Kysymys teille jotka olette jättäneet ns. kunnon (tylsän?) miehen, miten teille kävi sittemmin?

  • Viestiketjun aloittaja dooriska-69
  • Ensimmäinen viesti
dooriska-69
Niin, otsikossa minun kysymys.

Sinulla on ollut tilanne, jossa olet veivannut lähden/en lähde tilanteessa aikasi, kunnes olet lopulta lähtenyt ja jättänyt kunnollisen miehen, joka ei lyö, dokaa sikana, on hoitanut raha-asiat, ja jos on lapsia, hoitanut niihinkin liittyvät asiat kunnollisesti jne.

Tälläkin palstalla moni nainen pohtii, pitäisikö pistää poikki ja lähteä ettimään sitä kiintoisampaa miestä..

Miten teille lähteneille on käynyt, ja pliis ei sellaisia vastauksia, että "mies ottikin takaisin, tajusin onnellisuuteni ja onneksi otti takaisin" - vaan ihan sellaisia, joissa on todellakin laitettu hopeat puoliksi ja kumpikin on aloittanut oman elämän.

Entä miten sille miehelle on käynyt?
 
Haist...
Alkuperäinen kirjoittaja dooriska-69:
Niin, otsikossa minun kysymys.

Sinulla on ollut tilanne, jossa olet veivannut lähden/en lähde tilanteessa aikasi, kunnes olet lopulta lähtenyt ja jättänyt kunnollisen miehen, joka ei lyö, dokaa sikana, on hoitanut raha-asiat, ja jos on lapsia, hoitanut niihinkin liittyvät asiat kunnollisesti jne.

Tälläkin palstalla moni nainen pohtii, pitäisikö pistää poikki ja lähteä ettimään sitä kiintoisampaa miestä..

Miten teille lähteneille on käynyt, ja pliis ei sellaisia vastauksia, että "mies ottikin takaisin, tajusin onnellisuuteni ja onneksi otti takaisin" - vaan ihan sellaisia, joissa on todellakin laitettu hopeat puoliksi ja kumpikin on aloittanut oman elämän.

Entä miten sille miehelle on käynyt?
Miten on sille miehelle käynyt? Miehen elämä on paljon parempaa nyt. Kaikki laitettiin puoliksi. Mies maksoi. Mutta se helpotus mikä tuli, sitä ei voi rahalla korvata.

 
_______
Naimisissa fiksun ja mukavan tuntuisen naisen kanssa, kaksi lasta, päällisin puolin vaikuttaa onnelliselta, tarkemmin en tiedä. Itse olen ollut sinkkuna tosi pitkään ja yhdessä pidemmässä paskassa suhteessa, josta vihdoin irrottauduin. Elämä on. En voi silti sanoa että kaduttaa.
 
n48
Mies ei ole löytänyt uutta kumppania ja minultakin se vei 15 vuotta.

Minulla on parantunut huimasti nyt olotila, olen kihloissa ja lapset ovat jo aikuisia. Miehen kanssa suunnitellaan yhteen muuttoa (työpaikkojen ja nykyisten asuntojen välimatka on siirtänyt asiaa)... olen löytänyt oikean aarteen, josta en päästä ikinä irti.

 
en lähde...
Tiedän, että mies löytäisi hyvän naisen itselleen, perustaisi perheen, tekisi lapsia ja eläisi onnellisena elämänsä loppuun asti.
Minä harrastaisin irtosuhteita, muutaman vuoden, katuisin että lähdin, mutta ...
 
Oma tarina
Erosimme mieheni kanssa, sillä hänen henkinen väkivaltansa paheni pahenemistaan. Siinä mielessä hän ei ollut kunnon mies, mutta tuo näkyi vain harvoin ulos päin, vieraiden aikana hän oli ujohko, eikä kukaan tiennyt, mitä meillä tapahtui "kulissien takana". Muuten hän oli oikein kunnollinen, ahkera tekemään töitä, säästeliäs, uskollinen, teki kotitöitä nyt näin esimerkkinä. Olimme yhdessä viitisentoista vuotta.

