Keski-ikäisten seksiä

  • Viestiketjun aloittaja Täti Monica
  • Ensimmäinen viesti
Täti Monica
Olemme pari vuotta yhdessä viihtynyt pariskunta. Seksi on mahtavaa. Päivittäin siihen kuluu aikaa yli puolitoista tuntia. Parhaina päivinä neljä kertaa yhdynnässä, sen päälle muut herkut.

Nuorempana en olisi ikinä uskonut, että keski-iässä voisi olla tällaista. Omat orgasmit vain vahvistuvat iän myötä. Ukkokulta nauttii suuresta takapuolestani ja F-koon rinnoistani kuin hullu puurosta.

En tiedä, kuinka pitkään tällainen ihanuus voi jatkua. Millaisia kokemuksia muilla on keski-iän seksistä?
 
Samaa maata
Itse olen elämäni aikana kokenut hyvinkin monipuolista seksiä, eri kumppaneiden kanssa. Nykyisin tapailen naista, yli viiskymppistä, joka pitää seksistä, mutta on siitä huolimatta hyvin rajoittunut. Hän on tottunut enemmänkin siihen että on saavana osapuolena, nauttii toisen antamista. Mutta itse on melkoisen rajoittunut ja osaamaton, ja halutonkin tekemään mitään monipuolisempaa, ei vaan kiinnosta.
Jopa kielen käytössäni minun pitää olla varuillaan, hän ei pidä ollenkaan mistään tuhmista sanoista eikä suorasta puheesta, rakastellessakaan. Hyvin helposti myös alkaa syyttelemään että minä kokeneempana olen jotenkin tuhma, hävytön ja liian seksistinen.

Tulee vaan tunne että olemme aivan eri planeetalta, mä en kyl ala kohta mitään.
Tunnen että jään niin paljosta vaille, siitä mistä olen oppinut nauttimaan.
 
yks aktiivinen keski-ikäinen
Alkuperäinen kirjoittaja Täti Monica:
Olemme pari vuotta yhdessä viihtynyt pariskunta. Seksi on mahtavaa. Päivittäin siihen kuluu aikaa yli puolitoista tuntia. Parhaina päivinä neljä kertaa yhdynnässä, sen päälle muut herkut.

Nuorempana en olisi ikinä uskonut, että keski-iässä voisi olla tällaista. Omat orgasmit vain vahvistuvat iän myötä. Ukkokulta nauttii suuresta takapuolestani ja F-koon rinnoistani kuin hullu puurosta.

En tiedä, kuinka pitkään tällainen ihanuus voi jatkua. Millaisia kokemuksia muilla on keski-iän seksistä?
Kuulostaa hyvältä. :)

Mutta heräsi kysymys, oletteko eläkkeellä? MIten ihmeessä aikanne riittää kaikkeen tuohon?

Itse olen 45 v ja aina vaan aktiivinen eroottisesti ja mies myös, mutta ollaan aktiivisia työelämässäkin ja perhe on aika iso ja lapsenlapsiakin kaksi joten seksiin on aivan pakko varata aikaa ja rauhaa. Muuten se ei onnistu. Yksi lapsista asuu vielä kotona, ja toinen käy meillä tuhkatiheään ja lapsenlapsia pörrää jaloissa.

Työpäivän jälkeen Illalla ollaan aika puhki molemmat ja nukahdetaan telkkarin ääreen. Jos ei seksille ja erotiikalle ole varattuna omaa aikaa ja paikkaa, niin se kyllä jää meiltä vähiin ja sijoittuu iltamyöhään ja juuri ennen nukkumaan menoa.

 
Täti Monica
Ei tosiaan olla eläkkeellä, molemmilla vaativa asiantuntijatyö. Minulla on kaksi teini-ikäistä lasta, mikä rajoittaa seksin iltaan, yöhön tai varhaiseen aamuun. Vaikka kuinka väsyttäisi, seksi piristää. Kai tämä on priorisointikysymys. Ehkä jossain vaiheessa valitsemme nukkumisen, nyt näin.
 
+45
Oma seksualisuuteni on puhjennut kukkaansa yli nelikymppisenä. En jännitä enää mitään, olen oma itseni enkä stressaa ulkonäöstäni. Otan oman nautintoni enkä pohdi, mitä mieltä mies on vaikkapa masturboinnista kesken yhdynnän. Eikä tuo näy miestä haittaavan.
 
Mitähän...
...tarkoitetaan keski-ikäisillä : ) Mieheni on kohta 45, minä olen pian 37, eli olemmeko me ap:n kohderyhmää vaiko emme : ) No joka tapauksessa mitä pidempään olemme yhdessä, sitä paremmaksi seksi on vain koko ajan muuttunut, olen sitä mieltä, että mitä paremmin toisensa tuntee, sitä paremmin yhteiselämä - seksi ja elämä ylipäätään - sujuu.
 
