Mä oon aivan loppu! tilitystä mun tylsästä elämästä.

[joku jostain kait]

3 viikkoa sitten menetin syntymättömän lapseni +20 vkoa.
Tuntuu niin tyhjältä, suru on sanoin kuvamaaton. Mulla on kokoajan paha olla. mä en jaksa laittaa ruokaa tai jos laitan niin en ite syö, keskellä yötä saatan alkaa hinkkaamaan veskin lattiaa puhtaaksi, valvon ihan liian pitkään ja herään aikaisin eli liian vähän unta. käyn kaupassa mutta en osaa ostaa ruokatarpeita että niistä sais aikaan jotain.
Mun tekis mieli satuttaa itseä, raapia iho verille tuntea fyysistä kipua kaiken tän kaiken keskellä.
kaikki ystävät ja kaverit tuntuvat karttelevan mua. kenelläkään ei tunnu olevan aikaan minulle. Mun aika ja apu kyllä kelpas silloin kun niillä itsellä oli vaikeaa. Annetaan kateettomia lupauksia ja taas saan pettyä. Mut haloo vaikka menetin sen jota eniten rakastin silti minä olen olemassa, minä hengitän ja tunnen samoin kun ennen tätä kaikkea. tietysti itku on herkässä vielä ja on vielä pitkään varsinkin kun yksin rämmin tässä suossa eteenpäin.

 

[ElämääniEksynyt]

Voimia :hug: Voit hakea myös ammattiapua, jos tuska tuntuu liian suurelta kantaa.

 

[sutinasussu]

Mene juttelemaan jollekin, vaikka sairaalapastorille tai psyk.sh:lle tai neuvolan tädille.
Tottakai suru on vielä pinnassa ja niin edelleen. Itsekin aikoinani hinkkasin vessan lattiat ja seinät hammasharjalla pahimmassa ahdistuksessa... Mutta aika auttaa. :hug: :hug:

 

[Cassyput]

Voi ei. :'( Saatko keskusteluapua mistään?

 

[Hankey]

:hug:

 

[ap]

Joku vanha kurppa olis tuolla tk:ssa jolle voi käydä puhumassa mutta jotenkin ei innosta mennä sinne. Kävi miellä perhetyöntekijä pari kertaa ensimmäisellä viikolla, muuten olen yksin koittanut selvitä. Sairaslomakin loppuisi viikon päästä mutta ei minusta ole mihinkään vielä.