Keskenmenon jälkeen haaveilevat

Paljon lohdutushaleja Tiitu-tii, Ottis ja Hansu.

Tiitu-tii: Todella kurjaa kuulla, että vuoto alkoi sittenkin. Onneksi sinulla kuitenkin on positiivinen asenne. Kyllä se ihan varmasti sieltä vielä tärppää! Jos sitä vuotoa ajattelisi kuukautisvuotona, niin ehkä siitä pääsisi nopemmin yli ja seuraavaa kertaa odottelemaan.

Hansu ja Ottis: Kyllä se vaan tuntuu olevan niin, että miesten ajatusmaailma on täysin erilainen kuin meidän naisten. Meillä on käyty kovaa keskustelua siitä, saako raskaudesta tai keskenmenoista kertoa ystäville. Minä olen ilmoittanut, ettei hänen tarvitse, jos ei halua, mutta minä en selviydy, jos en saa asioista puhua. Myös minun mieheni on sellainen, ettei halua puhua negatiivisista asioista, vaan juuri teidän miestenne kaltaisesti kuvittelee, että kun on kerran asiaa sivuttu, niin se riittää. Keskenmenojen kohdatessa hän on kyllä ollut kultaakin kultaisempi ja lohduttanyt minua todella hienosti. Hän kertoi minulle omista ajatuksistaan niin, että kun vauva ei hänen sisällään kasvanut, hän ei koe sitä samalla tavalla menetyksenä kuin minä. Hänelle vauvan tulo ei vielä ollut konkretisoitunut yhtä paljon kuin minulle. Häntä surettaa enemmän se, että näkee minun suruni ja tuskani ja se aiheuttaa hänellekin suurta tuskaa ja hän ei oikein tiedä miten lohduttaa. Oli minun onneni, että hän oli vain läsnä, halasi ja antoi itkeä niin paljon kuin itketti. Monet miehet kuitenkin tekevät kuten teidän miehenne, eli etääntyvät silloin, kun eivät tiedä mitä tehdä.

Kuulostaa todella ikävältä, ettei miehenne ymmärrä, kuinka sitä kaipaa lohduttavaa olkapäätä. Ei siinä tarvitse osata sanoa mitään, olla vain läsnä ja antaa surun tulla. Jotenkin kun saisitte miehenne ymmärtämään, että niin surut kuin ilotkin on paljon helpompi kokea yhdessä kuin yksin. Monet miehet eivät vaan osaa, mutta on todella hyvä, että olette puhuneet miehillenne ajatuksistanne. Ja todellakin, tänne saa vuodattaa niin paljon kuin haluaa. Yritämme olla tukena niin hyvin kuin osaamme. Toivottavasti keskustelunne miestenne kanssa jatkuu aiheesta ja lopulta pääsisitte yhteisymmärrykseen jatkoa ajatellen. Olen myös samaa mieltä, ettei kannatta tässä tilanteessa vielä ruveta eroa ajattelemaan. En henkilökohtaisesti usko siihen, että keskenmenot tarkoittaisivat sitä, ettei teitä olisi luotu yhteen. Joskus elämä vaan koettelee ja ehkä tämä onkin yksi suhteen koetinkivi, joka vahvistaa suhdetta entisestään ja opettaa selviytymään asioista yhdessä. Tsemppiä teille!

Jane: Voi ei!!! Varaa vain pikimmiten aika yksityiselle, siellä ne tarkistaa tilanteen heti! Toivotaan todella, ettei se ole sitä mitä aavistelet. Tuntuu todella pahalta puolestasi. Ymmärrän kyllä täysin tunteesi ja pelkosi.

 

Voi ei Jane Toivottavasti on kuitenkin vielä väärä hälyytys ja kaikki onkin tällä kertaa hyvin!! Vielä on toivoa.

Tsemppiä Tilkulle pitkiin piina päiviin, peukut pystyyn

Ottis, toivottavasti saat nyt kanssa miehesi puhumaan. Mulla kyllä helpotti niin paljon eilen, kun sain kaiken ulos.

Tuli tässä mieleen kun kolmatta viikkoa kuljen vaippa pöksyissä, että jos miehillä olisi kuukautiset ja he synnytäisivät niin ihan varmana olisi jo keksitty semmoinen hellävarainen imumenetelmä millä saa heti kaiken ulos keskenmenon jälkeen tuolta kohdusta (samoin kuukautiset veke päivässä). Sen lisäksi olisi kehitetty joku vastahormoni, joka poistaa kaikki raskaushormonit sekunnissa kropasta ja tähän päälle olisi vielä joku ovulaatiopilleri, jolla saisi vaikkapa kolme ovulaatiota kuukaudessa.. Alkaa meinaan pikkasen kyllästyttää tää vuoto, kun on nyt tuhrutellu just sen verran paljon vanhaa verta viikonpäivät, että on pakko pitää kuitenkin sidettä. Eikö tää voisi jo loppua.

Ovulaatio taitaa muuten olla päällä, ku niin sattuu munasarjoihin välillä ja vuoto on tosi limaista (anteeksi Mulla oli viimeksikin keskenmenon jälkeen se ensimmäinen ovulaatio niin kivulias, että kävin lääkärillä sen tutkituttamassa. Ei kyllä siltikään tee mieli vielä yritystä aloittaa, sen verran ällöä tää vuotaminen on :/

Ai niin ja Mimikselle puhtia projektiin ja muillekin tsempitykset

 

Kiitokset kaikille myötätunnosta, olette todella kultaisia. Soittelen heti maanantaina ja hommaan jostakin itselleni ultra-ajan, ei tästä tilanteesta muuten saa selvyyttä. Nämä tuhruvuodot vaan tuovat niin paljon kipeitä muistoja mieleen, mutta yritän vielä tsempata itseäni, kyllä minulla siinä yhdessä onnistuneessakin raskaudessa oli tuhruvuotoa joten eihän sitä koskaan tiedä... Toivotaan parasta mutta valmistaudutaan pahimpaan.

Hansu - oikeassa olet, eikö sitä todellakaan löydy inhimillisempiä tapoja selvitä näistä elämän kamaluuksista? Olet jo sen verran kauan vuotanut että pakko kohta loppua, pidetään peukkuja sille.

