Mitä jos ei taaskaan onnistu?

Reilun kolmenkymmenen vuoden ikään mennessä parisuhteita on mahtunut elämään muutama. Oikeastaan kaikkien aiempien suhteiden loppumisen syynä on ollut se, että miehen rakkaus minua kohtaan on loppunut. Varsinkin yhdessä suhteessa roikuin liian kauan, vuosikausia, vaikka mies halusi minusta eroon useamman kerran, palattiin vaan aina yhteen sinnikkään vakuutteluni ansiosta. Tietenkin jälkikäteen ajateltuna todella tyhmää.

Nykyiseni kun tapasin niin olin varma että hän on se oikea (ja olen kyllä vieläkin). Suhteemme on tietenkin ajan mittaan ja yhteisasumisen myötä arkipäiväistynyt, ja mies ei esimerkiksi sano enää kovin usein rakastavansa minua. Seksikin on aika vähissä. Pelkään ihan "kuollakseni" taas joutuvani samaan tilanteeseen. Ja olemme olleet vasta vuoden yhdessä. Minun rakkauteni ei lopu, mutta jostain syystä miehen loppuu.. Ei suhteessa ole "mitään" muuten vialla. Se vain ei ole enää tietty samanlaista kuin aiemmin.. Enkä oikein tiedä miten pitäisi toimia. "Rakastatko minua vielä" kysely varmaan vain ärsyttää. Kuten kaikki muukin varmistelu ja epävarmuus. Toisaalta en pysty olemaan vain välinpitämätön.. Vai kuvittelenko kaiken vaan päässäni, koska menneisyydessä olen joutunut luopumaan niin monta kertaa rakastamistani miehistä, jotka joskus rakastivat minua ihan tosissaan, yksi jopa halusi naimisiin ja perheen kanssani...

 

Reilun kolmenkymmenen vuoden ikään mennessä parisuhteita on mahtunut elämään muutama. Oikeastaan kaikkien aiempien suhteiden loppumisen syynä on ollut se, että miehen rakkaus minua kohtaan on loppunut. Varsinkin yhdessä suhteessa roikuin liian kauan, vuosikausia, vaikka mies halusi minusta eroon useamman kerran, palattiin vaan aina yhteen sinnikkään vakuutteluni ansiosta. Tietenkin jälkikäteen ajateltuna todella tyhmää.

Nykyiseni kun tapasin niin olin varma että hän on se oikea (ja olen kyllä vieläkin). Suhteemme on tietenkin ajan mittaan ja yhteisasumisen myötä arkipäiväistynyt, ja mies ei esimerkiksi sano enää kovin usein rakastavansa minua. Seksikin on aika vähissä. Pelkään ihan "kuollakseni" taas joutuvani samaan tilanteeseen. Ja olemme olleet vasta vuoden yhdessä. Minun rakkauteni ei lopu, mutta jostain syystä miehen loppuu.. Ei suhteessa ole "mitään" muuten vialla. Se vain ei ole enää tietty samanlaista kuin aiemmin.. Enkä oikein tiedä miten pitäisi toimia. "Rakastatko minua vielä" kysely varmaan vain ärsyttää. Kuten kaikki muukin varmistelu ja epävarmuus. Toisaalta en pysty olemaan vain välinpitämätön.. Vai kuvittelenko kaiken vaan päässäni, koska menneisyydessä olen joutunut luopumaan niin monta kertaa rakastamistani miehistä, jotka joskus rakastivat minua ihan tosissaan, yksi jopa halusi naimisiin ja perheen kanssani...

Oletko koskaan erotilanteessa kysynyt miehiltä, mihin rakkaus on loppunut? Mikä luonteessasi tai käytöksessäsi sen aiheuttaa? Vai ihastutko vain miehiin ja ominaisuuksiin, jotka ovat haitaksi pitkää parisuhdetta ajatellen? Tunnetko vetoa hurmaaviin ja impulsiivisiin renttuihin? Pidätkö haasteellisista koulutusprojekteista, joissa yrität kuohita rentusta kotirintamamiehen?

Annatko miehille tarpeeksi tilaa olla mies? Onko sinun helppo hyväksyä erilaisuutta vai haluaisitko elää jonkinlaisessa symbioosissa? Odotatko, että mies tekisi sinut onnelliseksi vai teetkö sen eteen itse töitä? Yritätkö miellyttää miehiä lakanoiden välissä?

