Miehen ystävät

Olemme kolmekymppisiä, seurustelleet kaksi vuotta ja asuneet yhdessä muutaman kuukauden. Kaikki meidän välillämme on hyvin ja suhde on yksinkertaisesti ihana! Mutta minua on ruvennut vaivaamaan miehen ystäväpiiri, jossa minua ei mielestäni "noteerata". Illanviettoihin, syntymäpäiville, drinksuille ym. kutsutaan vain poikaystäväni, ei minua. Enkä nyt tarkoita mitään poikien iltoja, vaan isomman sekaporukan kokoontumisia, joissa on muitakin pariskuntia.

Poikaystäväni kyllä pyytää minut porukkaan. Joskus lähden mukaan, koska haluaisin kuitenkin tutustua paremmin niihin ihmisiin, jotka ovat rakkaalleni tietynlainen "perhe", ystäviä lapsuudesta ja nuoruudesta asti. Jos jäisin aina kotiin ("koska ei mua sinne kaivata") niin antaisin itsestäni sellaisen kuvan, ettei minua kannata pyytääkään, jos en koskaan tule. Minulla on ihan kivaa ja kaverit ovat mielestäni hauskoja, mutta joku siinä mättää. Poikaystävälleni olen tietysti tästä puhunut.

No eipä tuo ole maailman suurin ongelma, kun parisuhde on kuitenkin ihan kunnossa! Mutta onko teillä muilla ollut ongelmia kaveripiireihin tutustumisessa?

 

Itse olen ottanut tavakseni ignoorata kaikki "Voi ja meillä kun oli niin hauskaa silloin ja silloin siellä ja siellä, ai niin sähän et ollut silloin kuvioissa mukana, voi että se Liisa oli sitten kiva tyttö"-tyyppiset jutut. Joka kaveriporukassa on joku pikku vattupää joka ei haluaisi että kukaan saisi seurustella, tai ylipäätään tuntea ketään muuta kuin sen yhden pienen piirin ihmiset. Osa porukasta on kuitenkin ihan kivoja. Mikäli suurin osa porukasta olisi sisäänpäin kääntyneitä möllejä, harkitsisin vakavasti jo suhteen jatkumistakin. Mitä jos mies itsekin olisi samanlainen mölli, ja karsastaisi muiden puolisoita?

Olet tehnyt juuri oikein, eli mukaan vaan, hymy huulille ja reippaasti juttelet ja pidät hauskaa. Vattupäät kihiskööt vihaisena nurkassa. Jonain päivänä hekin ehkä löytävät jonkun, ja kiukuttelu hieman rauhoittuu.

 

Ehkä porukka on tottunut, että tyttöystävät vaihtuu, mutta kiinteä ydinporukka säilyy. Toisaalta kai se sinusta jonkun kuvan antaa, jos et ole saanut kutsua, oletko tympeä otus heidän seurassaan, osoitatko jotain mustasukkaisuutta miehestäsi?

 

Kiitos vastauksista! Olen kyllä miettinyt, että onko vika minussa. En ole törttöillyt tai käyttäytynyt mustasukkaisesti, enkä keksi muutakaan syytä. Mutta kai jotkut heistä kokevat minut jonkinlaisena ilonpilaajana, koska porukan dynamiikka on muuttunut. Yksi uusi henkilö (minä) on mukana, ja sen seurauksena poikaystävänikin rooli on erilainen; hän ei ole enää se "kaikkien oma Pekka" joka hauskuuttaa ja flirttailee samalla tavalla kuin ennen. En kyllä ole hänelle mitään rajoituksia asettanut, mutta kai se on ihan normaalia että seurusteleva käyttäytyy joissain asioissa eri tavalla kuin sinkku.

Poikaystäväni myös osoittaa minulle paljon huomiota näiden illanviettojen aikana, haluaa varmistella että viihdyn ja liittää minut keskusteluihin. Se on huomaavaista, mutta olen kyllä hänelle sanonut että voi vähentää sitä ja keskittyä muihin ihmisiin ja ottaa rennosti, minä kyllä pärjään.

Kai tämän siis aika parantaa, kun tyypit tottuvat siihen, että minä olen kuvioissa jäädäkseni.

 

"Kai tämän siis aika parantaa, kun tyypit tottuvat siihen, että minä olen kuvioissa jäädäkseni."

Näinhän se menee. Ehkäpä niitä muitakaan naisia ei erikseen kutsuta, vaan kaveriporukka tietää, jotta kukin tuo kumppaninsa mukanaan. Ottaa aina aikansa sulautua uuteen porukkaan puolin ja toisin. Niin se on kaikissa ryhmissä, olipa kyseessä koulu, työpaikka, harrastuspiiri tai kaveriporukka.

