Miltä penis tuntuu sisällänne?

  • Viestiketjun aloittaja Mietin tässä
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Se tuntuu kuten naiseni sen on sanonut. EI SITÄ VAAN VOI OLLA TUNTEMATTA :). Monesti naiset sanoo ettei tunne, paskapuhetta sanon minä. Puolisolta kysynyt tätä rehellisesti ja hän kertoi että ei kaikki tunnu siltä, mutta minun kuulemma täyttää ja se on se paras tunne. Ihan pohjaan en voi laittaa takaapäin enkä lähetyssaarnaajaa voi toteuttaa jalat olkapäillä. Meinaan koskee. Lapset synnytetty mutta silti kuulemma toisinaan sattuu ja on toki jääpalaa käytetty.
Uskon että sellainen 5-15cm ei juuri tunnu millekkään mutta kaikki 18+ alkaa jo tuntumaan.
Meillä tilanne se että puoliso ei voi suihin kunnolla ottaa koska ei mahdu kunnolla suuhun kun täydessä erektiossa on. Mutta jonkun aikaa sitäkin voi harrastaa.
Jos se ei miltään tuntuisi emättimessä niin tuskin sitä tulisi edes harrastettua. Mutta pelkkä yhdyntä on perseestä, Mun mielestä siihen kannattaa lisätä KLITORIKSEN pyörittelyä vaihdellen kevyeen paineluun ns naputteluun ja nuolemiseen.
Kalua hitaasti syöttäen sisään välillä pelkkää terskaa, Tämänkin nainen tuntee ainakin minun, hän kertoi että minun muodot tunnistaa sisälläni hyvinkin.
 
vierailija
Pieni muna ei tunnu miltään ELLEI ole erittäin hyvin osaava mies sen pienen kalun kanssa heilumassa.
Keskikokoinen ja isokaan ei välttämättä tunnu jos sitä vaiin työntää tahditta sisään ilman sen kummempaa.
tämä on tosi.
nainen 52
 
vierailija
Ajattelin etsiä ketjun jossa naiset kertovat tuntuvatko munat erilaisilta. Olen tavannut exääni silloin tällöin. Hän on naimisissa, mutta kuulemma minun kulli jossa on terska paksumpi kuin varsi tuntuu paremmalta kuin miehensä kartioimainen päästä ohuempi kalu. Meillä on kuulemma saman mittaiset muuten.
 
vierailija
Musta se ei tunnu yhtään miltään. En ole koskaan ymmärtänyt naisia jotka sanovat sen tuntuvan joltain. Joo, kyllähän sen huomaa että se siellä on mutta ei se mitenkään hyvältä tunnu.
 

Yhteistyössä