Mies ei halua pukeutua tilanteen mukaan

  • Viestiketjun aloittaja pauliina
  • Ensimmäinen viesti
pauliina
Miten minun tulisi suhtautua, kun mieheni ei suostu pukeutua mustaan pukuun ja solmioon? Nyt tarkoitan siis häitä ja muita juhlia, joissa yleensä pukeudutaan etiketin mukaan. Parin viikon kuluttua on ystäväpariskunnan häät ja minua hirvittää jo ajatus siitä, että mieheni on laittamassa päälleen farkut ja t-paidan. Parhaassa tapauksessa saan hänet laittamaan edes kauluspaidan päälleen, mutta pukua ja kravattia hän ei suostu laittamaan. Mies sanoo vain, että jokaisen pitää saada pukeutua kuten haluaa. Totta sinänsä, mutta minusta juhlava pukeutuminen häissä on myös kunnianosoitus hääparia kohtaan. Minusta farkkuihin ja t-paitaan pukeutuminen on osoitus siitä, että henkilö ei pidä hääparin suurta päivää ollenkaan tärkeänä.

Minua hävettää aina niin valtavasti häissä, kun mieheni on ainoa, joka ei ole pukeutunut tilanteen mukaan. En kehtaisi edes tanssia hänen kanssaan, kun tuntuu että erotumme liikaa joukosta hänen pukeutumisen vuoksi.

Muutoin en milloinkaan puutu mieheni pukeutumiseen, mutta nämä häät ja muut juhlat vaivaavat minua valtavasti. Teenkö mielestänne väärin kun yritän suostutella/pakottaa mieheni pukeutumaan pukuun näihin tilaisuuksiin? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Kaipaan vastauksia sekä naisilta että miehiltä.
 
Näitä on nähty
Minä ehdottaisin samaa, eli että mies voisi sitten jäädä kotiin kokonaan koska tahdikas pukeutuminen kerran ahdistaa noooooin kamalasti.

Yleensä noin pukukammoiset miehet ovat valtavan alemmuuskompleksin vallassa ja osoittavat mieltään pukeutumalla tahallaan tilannetta ja muita vieraita halveksien. ......Prkl tässä mitään pellenpukua häitten takia päälle vedetä, se on jämpti niin.... Normaalit miehet eivät saa komplekseja siitä että kerran tai pari vuodessa laittavat sen yhden pukunsa päälleen vaikkeivat muuten sellaista pitäisikään. Se ei merkitse heille niin paljoa, lähinnä sama juttu kuin että likaisiin remppahommiin vedetään päälle työhaalarit ja saappaat jalkaan. Siis pukeudutaan tilanteen mukaan. Normaalimiehelle ihan pikkuasia ja itsestäänselvyys.

Ja jos jokainen saa todella pukeutua mielensä mukaan, laitapa seuraavalla kerralla anoppilaan (tai vaikka yhdessä Cittariin) mennessä läpinäkyvä paita päällesi ja jätä rintsikat kotiin. Tai Che Guevara paita päälle kun tapaat oikeistolaisia sukulaisia kesäjuhlissa. Raksalle sipsuttelet tietenkin 20 sentin ponttoonikorkkareissa ja rakennekynnet säihkyen. Mitäpäs miehesi siitä tykkää.
 
hille2
Ihmettelen minäkin näitä ihmisiä, joille tilanteenmukainen pukeutuminen on sellainen kauhistus. Joutuuhan osa ihmisistä ammatinkin takia käyttämään miltei joka päivä vaatteita, jotka eivät ehkä ole heidän mielivaatteitaan (lääkärit ja hoitajat, lentoemännät jne.).

Olet oikeassa, että jonkunlainen juhlavirittäytyminen on kunnioittavaa juhlakalua, tässä tapauksessa hääparia kohtaan.

Jos ei nyt ihan tummaa pukua suostu panemaan, niin onnistuisiko joku rennompi kesäpuku, esim. pellavasekoitetta?

Mutta jos farkuissa ja teepaidassa on lähdössä, jättäisin minäkin miehen kotiin.
 
ahdistaa minuakin
meillä on myös hääkutsu kk:n päässä oleviin häihin.
Kutsussa sanottiin, että kyseessä on "aikuisten juhlat". Pukukoodina mies tumma puku ja naisilla iltapuku.

