyvin olen varma että itse stressaan ihan yhtä paljon jos sen plussan onnistun joskus vielä tikkuun saamaan. Vaikka nyt yritän väittää että en stressaa

Tiitu-tii - tarrasukkia ja rautaisia hermoja mukaan matkaan! kiva kuulla että olet saanut plussan noinkin nopeasti km:n jälkeen Se antaa toivoa meille muille.

mamma-67 - voithan kokeilla esim. viikon päästä tehdä uuden testin ja katsoa onko viiva tummempi vai haaleampi. siitä kai voi ainakin vähän päätellä onko uusi raskaus kyseessä

 

Kiitos kaikille kannustavista sanoista. Niitä täällä tarvitaan.

Toivotaan Tiitu-tii, että haamu olisi vahvistunut, on se haamukin plussa! Niin se minullakin oli haamu ensin, mutta vahvistui pikkuhiljaa. Pidän peukkuja sulle, että pääset hysterioimaan raskauden kanssa, niin kuin minä täällä. On se kokemus sekin.

Jane, monennellako viikolla olet nyt? Minä 5+1, joten tosi tosi alussa vasta. Ne edelliset on menny kesken joskus 6 viikolla, joten kohta on kriittiset hetket.. Jännittää.

Mamma: Kiitos ymmärtäväisistä sanoistasi, näinhän se juuri on. Jos on kokenu keskenmenon tai useamman, niin ei sitä ihan huolettomana pysty olemaan. Ja kyllä, ihan oikein luit viestiäni, olen saanut kaksi peräkäistä km:ää 05/09 ja 07/09 eli todellakin ihan peräkkäin. Jos tämä kolmas menee kesken, niin luulen meidän pitävän vähän taukoa.. Ei taitais pää kestää enää.. ja hyväähän se varmaan tekis kohdun vähän antaa rauhottua, kun näin on vauhdilla raskauduttu aina uudelleen.

Kiitos Mimis, toivotaan todella, että kaikki on ihan hyvin, ei ainakaan vielä ole vuoto alkanut, mutta menkkamaiset kivut ja oudot vihlaisut ovat jatkuneet, joita minulla ei ole ollut aiemmissa raskauksissa. Ihan varmasti se vielä teilläkin tärppää. Onhan se jo kerran tärpännyt! Se on aina hyvä merkki.

 

Mamma-67, peukkuja pidellään ja jännäillään kanssasi että olisit jo raskaana, kyllä vaan se uusi raskaus auttaa pääsemään nopeammin sen km:n yli. Jos ei muuten, niin sitten ajatukset ainakin siirtyy hermoilemaan siihen uuteen raskauteen.

Mimis - joo, kyllä se tarhaan vienti meni vähän paremmin eilen, laitoin miehen asialle ja vaikka poika oli kuulemma vähän itkenyt niin oli kuitenkin jäänyt tarhatädin syliin vilkuttelemaan. Ja oli kuulemma ollut todella reipas ja touhukas sitten koko ajan, vaikkei vielä oikein suostukaan syömään tai juomaan siellä mitään, ilmeisesti kaikki on vielä liian uutta. Täytyy antaa miehen viedä myös ensi viikolla, ehkä se tästä pikkuhiljaa alkaa helpottumaan. Oikein paljon lykkyä siihen peiton heiluttamiseen, olen aika usein lukenut että tuolla joka toinen päivä meiningillä harrastetaan joten varmaan kannattaa teidänkin sitä kokeilla.

Ilona - kyllä täälläkin ollaan ihan alussa, tänään olisi 6+4 jos lasken suurinpiirtein normaalikierron mukaan. Mutta saattaa hyvinkin heittää viikolla jompaan kumpaan suuntaan, kierto ollut todella epäsäännöllinen ja usein pitkäkin km:n jälkeen. Minulla mennyt kesken viikoilla 8 ja 10, mutta huomattu vasta viikoilla 11 ja 12 (eli keskeytyneitä keskenmenoja molemmat), oireet jatkuneet samanlaisina ja vuoto siis ei alkanut itsestään. Joten minun kannattaisi varmaankin käydä yksityisellä ultrassa joskus viikon 10 paikkeilla, en haluaisi taas saada huonoja uutisia siellä ensimmäisessä kunnallisessa ultrassa kun jo luulee että on turvassa viikkojen puolesta. Eli kyllä täälläkin jännittää aika lailla. Oikein paljon tarrasukkia sinnepäin, ja tule ihmeessä kertomaan uutisia ja tuntemuksia aina kun siltä tuntuu!

