Miesystävä kyttää ja kiikaroi

  • Viestiketjun aloittaja Kytätty
  • Ensimmäinen viesti
Kytätty
Mitä tehdä? Asun noin 50 metrin päässä miesystävästäni omakotitalossa ja hän myös omakotitalossa tien toisella puolella. Emme siis asu yhdessä. Hän kyttää kaikki tekemiseni. Hänellä on kiikarit yläkertansa makuuhuoneessa ja hän kiikaroi niillä yläkerran ikkunasta kotipihaani.

Hän kyttää jopa kotini pihaan tulevat autonrenkaan jäljet ja saattaa käydä laskemassa monetko renkaan jäljet täällä on. Eikä sekään vielä riitä, hän kyselee jopa äitinikin tekemiset.
Olen niin väsynyt, että tuntuu, että en jaksa enää edes puhua tai kirjoittaa ja tuntuu, että sekoan kohta. Tuntuu, että ainut ulospääsy tilanteesta oli itsensä päivien päättäminen.

Hän oli käynyt taskulampulla tiirailemassa onko autoni tallissa osoittamalla taskulampulla autotallin oven alta. Äitini oli nähnyt tämän. En voi mennä kauppaan, apteekkiin, mökille tai mihinkään ilman, että hän on heti soittamassa tai laittamassa viestiä missä olen.
Jos pihassa on jokin outo auto, hän kysyy ketä täällä on.

Ja jos menen vaikkapa kaupungille niin tuntuu, että saa tekstata kokoajan hänen kanssaan eikä voi rauhassa hoitaa kauppa-asioita.
Kerran kun minusta ei hetkeen kuulunut, kun olin kellarissa ja kännykässäni ei ollut kenttää siellä niin hän soitti poliisille, että olen kadonnut. Oli kamalan noloa, kun poliisit tulivat minua kuulustelemaan vaikka minulla ei ollut mitään hätää.
 
Hassutassu

Eihän sinun tarvi päiviäsi päättää:) Senkun sanot miehelle ettet enää halua olla hänen kanssaan.
Toinen vaihtoehto on, että muutat muualle. Järjestät muuton sillä aikaa kun olette miehen kanssa jossain matkoilla tms. Sitten vain ajat uuteen osoitteeseen, jonka tietty salaat.
 
Viimeksi muokattu:
omarauha
Noin mustasukkaisesta miesystävästä kannattaa hankkiutua eroon kokonaan.
Toivottavasti uskoo.
Kiikarointi on kotirauhan rikkomista, pihassa käynti myös.
Suhteestanne on tullut sinulle taakka, koska mies kuvittelee omistavansa sinut.
 
Arvaamaton
Hankkiudu miehestä eroon. Tuo tilanne tulee menemään hurjan paljon vaikeammaksi ajan myötä. Toivottavasti jättää sinut rauhaan.
Muuten saatat äkkiä huomata olevasi tilanteessa kun sinun pitää "painua maan alle" kun hän alkaa todenteolla sinua ja äitiäsi vainota!
 
Jaanuska
No johan on kammottava juttu - rupesi ihan itseä ahdistamaan, kun luki.

Tiedät ja ymmärrät takuuvarmasti itsekin, että miehestä täytyy päästä eroon. Kiellä kyttääminen, mene puhumaan poliisille jollei usko. Tuskin uskoo - eikö tuo ole sairaus joka vain pahenee jos siihen puuttuu. Mutta ei tuo tilanne voi tietenkään muutenkaan mennä muuhun suuntaan kuin huonompaan, sinun kannaltasi. Onneksi ei ole kai vielä ollut väkivaltainen.

Tuollainen on tosiaan, niinkuin muutkin kirjoittavat, kotirauhan rikkomista. Mies on sairaalloisen mustasukkainen ja vainoharhainen. Voi tietenkin olla, että hän raivostuu lopettamisesta ja alkaa väkivaltaiseksi mutta ethän noin voi elää, eikä sinun tarvitse. Miksi ihmeessä olet hänen kanssaan - onko hän muutoin ihana? Sängyssä? Ystävänä?

Itselläni on ollut mustasukkainen mies joka melkein sai minut hengiltä - kiinnitteli seurantalaitteita autoon ja sanoi, että minua tarkkailevat kaveritkin ja kertovat. Kyttäsi, psyykkasi ja vainosi ja epäili kaikesta. Oli sitten jossain vaiheessa kuulemma nähnyt minun toisen miehen kanssa - vaikka se ei ollut totta. Sitten alkoivat nuo jutut vaan lisääntyä - tiesi kohta, että "huoraan" siellä ja täällä, päivät päästään. Itsekin ajattelin, että pitää varmaan oma elämä päättää, ei tästä muuten selviä. Kamalaa - laihduin luurangoksi ja näytin aivan kuolleelta, tukka harveni ja naama kukki finnejä.

Olen kuitenkin selvinnyt - miehellä on nyt "nuori ja ihana nainen". Eli hän muutti kohdetta ja on jo minullekin kertonut haluavansa tappaa tämän naisen ex-miehen... No, mies on nyt kaukana poissa, muuta en jaksa ajatella.