Jos menemme häihin, se vaatisi meiltä n. 700-1000€ panostusta vaatteisiin joita käyttäisimme yhden kerran. Iltapuku vaatisi myös kampaajalla käyntiä 130€, uudet kengät, n. 70-100€ jne..
Lahjaan pitää laittaa vähintään 200€.
Ko. häiden kustannus olisi meille noin 1500€, yhdestä juhlasta.
Vuokraaminen on pois suljettu juttu.

En ole vielä keksinyt kelvollista selitystä miksi emme mene. Olisi aika karmeeta sanoa, ettei meidän varamme riitä noin kalliiseen yhteen iltaan.
 
Kitupiikki
No käytettyjä retrokuteita saa, ellei sitten ole jotain erikoiskokoa, jotain mitä ennenvanhaan ei edes ollut olemassa. Suomalaisten ongelma muuten pukeutumisessa on kokonaisuuden hallinta, ei tartte tuhlata kenkiin 200 euroa, jos ne kengät ei sovi siihen mekkoon, ei tartte laittaa sitä mieheltä saatua silkkihuivia, jos se ei vaan yksinkertaisesti sovi. Eikä tosiaan tartte uhrata satasia juhlavaatteisiin kun käyttää vähän tuota edellä mainittua oppia. Pelkistäkää.
 
Väenö

On aatamin ja eevan asu tae sitte keisarin vaatteet.Näehin kutteisiin mieluummin saunan kautta...
 
Viimeksi muokattu:
kohtuudella perhejuhlissa
Tosi kurja. Tavallisissa kesähäissä toki riittäisi se paita ja pikkutakki tuomaan juhlaa. Eihän ne farkut aikuisen miehen juhla-asu ole, mutta menettelisivät noiden kanssa.

En tiedä, minkä ikäinen miehesi on. Harvoin juhla-asuja käyttävillä ei vain tahdo olla oikean kokoisia juhlavaatteita, ei ole koskaan ollut. Jos kiloja on tullut lisää, niin joka paikasta puristaa ja vääntää. Kauluskin on paidassa ihan liian kireä, ei ihme, jos tekee mieli höllätä.

Mitähän mies tykkäisi, jos sanoisit jo ennakkoon, että et tanssi hänen kanssaan, jos hän ei laita juhlavampaa vaatetta päälle. Toisaalta voit ajatella niinkin, että mies on aikuinen, hän vastaa itse itsestään, eikä ole sinun lapsesi. Ongelmia teille tulee siinä vaiheessa, kun teillä on poikalapsi, jonka sinä haluat pukea tilanteen mukaan myös juhliin, mutta pojan isä näyttää esimerkillään, että ihmisiä voi halveksia pukeutumalla huonosti heidän juhliinsa.

Juhlavaatteiden hintoja laskevalle voi sanoa, että kirpputoreilta löytyy ja miesten pukuja saa usein tosi halvalla Dressmannilta. Jotkut avokkaat tai rantasandaaleita paremmat jalkineet varmaan löytyvät vaatekaapista. Juhliin ei aina tarvitse olla uutta asua naisellekaan. Uusi huivi tai erilainen kaulakoru ja siinä se.

Olen olen ollut usein tummapuku ja smokkijuhlissa, mutta kertaakaan en ole käynyt kampauksessa. Toki hiukseni on leikattu ennen juhlia. Värjäyksenkin voi tehdä kotona, jos tarpeen. Föönaukseen ja lakkaukseen voi käyttää vähän enemmän aikaa kuin arkiaamuna.
 
Wiltsu
meillä on myös hääkutsu kk:n päässä oleviin häihin.
Kutsussa sanottiin, että kyseessä on "aikuisten juhlat". Pukukoodina mies tumma puku ja naisilla iltapuku.

Jos menemme häihin, se vaatisi meiltä n. 700-1000€ panostusta vaatteisiin joita käyttäisimme yhden kerran. Iltapuku vaatisi myös kampaajalla käyntiä 130€, uudet kengät, n. 70-100€ jne..
Lahjaan pitää laittaa vähintään 200€.
Ko. häiden kustannus olisi meille noin 1500€, yhdestä juhlasta.
Vuokraaminen on pois suljettu juttu.