Otahan iisisti, kyllä se siitä.

 

Kiitos vastauksista! Olen kyllä miettinyt, että onko vika minussa. En ole törttöillyt tai käyttäytynyt mustasukkaisesti, enkä keksi muutakaan syytä. Mutta kai jotkut heistä kokevat minut jonkinlaisena ilonpilaajana, koska porukan dynamiikka on muuttunut. Yksi uusi henkilö (minä) on mukana, ja sen seurauksena poikaystävänikin rooli on erilainen; hän ei ole enää se "kaikkien oma Pekka" joka hauskuuttaa ja flirttailee samalla tavalla kuin ennen. En kyllä ole hänelle mitään rajoituksia asettanut, mutta kai se on ihan normaalia että seurusteleva käyttäytyy joissain asioissa eri tavalla kuin sinkku.

Poikaystäväni myös osoittaa minulle paljon huomiota näiden illanviettojen aikana, haluaa varmistella että viihdyn ja liittää minut keskusteluihin. Se on huomaavaista, mutta olen kyllä hänelle sanonut että voi vähentää sitä ja keskittyä muihin ihmisiin ja ottaa rennosti, minä kyllä pärjään.

Kai tämän siis aika parantaa, kun tyypit tottuvat siihen, että minä olen kuvioissa jäädäkseni.

Niin. Näyttää nyt siltä että juuri sinä viet kaiken sen energian näistä tapaamisista. Voi olla, että miehesi käyttäytyminen ärsyttää muita, mutta he eivät sano sitä ääneen tai osoita, koska kyse on kaverista vaan antavat vain ymmärtää, kutsumalla vain hänet. Epäilen kyllä, että miehesi tippuu aikaa myöten näistä kaveriporukoista tämän seurauksena.

 

Itse olen ottanut tavakseni ignoorata kaikki "Voi ja meillä kun oli niin hauskaa silloin ja silloin siellä ja siellä, ai niin sähän et ollut silloin kuvioissa mukana, voi että se Liisa oli sitten kiva tyttö"-tyyppiset jutut. Joka kaveriporukassa on joku pikku vattupää joka ei haluaisi että kukaan saisi seurustella, tai ylipäätään tuntea ketään muuta kuin sen yhden pienen piirin ihmiset. Osa porukasta on kuitenkin ihan kivoja. Mikäli suurin osa porukasta olisi sisäänpäin kääntyneitä möllejä, harkitsisin vakavasti jo suhteen jatkumistakin. Mitä jos mies itsekin olisi samanlainen mölli, ja karsastaisi muiden puolisoita?

Näihin minäkin olen pari kertaa törmännyt, yksi oli naispuolinen ja vaikutti siltä että oli mustasukkainen siitä että minä tulin kuvioihin. Yritti täysin rajata minut ulkopuolelle kujertelemalla kaikista vanhoista menneistä miehen kanssa, juurikin tyyliin kuinka hauskaa silloin oli, ja kuinka sinkkuina oli niin kivaa... No, miehenipä ei katsellut tällaista käytösta kyseisen naisen puolelta ollenkaan, vaan lopetti tuttavuuden täysin tämän naisen kanssa. Ei ole ollut enää missään tekemisissä meidän seurustelun alkupuolen jälkeen, me olemme asuneet yhdessä nyt jo viitisen vuotta.

Toinen tapaus oli sitten miehen kaveri, joka kai oli ollut hyväkin ystävä myös exän kanssa. Alussa sai häneltäkin kuulla juttuja kuinka kiva ja fiksu ja mukava se exä oli, mutta eipä ole enää muutamaan vuoteen kuulunut. On sen verran kauankin jo siitä kun kyseinen exä oli kuvioissa (n. 10 vuotta). Luulen myös, että kaveri oli tottunut siihen että tyttöystäviä tulee ja menee, ja vasta sitten kun me olimme olleet yhdessä pidempään tajusi että minä en ole ihan heti vaihtumassa.

Että kyllähän näitä on, mutta onneksi suurin osa on mukavaa porukkaa. Olisiko sinulla ap. mahdollista tutustua noihin kavereihin yksitellen? Siis että menette kahville esim. jonkun kaverin luo, siinä ei tule sellaista "tuo pilaa dynamiikan" -juttua kuin silloin kun koko porukka on koolla. Sitten kun olisit tutustunut yksitellen heihin, niin varmasti kelpaisit mukaan isompaankin porukkaan ilman nurinoita.