Hän seurusteli jälkeeni muutaman naisen kanssa, oli avoliitossakin ja erosi, nyt hän on ollut saman naisen kanssa pari vuotta ja taitavat olla kovin onnellisia. Nainen on todella mukava ja topakka, sellainen, joka varmasti määrää kaapin paikan, eli varmasti hänelle sopivampi kumppani kuin minä, joka olin liian kiltti.

Entä miten kävi minulle... Aluksi hyvin, nyt huonosti... Aloin seurustella ja sittemmin muutimme yhteenkin nykyisen mieheni kanssa, joka on erittäin huomaavainen minua kohtaan, ylpeä minusta jne. eli sellainen, että lytätty itsetuntoni on näiden kuluneen kuuden vuoden aikana kohonnut ja olen ns. uskaltanut alkaa elää. Valitettavasti mies sitten on alkanut käyttää yhä enemmän alkoholia, on jäänyt työttömäksi, lakannut täysin huolehtimasta raha-asioista jne...

En kuitenkaan sure eroani ex-aviomiehestäni, enkä ottaisi häntä takaisin, vaikka se olisi mahdollistakin, sillä se on täysin ollutta ja mennyttä.
 
Mä vaan*
Erosin kymmenen vuotta kestäneestä suhteesta "kunnolliseen" mieheen. Mies löysi pian uuden ja elää nyt ilmeisen onnellista uusioperhe-elämää. Minä olen kärvistellyt huonossa suhteessa jossa mies on alkoholisti ja henkisen (joskus myös fyysisen) väkivallan käyttäjä. Nyt pistän suhteen katkolle ja jatkan taas sinkkuna. Aika ankea olo itsellä kun ei tiedä saako sitä elämäänsä koskaan järjestykseen.

Olen miettinyt aiemman pidemmän suhteeni lopettamista ja sitä tekisinkö nyt toisin. Voi olla että mikäli mies ei olisi aika nopeasti löytänyt uutta, olisimme hyvinkin voineet vielä päätyä yhteen. Mutta enää se ei olisi mahdollista, aika on jo tehnyt tehtävänsä. Tämä on kuitenkin opettanut sen, että kun toivottavasti vielä löydän kunnollisen miehen, osaan arvostaa häntä aivan eri tavalla. Ei paljon kiinnosta enää edes miettiä olisko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, nyt tiedän että ei tosiaankaan ole.
 
toiselta kantilta
Minulla on kokemusta siitä että ensimmäinen mieheni oli ns. renttu. Viihdyttäjä, naurattaja ja menevä, myös mukiin menevä mies. Hän jatkoi samaan malliin lastenkin syntymän jälkeen. Nauratti ja viihdytti muitakin naisia kuin minua ja meni minne mani, tuli kun tuli. Jätin hänet silkasta elämän epävarmuudesta, ja epäluottamuksesta.

Tapasin seuraavaksi miehen, tylsän, hiljaisen, puhumattoman. Mutta niin rehellisen ja luotettavan, etten kertaakaan ole katunut että hänet otin omakseni tylsyydestä huolimatta. Hänet olisi halunnut myös hänen exänsä, joka oli yllätys, yllätys jättänyt hänet juuri tuon tylsyyden vuoksi. Taisi tulla katumapäälle, kun näi että tällä tylsällä miehellä voi olla elämääja uusi nainen ilman häntäkin. Olivat olleet "vain ystäviä" eron jälkeen parisen vuotta ennen kuin minä astuin kuvioon.

Onneksi tämä tylsimys valitsi minut, eikä ottanut enää takaisin jättäjäänsä. Minä rakastan häntä juuri sellaiena kuin hän on ja saan itsekin olla täysin oma itseni ja silti luottaa hänen rakkautensa tasapaksuun kestävyyteen niin ylä- kuin alamäissäkin.