 

Kävisikö sitten sinulle niin, että kun olet sen miehen saanut, niin alat olemaan välinpitämätön miestä kohtaan. Menet ja touhuat kaikenlaista, unohdat kertoa niistä jopa miehelle. Muutama kerta olet päättänyt olla menemättä viikonloppuna miehen ehdottomaan paikkaan, ilmoitat asian ilmoitusluonteisesti jne jne...sinä et ilmaisekaan rakkauttasi miehelle, niin että hän sen ymmärtäisi.

 

Olen seurustellut oikeastaan toisistaan täysin erilaisten miesten kanssa, lähinnä kuitenkin "kilttien", en renttujen. Mikään ehdottamistanne asioista ei omasta mielestäni käy kohdalleen. Esimerkiksi seksistä nautin ja sitä haluan paljon, tosin nykyisessä suhteessa mies haluaa vähemmän kuin minä. En ole mielestäni nalkuttavaa tyyppiä, mutta mustasukkaisuus vaikutti kyllä yhdessä suhteessa varmaan aika paljon, tulinkin tosin petetyksi. Ehkä olen liian riippuvainen ja kiinni sitten miehessäni. Olen kova suunnittelemaan kaikenlaisia yhteisiä menoja, joka yhdessä suhteessa tuntui ainakin häiritsevän miestä. Mutta kaikista menneistä olen yrittänyt oppia.

Itse olen kaikkea muuta kuin välinpitämätön. Annan paljon hellyyttä ja haluan sitä itsekin. Annan kuitenkin miehelle myös omaa tilaa. Saa tehdä ja pelailla ja olla netissä miten haluaa, koska onhan itsellänikin asioita mitä mielelläni teen itsekseni. Minua ei esimerkiksi pornon katselu haittaa, enkä nalkuta kotitöistä, vaan teemme molemmat omat osuutemme. En kuitenkaan halua, että mies rupeaa pitämään minua itsestäänselvyytenä. Tuntuu että jos otan asian puheeksi, niin hän näkee sen syyttelynä.

 

Eli tuntuu hyvältä, että mies tuntee olonsa mukavaksi ja sinä olet siinä mukana. Sitten tuntuisi myös hyvältä, että mies tekisi kotitöitä ja osallistuisi ja olisi siinä sinun mukana.

On helppoa antaa toisen olla omissa oloissaan ja harrastaa kivaa hänen kanssaan. Mutta ongelmia tulee siitä kun alat ilmaisemaan kotitöistä.

Mieti teidän yhteistä aikaa uudelleen. Onko se kuitenkin erilläänoloa ja jossakin naamakirjassa roikkumista? Sitten huomaat, että pitää siivota ja alat käskyttämään. Teidän lähestyminen arjessa on pakottautumista kotitöihin? Onko yhdessäolo kuitenkin jokinlaista pakkopullaa ja muu aika ollaan omillaan?

 

Nyt jostain syystä olet taas aivan hakoteillä. En todellakaan nalkuta kotitöistä, jos jompikumpi nalkuttaisi niin se olisi kyllä mies Eli molemmat tekee siis oma-aloitteisesti omat hommansa. Ei kotityöt meidän elämässä mikään iso asia ole. Pyykit pestään ja tiskikone pyörii kerran viikossa jne. Mutta se yhdessäolo ei ole sitä mitä haluaisin, eli että olisi myös sitä yhteistä aikaa sen lisäksi, että molemmat tekee omiaan (tv:n ja koneen ääressä).

 

"No" ehkä ymmärsi tämän väärin "En kuitenkaan halua, että mies rupeaa pitämään minua itsestäänselvyytenä. Tuntuu että jos otan asian puheeksi, niin hän näkee sen syyttelynä. " Eli tuo ei liittynyt kotitöihin, vaan siihen että jos ottaisin ylipäätään tämän koko asian esille, eli sen että vieläkö hän rakastaa minua jne.

 

kiinnitä huomiosi siihen miten asiat ilmaiset...sinulla on opittavaa ulosannissa...

 

Hah hah

 

Meidän parisuhde on kestänyt ja aina vaan parantunut vuosien myötä.
Hyväksymme toisemme ja kunnioitamme sitä, että toinen voi olla juuri sellainen kuin on.
Olemme kuin yö ja päivä ja se pitää meidät yhdessä.
Yhdessä asiassa olemme samanlaisia. Pettämistä ei hyväksy kympikaan.

Voidaan olla erillämme toisistamme eikä tarvitse joka minuutista selkoa tehdä.
Vaimoni tykkää käydä teattereissa, museoissa, taidenäyttelyissä, sisustuskaupoissa ja käsityöliikkeissä. Hän on erittäin hyvä laittamaan kotia ja käyttää erilaisia työkaluja paremmin kuin minä. Tosi nättiä meillä onkin ollut eka päivästä alkaen. Hän tarvitsee kauneutta ja siisteyttä ympärilleen ja parhaan kykyni mukaan pyrin sitä hänelle myös suomaan.