En ole vielä keksinyt kelvollista selitystä miksi emme mene. Olisi aika karmeeta sanoa, ettei meidän varamme riitä noin kalliiseen yhteen iltaan.
???????
Mieheni ei ole mikään "pukumies". Hänellä on tasan yksi melko persoonallinen tumma puku (ollut hänellä omista häistään jo 15 vuotta), joka ei mene muodista koskaan, koska ei koskaan ole muodissa ollutkaan.

Minä ostin joskus vuosia sitten heräteostoksena yhdestä pienestä Ranskasta vaatteita tuovasta porvoolaisputiikista hengästyttävän ihanan sifonkihelmaisen mustan iltapuvun, joka taipuu mihin vain: korkkareissa ja nutturalla hienoimpiinkin pippaloihin, paljasjaloin ja hiukset valtoimenaan menninkäishäihin.... Ja koska korsettiyläosa kutistuu ja kasvaa, sovin siihen kutistuessani ja kasvaessani. Ellen nyt ihan kymmeniä kiloja muutu.

Ja kyllä miehellä on sopivat kengätkin kaapissa - mulla useampia mustia korkkareita.

Rahaa ei mene senttiäkään juhla-asujen hankintaan. Ja osaan minä hiukseni laittaa ihan itse.
 
Viimeksi muokattu:
Juhlinut iltapuvussakin
meillä on myös hääkutsu kk:n päässä oleviin häihin.
Kutsussa sanottiin, että kyseessä on "aikuisten juhlat". Pukukoodina mies tumma puku ja naisilla iltapuku.

Jos menemme häihin, se vaatisi meiltä n. 700-1000€ panostusta vaatteisiin joita käyttäisimme yhden kerran. Iltapuku vaatisi myös kampaajalla käyntiä 130€, uudet kengät, n. 70-100€ jne..
Lahjaan pitää laittaa vähintään 200€.
Ko. häiden kustannus olisi meille noin 1500€, yhdestä juhlasta.
Vuokraaminen on pois suljettu juttu.

En ole vielä keksinyt kelvollista selitystä miksi emme mene. Olisi aika karmeeta sanoa, ettei meidän varamme riitä noin kalliiseen yhteen iltaan.
Mistä sinä nuo hinnat oikein revit? Iltapuku ei todellakaan maksa noin paljoa, ehkä markoissa olisi ollut. Itse olen ostanut iltapuvuksi pitkiä hameita, jotka olen sitten asustanut tilaisuuden mukaan sopivalla yläosalla. Hyvin olen kelvannut juhliin, jopa sellaisiin, joissa on ollut pukukoodina juhlapuku. Kyseessä ei kuitenkaan ollut Linnan juhlat, joten kukaan ei arvostellut toisten pukeutumista. Hyvin valittu iltapuku sitä paitsi kestää aikaa, samoin sopivat avokkaat. Miehellä tumma puku taas sopii kaikkialle. Kallis on kampaajakin, eikä sitä tarvita, jos on lyhyet hiukset. Tuskin myöskään maksaisin lahjasta niin paljoa, ellei olisi joku todella läheinen pari.
 
Viimeksi muokattu:
Väenö
Vaemon kanssa, vaemo sano hävenneesä minnuo, vaekka olin pukkeutunu ohjeen mukaa.
Sanoen vaemolle pukeutuneeni hyvinni etiketin ja kutsun mukkaa, kutsussa luki, että pienipuku ja tummat kunniemerkit. Vaemo väettää vielähi, että siinä luki toesin päen....
 
ahdistaa minuakin
läpytykset vaan Wiltsu ja kohtuudella perhejuhlissa.

Minä olen lyhyt ja lihaksikas. Pitkässä mekossa olen tasapaksu pötkö. Mieheni taas on pitkä, hartioita ja lihaksia on enemmän kuin tavan miehillä. Rasvaprosentti on 21-22 kummallakin, eli emme ole läskejä. Harrastamme aktiivisesti urheilua. Pitkä mekko ei sovi vartalolleni yhtään. Olen joskus teininä kokeillut.