 

Hei,

Minulla todettiin huhtikuussa rv 18 että pikkuinen oli menehtynyt jo viikolla 13-14...tyhjennys tietenkin ja suuri syvä suru. Pieni poika olisi ollut tulossa. Onneksi sain nähdä hänet.
koska olen ns itseellinen eli suomeksi sinkku ja lapsenhankintaprojektissa yksin jouduin tietenkin odottamaan kesän että klinikka avaisi taas ovensa. Yksi uusi - tulokseton - yritys takana, tänään kp1. Surettaa, ja pelottaa. edellinen raskaus alkoi toisella yrityskierrolla. Nyt tietty pelottaa että alkaako ikinä uusi raskaus ja jos niin toistuuko tuo painajainen. Toivoisin niin että kaikki pääsisimme pian testailemaan plussia ja kokemaan sen onnistuneen raskauden.

 

Lisäänpä itseni tähän listaan, josta meidän kaikkien pian toivoisin ensin tippuvan tonne plussanneisiin ja siitä edelleen onnelliseen vauvanodotukseen. Ukko tuolla on näemmä saanut ajatuksiaan kasaan, kun huutelee kanssaan päikkäreille, joten ei auta ku mennä

Mimis..............km 05/09
Vilukisu............km 08/08
emeliina...........km 03/09
Annemaarit71.....km 08/08
Tilkku..............km 07/09
Tipsuliini..........km 07/09
Kauris 55..........km 03/09
J-R.................km 07/09
Hansu78...........kkm 02/09, kkm 07/09
Emmy80...........km 06/09
Musha_85.........tm 07/09
Maikkis33.........km 04/09
mamma-67........km 2/08, 07/09
Ottis .............. km 8/09

Plussanneet:
Jane75...... + 28.7.09 (km 09/06, poika synt. 11/07, km 03/09)
Ilona81...... + 02.08.09 (km 05/09, 07/09)

 

Ilona: Mulla kyllä mies sen kaavinnan jälkeisen päivän jaksoi mua tukea. Se on muutenkin semmonen epänormaalin paljon halaileva ja pussaileva, kun on siis norjalainen eikä suomalainen Mutta siis ilmeisesti oli olettanut, että se yhden päivän keskustelu ja hoitoihin menosta sopiminen oli tästä asiasta tarpeeksi. Ja samaan juuri vetosi kanssa, ettei ollut vielä ehtinyt kiintyä vauvanalkuun niin paljon eikä asia kuulemma parane vatvomisella. Kuunteli kyllä eilen ja lohdutti, sanoi ettei oo tajunnut että mietin asiaa niin paljon. Joo tämä juuri näin tässä, että ne miehet ei tosiaankaan osaa lukea meidän ajatuksia No mutta mieli on paljon parempi ja nyt on semmoinen tunne, että tästä asiasta voi puhua jos siltä tuntuu.

On tämä kyllä niin helpottavaa, kun on näin monta samassa tilanteessa olevaa, siinäkin vaiheessa kun niitä plussia alkaa tulla. Kiitos teille kaikille sympatioista.

Tervetuloa mukaan Peikkis ja pahoittelut Onpas kyllä mielenkiintoista tuo, että yksin olet yrittämässä.. ihanaa, että tuokin on mahdollista. Aina kun ei sitä kunnollista miestä löydy tai edes välttämättä tarvitse. Toivottavasti sinullakin ensi kerralla onnistuu. Ymmärrän kyllä pelkosi, mietityttää kyllä kanssa se mahdollinen seuraava raskaus nyt jo..

Mukava, että Ottiksellakin on jo parempi fiilis

 

Voi kurjuuden kurjuus mitä uutisia täällä onkaan

Miehet tosiaan on ihan eri planeetalta kuin me naiset ja sen olen minäkin yrittänyt suhteessamme ymmärtää. Miehille keskenmeno ei ehkä ole niin konkreettinen juttu kuin meille ja sen vuoksi he pääsevät keskenmenosta helposti yli. Eivät he voi tietää miltä tuntuu kun joku kasvaa sisällä ja muuttavat kehoa ym. Mutta silti miesten pitäisi yrittää LOHDUTTAA ja KUUNNELLA naista, koska naiselle tämä kaikki on niin erilaista. Toivottavasti Ottis sait miehesi ajattelemaan asioita ja hänkin ajan kanssa alkaa ymmärtämään tuskaasi.

Voi Jane, pidän kädet ristissä, ettei vuoto johtuisi keskenmenosta.

Hansu: Toivottavasti löytäisit pian mielekästä työtä ja saisit ajatukset pois kaikesta kurjasta. On totta, että toimettomana sitä vain miettii kaikke kurjaa ja asiat kääntyy väkisinkin negatiiviseks. Mullakin on työsoppari tehty vain lokakuuhun asti ja suullisesti luvattu joulukuun loppuun, mutta näinä aikoina siihenkään ei voi luottaa. Laitoinkin eilen hakupaperit vetämään uuteen työhön, mutta saa nähdä tuleeko kutsua haastatteluun. Ois niin loistava juttu jos sais vakipaikan ennen kuin uusi vauva ilmoittaa tulostaa niin vois hyvillä mielin sitten jäädä mammalomalle.

Mulla vuoto alkaa olla loppumaisillaan ja alan odottelemaan menkkoja. Keskenmenosta on jo seittemän viikkoa, joten olisi kyllä tätin aika piipahtaa kylässä.

Kaiken ikävän keskellä yritetään pitää mieli kuitenkin positiivisissa asioissa. Me ollaan vahvoja naisia ja jokainen meistä saa vielä oman nyytin kainaloon. Ihan varmasti!

 

Kiitos teille kaikille. Ihan uskomattoman hyvää tuuria mulla näkyi eilen olevan, kun tämän sivuston löysin, siilä ilman teitä Naisia olisin ollut aivan hukassa. Kommenttinne miesten käyttäytymisestä ylipäätään keskenmenotilanteessa ja samoin mun armaan siippani käytöksestä ovat olleet suureksi tueksi ja avuksi. Me todellakin saimme asioita jo paljon puhuttua ja tuossa kun mökiltä tulimme saunomasta suorastaan yllätin itteni puhua pulputtamasta kaikesta mahdollisesta ja myös vauvajutuista. Mieskin on tänään taas hymyillyt ja sitä on ollut kiva nähdä. Nyt tuntuu, että tästä todellakin selvitään yhdessä eteenpäin. Helpottavalta tuntuu kun saatoin niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pissan tuoksun muuttumisesta tavalliseksi puhua jo taas ääneen Mun miehelle tämä minun "avautuminen" näyttää tekevän hyvää myös..