Itse liikun pajon luonnossa sekä kesäisin että talvisin. Tarvitsen hiljaisuutta ja metsän ja luonnon antamaa rauhaa. Vaimoni ei ole ollenkaan talvi-ihmisiä vaan pysyy mieluummin sisällä lämpimässä. Eikä tämä haittaa kumpaakaan.
Teemme toki paljon asioita yhdessä, mutta voimme olla myös viikon - kaksi erillämme ilman mitään suurta draamaa ja hirveetä säätämistä. Kumpikin tietää että toisella on kaikki hyvin, se riittää.

Eikä meidän tarvitse rakkautta vakuutella päivittäin, ei edes viikottain. Rakkaus näkyy päivittäisissä teoissa. Kumpikin tietää, että toinen rakastaa.

Mitä taas pornon katseluun tulee, niin meillä ei kyllä kumpikaan tarvitse pornoa parisuhteen lisukkeeksi. Meille riittää erittäin hyvin se mitä me yhdessä tehdään. Sen takia se onkin kerta kerralta nautittavampaa, kummankin mielestä.

30.4. on 30 vuotishääpäivämme ja sen suhteen on yhteiset suunnitelmat jo tehtynä.

 

Kiitos viestistäsi realman Noinhan se juuri kyllä pitää ollakin. Ehkä minulle vaikeaa on se, kun se alkuhuuma muuttuu yhteiseksi arjeksi ja rakastuminen rakastamiseksi. Pornoa tosin ei miehenikään katsele vaikka saisi kyllä katsella, mutta kuten sanoin niin seksiä haluaisin itse enemmän. Muuten kyllä kaikki sujuu. Me esimerkiksi tykkäämme molemmat liikkua luonnossa ja se onkin yksi yhteinen asia, mitä teemme. Arkipäiväisissä asioissa, toisen huomioon ottamisessa se rakkaus näkyy. Toivottavasti mekin saamme pitkän ja onnellisen liiton, kuten tekin. On tietenkin ikävää, että omat menneisyyden haamut ja omat pelot sitten heijastuvat näin. Siksi yritänkin purkaa tuntojani näin, ja että saa ihan hyviä näkövinkkeleitä täälläkin (eikä siitä tarvitse suuttua tai loukkaantua, jos omat ajatukset eivät osukaan juuri minun tilanteeseeni..) Ajan kanssa luottamus kasvaa, toivon ainakin näin. Myönnän kyllä että varmasti olen edellisissä suhteissa joitain virheitä tehnyt, enkä niitä samoja halua tehdä tässä suhteessa. Yritän olla ajattelematta sitä, että mies ei ole sanonut rakastavansa vaikka niin ja niin moneen päivään/viikkoon.. Toivon että viikonloppuna ja pääsiäisenä saamme viettää paljon yhteistä aikaa, koska arki-illat menee niin omissa oloissa. Haluaisin enemmän keskustelua, ja että mieskin voisi kertoa joskus, mitä asioissa minussa arvostaa, ottaen huomioon että hänelläkin on erilaisia suhteita menneisyydessä, ja kuitenkin ne muokkaavat meitä jokaista.

 

kiinnitä huomiosi siihen miten asiat ilmaiset...sinulla on opittavaa ulosannissa...

Siis häh! Sinähän tässä(kin) ketjussa olet ihan eri levelillä, kuin ap. Tuntui lukiessa, että vastaukset ovat johonkin muuhun juttuun tarkoitettu.

 

Siis häh! Sinähän tässä(kin) ketjussa olet ihan eri levelillä, kuin ap. Tuntui lukiessa, että vastaukset ovat johonkin muuhun juttuun tarkoitettu.

No miten sinä vastaisit ap:lle?

 

Hah hah

Oletko kaiken lisäksi ylimielinen?

 

Oletko kaiken lisäksi ylimielinen?

Sulla on jokin ongelma, ei ap:lla.

Ap älä välitä tuosta nikistä, no. Taitaa olla perjantaipullo jos toinenkin jo mennyt.

 

Sulla on jokin ongelma, ei ap:lla.

Ap älä välitä tuosta nikistä, no. Taitaa olla perjantaipullo jos toinenkin jo mennyt.

Sulla on ilmeisesti sama ongelma?