Iltapukujuhlissa emme ole koskaan käyneet eikä ne kuulu meidän normaaliin elämään.
3-lapsisessa perheessä raha menee tärkeämpään kuin henkarissa turhaan roikkuviin vaatteisiin. Pitkä iltapuku ole ollut ennen tätä mun ajatuksissani ostoslistalla kertaakaan koko elämäni aikana. Se mistä omalle kropalle sopivan pitkän, riittävän juhlavan mekon repäisee 1 kk varoitusajalla, pelkkä ajatuskin nostaa hien pintaan. Ei harmainta hajua mistä niitä lähtisi edes etsimään. Kun en todellakaan ole mikään rättikaupoissa ja kirppiksillä juoksija muutenkaan.

Normaalisti minä sitaisen hiukset ponnarille, huuhtasen kasvot vedellä ja laitan kosteusvoidetta. Ja menoks. Aikaa kuluu 2 minsaa. Kampaaja tasaa hiukset, värjää kulmat ja ripset kerran 2 kk:ssa. Huulipunaa olen käyttänyt viimeksi 2 kesää sitten miehen kaverin häissä. En edes muista missä se huulipuna on. Ei ole tarvetta meikata kun näytän luomunakin riittävän hyvältä. Iho on näpytön liki tasavärinen. Olen tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni juuri tällaisena enkä vietä aikaa peilin edessä tuon enempää.

Mulla ei ole muotoiluvaahtoja, ei hiuslakkaa, ei meikkivoidetta, ei edes kynsilakkaa kotona. Ostan ruokakaupasta Lumenen kosteusvoidetta kropalle (käytän samaa kasvoille) ja roll on deodoranttia. Shampoot ja hoitoaineet ostan kampaajalta. Hajuvesiäkään ei ole yhtään.
En ole minkäänlainen koristautuja joten mulla ei ole koruja. En pidä vihkisormustakaan. Kynsiviila kyllä löytyy, kynnet on aina siistissä kunnossa.

Minusta olisi kuitenkin muiden vieraiden aliarvioimista mennä tukka ponnarilla meikittömänä pitkän iltapuvun vaativaan juhlaan. Tai itse väkertää hiuksia ja yrittää meikata itseään juhlameikkiin, meikeillä joita mulla ei edes ole. Joten kyllä mun olisi pakko käydä kampaajalla tai jossain muualla laitettavana.

Mun käy kateeks ihmiset jotka ovat noin täydellisiä kuin mitä esim. Witsu on. Olisi kiva osata kaikki jutut ja temput, mutta toisaalta kun niitä ei missään muuten tarvii, niin en tiedä.
 
No jos on kolme kersaa tähän maailmaan viittiny pyöräyttää, niin osaat varmaan soveltaa jo arkielämän kautta. Hanki yksi istuva vaate vaikka alennusmyynneistä ja käytä sitä niin sanottuna perusvaatteena, johon voit sinne hankkia asusteet. Hiusten hirveettä laittamista ihmettelen, peseminen, sävy ja föönaaminen, kokeileppa, ihmeitä saat aikaan. Naamaan puuteria, ripsaria ja vähän punaa huuliin, et tarvitse muuta. Harjoittele muutamana iltana ennen varsinaista meikkiä.Juhlissa morsian on se, jota katsotaan ja ihmetellään. Ei vieraat.
 
Viimeksi muokattu:
Wiltsu
läpytykset vaan Wiltsu ja kohtuudella perhejuhlissa.

Minä olen lyhyt ja lihaksikas. Pitkässä mekossa olen tasapaksu pötkö. Mieheni taas on pitkä, hartioita ja lihaksia on enemmän kuin tavan miehillä. Rasvaprosentti on 21-22 kummallakin, eli emme ole läskejä. Harrastamme aktiivisesti urheilua. Pitkä mekko ei sovi vartalolleni yhtään. Olen joskus teininä kokeillut.

Iltapukujuhlissa emme ole koskaan käyneet eikä ne kuulu meidän normaaliin elämään.
3-lapsisessa perheessä raha menee tärkeämpään kuin henkarissa turhaan roikkuviin vaatteisiin. Pitkä iltapuku ole ollut ennen tätä mun ajatuksissani ostoslistalla kertaakaan koko elämäni aikana. Se mistä omalle kropalle sopivan pitkän, riittävän juhlavan mekon repäisee 1 kk varoitusajalla, pelkkä ajatuskin nostaa hien pintaan. Ei harmainta hajua mistä niitä lähtisi edes etsimään. Kun en todellakaan ole mikään rättikaupoissa ja kirppiksillä juoksija muutenkaan.