Teidän kaikkien kohtaloita saunoessakin mietin ja mm. Sulle Peikkis toivotan hurjasti voimia selvitän tämän yli. Minä huomasin jo, että yksin en selviäsi. Onneksi sulla nyt kuitenkin on tämä ryhmä täällä, josta tukea näkyy löytyvän.

 

Kiitos kaikille lohdullisista sanoista.

Tuntuu kuitenkin, että itselläni on asiat oikein hyvin km huolimatta.. Mies on täysillä tukemassa ja puhuukin meistä jo tulevaisuudessa aina kolmen lapsen perheenä. Km:t ovat olleet hänellekin tiukkoja paikkoja, mutta eipä hänkään niistä nyt hirveästi puhu minun kanssani.

Mielenkiintoisena lisänä voisin kuitenkin kertoa, että ensimmäisen km jälkeen hän tiesi monta perhettä tuttavapiiristäme joilla on ollut km vaikka minä en niistä ole tiennyt. Ukot ovat keskenään asioista puhuneet saunanlauteilla, eli kyllä ne äijätkin keskenään puhuvat - ehkä eivät vain uskalla asiasta naistensa kanssa tunteidenpurkausten pelossa keskustella.. mene ja tiedä.

Ottikselle paljon tsemppiä kotiongelmien kanssa ja nähtävästihän se mies on kuitenkin ihan hengessä mukana. Puhuminen tunteistaan kyllä varmasti auttaa.

Jane75: Kirjoittamasi on kun suoraan ensimmäisestä km:stani. Samoilla viikoilla alkoi verenvuoto ja polilta sain juuri mainitsemasi vastaukset. Toivottavasti tilanteesi on kuitenkin eri ja pienokainen jaksaa sinnitellä. Jaksamista!

Peikkis: on varmasti surullista olettaa että kaikki on hyvin noinkin pitkään.. toivottavasti sinulla on hyviä läheisiä ihmisiä joiden kanssa voit purkaa asioita ja ovat siellä tukenasi! Ja parempaa onnea ensi yrittämälle!

Huomenna on sitten taas työpäivä ja täytyy löytää se työidentiteetti jättääkseni vklopun tapahtumat syrjään. Helpommin sanottu kun tehty.

Kaikkea hyvää kaikille ja Jane75- todellakin ajatukseni ovat kanssasi!

 

Huomenta ja samaan hengenvetoon anteeksi kun olen jättänyt teidät niin pitkäksi toviksi. Tässä oli kesälomat, ja koska meillä ei km jälkeen ole ollut enää yritystä, olen itsekin pyrkinyt "who cares" linjalle, eli olla laskematta kiertopäiviä ja yrittänyt vierailla täällä Elleissä mahd vähän.

Tosi surullista että tänne on tullut tätä tekstiä näin paljon. Ja kirjoittajia. Ei sitä kenellekään toivoisi... Ja Hanskukin täällä, voi ei!!!!!! (Jäit mieleeni Kermiteistä)
Tasaisesti voimarutistuksia teille kaikille.

Miesten reaktioista on ollut keskustelua... Monet Kermiteistä ehkä jo tarinani tietävätkin, mutta kerran vielä pojat. Eli suhtautui raskauteeni (n. vuosi sitten, yli vuoden tjottailun jälkeen) oudosti, säikähti että nytkö se elämä on sitten ohi. Keskenmenossa sain häneltä kuitenkin tukea, ja näin että hänkin suri. Km jälkeen veti liinat kiinni ja sanoi ettei halua ehkä kuitenkaan lapsia, ja sillä tiellä ollaan edelleen. (tällä vkolla tulee vuosi km:sta) Tein selväksi etten itseeni enää hormoneja pumppaa, joten ehkäisy on kultani harteilla. Keskeytetyllä ollaan menty sitten siitä lähtien. Alussa hänelle vielä sattui vahinkoja ja sain lastit sisään asti (sori yksityiskohdat), mutta ei enää viime aikoina. Eli tää kevät on kriiseilty ollako yhdessä vaiko ei, koska rakkautta muuten on kyllä, tää asia vain hiertää. Päätin sitten jäädä, väsyin ajattelemaan koko asiaa.

Peikkikselle pahoittelut minultakin, mutta kieltämättä itsellänikin heräsi mielenkiinto tilanteeseesi. Kun olen itsekin jo liki 30-vuotias, ja miettinyt sitä jos tästä suhteesta lähtisin ja en sitten vaikka löytäiskään sitä unelmien prinssiä lapsilleni isäksi. Kun ei tuo kello mokoma kuitenkaan enää kulkuaan hidasta tässä iässä.
Voimia sinulle nousta sieltä punaisesta suosta. Toivoisin että kun toivut pahimmasta, niin jaksaisit kertoa hieman lisää itseellisestä yrityksestäsi, vaikkei se minulle niin ajankohtaista olekaan.

Aloitin eilen illalla lukemaan Eve Hietamiehen kirjaa Puolinainen. Kertoo usean keskenmenon kokeneesta naisesta. Pohjautuu tietääkseni osittain kirjoittajan omakohtaisiin kokemuksiin, vaikka onkin fiktiivinen. Ihan kaikkia tunteita en siitä allekirjoita, mutta moni kohta ja tunne osui ja upposi. ja vakavasta aiheesta huolimatta jopa hymähdytti paikka paikoin. Suosittelen ehdottomasti kaikille km kokeneille lukutoukille. (ei olisi pahitteeksi lukea niidenkään jotka eivät onnekseen km ole kokeneet)

Olen siis kiduttanut nyt itseäni ja kärvistellyt tän aiheen ympärillä, kun elämäni mustimmasta päivästä tulee tällä vko:lla kuluneeksi vuosi.

Voimia alkavaan viikkoon kaikille,
Viluski

 

Hansu, Mukava kuulla, että kyse olikin teidän kohdallanne vain väärinkäsityksestä ja miehesi on ollut tukenasi km:n aikana. Sori, jos käsitin asian väärin. Tosi iloista luettavaa, että mielesi on nyt parempi ja asiat on saaty käsiteltyä!

Loistavaa, Ottis, että olette saanee puhuttua ja saatte yhdessä käydä surullista tapahtumaa läpi. Se auttaa varmasti toipumiseen.

Peikkis, otan osaa suruusi. Varmasti on raskasta kokea keskenmeno noin pitkällä jo kun olit. Toivottavasti olosi pikkuhiljaa paranee ja olemme täällä tukenasi.