 

Sulla on ilmeisesti sama ongelma?

Ei ole samaa ongelmaa, eikä eri ongelmaakaan. Olen töissä. Oletkos sinä joku työtön juoppo.

 

Ei ole samaa ongelmaa, eikä eri ongelmaakaan. Olen töissä. Oletkos sinä joku työtön juoppo.

Tee sitten niitä töitä.

 

Niin... Ensinnäkin, voihan se olla, ettei mitään ongelmaa tosiaan edes ole. Kyse on vain tavallisesta parisuhteen arkistumisesta ja se näkyy miesystävässäsi näin.

Et kuitenkaan kovin hyvin kerro miten yhteiselonne on muuttunut kun huolesi on lisääntynyt. Se, että mies ei enää yhtä usein hoe rakastavansa sinua, ei minusta ole merkki huoleen. Paljon tärkeämpää olisi tarkastella miten keskinäinen tekemisenne ja olemisenne on muuttunut tai onko se muuttunut. Kaikki parisuhteet arkistuvat aikanaan, mutta itse en ainakaan miellä tuota arkistumista tylsistymisenä tai toisen huomioimisen vähenemisenä. Ainoastaan ne alkuvaiheen ihmeelliset elämää suuremmat tunteet tasoittuvat ja ehkä vähän enemmän taas nähdään elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Mutta nämä ovat kaikki tietysti kovin henkilö- ja parisuhdekohtaisia asioita. Minusta terveen parisuhteen merkki on kuitenkin se, että se yhteinen iloisuus, huumori, tekeminen ja yhdessäolo ei oleellisesti muutu suhteen arkistumisen yhteydessä.

Toisilla naisilla (ja varmaankin myös miehillä) on myös sellainen perivika, että seurusteluvaiheessa ollaan aktiivisia, pulpahtelevia, hauskoja, tekeviä ihmisiä, mutta kun parisuhde vakiintuu, koko olemus muuttuu. Toiset jättävät kumppaninsa vähemmälle huomiolle, toiset taas takertuvat arkisella tavalla enemmän ja esimerkiksi omat menot ja harrastukset jäävät. Samoin ihastumisen ja rakastumisen tunteiden tuoma iloisuus ja positiivisuus muuttuu arjen stressiksi ja se "oma minä" tulee eri tavalla esiin. Tämä lieneekin usein sellainen käännekohta, jossa ehkä näkee toisen todellisen minän ja suhde muuttuu hyvään tai huonoon suuntaan.

Minusta onkin tärkeää, että parisuhteen alussa pyrkii aina välillä palauttamaan omat jalkansa maan pinnalle. Pitää oikein siinä huumassa välillä keskittyä, ettei sorru ylenpalttiseen miellyttämiseen tai "täydellisen" esittämiseen. Pitää pyrkiä olemaan oma itsensä. Mutta sama pätee myös siinä suhteen edetessä. Ei voi heittäytyä 24/7 arkiminään, vaan pitäisi muistaa tarjota myös se iloinen ja eloisa seurusteluvaiheen minä välillä kumppanille.

Ehkä kaiken avain onkin siinä, että tuntee itsensä läpikotaisin jo ennen sitä seurusteluvaihetta. Tietää mitä elämältään ja parisuhteeltaan haluaa ja toivoo. Silloin uskaltaa olla menettämisen uhallakin oma itsensä ja näin mahdollisuudet löytää itselleen sopiva kumppani kasvavat.

Itsestäni tiedän sen, että en tunne sydäntä raastavaa rakkautta puolisoani kohtaan. Se alkuhuuma on mennyttä. Mutta silti odotan päivittäin, että saan työpäivän jälkeen kertoa miehelleni päivän kuulumiset, kysellä hänen päivästään, halata ja pussata. Hellittelemme toisiamme päivittäin, ja vaikka kuinka riitelisimme, niin asiat puhutaan poikki ja pinoon, ja illalla kömmitään sylikkäin nukkumaan (tai aamuyöllä jos jutun selvittely vie pidempään ).

Mutta senkin tiedän, että on tärkeää huolehtia itsestään, jotta voi edelleen olla se sama iloinen nainen, johon tuo mies alunperin rakastui. Kun huomaan, että tyytymättömyys tai kurja mieli valtaa alaa, lähden lenkille tai kaverin kanssa kahville. On tärkeää pitää itsensä liikkeellä, pitää kiinni niistä elämän asioista, jotka myös sinkkuaikana tekivät onnelliseksi. On niin hemmetin helppoa vain jäädä sohvan nurkkaan rakkaan kainaloon löhöämään. Hetken se tuntuukin hyvältä, mutta pidemmän päälle... Huono ratkaisu.