Normaalisti minä sitaisen hiukset ponnarille, huuhtasen kasvot vedellä ja laitan kosteusvoidetta. Ja menoks. Aikaa kuluu 2 minsaa. Kampaaja tasaa hiukset, värjää kulmat ja ripset kerran 2 kk:ssa. Huulipunaa olen käyttänyt viimeksi 2 kesää sitten miehen kaverin häissä. En edes muista missä se huulipuna on. Ei ole tarvetta meikata kun näytän luomunakin riittävän hyvältä. Iho on näpytön liki tasavärinen. Olen tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni juuri tällaisena enkä vietä aikaa peilin edessä tuon enempää.

Mulla ei ole muotoiluvaahtoja, ei hiuslakkaa, ei meikkivoidetta, ei edes kynsilakkaa kotona. Ostan ruokakaupasta Lumenen kosteusvoidetta kropalle (käytän samaa kasvoille) ja roll on deodoranttia. Shampoot ja hoitoaineet ostan kampaajalta. Hajuvesiäkään ei ole yhtään.
En ole minkäänlainen koristautuja joten mulla ei ole koruja. En pidä vihkisormustakaan. Kynsiviila kyllä löytyy, kynnet on aina siistissä kunnossa.

Minusta olisi kuitenkin muiden vieraiden aliarvioimista mennä tukka ponnarilla meikittömänä pitkän iltapuvun vaativaan juhlaan. Tai itse väkertää hiuksia ja yrittää meikata itseään juhlameikkiin, meikeillä joita mulla ei edes ole. Joten kyllä mun olisi pakko käydä kampaajalla tai jossain muualla laitettavana.

Mun käy kateeks ihmiset jotka ovat noin täydellisiä kuin mitä esim. Witsu on. Olisi kiva osata kaikki jutut ja temput, mutta toisaalta kun niitä ei missään muuten tarvii, niin en tiedä.
Sä kyllä nyt jollain tavalla ammut räikeästi yli!
 
Viimeksi muokattu:
Älä selittele
En ole vielä keksinyt kelvollista selitystä miksi emme mene. Olisi aika karmeeta sanoa, ettei meidän varamme riitä noin kalliiseen yhteen iltaan.
Sinun ei tarvitse keksiä mitään selityksiä. Alsiallinen ja korrekti vastaus riittää: "Kiitämme kutsusta, mutta ikävä kyllä olemme estyneet saapumasta hääjuhlaanne. Lämpimät onnittleut teille!"

Kenelläkään ei ole oikeutta kysellä syitä ja jos kyselee, on se oma tyhmyytensä. Halutessanne voitte silti muistaa hääparia paikalle tai kotiin toimitettavalla lahjalla.
 
Viimeksi muokattu:
Juhlinut iltapuvussakin
Maikkari neuvoo:

"Iltapuku antaa valinnanvaraa

Kun kutsukortissa lukee smokki tai tumma puku, naisen tulee pukeutua iltapukuun. Iltapuku seurailee trendejä juhlapukua herkemmin ja antaa mahdollisuuden persoonalliseenkin asuvalintaan. Iltapuku voi olla yksi- tai kaksiosainen eikä sen tarvitse välttämättä olla täyspitkä, vaan polvipituinenkin sopii. Myös juhlava housupuku on korrekti, mutta asun materiaalin tulee olla juhlavaa."

Miten pukeutua juhlaan? - MTV3.fi - Helmi - Muoti

Eli käytännössä mikä tahansa juhlava asu käy, jopa se perinteinen pikkumusta. Jo on kumma, jos aikuinen nainen ei osaa pukeutua häihin, tuo lienee jopa se yleisin pukeutumistyyli, vaikkei pukukoodia olisikaan annettu. Sekin annetaan yleensä vielä sen takia, ettei vieraiden tarvitsisi miettiä. Ja jos ei sopivaa löydy kaupoista, niin kai kylältä joku ompelutaitoinen löytyy, meidän kylältä ainakin. Meikki ei ole pakollinen, ja pitkät hiukset saa laitettua vaikkapa jollain näyttävämmällä soljella.