Alkaako kenellekään ketjussa olemaan jo jännäilypäivät edessä, kukakohan pääse seuraavaksi testailemaan raskaustestiä? Mites kausris55?

 

Mimis..............km 05/09
Vilukisu............km 08/08
emeliina...........km 03/09
Annemaarit71.....km 08/08
Tilkku..............km 07/09
Tipsuliini..........km 07/09
Kauris 55..........km 03/09
J-R.................km 07/09
Hansu78...........kkm 02/09, kkm 07/09
Emmy80...........km 06/09
Musha_85.........tm 07/09
Maikkis33.........km 04/09
mamma-67........km 2/08, 07/09

Plussanneet:
Jane75...... + 28.7.09 (km 09/06, poika synt. 11/07, km 03/09)
Ilona81...... + 02.08.09 (km 05/09, 07/09)

 

Tänään on kyllä ollu niin masentava päivä. Sataa kaatamalla, ei mitään tekemistä, työhaastattelu viime viikolla meni päin peetä, joten tää työttömyys ilmeisesti jatkuu vieläkin pidempään. Ulkomaalaisena on niin hankalaa saada oman alan töitä ilman suhteita, enkä siivoojaksi enää kyllä suostu. Masentavaa olla kotona, mutta vielä enemmän masentaa esim. vessojen siivous, kun on kuitenkin yliopistotutkinto suoritettuna. Eikä sosiaaliset suhteet niissä hommissa ainakaan parane, kun yksin heiluu vessaharjan kanssa.. anteeksi jos joku on siivoja, kaikki kunnioitus heitä kohtaan, jotka sitä työtä jaksavat tehdä.

Oon tässä ehtinyt itsekseni miettiä kaikenlaista. Mitä jos näillä keskenmenoilla onkin jokin tarkoitus, mitä jos meidän ei kuulukaan saada yhdessä lapsia. Mulla on tullut ennenkin vastoinkäymisiä elämässä ja ne on aina vähän niinkuin samalla kääntänyt elämän ihan toiseen suuntaan... aina sitten pidemmän päälle parempaan suuntaan. Oon ollut aina aikamoinen suhailija ja oikeastaan nyt ensimmäistä kertaa elän ns. normaalia arkea. Siis, että asun vakituisesti jossain eikä oo suunnitelmissa muuttaa taikka lähteä johonkin vaan perustaa perhe. Niin meidän piti. Oon myös miettinyt, etten kykene tämmöiseen "A4-elämään" jos en saa lapsia. Kai on ihan hullua tämmöisiä miettiä, mutta väkisinkin alkaa ajatukset harhailla ja miettiä mitä jos. Mulla olisi taas ulkomailla paljon työtarjouksia auki jos vain lähtisin.. mitä nämä keskenmenot yrittää kertoa. Pitäisikö mun lähteä vai mitä hemmettiä?!?! Onko teillä muilla tämmöisiä ajatuksia?

Meidän suhde ei oo missään maailman parhaassa kunnossa. Viime keskenmenon jälkeen me riideltiin aivan hirveästi ja tää toinen keskenmeno hiljensi miehen täysin. Koko asiasta ei saa edes puhua. Eli siis meillä on elämä tän toisen keskenmenon jälkeen ns. jatkunut niinkuin ennenkin, yrittämisestä ei edes puhuta ääneen vaikka siitä sovittiinkin heti sen edellisen jälkeen, että vielä yritetään. Siksi oikeastaan täällä paljon kirjoittelenkin.

En tiä, kaipa tää syksyn tulo alkaa masentaa ja laittaa mielen vähän vaeltamaan. Ja kaipa sekin on, kun on koko ajan vaihtoehtoja siellä sun täällä, tulee väkisinkin levottomaksi varsinkin näin kun kesä alkaa olla lopuillaan. Hohhoijaa... olipas masentavaa tekstiä, sorry.

Parempaa mieltä ja lauantaita teille muille

 

Hei taas.