 

Meillä oli suhteen alussa jokseenkin sama tilanne, joten tiedän, että se tuntuu kurjalta. Poikaystäväni kaverit eivät kutsuneet minua yleensä mihinkään rientoihin, enkä ymmärtänyt, miksi en kelvannut. Olihan minulla omiakin kavereita, en siis jäänyt yksin. Mutta koin tilanteen tosi ikävänä, ja tulihan siitä joskus kotonakin vähän kinaa. Muutaman kerran sain kutsun, ja olin silloin mielestäni ihan mukava kaikille - miksipä en olisi ollut. Minulle ei välttämättä silti oltu, heh. Siinä porukassa oli pari naista, jotka ilmeisesti eivät pitäneet siitä, että poikaystäväni alkoi seurustella.

Tilanne muuttui itsekseen, se porukka alkoi hajota jossain vaiheessa.

 

Samanlaisia kokemuksia on täälläkin. Miehen exät on kyllä otettu porukkaan hyvin, mutta mut on alusta asti jätetty vähän syrjään (paitsi yhden miehen kaverin vaimo, joka on kyllä ottanut kontaktia). En tiedä mikä on syynä. Miehen kaverit niinkin suhtautuvat minuun hyvin avoimin mielin, mutta heidän kumppaninsa pitävät etäisyyttä. Itsekään en ole sen tyylinen, että väkisin yrittäisin tunkea porukkaan.

 

No nää on näitä juttuja joita elämässä tulee vastaan oikeastaan loppuun asti. On kaveruksia ja kaveripiirejä, jotka sitten vaihtuu ja muuttuu ja aina joutuu vähän kelailemaan, että mites nyt minä ja mites muut.

Sama ilmiö työelämässä, harrastuspiireissä, naapuruussuhteissa, varmasti eläkeläiskerhoissakin. Aina joku tulee uutena ja pakka hajoaa. sitä pakkaa hajotetaan ja kootaan koko elämän ajan.

Ei se miehen ystäväpiirikään mikään kiveen kirjoitettu laki ole. Siitä lähtee toisia pois ja toisia tulee tilalle, jossain vaiheessa se on vaihtunut kokonaan eri ihmisiin.

Mutta sanotaan nyt näin, että tunnen tuskan minäkin. Muistan hyvin, kun aloin seurustella mieheni kanssa. Jostain syystä tiesin aivan heti, että tämä mies se sitten on, josta minulle se elämänkumppani leipoutuu. Se vain oli niin päivänselvää. Kaveripiirissä minut otettiin vastaan ensin ihan hyvin, mutta kun seurustelumme lähtikin kunnolla käyntiin, alkoi tulla kaikenlaisia hankauksia. Eikä se mikään ihme ole, koska ne ovat juuri niitä murtumakohtia, joista se erkaantuminen - ei välttämättä kavereista, vaan pikemminkin niistä vakiintuneista yhteisistä toiminnoista ja menoista - alkaa.

Yksi kavereista ei enää lähdekään baari- tai muun illan jälkeen niille vakiintuneille jatkoille. Ei, hän lähteekin sen vasta mukaan tulleen tyttöystävänsä kanssa tämän kämpille. Ja on odotettavissa, että hän ei ilmestykään aamulla sinne porukan yöpymispaikalle "krapulaisena mutta onnellisena." Ei, hän on koko viikonlopun jossain omilla teillään ja sitten kun häntä seuraavan kerran näkee, hänellä onkin kerrottavanaan ihan erilaisia juttuja kuin yleensä on ollut tapana. Hän on saattanut käydä tyttöystävänsä kotona, tai auttanut tätä muutossa tai koiranhoidossa tai käynyt ravitalleilla tai konsertissa, tai ihan missä tahansa, mutta joka tapauksessa jotain aivan erilaista kuin ennen.

Meidän tapauksessamme oli myös yksi naisihminen, joka tuntui pitävän kynsin hampain kiinni siitä, että mies kuului ensisijaisesti kavereille ja minä olin ylimääräinen turha lisäke. Tämä nainen ei koskaan katsonut minua, eikä koskaan puhunut minulle mitään. Täydellinen ignooraus. Kai siinä jonkinlaista mustasukkaisuutta sitten täytyi olla, mutta toisaalta hänellä oli oma poikaystävä siinä kuviossa mukana koko ajan, joten ei hän nyt ainakaan tätä minun miestäni voinut itselleen havitella. Aluksi minuakin loukkasi tuo ainainen entisten asioitten muisteleminen ja niistä muistuttaminen. Ja sitten tuo minun läsnäollessani esitetty heitto miehelleni: "Voi sua, mä tunnen sut parhaiten kuin kukaan, oma äitiskään ei tunne sua yhtä hyvin kuin minä!" Tätä hän viljeli aina sopivin väliajoin. No, olivathan he tunteneet mieheni kanssa lapsuudesta asti, mutta tietääkseni eivät nyt aivan kuin veli ja sisar olleet kuitenkaan olleet, saman kyläkunnan kasvatteja toki.