Hyvästä kannattaa pitää kiinni eikä ikäkriisissään tavoitella jotain jännitystä hyvän parisuhteen hinnalla.
 
elämäni on ihanaa
Kun erosin kaikkien kauhuksi kunnollisesta, huolehtivasta, rehellisestä, raittiista, hyväpalkkaisesta miehestä, joka elätti perheensä ja oli "hyvän miehen" malliesimerkki, tapahtui ihne:

MINÄ ITSENÄISTYIN!

Aloin ottaa itse vastuun elämästäni kaikilla tasoilla, enkä tyytynyt elätettäväksi ja holhottavaksi. Ihanaa!
 
tylsimyksen ex-vaimo
Minullakin oli tuollainen AP:n kuvailema henkilö. Ulospäin kaikki näytti tosi hienolta ja varallisuuden yms. osalta pärjäsimme tuloihimme nähden upeasti. Tuntui vain siltä, että minulle ei riitä se, että elämämme kohokohtia ovat uusi hienompi auto, parempi asunto paremmalta sijainnilta jne.

Luulen, että alunperinkin olisi pitänyt valita toisin. Éx-mieheni on ihan ookoo tyyppi kaikin puolin, luotettava, ei petä jne, mutta se ei valitettavasti riittänyt minulle. En halunnut olla itsestäänselvyys, halusin kokea rakkautta, intohimoa ja hellyyttä, halusin arvostusta ja kunnioitusta. Sen sijaan sain vähättelyä eikä tarpeitani pidetty tärkeinä. Kesti kauan ennenkuin uskalsin lähteä, mutta olen iloinen, että lähdin. Taloudellinen katastrofihan ero oli ja jouduin tyytymään huonoon autonrämään, pikkuruiseen velkaiseen kerrostaloasuntoon, mutta henkistä vapautta ei voi mitata rahalla. Meni pari vuotta, että pääsin henkisesti yli suhteesta ja katkeruudestani. Enää vain harvoin katkeruus, kauna ja kateus nostaa päätään.

Ex-miehelläni pyyhkii ihan hyvin. Hän pelkäsi jäävänsä yksin, mutta sai heti uuden naisen.

Minulla ei mene niin hyvin. Olin aluksi sinkku ja nautin sinkkuudesta. Kun rupesin haluamaan parisuhdetta, huomasin, että on tosi vaikea löytää hyvää miestä. Hyvät miehet ovat harvinaisia. Tosin olen sitä mieltä edelleen, että mieluummin olen henkisesti vapaa ja yksin kuin riippuvainen toisesta taloudellisten asioiden vuoksi ja siksi kahlittu suhteeseen.

Uskon, että löydän vielä jonkun ihanan ihmisen rinnalleni, vaikkei se ihan heti tapahtuisikaan. Olen nimittäin sen verran ihana nainen, että varmasti joku minuun rakastuu...!!!
 
toiselta kantilta
Nyt kun luin vielä muiden kokemuksia totean että varallisuus ja raha eivät vaikuttaneet päätöksiini kummankaan mieheni kohdalla. Ei exän eikä nyksän. En osaa arvottaa elämääni taloudellisin perustein. Kumpikin kävi töissä. Tärekämpää on yhteinen aika kuin se, että tuo rahaa kotiin ympärivuorokautisesti. Kumpikaan ei ollut ns. varakas. En ole minäkään, vaikka töitä teenkin joka päivä. Elämän tärkeysjärjestys ja arvot ovat paljon tärkeämmät kriteerit minulle kuin raha. Ovat näköjään aina olleet, taidan tajuta senkin plussan nyt. :) Hyvän valinnan tein.
 