Huonosti kävi. Menkat alkoivat tänään ihan kunnolla, joten no can do!
Lisään itseni listalle, sillä toivoa emme menetä ja uutta muksua aletaan yrittämään heti kun nämä - sanotaanko nyt kuukautiset - ovat ohi ja mahdollinen ovulaatio taas siintää edessäpäin.

Olo on aika hutera, koska varsinkin fyysisesti olen tänään huonossa jamassa. Migreeni on vaivannut ja on oksettava olo, mutta rempan takia on pitänyt olla poikain kanssa poissa jaloista ja keksiä kaikkea tekemistä.. Onneksi mies on nyt ottanut iltavastuun muksuista ja pääsee vähän rahoittumaan omien ajatustensa ja vointinsa kanssa.
Ehkä huomenna on jo parempi päivä.
Ihan rehellisesti voin nimittäin sanoa, että olin henkisesti tähän niin valmistautunut, että yllätys ei ollut kovin suuri. Ikvävä kyllä. Ja myös sen, että onneksi(?) km tuli nyt niin, että voi periaatteessa psyykata itsensä ajattelemaan että menkat vaan oli muutaman päivän myöhässä... No suruttaa kuitenkin!

Parempaa onnea muille plussanneille ja tuleville plussille!!


Mimis..............km 05/09
Vilukisu............km 08/08
emeliina...........km 03/09
Annemaarit71.....km 08/08
Tilkku..............km 07/09
Tipsuliini..........km 07/09
Kauris 55..........km 03/09
J-R.................km 07/09
Hansu78...........kkm 02/09, kkm 07/09
Emmy80...........km 06/09
Musha_85.........tm 07/09
Maikkis33.........km 04/09
mamma-67........km 2/08, 07/09
Tiitu-tii...........km 05/09, 08/09 (pojat synt 12/05, 07/07)

Plussanneet:
Jane75...... + 28.7.09 (km 09/06, poika synt. 11/07, km 03/09)
Ilona81...... + 02.08.09 (km 05/09, 07/09)

 

Surusta sekona olen koko illan ja yön (kuten näkyy) lueskellut muiden keskenmenon kokeneiden tuntemuksia ja tässäpä nyt tarinaani sitten kerron. Minulla todettiin keskeytynyt keskenmeno rv 8+2. Alkio oli 6+2 ikäinen. Mies nytkin mökillä tai tiedä vaikka baarissa, kun ei suostu puhelimeen vastaamaan.. Kaavinnasta tuli tänä aamuna 3 aamua kuluneeksi ja pelkään loppuikäni laskevani aamuja, jolloin kohtuni on tyhjä, niin kovin osaksi elämääni "sintti" tuli niiden viikkojen aikana, joina häntä ehdin odottaa.. Toive uudesta raskaudesta alkoi heti keskenmenosta kuultuani itää niin voimakkaasti mielessä, että kun mies käyttäytyy näin kun käyttäytyy olen aivan hukassa, kun en todellakaan voi luottaa, että seuraavan otollisen ovulaation aikaan minulla ylipäätään olisi miestä, jonka kanssa raskautta yrittää. Sairaalaan hän ei töittensä vuoksi "ehtinyt" minua kohdunkaavintaan viemään, vaan menin sinne itse autolla. Sairaalasta kotiin kyllä haki, mutta auton jouduin seuraavana päivänä hakemaan kotiin bussilla, eli tässä sympatiat mitä kotona osakseni saan. Parhaimmille ystäville olen asiasta kertonut, mutta silti ilman miehen tukea olen niin yksin, että tällaista en olisi koskaan uskonut omalle kohdalleni sattuvan. Ei niin, että olisin elämän lempilapsi ja hellimä muutenkaan ollut, mutta mielestäni olen aina yrittänyt toimia niin kuin oikein on ja nyt tämä tuntuu niin väärältä. Kenestäpä tällainen oikealta tuntuisikaan? Miestäni en voi ymmärtää, koska lasta on kuitenkin jo 3 vuotta yritetty ja hänkin sitä niin kovin toivoi. Raskaaksi tulo "luomuna" oli ensinnäkin jo sellainen ihme kaikkien sairauksineni ja ikänikin vuoksi (41 v.), että jo se yksin laittoi ihastelemaan elämän ihmeellisyyttä. Miten mies voi toimia näin, että kun kauan toivottu raskaus epäonnistuu, ei nainen sitten olekaan enää minkään arvoinen? Jos teillä on vastaavia kokemuksia, kertokaa mitä voin tehdä. Tässä mielentilassa tietenkin olen valmis eroamaan, mutta en tiedä onko se kuitenkaan oikea ratkaisu, kun en saa miestä edes kuuntelemaan enkä tiedä mitä hän oikeasti ajattelee tai toivoo. Ehkä tämä oli hänellekin niin suuri pettymys, ettei hän pysty asiaa vielä käsittelemään (jos koskaan?) Jos yritänkin puhua, auton perävalot vaan vilahtavat ja hän on poissa...