Tällaista kaveripiirissä soutamista ja huopaamista kesti muutaman vuoden, siitä tippui pois yksi ja toinen, kun lähtivät kuka minnekin ja pariutuivat kukin ajallaan, ja meille ainakin alkoi muodostua ihan oma uusi ystäväpiiri, johon kuului mieheni paras kaveri vaimoineen ja minun muutama tyttökaveri ja heidän kumppaninsa. Sitten tuli miehen muutama hyvä työkaveri mukaan ja sitä rataa. Se miehen entinen kaveripiiri ei oikeastaan ole koossa enää ollenkaan, ainakaan me emme tapaile heistä ketään.

Eli aika aikaansa kutakin. Ei kannata ottaa kamalan vakavasti. Tärkein on se suhde siihen omaan kumppaniin. Muut ovat joka tapauksessa ulkopuolisia.

 

Olen huomannut tämän saman ilmiön, mutta toisin päin. Eli minun kaverini suhtautuminen tulevaan puolisooni. Minut on otettu mieheni ystäväpiirissä oikein loistavasti ja ihanasti vastaan, mutta minun lapsuudenystäväni ei voinut sulattaa miestäni sitten millään, eikä sulata oikein vielä tänä päivänäkään, vaikka muuta väittää/esittää.

Olemme pitäneet mieheni kanssa yhtä nyt viisi vuotta ja kohta olemme menossa naimisiin. Jo heti kun aloimme seurustelemaan, niin tämä minun lapsuudenystäväni oli aivan julmettoman mustasukkainen minusta! Koko ajan piti piikitellä ja suuttua erinäisistä asioista. Se ei ollut hyvä juttu, etten kerennyt puhua hänen kanssa kun olin mieheni kanssa leffassa, syömässä ulkona jne., aina piti järjestää hirveä kohtaus ja heittäytyä mustasukkaiseksi. Keskustelimme asiat halki ja hän on hieman järkevöitynyt, mutta on silti edelleen hieman nihkeä miestäni kohtaan. Olen tehnyt siis niin, että tapaan tätä ystävääni oikeastaan vain kahdestaan ja niin, ettei mieheni tarvitse hänen kanssaan olla tekemisissä. Sitten jos on jotain illan istujaisia, niin tämä ystäväni ei ole niihin osallistunut, koska en halua pyytää häntä meille näyttämään nyrpeää naamaa. Luulisin että tilanne muuttuisi paremmaksi, jos ystäväni löytäisi jonkun miehen itselleen. Hän on ollut koko meidän seurustelun ajan sinkku ja ajoittain hieman epätoivoinenkin sellainen.

En ole keksinyt mitään muuta tapaa, kuin pitää mieheni ja ystäväni erossa toisistaan, kerta ystäväni ei halua häneen edes sen paremmin tutustua. En nyt tiedä auttoiko tämä sinua ollenkaan, mutta ajattelin jakaa kokemukseni tämän asian tiimoilta. Jos mieheni kavereista joku ei minua sulattaisi, niin en varmaankaan hakeutuisi heidän seuraan, koska olen sen tyyppinen ihminen, että en halua väkisin tuputtaa seuraani jos sitä ei selvästikään kaivata. Hyvällä lykyllä vain pahoittaa mielensä. Mutta jokainen saa toimia niin kuin itse näkee parhaaksi!

 

Mutta minua on ruvennut vaivaamaan miehen ystäväpiiri, jossa minua ei mielestäni "noteerata". Illanviettoihin, syntymäpäiville, drinksuille ym. kutsutaan vain poikaystäväni, ei minua. Enkä nyt tarkoita mitään poikien iltoja, vaan isomman sekaporukan kokoontumisia, joissa on muitakin pariskuntia.
QUOTE]

Miten sinut pitäisi kutsua? Miten kutsut yleensä "toimitetaan"? Vai voisiko olla niin, että kutsu kuuluu automaattisesti molemmille eli että sinä olet jo "vakio kalustoa" joten erillistä kutsua ei tarvita sillä olette "Pekka ja Liisa"?

Ilmeisesti illanvietoissa on kuitenkin ihan mukavaa? Tottahan toki vanhalla porukalla muistellaan aina vanhoja juttujakin ja on "sisäpiiriin juttuja, vitsejä yms", mutta ne nyt kuuluvat asiaan eikä tarkoita että sinusta ei pidettäisi porukassa. Kun olet porukassa mukana, niin kohta sinäkin olet sitä sisäpiiriä.