Vilukisu tervetuloa takaisin jutustelemaan. Kurjaa, että yritys on teillä tauolla.. Onko miehesi siis edelleen sitä mieltä, ettei koskaan halua lapsia? Vai ettei koskaan kestäisi enää keskenmenoa? Pelkääkö hän kenties menetystä niin paljon, että pyrkii tällä tavoin suojelemaan teitä molempia siltä? Toivottavasti hän vielä muutaisi mieltään. Surullinen vuosipäivä on teillä tulossa. Otan osaa. Voimia myös sinulle oikein paljon!

 

No joo Ilona, tukena ja tukena.. sen yhden päivän Eilen se kyllä tuli halaamaan ja kysyi miten mulla menee ja sanoi, ettei saa ajatella negatiivisia. Ei kai se hölmö vain ollut tajunnut, että mua tää asia kuitenkin kosketti enemmän. Mutta se on kyllä niin totta, ettei kukaan pysty toisen ajatuksia lukemaan.

Kiva kuulla Vilukisusta pitkästä aikaa. Miten teillä muuten tuon asian kanssa on? Ootteko koskaan keskustelleet asiasta ihan kunnolla ja rakentavasti? Tai, että onko miehesi siis perustellut sulle tuota "päätöstään" mitenkään ja että onko mahdollista, että muuttaisi mielensä jossain vaiheessa? Kyllähän mäkin hoin mun miehelle kolme vuotta, etten koskaan halua lapsia. Sitten vain jossain vaiheessa ajatus kääntyi... tulee muuten välillä mieleen nyt, että siinähän voi vielä niinkin käydä, etten koskaan niitä saakkaan vaikka haluaisin... kamalaa.

Mulla kanssa lähenee se meidän ensimmäinen laskettuaika 28.8. Oon kyllä sen asian jo käsitellyt, että eiköhän tuo mene aika kivuttomasti kuitenkin. Toivottavasti. Vilukisulle tsemppiä tälle viikolle

 

Kummallisia kapistuksia nuo miehet. Onneksi ootte Hnasu ja Ottis saaneet nyt juteltua. Lähipiirissä on montakin sellaista miestä, joille asioiden käsitteleminen on ihan ylivoimaista. Onneksi oma mies ei kuulu siihen joukkoon vaan on ollu hyvänä tukena. Tosin nyt kun 1,5kk km:sta takana, niin ei jaksa siitä enää niin kuulla ja itekin oon saanu hyvin siirrettyä ajatusta uuden yrittämiseen.

Vilukisulle tervetuloa takaisin. Toivottavasti miehesi muuttaisi mielensä!! Vuosi tuntuu niin mielettömän pitkältä ajalta, kun itsellä näinkin lyhyt aika tuntuu ikuisuudelta. Voimia!

Peikkikselle pahoittelut tapahtuneesta ja tervetuloa mukaan kirjoittelemaan. Varmasti hirveää saada km noin pitkillä viikoilla. Toivottavasti sulla on ollut tukea ja täältä sitä ainakin saat.

Mitä kuuluu Janelle? Oot ollu mielessä ja oon pitäny peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki olisi hyvin. Toivottavasti ultra-aika järjestyy mahdollisimman nopeasti ja kaikki olisi hyvin.

Täällä on palaitu takaisin töihin ja ensi alkajaisiksi rikoin peilin tuhannen sirpaleiksi. Toivottavasti ei tarkoita seitsemän vuoden epäonnea tässä raskautumisasiassa!!! Positiivisin mielin oottelen, jos pääsisi taas kohta testaamaan. Voi olla että kehittelen itselleni raskausoloa, niin kovin toivon sitä.

Tänään yksi työkaveri, jonka kanssa juttelin nykyisenprojektin tulevaisuudesta, kysyi ihan suoraa, että olenko raskaana!!! Oli varmaan ajatellu asiaa koko kesän, kun en juonut mitään alkukesäisen konferenssimatkan aikana. No hän ei ole onneksi mun työnantajan palveluksessa, mutta oli se outoa, vaikka läheisiä ollaan. Jos raskaus olisi jatkunut, niin tässä vaiheessa olisin sen voinut paljastaa. Tilanne olis ollu se, etten olisi voinut projektia hoitaa loppuun, mutta nyt se onnistuu, vaikka olisin nyt raskaana (oon päättäny olla).

Onko kukaan muuten lukenu kirjaa Salaisuus? Mä luin sitä jonkin verran viime jouluna ja idea siinä menee niin, että jos elää jonkin asian mukaisesti, niin silloin myös saa sen. Siinä oli esimerkkejä rahasta, parisuhteesta ym. Ehkä pätee myös raskauteen, joten olen päättänyt, että olen raskaana ja elän sen mukaisesti. Ehkä silloin testiinkin piirtyy ne halutut kaksi viivaa .

Mukavaa päivää itse kullekin!

Tilkku kp18

 

Tilkku: Mä kans aloitin lukemaan semmoista kirjaa kuin: "Alitajuntasi voima", jonka sain mun ystävältä sen ensimmäisen keskenmenon jälkeen ja siinä on kanssa ohjeita samaan tyyliin kuin tuossa Salaisuus kirjassa. Mulla jäi se kirja kuitenkin kesken kun me muutettiin, tuli stressi ja tulin raskaaksi. Oon miettinyt kanssa sitä, että kuinka paljon omilla ajatuksilla oikeasti on merkitystä. Mä oon siis päättänyt ajatella, että jonain päivänä meillä on oma vauva Tosin nää keskenmenot tietenkin vaikuttaa negatiivisesti ajatusmaailmaan väkisinkin, mutta pitäis jaksaa pitää tuo usko yllä, vaikka mitä tässä vielä sattuisikin. Kyllähän negatiivisesti ajatteleminen on voimaa vievää muutenkin. Mä ainakin jollain tasolla haluan uskoa, että ite voi vaikuttaa ns. kohtaloonsa Taidanpa mennä ulos lukemaan tuon kirjan paremmin ajatuksella loppuun, kiitos Tikku muistutuksesta

Joku tuossa kertoi, että miehellä oli kaikenmaailman saunanlaudetietoa ystäväpariskuntien keskenmenoista ja munkin mies silloin heti sen keskenmenon jälkeen lateli kauhean pitkän listan kuinka monta keskenmenoa kelläkin ollut.. lohdutuksena, että kaikilla näillä on myös lapsia. Yleistähän tämä on ja miehet näköjään noista asioista kanssa juttelee keskenään.