Jahhahhaa
Kunnollinen ja kunnollinen... jos se olisi ollut tarpeeksi, emme olisi eronneet.
Voi olla todella kunnollinen, ja silti "omata" sellaisia ominaisuuksia ettei yhteiselämää oikein jaksa. Näköalattomuus, kiinnostuksen puute, kaikenlaista sellaista enempi henkistä puutetta. Exä on aviossa edelleen, pahansisuisen paksun ämmän kanssa; josta valittaa aina jos erehdyn kysymään miten menee. En nykyään kysy.
Itse olen ollut parissa pitkässä suhteessa sen jälkeen, jotka antoivat paljon.
Tylsää on välillä, muiden mielestä elämäni saattaa olla vähän turhan vauhdikasta ;), omasta mielestäni ajoittain tylsää.
Mutta ei kaduta "tylsän miehen" "jättäminen"....olisimme piinanneet toisemme mielipuoliksi.
 
toiselta kantilta
"Kunnollinen ja kunnollinen... jos se olisi ollut tarpeeksi, emme olisi eronneet."

Tätä lauseen puolikasta lainatakseni totean, että jokainen valitsee, ja kelpuuttaa sen, mikä itselle sopii. Rimaa voi nostaa, tai laskea. Mieltäänkin voi muuttaa, jopa sen mukaan kun elämäkokemusta karttuu. Tapahtunutta ei silti voi pyyhkiä pois.
 
giigii
Itse jätin ns. tylsän miehen ja rupesin sinkkuilemmaan. Vähän aikaa oli kivaa, sitten rupes ahdistamaan ja pelottamaan.

Onneksi kuitenkin ottajia riitti sen verran että nyt olen menossa naimisiin aivan ihanan, intohimoisen, hellivan ja rakastavan (ja ns. varakkaan) miehen kanssa (josta löytyy ehkä vähän sitä tylsyyttä, mutta mielestäni se on hänessä vain vakautta ja luo turvaa)
 
32.v nainen
Alkuperäinen kirjoittaja Mä vaan*:
Erosin kymmenen vuotta kestäneestä suhteesta "kunnolliseen" mieheen. Mies löysi pian uuden ja elää nyt ilmeisen onnellista uusioperhe-elämää. Minä olen kärvistellyt huonossa suhteessa jossa mies on alkoholisti ja henkisen (joskus myös fyysisen) väkivallan käyttäjä. Nyt pistän suhteen katkolle ja jatkan taas sinkkuna. Aika ankea olo itsellä kun ei tiedä saako sitä elämäänsä koskaan järjestykseen.

Olen miettinyt aiemman pidemmän suhteeni lopettamista ja sitä tekisinkö nyt toisin. Voi olla että mikäli mies ei olisi aika nopeasti löytänyt uutta, olisimme hyvinkin voineet vielä päätyä yhteen. Mutta enää se ei olisi mahdollista, aika on jo tehnyt tehtävänsä. Tämä on kuitenkin opettanut sen, että kun toivottavasti vielä löydän kunnollisen miehen, osaan arvostaa häntä aivan eri tavalla. Ei paljon kiinnosta enää edes miettiä olisko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, nyt tiedän että ei tosiaankaan ole.
Mutta entä kun ollaan tilanteessa, jossa et enää pysty edes suutelemaan sitä kunnon aviomiestäsi, syystä ettei todellakaan kiinnosta pätkän vertaa? Pitääkö sellaisessakin liitossa kärvistellä loppuikä?

Jos tästä lähtee, tulee näitä renttuja tusinoittain vastaan, mutta nykytilannekaan ei oikein houkuttele, kun elää ihan ummessa.
 
Jos ei nyt ruusu, niin kukka kumminkin
Niitä miehiä on muitakin vaihtoehtoja kuin ns. kunnollinen kiltti miehesi ja renttumiehet. Kunnon miehet eivät välttämättä viihdy baareissa ja he eivät ole sillä tavalla "esillä", että heitä löytäisikään tuosta noin vaan. Tavallisia miehiä, jotka käyvät töissä, ovat omillaan, eivät ole alkkiksia jne, niin niitäkin on. Varsinkin 35-40 -vuotiaina käy ensimmäinen erobuumi, kun ruoho alkaa näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella joko miehen tai naisen osalta.