 

Voi Tiitu-tii :'( Itkujen itku. Onhan tuo tietysti lohduttavaa, että tuo sattui noin aikaisessa vaiheessa, mutta varmasti ehdit jo innostua ja pettymys on suuri No ensi kierrosta varmasti paremmalla onnella eteenpäin, näin se on vain ajateltava, valitettavasti

Ottis: Ensinnäkin isot pahoittelut kokemastasi :'( Mä tuossa juuri tänään valitin kuinka olen niin yksin tämän asian kanssa ja kuinka meillä ei koko asiasta ole lupaa edes puhua mitään. Tänään vain masensi niin kovasti ja purskahdin itkuun miehen kysyessä jotain tyhjänpäiväistä ja annoin tulla ulos kaiken, siis ihan kaiken. Sanoin, että olen jäänyt asian kanssa yksin (nyt kaksi viikkoa puhumatta koko asiasta) ja että oon miettinyt, että tällä on jokin tarkoitus ja ettei meidän suhde toimi eikä meidän kuulu saada lapsia yhdessä. Mies sai kauhean paniikin, että miten voin miettiä tuollaista ja että eikö tämä asia oltu jo käsitelty. Että mennään niihin hoitohin kun saadaan seuraava plussa ja sillä selvä. Ihan niinkuin asia olisi niin yksinkertainen. Mun mies on kyllä ollut kotona, mutta silti musta on tuntunut, että oon yksin koko ajan. Samoin sanoi, ettei halua ajatella negatiivisia asioita ja vatvoa asioita joita ei saa tekemättömiksi. Kaikilla meillä on omat selviytymiskeinomme pettymyksistä... näköjään.

Ehkä miehesi kokee, että on helpompi ottaa etäisyyttä kuin katsoa vierestä kuinka sinä kärsit ja siksi pakenee paikalta... munkin mies oli kutsumassa kaavintapäivänä tänne kavereitaan ryyppäämään, kun ei halunnut ajatella koko asiaa. Peruutti kyllä kutsut, kun sain raivarin sairaalassa. Ja sanoi nyt suoraan, ettei osaa ajatella asiaa niin syvällisesti kun ei se lapsi ollut hänen sisällään ja että sydäntä viilsi kun näki mut kalpeana sairaalassa ja että jo siinä vaiheessa teki mieli juosta pakoon kun sattui niin paljon.

En tiedä mitä miehesi ajattelee taikka tuntee, mutta tämmöisiä kokemuksia on minulla. Jotkut ihmiset juoksevat pakoon ongelmia ja lakaisevat ne maton alle, niin se vain on. Toivottavasti saat pian miehesi kiinni ja tukea. Toisaalta pitää ymmärtää, että me kaikki tosiaan olla erilaisia eikä miehesikään varmastikaan tee tuota ollakseen inhottava, ehkä vain voimat ei riitä muuhun juuri nyt Paljon voimia sinulle ja lämpimät halaukset minulta.

 