Toivottavasti uskallat ja saat aikaiseksi jättää tuollaisen tyypin joka pilaa sinun ja äitisi elämän aivan tyystin. Se, että et uskaltanut poliisille kertoa asian todellista laitaa, on kyllä pelottavaa - ihan kuin olisit ottanut syyn itse tuosta. Mies varmaan vaan esitti huolestunutta....
 
Strelizia
Hanki itsellesi ja äidillesi lähestymiskielto suojaksi ja ilmoita sitten miehelle suhteen loppuneen. Tervepäisiä miehiäkin on olemassa! Mustasukkaisuus ei juurikaan parane, vaan pahenee. Hän on jo nyt arvaamaton, joten mitä sitten, kun menee askeleen edemmäs... Olet arvokas ja itsesi herra, joten näytä se!!!
 
pike
Hankkiudu eroon miehestä mahdollisimman pian,tuo tauti ei parane.Olen saman kokenut.Onneksi en mennyt naimisiin,muutoinkin elämä oli suorastaan helvetillistä kaikesta epäilystä ja kyttäämisestä.Ero tekee ehkä kipeää,mutta mikä ihana helpotus kaiken jälkeen.
 
Mustasukka
Itsellä samantapainen kokemus! Elämä oli pelkkää kyttäämistä. Mies yritti eristâä kaikista ihmisistä paitsi omista siskoistaan joista yksi jonka kanssa jouiduin olemaan tekemisissä oli skitsofreenikko. Ihan samanlainen tunne että muu ei auta kuin päättää päivänsä, koska jatkuva ahdistus päällä. Tuo tilanne teki myös sen että oireilin anoreksiaa koska ainoa josta saatoin itse päättää oli oma ruumiini.

Pahinta oli se että hän onnistui tekemään minut itsestään täysin henkisesti ja taloudellisesti riippuvaiseksi. Sehän tuollaisten psykopaatti narsistien tavoite onkin! Rakasstamisesta tuollasessa suhteessa ei ole tietoakaan vaan kyse on omistamisesta ja konttolloimisesta! Lopulta hänessä alkoi näkymään väkivaltaisuutta. Mies oli minua 2 kertaa painavampi melkein kaksimetrinen ja kerran suuttuneena kun en halunnut seksiä hänen kanssaan, hän heitti minut maahan ja pisti kädet kurkkuni ympäri. silloin tajusin että ellen itse ota henkeä itseltäni, hän tekee sen jonain päivänâ.

Minut pelasti pari aivan vierasta ihmistä jotka auttoivat. Emme asuneet Suomessa vaan miehen kotimaassa ja siellä oli muutama muu suomalainen. Eräänä joulukuisena päivänä sitten lähdin maasta. Ei ollut tietoa työstä, rahavaratkin olivat vähissä. Yksi tuttavani otti minut sohvalleen nukkumaan ja siitä se elämä lähti. Sain työtä, löysin uuden ihanan ihmisen ja tuntui kuin uusi elämä olisi alkanut. Se tunne oli käsittâmätön! Pitkään kuitenkin vielä pelkäsin että hän löytää minut ja jonain päivänä seisoo oven takana mutta onneksi paäsin hänesta kerta heitolla eroon vaikka hän yhteyttä yrittikin pitää!

Se oli hyppy mustaan aukkoon mutta näytti sen että elämä kantaa!
 
Maalaisjärki
Mitä tehdä? Asun noin 50 metrin päässä miesystävästäni omakotitalossa ja hän myös omakotitalossa tien toisella puolella. Emme siis asu yhdessä. Hän kyttää kaikki tekemiseni. Hänellä on kiikarit yläkertansa makuuhuoneessa ja hän kiikaroi niillä yläkerran ikkunasta kotipihaani.

Hän kyttää jopa kotini pihaan tulevat autonrenkaan jäljet ja saattaa käydä laskemassa monetko renkaan jäljet täällä on. Eikä sekään vielä riitä, hän kyselee jopa äitinikin tekemiset.
Olen niin väsynyt, että tuntuu, että en jaksa enää edes puhua tai kirjoittaa ja tuntuu, että sekoan kohta. Tuntuu, että ainut ulospääsy tilanteesta oli itsensä päivien päättäminen.

Hän oli käynyt taskulampulla tiirailemassa onko autoni tallissa osoittamalla taskulampulla autotallin oven alta. Äitini oli nähnyt tämän. En voi mennä kauppaan, apteekkiin, mökille tai mihinkään ilman, että hän on heti soittamassa tai laittamassa viestiä missä olen.
Jos pihassa on jokin outo auto, hän kysyy ketä täällä on.

Ja jos menen vaikkapa kaupungille niin tuntuu, että saa tekstata kokoajan hänen kanssaan eikä voi rauhassa hoitaa kauppa-asioita.
Kerran kun minusta ei hetkeen kuulunut, kun olin kellarissa ja kännykässäni ei ollut kenttää siellä niin hän soitti poliisille, että olen kadonnut. Oli kamalan noloa, kun poliisit tulivat minua kuulustelemaan vaikka minulla ei ollut mitään hätää.
 
Viimeksi muokattu:
provo?
Vai, että on omakotitalot ihan vieressä? Aika epäuskttavaa, että ois muka juuri ollu vapaana tien toisella puolela ja asuu nyt siinä. Sun ei pidä vastata eikä viestitellä exän kanssa jos ois tommonen juttu meneillään ja muuttaa pois.
 
Yhteistyössä