Mietin kanssa missä menee Jane ja mitä kuuluu Mamma-67:lle??? Toivottavasti molemmilla on mukavia uutisia!!!

T. Työtön ja tylsistynyt Hansu...

 

Tulin juuri kotiin sieltä ultrasta, vaara ohi tällä kertaa! Viikkoja on vielä niin vähän ettei se lääkäri pystynyt kuin 95% varmuudella näkemään jotakin sydämen tykytykseen viittaavaa, mutta parempi niin päin kuin ei mitään. Joka tapauksessa pystyttiin poissulkemaan kohdunulkoinen ja tuulimuna, oli sitä mieltä että muutaman viikon kuluttua kannattaa ultrata uudelleen. Pikkasen sitä tuhruvuotoa on vielä tänäänkin, mutta nyt täytyy vaan laittaa jäitä hattuun, tarrasukkia matkaan ja pitää peukut edelleen pystyssä. Tuhannet kiitokset teille kaikille, on todellakin lämmittänyt sydäntä että olette olleet hengessä mukana, ja oikeasti olette auttaneet minua selviämään tästä piinavuorokaudesta! Kuten Ottiskin totesi, onneksi olen löytänyt teidät ja tämän ketjun.

Ottis - on ollut todella ihanaa seurata kuinka asiat ovat lähteneet menemään parempaan suuntaan sinun ja miehesi välillä, toivottavasti suuntaus jatkuu vielä eteenkinpäin positiivisena.

Peikkis - tarinasi oli todella surullinen, saada km noinkin myöhään, en voi edes kuvitella miltä tuntuisi kun silloinhan pitäisi kaiken järjen mukaan olla jo turvallisilla vesillä. Haleja ja käy taas kertomassa kuulumisia kun jaksat.

Jaahas, nyt on sitten vielä se toinen lääkärireissu edessä tänään, toivottavasti osaisi hieman hälventää huoliani näistä vatsakivuista joita epäilen sappikohtauksiksi. Eikun menoksi taas. Oikein hyvää päivän jatkoa teille kaikille, arvon naiset!

 

Voi meitä! Hansu - minusta alkaa kohta tuntua, että meidän miehet voisivat olla vaikka veljeksiä keskenään, niin tutulta tarinasi kuulostaa. Sinä kuitenkin sait sitä tsemppiä ihan ekana päivänä ja vaatimatta, joten se miehellesi plussaksi luettakoon . Kyllä se siitä vielä helpottaa, toivon ainakin. Eilen opin myös sen, että miehet oikeasti odottaa vain sitä valmista pakkausta ja, että 9 kk on ohi. Puhuesssani miehelleni mm. kohtalaisen säännöllisestä alkoholinkäytöstään raskauteni aikana, hän sanoi, että; "9 kk:n päästähän se vasta olis syntynyt.." Eli oli ilmeisesti olettanut, että voi siihen asti aivan vapaasti jatkaa villiä ja vapaata ukkomieselämää siitä piittaamatta olenko raskaana vai en. Piti vähän oikaista käsityksiä, että pitää sen isänkin kasvaa ja kypsyä vanhemmuuteen ja, että se ei todellakaan tapahdu "naps! - tostanoin vain" laitoksella, jos sinne asti koskaan päästään. Illalla olikin sitten jo tunteiden seestyttyä kiva letkauttaa, että "jos tässä kaikki hyvin käy, niin ensi jussina ei mökillä sitten ryypätä ku pitää jännätä lähdetäänkö laitokselle vai ei". Vastaukseksi sain onnellisen hymyn, eli nyt uskalletaan taas jo yhdessä haaveillakin.

Minullakin ensimmäinen työpäivä km:n jälkeen takana. Jotenkin tunnen oloni "valheelliseksi", kun olen esittänyt koko päivän entistä iloista itseäni ja silti on sisältä riipinyt. Minun piti pitkän kesäloman jäljestä palata töihin pieni salaisuus masussani eikä suurta salaista surua sydämelläni Lämpimästi minut kuitenkin vastaanotettiin 4:n ylimääräisen "lomapäivän" jäljestä. Kaikki ovat kyselleet vointiani ja pomokin ihan erikseen tuntemuksiani sairaslomailmoituslomaketta hakiessani, mutta ennenkuin ehdin alkaa selittää sanoi jo, että;"Ei, älä kaikkea kerro..", sillä olin tiistaina ehkä liiankin seikkaperäisesti tekstiviestissä selvittänyt syytä sairaslomaani. Keskenmenoahan en suoraan maininnut, vaan polyypin poiston kaavinnan yhteydessä ja toivoin, ettei hän miehenä sitä liikaa alkaisi analysoida. No, rauhassa sain tunnustaa, että ajatus töihinpaluusta vielä eilen pelotti, mutta että illansuussa kaupassa yhteen työtoveriin törmättyäni pelko haihtui ja ajatus alkoi tuntua ihan hyvältä.

Ainakin oppisin taas ajattelemaan jotain muutakin kuin tyhjää kohtuani, mitä muuten on tänään sitten nippaillut ja vihlonut ja vaikka mitä. Varsinkin ruokailun jäljestä olo oli kurja, mutt niin surkean pieni sirppi olen ja laihakin, että minulla on aina ollut vaikeuksia erottaa mahaa selästä, joten en nytkään tiedä varmaksi oliko kipu vatsan vaiko kohdun puolelta. Kotona ollessa en ole saattanut syödä kuin juuri hengissä pysyäkseni ja kun tänään piti ruokalassa tarjottimelle tavaraa lapata melkein vanhaan malliin ja siitä edelleen suuhun, siinä olikin sitten sulattelemista..

Hienoa Jane, että tilanne hallinnassa. Tuntemuksesi helpotuksesta, että alkio ON ja vielä oikeassa paikassakin, on minullekin tuttu. Nyt vain sitä 5 %:n lisätodennäköisyyttä sydämenlyöntien havaitsemiseen kasvattamaan ja voimia sinulle lääkärireissulle.

Toivottavasti Vilukisu saa miehensä pään kääntymään tai tilanne ratkeaa muuten vain onnellisesti.