Mutta tietenkin tärkeintä on oma halu lähteä; jos ei halua, niin sitten on turha etsiä tekosyitä kaiken kalleudesta. Itse ainakin pukeudun parhaani mukaan, ja oletan, että minut halutaan juhlimaan, vaikken olisi omaisuutta tuhlannutkaan. Olen myös ollut akateemisissa juhlissa, joissa on perinteisesti pukukoodina frakki/juhlapuku, ja jotkut olivat silti pukeutuneet polvipituiseen hameeseen (itselläni oli juhlava lyhyt mekko, sain kehuja siitäkin, vaikkei etiketin mukainen ollutkaan).
 
Ratkaisu
Pitkä mekko ei sovi vartalolleni yhtään. Olen joskus teininä kokeillut.
Ei harmainta hajua mistä niitä lähtisi edes etsimään.

Mulla ei ole muotoiluvaahtoja, ei hiuslakkaa, ei meikkivoidetta, ei edes kynsilakkaa kotona.
No, jos todellakaan et halua juhliin, niin älkää menkö vaan noudattakaa nimimerkin "Älä selittele" selväjärkistä ohjetta, ja sanokaa vaan, että valitettavasti ette pääse. Onnittelukortin (tai lahjan) voitte lähettää.

Mutta jos haluat juhliin ja käytännön jutut tuntuvat estävän, niin neuvon kuten täällä moni muukin, ettei asiaa tarvitse tehdä niin vaikeaksi. Missä päin asutte? Jos asutte jollain paikkakunnalla, jossa on lähimailla Halonen, niin sieltä voisit aloittaa. Halonen on juhlavaatteiden - ja edullsten sellaisten - mekka. Nyt on lisäksi alennusmyynnit. En usko, ettei sinulle voisi sopia mikään pitkä mekko. Pitää vaan olla sopiva malli. Myyjät ovat kaupassa sitä varten, että he voivat auttaa sopivan löytämisessä.

Kampaajalla ja meikkaajalla ei tarvitse käydä. Onko ystäväpiirissäsi ketään, joka laittautuu enemmän? Voisitko pyytää häntä avuksesi? Aika moni nainen osaa tarvittaessa tehdä toiselle juhlakampauksen, ja auttaa ystävää mielellään. Muotovaahdon ja hiuslakan voi ostaa kotiin alle kympillä, eli aika paljon halvemmalla pääsee kuin kampaajalla käydessä. Tai jos ei löydy ketään, joka voisi tehdä sinulle kampauksen, niin osta kaupasta kaunis hiussolki ja laita hiukset ponnarin sijaan kiinni soljella. Saat hetkessä paljon juhlavamman ilmeen vaikka perusidea on aivan sama. Ja jos kotitekoiseen kampaukseen tulee vähän virheitä, ne voi aina peittää lätkäisemällä niiden kohdalle kangaskukan koristeeksi. Niitäkin saa muutamalla eurolla vaikka lähimarketista.

Kynsiä ei ole mikään pakko lakata eikä kasvoja meikata, ellei niitä laita muutenkaan. Saahan juhlissa olla oma itsensä. Tietyn muodollisen pukukoodin noudattaminen ei tarkoita, että pitäisi samalla noudattaa jotain kaavaa muussa laittautumisessa. Toki suuri juhla antaa "luvan" laittautua viimeisen päälle, mutta mikään pakko se ei ole.

Kengätkin voivat tosiaan olla jotkut vanhat, nehän eivät edes hirveästi näy pitkän helman alta. Jos kaapissasi on pelkkiä lenkkareita, niin sinun täytyy ostaa uutta, mutta jos siellä on ihan mitä tahansa muuta vähän sirompaa, niin ne käyvät.

Kyse on siitä, haluatko häihin vai et. Jos et, niin et mene. Jos haluat, niin vähän luovuutta käyttöön.
 
Viimeksi muokattu:
ahdistaa minuakin
kiitos vaan "asiallisista" kommenteista.
Kutsussa lukee selvällä suomen kielellä naisilla kokopitkä iltapuku, ei pikkumusta, ei housut!