32-v nainen: Sinä taisit olla se, jonka mies on ns. pihtari. Minusta tilanteesi näyttää tosi pahalta, kun ajattelee, että loppuelämä pitäisi pystyä elämään tuollaisen kanssa. Omalta mieheltäni saan seksiä kerran viikossa ja minä mietin jo sen osalta, että riittääkö se, jos määrä vielä tuosta vähenee. Seksin puute tai sen huono laatu vaikuttaa tyytymättömyytenä muihinkin asioihin. Olen varma, että jos parisuhteessa seksi on loistavaa, sen vuoksi on valmis näkemään vaivaa eikä halua erota kovin helposti.
 
renttuja rakastan
Mä pidän että miehessä on haastetta. Ei ole sellainen nysvääjä vaan oikea mies ja miehekäs sellainen. En nyt tarkoita että olisi väkivaltainen tai juoppo, mutta enemmän renttu kun intellektuelli jos yleistää pitää.

Nuorempana kaduin kun jätin ne kunnon miehet ja rakastuin renttuihin. Nyt vanhemmiten huomaan saman, mutta nyt etsin sitä kunnon miestä ja rentut kierrän kaukaa, tai suhteeseen en ainakaan ala. Vaikka kyllä ne saa multa jalat edelleen veteläksi, ne kunnon miehet ei....
 
Tylsä nainen
Mieheni jätti minut 12 v sitten koska olen niin tylsä ja ennalta arvattava. Ja otti huimapäisen kiinnostavan naisen. Ja kyllä, olen tylsä ja vakaa. Mutta olen ollut sellainen aina. Epäilen hänen kyllästyneen siihen lapsiperheen rumbaan ja vaipparalliin ja nukutuksiin ja... siihen mitä elämä vaan on kun lapset ovat pieniä. Tai sitten hän kyllästyi minuun. Eipä sillä enää mitään väliä ole.

Minä asun nyt avoliitossa uuden miehen kanssa, lapset ovat jo nuoria aikuisia. Olen onnellinen ja minulla on hyvä elämä uo:n kanssa. Meillä on tasapainoinen, rakastava ja arvostava suhde keskenämme.

Eksä on eronnut uo:staan n 6 v sitten. Hän asuu asuntovaunussa tontilla, jonka he ostivat mökkitontiksi. Eron jälkeen eksä kävi itkemässä ovellani. Kertoi tehneensä elämänsä mokan ja pyysi päästä taksisin.

Lapset eivät juuri tapaa häntä, joskus käyvät hänen luonaan kylässä. Milläs täysi-ikäisiä enää tapaamisiin saa? Mies on käyttää paljon alkoholia, on laiha ja hoitamaton. Hän kyllä käy töissä ja lapset sanovat tietävänsä että iskällä on ikävä ja hän rakastaa lapsia (olen yrittänyt patistaa lapsia käymään isänsä luona).

Melkein käy sääliksi, mutta minä en voi häntä auttaa. Niin makaa kuin petaa.
 
Onneksi olkoon tylstä nainen
Tylsä nainen; sun lapsillasi on sentään ollut sinussa perusturvaa elämälleen. Sinun "tylsyytesi" on todennäköisesti pelastanut paljon heidän lapsuuttaan ja tukenut kasvamista. Näen itse työssäni ihan liikaa lapsia, joiden vanhemmat etsivät sitä intohimoa ja karttavat tylsyyttä, ja äitiys kun sattumoisin on aika paljon rutiineihin sidottua, työlästä ja tylsääkin, niin jälki on aika ikävää katsottavaa.
 
mut mut
Jos tylsä nainen ei olisi ollut koko ajan tylsä, olisi lapsilla molemmat vanhemmat saman katon alla.
Jos minun mieheni olisi vain koko ajan lapsia hoitamassa, kyllästyisin minäkin. Pitää parisuhdettakin hoitaa! Miksi sitä on yhteen menty? Lastenhoidon takiako? En minä ainakaan. Lastenkin olisi hyvä nähdä mallia, miten isä ja äiti toistaan kohtelee. Eli sen arjenkin keskellä toista rakastaen, ei minään kodinkoneena.
 