Aika hassua muuten, että kun kotiinpalattuani tyhjensin astianpesukonetta, ajattelin asiaa, josta täällä näytään nyt keskustelleen. Kaappiin laitoin kahta "naamamukia" kolmannen viereen ja ajattelin, ett pitää nyt muistaa miehellekin sanoa, ett kaikessa pitäs ilmetä kolme määränä, sillä se voimistaisi meidän kahden lisääntymistä kolmeksi. Ja mietinpä sitten jo, että pitäsköhän sitten ottaa vielä neljäski samanlainen muki käyttöön, jos sieltä olis tulevaisuudessa kaksoset tulossa Olen nimittäin itsekin kaksonen ja meitä on perheessä toisetkin kaksoset ja äidinpuolelta suvussa muutenkin joka polvessa kaksin kappalein. Hoopoa heittäytyä tässä vielä taikauskoiseksikin, mutta muistanpa, että ennenkuin tajusinkaan olevani raskaani ihmettelin mm. kasvimaan ja kukkien poikkeuksellisen runsasta kasvua ja sitten oman raskauteni oivallettuani pidin sitä ns. enteenä,"kun kukatkin alkoivat kasvaa.." Mieheni myös joskus mainitsi poikkeuksellisen hedelmällisestä maaperästä

Oli miten oli, mutta vakaasti olen sitä mieltä, että omalla positiivisella ajattelulla on vaikutusta.. jos ei muuhun niin omaan hyvinvointiin ja sitä kautta mahdollisuuteen tulla raskaaksi. Tsemppiä siis kaikille ja kiitos lukuvihjeistäkin!

 

kiitos kaikille osanotosta...
Sen verran voin kertoa että itseellisenä on kallista mutta aivan mahdollista hankkia lapsi - tai siis pitäisi olla ellei raskaus sitten mene kesken...itse toimin niin että soitin klinikalle ja kysyin asiaa ja minut toivotettiin tervetulleeksi. Siinä sitten tehtiin ns kartoituskierto eli yhden kierron aikana kävin useassa verikokeessa ja ultrassa. Todettiin että kehon pitäisi toimia normisti ja siitä sitten lähdettiin...inseminaatioitahan siinä käytetään eli donor-siitiöitä...
Itselläni oli tilanne se että ptikä ja pitkään jo hutera suhde kariutui noin vuosi sitten. Olen aina haaveillut omasta lapsesta ja päätin toimia näin. Kivempaahan tietty olisi jos olisi se oma mies - ja halvempaa...ja vähemmän stressaavaa, nyt joutuu olemaan joka päivä tietoinen omasta kierrosta ja jännittämään ettei se ovulaatio vaan tapahtuisi lauantaipäivänä; silloin kyseinen kierto menee hukkaan...eli tuplastressi. Ja joka kerta joutuu jännittämään että onko niillä lääkäreillä aikaa tehdä se inseminaatio ja joutuu vekslaamaan duunissa että voi olla poissa...ois luomuilu kyllä helpompaa, mutta kun nyt ei ole sitä miestä eikä tässä oikein aikaa riitä etsimiseen kun ikää on jo 30 ja yksi pieni jo menetetty. Ei paljon huvita odottaa...näin täällä...yritän olla optimistinen koska lääkäri sanoi että "kyllä sinä uudelleen raskaaksi tulet, sitä en yhtään epäile", mutta myönsi samalla että toki uusikin raskaus voi päättyä ikävästi...joten pelonsekaisella optimismilla mennään...

 

Onhan tätä nyt vuosi puitu mieheni kanssa. Ja tuntuu olevan aika varma asiastaan. Perusteluja on paljon ja en nyt jaksa kaikkea listata. Km pelko on yksi niistä, samoin oman ajan menettäminen, työmäärän lisääntyminen, taloudelliset tekijät, ehkä myös pelkoa miten onnistuisi kasvattajana jne jne. (lähipiirissään yksi huithapeli joka on vanhemmilleen paljon surua ja murhetta tuottanut). Pelkää myös parisuhteen kärsivän, koska tietää niin paljon eronneita vanhempia/ vain lasten takia yhdessä sinnitteleviä pareja. No siinäpä kootut selitykset tosi tiivistetysti.

Mä olen Tilkkuseni kerran jopa raskautunut se Salaisuus kirja kourassani. Siis noin niinkuin kuvaannollisesti. Luin sen ja järjestin olosuhteita vauvalle sopiviksi, raivasi kaapeista tilaa vauvanvaatteille ja laitoin pehmonalleja sinne ja ajattelin myönteisesti eli niin että sitten KUN tulen raskaaksi, eikä niin että JOS tulen... No tästä Salaisuus-kierrosta plussasin. Tietty miettihän sitä sitten että ajattelinko km alitajuisesti ja maailmankaikkeus sitten minulle sellaisen järjesti kun sitä pelkäsin ja mietin. Mutta tässä kohtaa mennään mielestäni "heikoille jäille". Haluan mieluummin uskoa siihen ettei km voi omilla teoillaan eikä ajatuksillaan aiheuttaa, ihan kamalaahan se olisi muuten. Yrittäkääpä vaikka olla ajattelematta nyt porkkanaa. Kun nyt oikein yritätte, niin mitäpä mielessä pyörii???? -Porkkanoita!

Eli siinä kirjassa oli mielestäni paljon hyvää, eihän positiivinen ajattelu asioita eikä elämää yleensä ainakaan vaikeuta. Mutta tuota käänteistä puolta en allekirjoita. Enpä tiedä yhtään km kokenutta joka täysin vailla km pelkoa pystyisi uuden raskauden läpikäymään, kun aikamonet ekaa kertaa raskaana olevatkin sitä pelkäävät. (eivätkä silti "aiheuta" km itselleen niillä ajatuksillaan)

Tätä asiaa muuten mm. käsiteltiin myös siinä ylempänä mainostamassani kirjassakin. (Eve Hietamies: Puolinainen)

Ottis ollut reippaana tyttönä jo töissä. Itse aikanaan koin kanssa että parin saikkupäivän jälkeen olikin jo ihan hyvä palata arkirutiineihin, sai muuta ajateltavaa. Voimia sinulle!

Peikkis, kiitos viestistäsi. Aion tallettaa tuon viestisi takaraivooni. Olen joskus miettinyt että jos eroan miehestäni tämän asian takia, enkä sitten löydäkään sopivia isäehdokkaita/löydän mutten tule raskaaksi/löydän, mutta pitäisi ehtiä tutustumaankin ennen perheen perustamista jne

Minäkin lääkärisi tavoin olisin positiivisella kannalla suhteesi, jos noinkin helposti kuin toisesta kierrosta eka raskaus tärppäsi. Meillä luomuyrittäjilläkin (ja en nyt puhu porkkananviljelystä kuitenkin vuosi on ihan normaaliaika minkä sisässä moni plussaa.