Olen Halosen ja Stockmannin rekit käynyt läpi. Käyty on myös itäkeskuksen, forumin ja kampin kauppakeskukset. Hintaa parhaiten istuvalle kokonaisuudelle olisi tullut huimat 690€ + korjaukset (n. 20 senttiä helmasta pois) siihen päälle. Ei mulla ole sellaiseen varaa. Eikä se enää sama puku olisi ollut.

Haluan ehdottomasti mennä juhliin, mutta miksi pitää ampua yli pukukoodissa?

Voisiko ihan pikkasen ajatella kutsuttujakin ja miettiä minkälaisia ihmisiä häihin on tulossa.
Itse en ole koskaan morsianta tavannut enkä tiedä millainen hän on ihmisenä. En tunne hänen sukuakaan. Sen tiedän, että sulhanen (ammatiltaan lvi-asentaja) ei ole pukuihmisiä. Ainakaan ennen ei ole ollut. Eikä me hänen sukulaiset olla koskaan pidetty iltapukujuhlia. Harva on sellaisessa ollut.

En ole ainoa sulhasen sukulainen jolle iltapuku tuottaa ongelmia. 2 serkkuani on jo ilmoittanut ettei tule, äitini (sulhasen täti) ei mene. Sulhasen äiti on 120 kg pieni plussa-pallon tyylinen ihminen. En ole koskaan nähnyt hänellä pitkää iltapukua.

On kiva huomata, että ihmiset ovat täällä oikein empaattisia ja ystävällisiä toisilleen.
 
Aaaaaa.. Olette siis loukkaantuneita ja haluatte näyttää sen epäkohteliaasti kiukuttelemalla...
 
Viimeksi muokattu:
Ankelika
"On kiva huomata, että ihmiset ovat täällä oikein empaattisia ja ystävällisiä toisilleen."

Oletko piipahtanut pukuvuokraamossa. Helsingissä kyllä löytyy valikoimaa.
Entä tuttjuen vaatekaapit. Eikö kukaan sopivan kokoinen voisi lainata juhla-asua.
 
kunnioitusta
Aloittajalle, minä jättäisin miehen kotiin. Jos pitää lapsellisesti kieltäytyä pukeutumasta siististi, niin ei sitten tarvitse lähteä juhliin. Minustakin se kielii huonosta omastatunnosta jos pitää tuolla lailla "kiukutella".

Itselläni on mies joka ei myöskään tykkää pukeutua pukuihin, yhden puvun omisti ennen ja se oli ylioppilasjuhliin (hänen omiinsa siis) ostettu. Ja se nyt ei ole sopinut päälle vuosikausiin. Mutta kun tuli eteen yhden sukulaiseni hautajaiset, niin hän osti täysin pukukoodin mukaisen puvun. Kauluspaidan, puvun, kengät, kravaatin, päällysvaatteet (oli talvi), jopa hanskat ja kaulahuivin. Ihan vain minua ja sukuani kunnioittaakseen. Olin jopa sanonut hänelle ettei hänen tarvitse lähteä mukaan, mutta hän halusi lähteä ihan vain osoittaakseen kunnoitusta perheelleni. Ja totesipa hän kun puvun päällensä veti, että hänhän näyttää hyvältä puvussa :) Olin hieman yllättynyt että hän noin teki kun hänen ei edes olisi tarvinnut hautajaisiin osallistua, mutta samalla todella onnellinen.

Eli vaikkei oloansa tuntisikaan kotoisaksi puvussa (eihän meistä kukaan päivittäin keikistele iltapuvussa tms), niin kyllä sitä elämänsä aikana muutama erityistilaisuus pitäisi jaksaa. Se nyt kun kuitenkin osoittaa arvostusta muita ihmisiä kohtaan. Ja sitä omaa puolisoakin.
 
Jaapas
kiitos vaan "asiallisista" kommenteista.
Kutsussa lukee selvällä suomen kielellä naisilla kokopitkä iltapuku, ei pikkumusta, ei housut!

Olen Halosen ja Stockmannin rekit käynyt läpi. Käyty on myös itäkeskuksen, forumin ja kampin kauppakeskukset. Hintaa parhaiten istuvalle kokonaisuudelle olisi tullut huimat 690€ + korjaukset (n. 20 senttiä helmasta pois) siihen päälle. Ei mulla ole sellaiseen varaa. Eikä se enää sama puku olisi ollut.