 

On vähän surullista tajuta, että ystäväpiiri käy aikamoisen myllerryksen läpi sanotaan nyt aikuisiän ensimmäisen 10 vuoden aikana. Kouluaikaiset kaverit, opiskeluajan kaverit, uudet työkaverit, uudet naapurit, harrastusten kautta tulleet kaverit ja seurustelukumppanien kautta tulevat kaverit... Lista on pitkä. On vain pakko tajuta se, että kaikki kaverisuhteet eivät kestä ikuisesti, vaikka olisi ollut kuinka kivaa yhdessä joskus aikoinaan. Kaverisuhteen pitää pystyä kehittymään oman kasvun myötä tai muuten sellainen kaverisuhde on pakko katkaista ja jatkaa elämää eteenpäin.

Oma mieheni vietti sellaisena 15 - 22 -vuotiaana railakasta elämää. Heillä oli peruskouluaikainen kaveriporukka, joka alkoi mopon rassailuilla ja ensikänneillä ja jatkui sitten autolla kaahailuun ja baarissa kännäämiseen. Kun mieheni sitten tutustutti minut tuohon porukkaan, niin sain todella välinpitämätöntä kohtelua. Lähinnä tuijotettiin kroppaani ja varmaan ihmeteltiin, että mitä ihmettä äijä näkee minun kaltaisessani tavistytössä. Mies joutui itse miettimään, että haluaako hän yhä edelleen kuunnella samoja kännijuttuja viikosta toiseen vai olla mielummin minun kanssa ja viettää ihan selvinpäin mökkiviikonloppuja jne. Tutustutin mieheni minun ystäviini ja sukulaisiini ja hän oppi, että hauskanpito ei tarkoita ryyppäämistä.

Kun meille aika pian syntyi vauva, niin siinä vaiheessa miehen oli pakko tehdä irtiotto ystäväporukkaansa, koska hän ei voinut lähteä enää dokaamaan ja heilumaan saunailtoihin yms eikä hän työssäkäyvänä olisi jaksanutkaan, kun vauva valvotti öisin ja minä olin aika riekaleina synnytyksestä ja imetyksestä. Kesti jonkun aikaa, ennen kuin mies sai uusia ystäviä työkavereistaan ja minun ystävien poikaystävistä, mutta kieltämättä hän oli alussa vähän yksinäinen.

Nykyään tuo nuoruuden ryyppyporukka on miehelleni hyvänpäivän tuttuja, mutta aktiivisesti ei yhteyttä enää pidetä.

Omassa kaveripiirissäni on myös tapahtunut sitä, että joko kaverisuhde kehittyy ja kasvaa elämänmuutosten myötä tai sitten välit katkeavat kokonaan. Aikansa kutakin.

 

Hieman vanhempana naisena ihmetyttää jotkut kirjoitukset.Oma mieheni on hyvin erilainen kuin ystäväni,jotka ovat tulleet harrastuksen myötä, toki muitakin kavereita on kuin vain tämä fakkipiiri. Toki hän on heihin tutustunut pintapuolisesti, mutta hieman oudolta tuntuisi raahata täysin erilainen ihminen yhteiseen toimintaan tai ajanviettoon.Mielestäni parisuhteessakin pitää säilyttää omat ystävät, kaikkien kanssa ei henkilökemiat toimi, eikä pidäkään. Tiedän kyllä, että eräs näistä naisista ottaisi tulisesti yhteen mieheni kanssa, mikäli pääsisivät mittelemään väittelytaitojaan. Pitäisikö hänet jollain tavalla sitten dropata pois elämästäni vain siksi, ettei hän hyväksy jotain, mitä mieheni tekee? Ei mielestäni.

 

Oma mieheni vietti sellaisena 15 - 22 -vuotiaana railakasta elämää. Heillä oli peruskouluaikainen kaveriporukka, joka alkoi mopon rassailuilla ja ensikänneillä ja jatkui sitten autolla kaahailuun ja baarissa kännäämiseen. Kun mieheni sitten tutustutti minut tuohon porukkaan, niin sain todella välinpitämätöntä kohtelua. Lähinnä tuijotettiin kroppaani ja varmaan ihmeteltiin, että mitä ihmettä äijä näkee minun kaltaisessani tavistytössä. Mies joutui itse miettimään, että haluaako hän yhä edelleen kuunnella samoja kännijuttuja viikosta toiseen vai olla mielummin minun kanssa ja viettää ihan selvinpäin mökkiviikonloppuja jne. Tutustutin mieheni minun ystäviini ja sukulaisiini ja hän oppi, että hauskanpito ei tarkoita ryyppäämistä.