Vanhempi nainen
Niin, tylsä ei mies ollut mutta "kunnollinen". Ainakin muiden silmissä. Yhä edelleen minulta kysytään, miksi jätin "hyvän miehen", erosta on aikaa 23 vuotta. No, elämä oli kärvistelyä ja lopulta hän muuttui vieraaksi. Tavoitteet ja haaveet eivät käyneet yksiin ja se toi riitoja. Liitto kesti 12 V, kaksi lasta.

Eron jälkeen aloin itse heti seurustella ja avioiduin. Se mies taas äityi väkivaltaiseksi lapsen syntymän jälkeen - eli otin pitkät siitäkin liitosta (7v) Tämä mies löysi VÄLITTÖMÄSTI uuden naisen. Naisen joka aivan päinvastainen kuin minä. Kulkee varjona perässä ja jaksaa naputtaa, komentaa ja kontrolloida... Onnea kai sekin?

Ensimmäinen ex seurusteli mutta ei vakavammin. Kaksi suhdetta oli varatun naisen kanssa kunnes löysi tämän (n. 10 vuotta eron jälkeen) nykyisensä. Mies on niin pinnallinen ja teennäinen nykyään (oireet pahentunut siis vuosien myötä!) ettei lapsetkaan halua juuri tapailla isäänsä. Nykyinen nainen on samaa lajia. Että olen hiton iloinen siitä kun ajoissa läksin! Tapasimme poikamme häissä ja tein tämän riemastuttavan havainnon!

Nykyinen mieheni ei onneksi ole "kunnollinen" mutta on tylsä omassa rauhallisuudessaan ja vakaudessaan. Ehdottomasti olen onnellinen ja rakastan häntä enemmän kuin ketään entistäni - ilman eroja en olisi saanut tavata häntä!
 
nainen kysyy
Alkuperäinen kirjoittaja renttuja rakastan:
Mä pidän että miehessä on haastetta. Ei ole sellainen nysvääjä vaan oikea mies ja miehekäs sellainen. En nyt tarkoita että olisi väkivaltainen tai juoppo, mutta enemmän renttu kun intellektuelli jos yleistää pitää.

Nuorempana kaduin kun jätin ne kunnon miehet ja rakastuin renttuihin. Nyt vanhemmiten huomaan saman, mutta nyt etsin sitä kunnon miestä ja rentut kierrän kaukaa, tai suhteeseen en ainakaan ala. Vaikka kyllä ne saa multa jalat edelleen veteläksi, ne kunnon miehet ei....
Miten määritellään muuten miehekäs mies?
 
32 v nainen
[quote="J

32-v nainen: Sinä taisit olla se, jonka mies on ns. pihtari. Minusta tilanteesi näyttää tosi pahalta, kun ajattelee, että loppuelämä pitäisi pystyä elämään tuollaisen kanssa. Omalta mieheltäni saan seksiä kerran viikossa ja minä mietin jo sen osalta, että riittääkö se, jos määrä vielä tuosta vähenee. Seksin puute tai sen huono laatu vaikuttaa tyytymättömyytenä muihinkin asioihin. Olen varma, että jos parisuhteessa seksi on loistavaa, sen vuoksi on valmis näkemään vaivaa eikä halua erota kovin helposti.[/quote]

Ei mieheni varsinainen pihtari kai olisi, mutta eipä enää kovin innokaskaan. Joku esim. suutelu ei todellakaan enää kiinnosta, ei ole ainakaan 3 vuoteen kiinnostanut. Syystä etten yksinkertaisesti pysty. Olen kokeillut samaa aidan toisella puolen, siellä ei minkäänlaisia ongelmia, päin vastoin. Taitaa olla tämä liitto jo koluttu. Mutta jos lähden, mitä sitten?
 

Yhteistyössä