Hansu78: Kiitos, Hansu, halauksista ja muustakin. Just uudelleen viestiketjua luin ja huomasin sinun kokeneen samaa kuin minä. Kiitos siis, että vastasit. Lohdutukseksi sinulle voin todeta, että miehesi on viimein kommentoinut keskenmenoa jotenkin, kun tämä minun murmelini tuskin sanaa sanoi koko matkalla sairaalasta kotiin, kahvit kyllä tarjosi matkalla.. Niin voimakkaat defenssimekanismit minulla oli päällä sairaalassa ollessa, että varmaan hoitsut ajattelivat, että toi ei paljon keskenmenosta perusta. Mutta.. jos totta puhutaan, niin ne synnytyspolin pöksyt on todella seksikkäät ja aion ihan totta vielä joskus virkata itelleni samanlaiset vaaleapunaisesta langasta
Yksityisellä gynellä alkion kuolemasta kuultuani soitin heti miehelleni (tietysti) ja ensimmäiseksi kerroin lääkärin sanoneen, että lapsentekoyritystä ei tähän kannata eikä saa yrittää ja nyt tietenkin ripustaudun ajatukseen, että hän sen miehiseen tapaan näin käsitti minun tapanani esittää, että "tässä tämä nyt ja huomenna menen sit kaavintaan ja poistetaan se polyyppi sit kans samalla ja elämä jatkuu.." Mutt ku ei se ihan niin mene. Herran jee.. Koko kesän, kun olen tässä lomalla ollut, en ole aamuisin hääviin malttanut edes syödä, kun olen jo singonnut nettiin laskeskelemaan raskauspäiviä- ja viikkoja ja katselemaan kuvia niin alkioista kuin sikiöistäkin ja vain haaveilemaan tulevista päivistä, kun vauvasta tulee totta. Minä siis totaalisesti elin ne reilut neljä viikkoa tätä vauvaa varten, kun mies oli töissä ja eli elämäänsä raskauden sitä pahemmin hidastamatta, eli kai minun pitäisi ymmärtää, että meillä tässä jonkinlainen kuilu ajattelumallissa on. Eilisen illan sain mieheni kotona olemaan, mutta silloinkaan en kuitenkaan voinut puhua miltä minusta todella tuntuu. Aamulla ilmoitti, että mökille pitäis lähteä puita hakemaan, mutta minun haastamisen mukaansa lopetti, kun näki minun laittavan kuumemittaria kainaloon. Olen nimittäin ollut edelleeenkin yllättävän viluinen ja nyt lämpö näyttää olevan säännöllisesti 36, kun se minulle yleensä on 35.4. En tiedä onko tämä ihan normaalia, mutta ei se nyt niin hirmusti huolestutakaan, kun eihän tässä kropassa ole enää muuta kuin minä surkean pienen verta tihkuvan sydämeni kanssa.

Niin ja onnittelut mamma 67- jos oikein ymmärsin, että sieltä plussaa nyt tulis

Ja syvä osanotto ja isot halit teille kaikille kovia kokeneille sitkeille mimmeille. Ei anneta elämän nujertaa. Se mikä ei tapa, se vahvistaa...

Ja sit vielä..Joku kyseli, onko keskenmenon jälkeen ollut vaikeuksia esim. juoda siideriä tai tehdä muuta ns. normaaliin ei-raskaaseen elämää liittyvää. Sanoisin, että minulla ainakin on. Olen vieläkin olevinani raskaana ja mm. juustot ovat olioita oudolta planeetalta ja siideri jotain mikä ei mukamas ole koskaan kuulunut minun maailmaani..

 

korjaus: yrittää= jättää

 

Hieno Hansu kun sait kerrottua miehellesi miltä sinusta tuntuu. Niinkuin sanoit, ihmiset (=miehet) tuntuvat käsittelevän asioita eri tavalla kuin naiset. Kun jostain ikävästä asiasta on kerran vähän puhuttu, on se "käsitelty". Heille varmaankin on helpompi olla puhumatta ja keskittyä muihin asioihin välttääkseen surun. Naiset taas haluavat puhua ja puhua asioista ja sillä tavalla saavat itselleen lohdutusta.

Onneksi on nämä keskustelupalstat ja ystävät jotka jaksavat kuunnella

Tervetuloa Ottis. Surullinen tarina sinullakin takana Kuulostaa siltä, että miehesi ei ole vielä valmis puhumaan asiasta. Ehkä keskenmeno oli hänellekin kovempi paikka kun mitä myöntää. Toivottavasti hän palaa pian kotiin ja saatte puhuttua. Ehkä sinun pitäisi kertoa hänelle miltä sinusta tuntuu.. että olet jäänyt yksin asian kanssa jonka piti olla teidän yhteinen. Paljon voimia ja halauksia ja tsemppiä tulevaisuuteen!