Eliisa4 9 v.
Alkuperäinen kirjoittaja Mitähän...:
...tarkoitetaan keski-ikäisillä : ) Mieheni on kohta 45, minä olen pian 37, eli olemmeko me ap:n kohderyhmää vaiko emme : ) No joka tapauksessa mitä pidempään olemme yhdessä, sitä paremmaksi seksi on vain koko ajan muuttunut, olen sitä mieltä, että mitä paremmin toisensa tuntee, sitä paremmin yhteiselämä - seksi ja elämä ylipäätään - sujuu.
Kai te alatte olla keski-ikäisiä. Sinä ehkä enemmän varhaiskeski-ikäinen vielä. :D

Keski-ikä on ihaninta aikaa minkä itse olen elämässäni kokenut. Kaikki tuntuu hyvältä ja varsinkin seksi!
Lapset lentäneet pesästä ja aikaa seksille ja omalle elämälle on riittämiin. Eläköön keski-ikä!

 
vuosimallia -62
Minustakin tämä on mahtava ikä. Tunnen oloni itsevarmaksi ja tyytyväiseksi. En vertaa itseäni enää muihin tai yritä täyttää muiden odotuksia. Perheessä ei ole enää pikkulapsia, joten yöelämä jää omaan käyttöön.
 
horm
Alkuperäinen kirjoittaja Täti Monica:
Ei tosiaan olla eläkkeellä, molemmilla vaativa asiantuntijatyö. Minulla on kaksi teini-ikäistä lasta, mikä rajoittaa seksin iltaan, yöhön tai varhaiseen aamuun. Vaikka kuinka väsyttäisi, seksi piristää. Kai tämä on priorisointikysymys. Ehkä jossain vaiheessa valitsemme nukkumisen, nyt näin.
Piristäähän se seksi mutta kyllä sen päälle unetkin on tosi raukeat ja rennot että pitää muistaa laittaa herätyskello soimaan

 
85C
Jeps ikäni puolesta en varmaan vielä kuulu tähän sarjaan, mutta mieheni on minua 14 vuotta vanhempi ja olen huomannut että hänellä on jokin ikäkriisi tai vastaava menossa... aina muistaa mainita itsensä vanhaksi ja raihnaiseksi, silti seksi on mahtavaa ja sitä on minulle riittävästi, mies ei vaan tunnu uskovan että tuollainen kohta 50 mies on minulle se paras ja rakkain :) Seksimme on todellakin mahtavaa, olemme avoimia ja kokeilun haluisia, juttelemme asioista, mutta silti jaksaa jankata että on vanha...???
 
sivhos
Alkuperäinen kirjoittaja Anni Tku:
Eköhän niin mies kuin nainenkin ole aktiivisin keski-iän ylitettyään.
Kuka on ,kuka ei.Meitä on niin monen sorttisia immeisiä.Parhaimmillaan ihminen on seksin suhteen jossain keski-iän kahta puolen.Silloin on laadukasta seksiä.Nuoremmalla iällä on laadukasta seksiä ja määrällisesti enemmän.Tunnepuoli vaikuttaa paljon siihen,miten seksistä nauttii.
 
nautiskelijanainen
Olen vähän vaille 50:ä, mieheni on vähän yli. Nyt kun lapsista vain nuorempi asuu kotona ja on käytännössä paljon omilla teillään, niin seksielämä on parantunut huomattavasti. Ei enää tarvitse nauttia hiljaa pimeässä makuuhuoneessa, vaan voi pistää valot päälle. Samoin päivisin löytyy hetkiä seksille. Meillä on myös mökki ja sinnehän noita nuoria ei saa ilveelläkään, mutta sehän ei meitä haittaa, ei lainkaan. Seksiin saa kuulua myös ääntä ja varsinkin minä laukean välillä aika ”kovaäänisesti”.

Mutta väitän myös, että meidän seksielämäämme on parantanut huomattavasti myös se, että olemme oppineet puhumaan seksistä. Jos jompaakumpaa kiihottaa joku juttu, niin miksi sitä tietoa panttaa toiselta. Meillä molemmat lähtee helposti mukaan toisen toiveisiin.

Näistä asioista ei vaan ennen saatu puhuttua. Seksi oli perinteistä nainen alla – mies päällä seksiä. Kyllähän me saimme orgasmeja, mutta oli vähän sellaista hohhoijaa-juttua.

Nyt, kun olemme opetelleet puhumaan toiveistamme ja haluistamme, niin seksin laatu on parantunut. Ja määrä lisääntynyt.
 
Sivupersoona
Mitenkähän naispuoliskon saisi puhumaan?

Minulle riittäisi pelkkä puhuminenkin, ei sitä välttämättä tarvitsisi tehdä.

Katselu on se toinen asia jota kaipaan.

Sitä peitonalla tekemistä on ollut riittävästi.
 

Yhteistyössä