Meillä kävi niin, että mieheni oli myös tuollaisessa tietyssä porukassa roikkunut pitkään ja pitänyt hauskaa. Kun minä tulin kuvioihin sanoin että molemmilla saa (ja pitää) olla omat kaverit ja menot. Aluksi mies menikin vielä kavereidensa kanssakin, mutta vähitellen se väheni ja väheni. Bileistä tultiin kesken illan kotiin kun oli "ikävä" ja koti-illat kaksin kiinnostivat yhtäkkiä enemmän kuin baarissa kavereiden kanssa istuminen. Ilman mitään painostusta tai "ohjausta" minun puoleltani, minä kun haluan mielelläni sitä omaa aikaakin...

Nykyään mies käy harvoin missään noiden vanhojen kavereiden kanssa, mietin joskus luulivatko että minä pakotin miehen jäämään kotiin Olen myös miettinyt tältä pohjalta kun monen miehen suusta kuulee, että heidän miespuolisilla kavereilla on todellinen "justiina" kotona joka ei päästä, että kuinkakohan monessa tapauksessa tämä on totta, ja kuinkakohan useasti miehet itse ovatkin huomanneet kotona kullan kainalossa olevan kivempaa kuin baanalla. Monesti miehet kun eivät kehtaa sanoa kavereilleen, että viihtyvät kotona paremmin...

 

Nykyään mies käy harvoin missään noiden vanhojen kavereiden kanssa, mietin joskus luulivatko että minä pakotin miehen jäämään kotiin Olen myös miettinyt tältä pohjalta kun monen miehen suusta kuulee, että heidän miespuolisilla kavereilla on todellinen "justiina" kotona joka ei päästä, että kuinkakohan monessa tapauksessa tämä on totta, ja kuinkakohan useasti miehet itse ovatkin huomanneet kotona kullan kainalossa olevan kivempaa kuin baanalla. Monesti miehet kun eivät kehtaa sanoa kavereilleen, että viihtyvät kotona paremmin...

Eiköhän tuo ole ihan normaalia aikuistumista. Ei bailaamista kukaan jaksa loputtomiin.

 

Nykyään mies käy harvoin missään noiden vanhojen kavereiden kanssa, mietin joskus luulivatko että minä pakotin miehen jäämään kotiin Olen myös miettinyt tältä pohjalta kun monen miehen suusta kuulee, että heidän miespuolisilla kavereilla on todellinen "justiina" kotona joka ei päästä, että kuinkakohan monessa tapauksessa tämä on totta, ja kuinkakohan useasti miehet itse ovatkin huomanneet kotona kullan kainalossa olevan kivempaa kuin baanalla.

Tiedän aika montakin tapausta, joissa mies haluaisi jäädä kotiin tai lähteä bileistä aikaisin, mutta ei kehtaa myöntää itse "nössööntyneensä" vaan vähintään vihjailemalla pistää asian puolison piikkiin vaikka tämä olisi painottanut, että mene ja pidä hauskaa ja ole niin pitkään kuin viihdyt

Onhan se sikäli ikävää, että kumppani saa syyttömänä niuhottajan maineen, mutta itse en enää edes usko näihin "vaimo käski kotiin" -juttuihin muuten kuin niissä tapauksissa, että saan ensikäden todistusta, esim. osun kuulemaan kotiinkäskypuhelun jossa luurista raikuu kiukkuista komentoorausta. Näitäkin naisia (ja miehiä) tietysti on oikeastikin olemassa

 

Olemme uusiopari mieheni kanssa. Hänellä on pitkälti yli 25 v. takainen kaveriporukka, pariskuntia. En ole kovin paljon ollut porukan kanssa tekemisissä, aika alkuvaiheen illanvietto riitti.
Miehet juttelivat keskenään ja saunoivat ym. Kaveriporukan naiset jättivät minut suurinpiirtein yksinäni, kun yritin jutella ja osallistua keskusteluun, siis ihan mielenosoituksellisesti kääntyivät pois, eivät puhuneet minulle ym. Onneksi yksi nainen oli hieman mukavampi edes. Olin todella tyrmistynyt heidän käytöksestään, aikuisia ihmisiä kumminkin. Hammasta purren kestin illan ja menin aikaisin nukkumaan. Kihlaisiimme "unohdin" kutsua yhden pariskunnan ja toisesta pariskunnasta rouvalla oli yllättäen menoa, mies on ihan mukava ja vietti iloisen kihlajaispäivän muitten vieraitten mukana.
Olen ihan normaali, iloinen ja ystävällinen mielestäni.
Muutamaan illanviettoon on tullut kutsu sen jälkeen mutta minua ei kiinnosta, menköön mies verestämään muistojaan. Hänen ex-vaimonsa on suht tiiviissä yhteydessä osaan kaveriporukan naisista, ja ex-vaimo taas ei pidä minusta..ehkä siinä syy. Mies haikailee aina välillä kuinka mahtavaa olisi viettää porukalla aikaa..joo kiinnostaa yhtä paljon kuin kilo paskaa. Omat ystäväni eivät käyttäydy noin.