Ehkä olen ihan hakoteillä. Mutta tällaisia ajatuksia aloituksesi kuitenkin minussa herätti. Eli summa summarum: Pidä kiinni minuudestasi! Ole edelleen se sama rakastettava nainen, johon mies ihastui. Jos mies ei siitä naisesta sitten halua pitää kiinni, se on hänen ongelmansa. Älä takerru, kuten olitkin jo oppinut.

 

Kiitos vastauksestasi! Siinä olet ihan oikeassa ja olen sitä itsekin miettinyt, että pitää muistaa olla se iloinen ihminen, kehen mies alunperin rakastui. Vaikka en kotitöistä nalkutakaan, niin varmasti ne huonot puolet tulee esille herkemmin, samoin riitoja. Ehkä eniten painaa se, ettei mies halua istua sohvalla sylikkäin, vaan tekee mieluummin omia juttujaan. Vähitellen ne kaverit, mitä ennen minua oli, mutta jotka jäivät kun aloimme seurustelemaan, tulevat takaisin kuvioihin, ja pelkään että jään kakkoseksi tai huonompaa. Että mies ottaa minut itsestäänselvyytenä, ja kun asiasta mainitsen, niin mies näkee sen valittamisena. Ettei hän enää ehdota yhteisiä tekemisiä tai halua osallistua niihin. Että hänen ajatuksensa on muualla silloinkin kun olemme täysin kahdestaan. Ettei hänen tarvitse enää "yrittää" nyt kun suhteemme on vakiintunut. Minä näen hänet joka päivä seksikkäimpänä miehenä päällä maan, mutta hän ei katso minua enää sillä tavalla. Ja suhteemme on kuitenkin aika nuori! Hellyyttä ja pusuttelua on kyllä. En usko että hän minua pettäisi, siitä ei ole kyse. Ja entä jos itse huomaan, ettei minulle tällainen tavallinen arkielämä riitäkään..

Ajatuksenvirtaa, en oikein itsekään enää tiedä, mitä ajan/ajoin takaa.

 

Kiitos vastauksestasi! Siinä olet ihan oikeassa ja olen sitä itsekin miettinyt, että pitää muistaa olla se iloinen ihminen, kehen mies alunperin rakastui. Vaikka en kotitöistä nalkutakaan, niin varmasti ne huonot puolet tulee esille herkemmin, samoin riitoja. Ehkä eniten painaa se, ettei mies halua istua sohvalla sylikkäin, vaan tekee mieluummin omia juttujaan. Vähitellen ne kaverit, mitä ennen minua oli, mutta jotka jäivät kun aloimme seurustelemaan, tulevat takaisin kuvioihin, ja pelkään että jään kakkoseksi tai huonompaa. Että mies ottaa minut itsestäänselvyytenä, ja kun asiasta mainitsen, niin mies näkee sen valittamisena. Ettei hän enää ehdota yhteisiä tekemisiä tai halua osallistua niihin. Että hänen ajatuksensa on muualla silloinkin kun olemme täysin kahdestaan. Ettei hänen tarvitse enää "yrittää" nyt kun suhteemme on vakiintunut. Minä näen hänet joka päivä seksikkäimpänä miehenä päällä maan, mutta hän ei katso minua enää sillä tavalla. Ja suhteemme on kuitenkin aika nuori! Hellyyttä ja pusuttelua on kyllä. En usko että hän minua pettäisi, siitä ei ole kyse. Ja entä jos itse huomaan, ettei minulle tällainen tavallinen arkielämä riitäkään..

Ajatuksenvirtaa, en oikein itsekään enää tiedä, mitä ajan/ajoin takaa.

Älä välitä tuon noon vi**uiluista. On kuulu palstahäirikkö jonka tekstiä modetaan jatkuvasti. Kai joku entinen koulukiusaaja.

 

Älä välitä tuon noon vi**uiluista. On kuulu palstahäirikkö jonka tekstiä modetaan jatkuvasti. Kai joku entinen koulukiusaaja.

Oletpas sinä kova syyttelemään.

 

Koita vain uskoa rakkauteen ja elää rauhassa. Ota se mitä elämä tuo tullessaan, niinhän meidän kaikkien on elettävä, kukaan ei tiedä varmuudella mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun rakastat ja kunnoitat miestä se on ainoa mitä voit tehdä, olet silloin tehnyt juuri oikein, tapahtui mitä tahansa. Kaikella tapahtuvalla on tarkoituksensa.