Janellahan oli ihan helpottavia ultrauutisia, hyvä hyvä! db db db

Viluski

 

Voi voi..Toi mun ukkoni on niin pitkään useissakin tilanteissa toiminut niin "ala-arvoisesti", että siinä minulle yksi syy miksi en ole vauvahaaveistamme kovin uskaltanut lähipiirissäkään puhua, kun saan sitten osakseni arvostelua, että "miten sinä sen kans nyt ku sehän on semmonen ja tämmönen.." Mutt ne ihmiset ei kuitenkaan lopulta tunne tuota miestä, joka ei tosiaankaan mikään unelmamies ole, mutta en minäkään varmaankaan helpoin ihminen ole, joten me ollaan yhdessä ehkä sittenkin "sopivan hankala paketti". Kieltämättä tässä vaiheessa minäkin vielä mietin, että suottako haaveilen, jos tästä ei sittenkään tule mitään, mutta varmaa on, etten ole häntä ollut aiemminkaan jättämässä, niin tuskin sitä nytkään teen, varsinkin ku te nyt tässä tialnteessa olette auttaneet miehistä ajattelua ymmärtämään ja olenhan minä lukenut kirjan "Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta".

Sekava tämä minun vuodatus, mutta Vilukisu, ottaako miehesi huomioon miten hänen haluttomuutensa enää yrittää lasta vaikuttaa teidän suhteeseenne? Hän näemmä kykynee kuitenkin ajattelemaan sitä lopputulosta. Peikkis väistämättä toi uutta näkökulmaa tähän pulmaan. Kun yksinäisen naisen lapsettomuushoidot tulivat luvallisiksi, minä jo koin olevani siihen puuhaan liian vanha, mutta tunnustan aiemmin sinkkuna eläessäni tuota vaihtoehtoa harkinneeni, kun eihän minulla muuta ollut. Ennenkuin sitten tämä paljon parjaamani mies tuli elämääni ja jäi siihen kuin tatti varsinaisesti lupaa kysymättä. Alusta asti hänelle on ollut varmaa, että minä olen hänelle se oikea tulee lapsia sitten tai ei.. En nyt sitten enää ymmärräkään miksi hetkeäkään epäilin

 

Peikkis- Nostan sulle todella hattua kun jaksat puuhata vauva-asioita ihan yksinäsi. Toivottavasti sulla on oma perhe ja ystäviä tukenasi. Toivotaan onnea seuraavaan tärppiin

Jane- Ihania uutisia! Ymmärrän silti täysin tunteesi olla huolissasi ja peloissasi. Mulla on kuitenkin vahva tunne, että pikkuinen jaksaa loppuun asti. Mulla oli ekan raskauden aikana vuotoa rv 15 ja pelkäsin silloin ihan mielettömästi, koska olin lukenut, että vuoto on normaalia alkuraskaudessa, ei enää sen jälkeen. Kaikki oli onneksi hyvin ja vuoto loppui muutamassa päivässä.

Voi vilukisu - Ikävä kuulla, että miehesi on tuolla kannalla lapsentekoasiassa. Niinkuin Hansukin sanoi, voihan olla, että hän kääntää kelkkansa vielä. Koskaan ei voi sanoa "ei koskaan". Mun mieheni on usein maininnut siitä, että jos ois tiennyt miten ihanaa on olla isä, hän olisi tehnyt lapsia jo aiemmin. Miehelleni kaverit ja harrastukset on aina ollut ylitse muiden, mutta lapsen syntymän jälkeen asiat on sovitettava lapsen ehdoilla. Mä olen pitänyt sen linjan, että mies jaa ja pitääkin mennä kavereiden kanssa silloin tällöin ja harrastaa omia juttujaan. Mä en usko, että kukaan jaksaa täysipäisesti viettää aikaansa kotona perheen kanssa, välillä pitää päästä tuulettumaan.

Ottis - Ompa kurjaa kun lähipiirissäsi noin arvostellaan miestäsi. Toivottavasti sait sanottua niille suorat sanat. Mua ainaskin tympis jos joku kävisi arvostelemaan mun miestäni. Ja mun mielestä se on kaikenlisäks tosi ala-arvoista alkaa kenenkään kumppania vähättelemään.

 

Onneksi tämä viimeisin ja loukkaavin vähättelijä oli mieheni serkku, joka vihjasi jopa, että enkö ota huomioon, että tuleva lapsemme perisi myös mieheni piirteitä. Jos ei kommentti olisi ollut niin syvältä, se olisi loukannut todella, mutta onneksi osasin jättää se omaan arvoonsa. Sen sijaan kun yksi ystäväni keskenmenosta ja mieheni suhtautumisesta kerrottuani manasi tämän alimpaan helvettiin, nousin tietenkin heti puolustuskannalle ja vaikka itse olin rikki, yritin selittää asiat parhainpäin. Nyt tuntuu sitten, että tuolle ihmiselle en kyllä hevin enää tunteistani kerro. Omille sisaruksilleni mieheni sen sijaan on nimenomaan osa perhettä, jota he ovat valmiit puolustamaan vaikka minulta

Te täällä olette kaikki osanneet suhtautua tosi hienosti miestenkin erilaiseen tapaan suhtautua näihin asioihin. Teistä näkee, että elämässänne on rakkautta.

Tänään elämä on tuntunut turvalliselta, kun mies on ollut koko ajan lähellä ja läsnä. Tuntuu, että näin läheisiä ei olla oltukaan aikoihin. Minun huoleni vauvan voinnista näyttää heijastuneen meidän keskinäisiin väleihin. Siitä mies jossain välissä sanoikin, että kun näytän aina niin huolestuneelta, vaikka pitäisi olla iloinen. Niinpä niin.. hetkittäin onneksi olinkin.