 

Mielestäni on reilua, että yhteisiin illanviettoihin kutsutaan myös puolisot. Tai vaikka ei erikseen kutsuttaisikaan, niin ainakin minun ystäväpiirissäni oletus on, että kaikkien puolisot ovat tervetulleita. Omalla miehelläni on eräs miespuolinen ystävä, jonka vaimosta en pidä ollenkaan. Minusta on kuitenkin selvää, että hänet kutsutaan myös juhliin, joihin mies saa kutsun.

 

Olemme uusiopari mieheni kanssa. Hänellä on pitkälti yli 25 v. takainen kaveriporukka, pariskuntia. En ole kovin paljon ollut porukan kanssa tekemisissä, aika alkuvaiheen illanvietto riitti.
Miehet juttelivat keskenään ja saunoivat ym. Kaveriporukan naiset jättivät minut suurinpiirtein yksinäni, kun yritin jutella ja osallistua keskusteluun, siis ihan mielenosoituksellisesti kääntyivät pois, eivät puhuneet minulle ym. Onneksi yksi nainen oli hieman mukavampi edes.

Aivan kuin minun - eli miesystäväni ystäväpiiri.
Miehet kyllä juttelevat, mutta naiset vetävtyvät aina pieneen piriin juttelemaan keskenään. Jos menen paikalle, lähteävät pois. Jos sanon jotain, on kuin puhuisin seinille. Ei vastausta.
Mutta hehän ovat kulttuuri-ihmisiä ja minä aivan tavallinen taatelin tallaaja.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuppautuako mukaan karkeloihin vai jäädäkö kotiin, kun mies lähtee pitämään hauskaa ystävien kanssa.

 

Olemme uusiopari mieheni kanssa. Hänellä on pitkälti yli 25 v. takainen kaveriporukka, pariskuntia. En ole kovin paljon ollut porukan kanssa tekemisissä, aika alkuvaiheen illanvietto riitti.
Miehet juttelivat keskenään ja saunoivat ym. Kaveriporukan naiset jättivät minut suurinpiirtein yksinäni, kun yritin jutella ja osallistua keskusteluun, siis ihan mielenosoituksellisesti kääntyivät pois, eivät puhuneet minulle ym. Onneksi yksi nainen oli hieman mukavampi edes.

Aivan kuin minun - eli miesystäväni ystäväpiiri.
Miehet kyllä juttelevat, mutta naiset vetävtyvät aina pieneen piriin juttelemaan keskenään. Jos menen paikalle, lähteävät pois. Jos sanon jotain, on kuin puhuisin seinille. Ei vastausta.
Mutta hehän ovat kulttuuri-ihmisiä ja minä aivan tavallinen taatelin tallaaja.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuppautuako mukaan karkeloihin vai jäädäkö kotiin, kun mies lähtee pitämään hauskaa ystävien kanssa.

Itse olen ainakin päättänyt, etten ala väkisin tutustumaan ja tuppaamaan itseäni, varsinkin kun alku oli tuollainen. Menköön mies, minulla on omiakin ystäviä ja viihdyn kyllä yksinkin.
Tuona kyseisenä iltana päätin, että kiitti mulle riitti. Tällä iällä voi jo kieltäytyä ikävästä seurasta.
Seurasin muutenkin kaveriporukkaa ja sen suhteita kyseisenä iltana suurella mielenkiinnolla. Oli pariskunta joka selvästi "mielisteli" isäntäväkeä ja juuri tämä kyseinen pariskunta ei noteerannut minua millään lailla. Sattumalta osuin saunatiloihin kun tämä pariskunta siellä kähisi ja riiteli keskenään. Ulospäin näytettiin muuta.