Tiitu-tii - Voi harmi! vetää kyllä hiljaiseksi tuollainen ((( mutta tosiaan jos jotain positiivista voi tuosta repiä, niin edes sen että tapahtui noin aikaisessa vaiheessa. haleja!!

 

Ottis: Paljon halauksia sinulle kokemastasi . Täällä aamutuimaan kyyneleet silmissä luin tarinaasi. Kuinka miehesi voi jättää yksin sinut tällaisella hetkellä. Monestihan raskaudesta ei ole kertonut aikaisessa vaiheessa kenellekään ja näin ollen ei kerro keskenmenostakaan kovin helposti, joten ei ole muita kuin mies, jolle puhua. Täällä saa vuodattaa tuntojaan niin paljon kuin haluaa, olen itse kokenut todella hyödylliseksi. Joillain miehillä on kummallinen tapa sulkea kaikki ikävät tapahtumat pois, ikäänkuin niitä ei olisi koskaan ollut. En tiedä onko hassu ajatus, mutta jos hänellä on aina tapana karauttaa pois paikalta, niin kirjoita hänelle miltä susta tuntuu ja mitä toivot. Silloin hän saisi käsitellä sun ajatuksia ensin rauhassa yksin ja voisi sitten uskaltautua kohtaamaan sut ja asian. Kaikkein pahinta ikävissä asioissa on, jos ne jää käsittelemättä ja vaivaa koko loppu elämän. Näin pian km jälkeen on tunteet meillä naisilla niin pinnassa, että ei nyt kannata alkaa eroa ensimmäiseksi miettimään. Voimia sinulle ja sydämelle toipumista menetyksestä.

Tiituu-tii: Voi ei Ikävää, vaikka olitkin siihen valmistautunut. Kuulostat kuitenkin positiiviselta tulevaisuuden suhteen. Periksihän me ei anneta!

Mä oon just miettiny tässä piinaviikkojen alkaessa, että kannattaisko yrittää jaksaa odottaa sitä testaamista mahdolisimman pitkälle, ettei sitten herkällä testillä saa hailakkaa viivaa ja todeta se sitten kemialliseksi? Mun kärsivällisyys ei kyllä varmaan riitä . Nyt jo tuntuu, että kun ovis on takana, että menis aika nopeemmin. Mutta kaikkihan me tiedetään nää paskamaiset tilastot alkuraskauden keskenmenoista. Turhaa surua ei viitsisi kärsiä. Voin melkein luvata, että varmaan saatte sit kuitenkin lueskella mun testailua heti kun se on vaan mahdollista. Tulkoon tästä mulle nyt pikkunen testi, kuinka hermo kestää..

Mamma-67: Täällä sormet ja varpaat pystyssä, että olis oikee plussa. Mulla näytti kaks viikkoa spont.km jälkeen negaa.

Ilona: Olipas kiva lueskella kuulumiasi! Tuuthan niitä meille jatkossakin kertomaan. Voin hyvin kuvitella, että on melkoisen jännittävää ja ahdistavaa aikaa. Täältä lähetellään paljon tarrasukkia ja jos nyt oikeesti kolmas kerta toden sanois.

Täällä todellakin odotellaan seuraavat pari viikkoa miten käy. Ovis hyödynnettiin niin hyvin kuin mahdollista ja nyt mies onkin ihan tyytyväinen pienestä lepotauosta . Melkein joka päivä heilui peitto tässä kierrossa, ens kerralla voitais mekin kokeilla joka toinen päivä-meiningillä. Siis eihän seuraavaa kertaa tuu, oon näin päättäny. Ja miehellekin vitsailen niistä kaksosista ..

Uskoa tulevaan arvon kanssasisaret ja eikohän plussatuulet voimistu syksyn myötä..

Tilkku kp17

 

Olipa paljon surullista luettavaa, paljon haleja Hansulle, Tiitu-tiille ja Ottikselle.