 

Kiitos Hansu kysymästä nyt on kp 28/27 keskenmenon jälkeen eikä menskuja näy
Edellisen km jälkeen menskut alkoivat 32/27, mutta vuosin pidenpään silloin.
Sain ajan terveyskeskukseen 25.8 hcg arvon mittaukseen joten odottelen rauhassa siihen asti jos vaikka menskut kuitenkin alkaisivat, koska kuten jo edellä totesin, ei oireita. Kotitesti näyttää haaleaa plussaa, joten tiedä häntä

Lueskelin tässä näitä mies pohdiskeluja ja täytyy sanoa, että mielestäni miehet tässä asiassa ( monessa muussakin asiassa) ovat kuin "lapsia". Gynelle mennessäni en halunnut että mieheni tulisi mukaan sillä ajattelin että jos on mennyt kesken en pystyisi sillä hetkellä psyykkaamaan ketään muuta. Sitten kun olin saanut itseni kasaan kerroin hänelle uutiset. Onhan se valtava suru ja se koettelee meitä yksilöinä eritavalla, mutta kaikkia se koettelee. Asioista voi puhua vasta kun ne ovat itselle selkeitä ja naiset ovat tunnepuolella ehdottomasti tietoisempia kuin miehet. Välillä on kovanpaikan tullen vaikea hyväksyä tai tajuta ettei se mies olekkaan oikein tilanteen tasalla ja silloin kun itse tarvitsisi tukea, pitäisikin olla äitinä miehelleen Siinä mielessä yhdyn siihen, että tää ketju on tosi hyvä juttu ja huom täällähän ei ole yhtään mies osallistujaa Jos joku mies tätä lukee salaa, niin toivotan tervetulleeksi keskustelemaan Voisin hyvin kuvitella , että jotkut miehet torjuvat koko asian koska pelkäävät eivätkä ymmärrä niitä rajuja tunteita jotka km naisessa saa aikaan, kun sitten nainen pääsee sinuiksi asian kanssa ja pystyy avoimesti keskustelemaan, miehelläkin on parempi olo, kun se tuttu turvallinen vaimo on taas takasin.
Mulla itsellä on 4 lasta ja kyllä se mies oikeasti on viides Raskaudessa, synnytyksessä ja perhe elämässä . Kanssa sisaret, ihanaa että olette olemassa!!!!
Tsemppiä niille jotka km jälkeen ovat löytäneet ensimmäisen lapsensa!
(poikkeus vahvistaa säännön, luettehan huumorilla......)

 

Moi kaikille ja osanotto muillekin keskenmenon kokeneille ja onnea kaikille uuteen plussaukseen!

Itselläni keskenmeno viime juhannusaattoa edeltävänä päivänä eli 17.6. Kaavinta sen jälkeen ja 5 vkon kuluttua ekat kk. Nyt tämän viikon lauantaina pitäisi alkaa seuraavat kuukautiset. Kovasti ollaan yritetty laittaa siementä alulle, mutta katsotaan nyt kuinka käy. Kokemus oli tosi raskas, vielä kun paras ystäväni raskautui heti mun keskenmenon jälkeen. Nyt hänellä jo ihana vauvamaha ja oma kaipuu pikkunyytistä vain aina kasvaa.

 

Mamma-67, pidän edelleen peukkuja!! Ja niin totta tuo yleistys, jonka miehistä kirjoitit. Jos mun mies olis ollut kaavinnassa taikka jossain muussa operaatiossa, niin se olis ollut täällä kuin joku vauva, jota täytyy passata. Plus, että koko tästä hommasta olisi tehty maailman suurin asia. Mun kohdalla se tietenkin oli vain pikkunukutus ja tommonen päiväkirurginen helppo operaatio...

Papulle pahoittelut kokemastasi, tänne vain mukaan purkamaan pahaa oloa Toivottavasti tärppää nopeasti teilläkin!! Mulla kanssa aluksi teki niin pahaa ystävien raskautumiset ja vauvamahat, mutta nyt sekin on ajan kanssa helpottanut. Tosin vähän kirpaisi, kun kuulin eilen, että serkku odottaa lasta

Ottis: Mulla on kanssa vastaava kokemus, kun oon ystävälle valittanut (yleensä myös aina vihastuksissani liioitellut) meidän riitoja. Niistä on sitten vedetty johtopäätös, että mun mies on kusipää ja idiootti ja mitä vielä. Mutta siinä ei ole tietenkään mitään vikaa, että oma mies uhkapelaa koko perheen rahat ties mihin pitkävetoihin ja valehtelee. Ei kukaan voi ulkopuolisena tulla toisten suhdetta tuomitsemaan, en mäkään hauku mun ystävälle sen miestä taikka päivittele sen pelaamista, vaikka itekseen oon miettinytkin, että mihinkähän se vielä johtaa. Mun mielestä muutenkin kannattaa olla varovainen ennenkö alkaa toisia ihmisiä neuvomaan, ei mun mielestä ystävyys ole sitä, että tullaan käskemään ja kertomaan kuinka toisen pitäisi tehdä. Tietty on eri asia jos kyse on väkivallasta tai muusta vakavammasta.

Jokaisessa parisuhteessa on omat ongelmansa ja jos jollain on aina auvoista, niin onneksi olkoon. Mullakin oli semmoinen suhde, jossa ei koskaan tapahtunut mitään, ei laskuja eikä huippuja. Se päättyi siihen, kun herättiin tämän exän kanssa yks aamu eikä keksitty yhtään hyvää syytä miksi meidän pitäis olla yhdessä. Suhteesta puuttui ihan kaikki.

Meillä nykyisen miehen kanssa välillä räiskyy ihan urakalla, mutta meiltä löytyy vielä myös intohimoakin 5 vuoden jälkeen. Siis, että välillä oon edelleenkin niin rakastunut ja välillä taas ärsyttää koko tyyppi ihan sikana En siltikään sitä mihinkään pois vaihtaisi Tämmöiset tunteet on varmastikin ihan normaaleja ja vähemmästäkin alkaa välillä ärsyttää, kun saman ihmisen kanssa tallaa yhdessä vuosia.

Ihania nämä parisuhteiden koukerot

Olis niin ihanaa päästä töihin... onneksi ulkona on helle, niin voi mennä ottamaan arskaa

 

OHOH, tänne onkin tullut paljon tekstiä parissa päivässä

Tervetuloa Peikkis ja voimahalit kokemastasi

Ihanaa kuulla Jane että kaikki on hvyin! Loppuisi nyt se tuhruttelu kokonaan niin pääsisit nauttimaan raskaudestasi!

Tervetuloa sinullekin Papu! Toivotaan että menkat pysyy poissa ja muuttuvat plussaksi testissä! Voin kuvitella tunteen kun oma raskaus päättyy ja ystävän jatkuu.. kokoajan muistuttamasta siitä missä vaiheessa itsekin olisi menossa

Hansu - tsemppiä työnhakuun toivottavasti löytyy mieluisa paikka pian!

).( Täällä ovis TOIVOTTAVASTI lähestyy...Huomenna ajattelin aloittaa tikuttamisen

Mimis kp12