 

Tuttua, niin tuttua.
Olen 30-vuotias ja mieheni 37. Ei siis mitään teinejä enää. Mies on nyt illanvietossa, tai oikeastaan harrastusjoukkueensa kauden päättäjäisissä, joihin kutsuttiin myös "faneja" iloista päivää ja iltaa viettämään. Paitsi minut. Lähes kaikki yhteiset ystävät (niitä on paljon, tämä on pieni paikka) oli kutsuttu ja kyllä, pahoitin mieleni. Ja mies selvästi minun puolestani myös eikä meinannut itsekään lähteä ollenkaan mutta "pakotin" Yritin olla niinkuin kutsumattomuus ei juuri olisi haitannut mutta kyllähän se kummastuttaa.
Samoin viime syksynä oli isommat juhlat, joihin kutsuttiin jotakuinkin kaikki, sinkut ja parisuhteelliset. Juhlat olivat erään pariskunnan kotona ja rouva hoiti kutsut. Pariskunnasta mies sitten kysyi, olemmeko tulossa johon minun mieheni ilmoitti että eipä olla kun ei ole kutsuttu. No, samana iltana tuli sitten kutsu - mutta vain miehelleni. Kurjaa.
Ja minä olen mielestäni varsin mukava, pidän ihmisistä. En ole äänekkäin mutta en vetäytyväkään. Väkisin en halua mihinkään tuppautua vaan onhan se outoa tulla näin avoimesti syrjityksi.
Mieheni oli lähes 10 vuotta ilman vakavampaa suhdetta ennen minua, joten olen epäillyt sitäkin että ns. sekotin kuviot. Mieheni on ennen ollut se luottokaveri sekä pe että la kun ryypiskelystä on ollut kyse. Ehkä on vaikeaa sulattaa että hän valitsi tällaisen yh-äidin ja on muuttanut (ei todellakaan minun painostuksesta vaan omasta halustaan olla meidän kanssa) elämäntyyliään aika radikaalisti.
Tiedä häntä. Omat lapsuudenystäväni ovat kaukana, joten ei auta kuin toivoa että tilanne paranisi tulevina vuosina...

 

Eli aika aikaansa kutakin. Ei kannata ottaa kamalan vakavasti. Tärkein on se suhde siihen omaan kumppaniin. Muut ovat joka tapauksessa ulkopuolisia.

Tämä on kyllä todella hyvin sanottu. Itse kärvistelen samankaltaisten ongelmien kanssa kuin mitä tässä (jo vanhassa) ketjussa on käsitelty. Osa miehen kavereista on ottanut minutkin vastaan, ja olen oikeasti nähnyt vaivaa sen eteen, että tutustuisin paremmin niihinkin, joista ensivaikutelma on ollut kaikkea muuta kuin hyvä. Yritän jaksaa ne ainaiset menneiden muistelot siitä railakkaasta nuoruudesta, mieheni varmasti tietää etten haluaisi kuulla niistä mitään, koska mies on muuttunut niistä ajoista (kaikenlaisia rötöstelyjä ja tietenkin armotonta ryyppäämistä lähinnä). Pahimpia on ne mustasukkaiset naiskaverit. Yritän miettiä, ettei tällaista voi montaa vuotta enää jatkua, mutta hermot on kyllä monesti koetuksella. Kyse ei ole illanvietoista mihin me menisimme, vaan niistä jotka tuppaavat miehen luo milloin mihinkin vuorokaudenaikaan. Mutta koska meidän suhteessa ei ole oikeastaan mitään muuta ongelmaa, niin tuntuisi tyhmältä sitten luopua rakkaasta ihmisestä sen takia.. Enemmän se minuun sattuisi. Joten - me olemme se asia, millä on merkitystä, muut ovat ulkopuolisia.

 

Kiitos vastauksista! Olen kyllä miettinyt, että onko vika minussa. En ole törttöillyt tai käyttäytynyt mustasukkaisesti, enkä keksi muutakaan syytä. Mutta kai jotkut heistä kokevat minut jonkinlaisena ilonpilaajana, koska porukan dynamiikka on muuttunut. Yksi uusi henkilö (minä) on mukana, ja sen seurauksena poikaystävänikin rooli on erilainen; hän ei ole enää se "kaikkien oma Pekka" joka hauskuuttaa ja flirttailee samalla tavalla kuin ennen. En kyllä ole hänelle mitään rajoituksia asettanut, mutta kai se on ihan normaalia että seurusteleva käyttäytyy joissain asioissa eri tavalla kuin sinkku.

Poikaystäväni myös osoittaa minulle paljon huomiota näiden illanviettojen aikana, haluaa varmistella että viihdyn ja liittää minut keskusteluihin. Se on huomaavaista, mutta olen kyllä hänelle sanonut että voi vähentää sitä ja keskittyä muihin ihmisiin ja ottaa rennosti, minä kyllä pärjään.

Kai tämän siis aika parantaa, kun tyypit tottuvat siihen, että minä olen kuvioissa jäädäkseni.

Oliko se sun miehesi aiemmin joku rattopoika jos flirttaili pitkin menemään vain mutta nyt on kuin mykkä p**kalla kun sä olet paikalla?