Lisää huolia tuon minäkin ketjuun tänään. Ruskea tuhruvuoto on vain jatkunut, nyt tulee ihan siteeseen asti. Eli tässäkö tämä nyt oli tällä kertaa? Vatsaa myös jomottaa menkkaimaisesti, vaikka minulla kuukautisten aikaan ei ole menkkakipuja ollenkaan. Täytyy maanantaina yrittää varata aikaa yksityiselle ultraan että näkyykö siellä mitään, nyt olisi 6+5 menossa. Naistentautien polille ei kannata soitella, tiedän kokemuksesta että vastaavat vain että kotona täytyy odotella kunnes kivut yltyvät ja vuoto alkaa kunnolla, eivät suostu ottamaan vastaan vaikka kuinka huolissaan olisi. Eli piinavuorokausi tiedossa, ilmoittelen sitten kun saan jotakin tietää johonkin suuntaan. Henkisesti yritän siis valmistautua kolmanteen keskenmenoon ettei taas siellä ultrauspöydällä murenisi...

Muutenkin on maanantaina tiedossa lääkärireissu, viikon sisällä minulla on ollut kaksi ilmeisesti sappikohtausta, aivan kamalat vatsakivut, ihan kun synnytyspoltto jäisi päälle pariksi tunniksi mutta kipu tuntuu ylävatsassa. Eli tämäkin asia selvinnee johonkin suuntaan maanantaina. Kurja fiilis kun ei oikein tiedä mitä uskaltaisi syödä kun ihan eri ruuat ovat laukaisseet nämä kohtaukset.

Kurjuuksien kurjuus, ei voi muuta sanoa.

 

Kiitos Mimis ja Tilkku lohdutuksen sanoista! Perjantainahan minä ukkokullan sain kotona pysymään nimenomaan kirjoittamalla hänelle pitkän mailin tunteistani kuluneen viikon aikana ja vaatimalla, että hän sen ajatuksella ja sydämellä lukee. Kirjoitin sen todella miettien ja syyllistämättä, mutta vaikka hän sen oli lukenut, paljon oli jäänyt ymmärtämättä. Tänään aamulla miehen sitten viimein sain kiinni ja täytyy tunnustaa, että nyt 43 min. puhelun aikana vuodatin hänelle kaikki mahdolliset tunteet surusta katkeruuteen ja pelkoon siitä, että tätä tämä suhde ei kestä. Ihmettelin myös miksi tukea ymmärrystä pitää huutamalla vaatia ihmiseltä, jolta sitä luulisi automaattisesti saavan.

Sain ehkä kuitenkin olennaisimman tietää. Kyllä hän tätä lasta oikeasti halusi ja kyllä häneenkin sattui, mutta hän ei vain tiedä vieläkään mitä olis voinut asialle tehdä ja kun se on jo tapahtunut, niin turhahan sitä on surra. Tuon viimeisen kuuleminen oli julmaa kuulla ja kun tarkensin, ymmärsinkö oikein, sanoi, että eihän se takaisin suremalla tule ja totta sekin. Miehen logiikka on miehen logiikkaa ja kai tässä on alettava sitä entistä avaremmin silmin tulkitsemaan.

On todellakin hyvä, että on tällainen paikka, jossa voi tunteitaan purkaa ja, jossa saa asiantuntevaa palautetta ja ymmärrystä. Kiitos siis teille siitä, että olette vuodatuksiani lukeneet ja ymmärtäneet. Tämä on jo auttanut paljon.

Ups! Mies tuli kotiin ja aina kuulema hän tekee väärin sama mitä tekee, eli tästä se keskustelu nyt alkaa..

Tsemppiä Tilkku jännäämiseen! Peukutan

 

Voi Jane75, kurjalta tuntuu sun puolestas. Jaksamista ja iso voimahali sulle myös!

 

Voi ei Jane ( varaa ihmeessä ultra yksityiselle. toivon sydämeni pohjasta että kaikki on hyvin!!

Tilkku - tsemppiä täältäkin jännäämiseen =) mulla ovispäivät vasta edessäpäin. eilen alettiin hommiin ja tota jtp-meininkiä tosiaan kokeillaan nyt, kun tuo joka päivä ei meillä ainakaan näytä tuottavan tulosta

Ottis - kuulostaa perus miehen kommentilta tuo "mitä sitä suremaan kun ei se suremalla takaisin tule". Omasta miehestäni ainakin huomaan sen, että hän mielummin keskittyy tulevaan kun jää suremaan menetettyä. Tähän sopii hyvin sanonta: miehet marsista ja naiset venuksesta eli joissain asioissa todella erilaisia ollaan =) Kiva kun sait kuitenkin purettua sydäntäsi miehellesi!

Haleja kaikille tarvitseville!

Mimis kp10