Haluan ehdottomasti mennä juhliin, mutta miksi pitää ampua yli pukukoodissa?

Sun kannattaisi etsiä sellaista kreikkalaistyylistä, nauha siellä tissien alla ja hame laskeutuu ylhäältä alas. Ainoa malli joka sopii lauantaimakkarapötköön ja lisää optisesti pituutta.
 
Viimeksi muokattu:
Juhlinut iltapuvussakin
kiitos vaan "asiallisista" kommenteista.
Kutsussa lukee selvällä suomen kielellä naisilla kokopitkä iltapuku, ei pikkumusta, ei housut!

Olen Halosen ja Stockmannin rekit käynyt läpi. Käyty on myös itäkeskuksen, forumin ja kampin kauppakeskukset. Hintaa parhaiten istuvalle kokonaisuudelle olisi tullut huimat 690€ + korjaukset (n. 20 senttiä helmasta pois) siihen päälle. Ei mulla ole sellaiseen varaa. Eikä se enää sama puku olisi ollut.

Haluan ehdottomasti mennä juhliin, mutta miksi pitää ampua yli pukukoodissa?

Voisiko ihan pikkasen ajatella kutsuttujakin ja miettiä minkälaisia ihmisiä häihin on tulossa.
Itse en ole koskaan morsianta tavannut enkä tiedä millainen hän on ihmisenä. En tunne hänen sukuakaan. Sen tiedän, että sulhanen (ammatiltaan lvi-asentaja) ei ole pukuihmisiä. Ainakaan ennen ei ole ollut. Eikä me hänen sukulaiset olla koskaan pidetty iltapukujuhlia. Harva on sellaisessa ollut.

En ole ainoa sulhasen sukulainen jolle iltapuku tuottaa ongelmia. 2 serkkuani on jo ilmoittanut ettei tule, äitini (sulhasen täti) ei mene. Sulhasen äiti on 120 kg pieni plussa-pallon tyylinen ihminen. En ole koskaan nähnyt hänellä pitkää iltapukua.

On kiva huomata, että ihmiset ovat täällä oikein empaattisia ja ystävällisiä toisilleen.
Turhaan sinä meille kiukuttelet, jos ilmeisesti morsiamellakaan ei ole etiketti (tai käytöstavat) oikein hallussa. Kokopitkä iltapuku kuulostaa jo juhlapuvulta (helman alta ei vilku kuin kengänkärjet), ja sen kanssa tulisi jo frakki miehillä. Varsinainen iltapuku ei taas kuulu päiväjuhliin, jollaiset häätkin yleensä ovat. Itse tuskin laittaisin kokopitkää iltapukua häihin, sillä tuntisin itseni ylipukeutuneeksi, oli pukukoodi mikä tahansa. Iltapuvut myös yleensä tuppaavat olemaan avonaisia, joten kirkossa pitäisi olla jokin huivi peittämässä. Kesähäihin pitkässä iltapuvussa...? Mahtaa olla juhlat...

Minä kysyisin sulhasen äidiltä, millaiset juhlat on tulossa ja kuinka hän pukeutuu, ja miettisin sen mukaan sopivaa asua. Voisin jopa sanoa serkulle syynkin, että joudun kieltäytymään, koska pukukoodi on niin tiukka. Ehkä hän haluaa sukulaiset juhliinsa, vaikka vähän rikkoisivatkin koodia. Se kun edelleen on vain suositus, tuskin ovella portsaria on. Jos morsiamen puolella on kanttia arvostella sulhasen sukua, niin tuskinpa liitto kovin hyvillä kantimilla on. Itsekin olen ollut erittäin "rikkaissa" häissä, mutta koska sekä sulhasen että morsiamen puoli ovat ihan sivistynyttä sakkia, jotka arvostavat ihmisiä omina itsenään, häät olivat hyvin viihtyisät. Kunhan itse tuntee pukeutuvansa tilaisuuden hengen mukaisesti, se on tärkeintä.

Ja edelleen, yksinkertainen, juhlavasta materiaalista valmistettu nilkkapituinen hame on käytännöllinen melkein juhlaan kuin juhlaan, ja yläosaa voi vaihdella tilaisuuden mukaan. Eikä iltapuvun teettäminenkään ole niin kallista, jos valitsee yksinkertaisen mallin.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä