Nuva Ring lopettaminen

  • Viestiketjun aloittaja Lolapop
  • Ensimmäinen viesti
Vihdoin hyvä
Täällä joku kysyi hyvistä kokemuksista. Olen 30 vuotias ja yrittänyt ties kuinka montaa pillerimerkkiä, jotka kaikki sekoittivat pääni, masensivat, aiheutivat raivokohtauksia etc.Ja viimeisimmä Yasminet saivat mut lopulta lopettamaan touhun, kun melkein sain itseni hengiltä ahdistuksella, lisäksi alapää meni ihan tunnottomaksi ja kuivaksi kuin sahara, mikä olikin ensimmäinen kerta pillerikokemuksissa, kun tälläistä ilmeni. Päätin kokeilla Nuva Ringiä. Olen nyt käyttänyt sitä 7kk ja olen enemmän kuin tyytyväinen.Mielialaani sillä ei ole ollut pahaa vaikutusta, kosteus palasi ja tuntokin pikku hiljaa(tosin edelleen huomaan tunnottomuutta, yllättävän kauan kestää palautuminen Yasmineista). En edes huomaan rengasta,eikä miehenikään. Tässä siis jotain positiivista. Sillä tosiaankaan minulle ei pillerit sovi MITENKÄÄN. Olen muutenkin tunteiltani kovin ylireagoiva, joten lisähormonit saattavat olla pahimmassa tapauksessa tappavia.Tämä rengas tuntuu olevan oikea ratkaisu. Menihän sen oikean ehkäisyn etsimiseen 14 vuotta... ja kohta sitä ei sitten enää tarvita, kun lapsiakin haluan.
 
lopettanut
melkein kolme vuotta käytin nuvaringiä. rakastelu tuntui läheisemmältä, mutta sitten tuli nuo sivuoireet jotka vaan paheni ajan kuluessa. raivostuin pienistäkin asioista. raivo ja kiukku ei katsonu paikkaa ja aikaa.jos tuntu siltä, huusin ihmistenkin edessä kurkku suorana.olin todella ärsyttävä akka. aloin myös itkemään pienistäkin asioista...ja sitten siitä tuli jokapäiväista. ajoittainen haluttomuus vaivasi myös lisäksi masennus valtasi ja sitten aloin miettimään että enhän oikeasti ole tällainen....

kohta pitäs alkaa ekat menkat rinkulan poistamisen jälkeen. mieliala on parantunut. toisinaan saatan jopa hymyillä. tunnen että minut oltaisiin päästetty ulos pimeästä laatikosta, jossä olin yksikseni. tän kuukauden aikana en oo raivonnu yhtään ja itkemisetkin on jääny. tunnen että edessäni on edes hiukan valoa..

ainoana haittapuolena rinkulan poisjäämisen jälkeen on ollut vähästäkin vähentyneet (täysin kadonneet halut). haluaisin niin kovasti haluta, tuntea itseni seksuaaliseksi olennoksi, mutta ei. kosketus ei tunnu missään. sekstailu on jäänyt vähemmälle, koska en yksinkertaisesti tunne mitään vaikka kuinka rynkyttäisi tai yrittäisi olla hempeä..

olen päättänyt olla ilman hormoneja, koska en halua olla sellainen kuin niiden vaikutuksen alaisena olin.odotan ja toivon että alkaisin edes jotain tuntemaan...eihän tässä vielä olla oltu ku vajaa kk ilman rinkulaa...ehkä ensikuussa tai sen jälkeen....

onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia hormoneiden jättämisen jälkeen ja jos on neuvoja siihen mikä auttaisi asiaan niin neuvoja otetaan ilomielin vastaan..

 
Hansuh
Hei!
Lueskin vastauksia, mutta en aivan täysin löytänyt etsimääni ja tietenkin kaikki on yksilöllistä.. Mutta siis olen ajatellut lopettaa Nuvaringin käytön n.2 vuoden käytön jälkeen (sitä ennen käytössä ollut 3 eri pillerimerkkiä).

Haluaisinkin kuulla kokemuksia palaavatko finnit naamaan ja kuinka pian ja kuinka runsaina, joita oli ennen ensimmäisten pillerien aloittamista (Ei aivan aknea ollut, mutta tulehtuneita finnejä kuitenkin)?

Toinen mieltä askarruttava asia on tulevatko ensimmäiset "normaalit" kuukautiset todella runsaina ja kuinka nopeasti teille on oma kierto lopettamisen jälkeen tasaantunut? Tietenkin kaikki on todella yksiköllisiä, mutta olisi silti kiva kuulla kokemuksia...
 
-Neiti
Käytin nuvaringiä yhteensä noin kolmen vuoden ajan. Sitä ennen söin pillereitä (Meliane) myöskin noin kolmen vuoden ajan. Pillereiden aikana olin todella kärttyisä, mielialat vaihteli ja ärsytti ottaa niitä joka päivä. Ystäväni suositteli minulle Nuvaringiä ja olin täysin tyytyväinen siihen ensimmäisen 2,5 vuoden ajan. Viimeiset puoli vuotta kärsin kuitenkin kuivista limakalvoista, jonka vuoksi myös seksi teki kipeää. Myös seksihalut hävisivät lähes kokonaan. Samaan aikaan hävisivät myös kuukautiset (tai vuoto oli hyvin hyvin niukkaa), jotka olivat ennen olleet täysin normaalit. Gynegologini mukaan kuukautisten pois jäänti on kuitenkin ihan normaalia ja johtuu hormooneista.

No nyt kuitenkin päätin lopettaa Nuvaringin käytön ja olen ollut ilman sitä kolmisen viikkoa. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli pientä vuotoa ja nyt viimeinen viikko ollut alavatsa hellänä. Mietin vaan, että ai kai se voi jotain tulehdusta aiheuttaa, varsinkin kun kohtu ei selvästikään ole kunnolla tyhjentynyt viimeisen puolen vuoden aikana. Varasin jo lääkäriinkin ajan, jotta saan selvyyden asiaan. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
 
nuva-tyttö
Lopetin renkaan käytön vuoden vaihteessa ja nyt ollut yhdet kuukautiset. Vuodon määrä oli tuplaantunut renkaan käyttöaikaiseen, mutta kesto oli yhtä lyhyt. Saa nähdä miten tulevaisuudessa. Varsinaisia finnejä ei ole ilmestynyt, vain muutamia pikkunäppyjä. Mikä yllättävintä, hiukset rasvoittuvat vähemmän kuin renkaan loppuaikana (käytin 2-3-vuotta). Nyt on kai eka ovis yli kymmeneen vuoteen, nännit on olleet tosi arat ja alavatsa vähän jännittynyt. Aika jännä opetella taas tuntemaan oma kroppansa luomuna.
 
Hansuh
Otin viimeisen renkaan pois vähän ennen joulua... Kuukautiset tuli tietysti normaalisti, koska eihän ne tienyt että en meinaa uutta enää laittaa ;D Uusia ei ole vielä kuulunut ja kierto nyt 36 päivää.. Mullekkaan ei ole ainakaan vielä mitään "kunnon" finnejä tullut, muutamia näppylöitä välillä, toivottavasti ei tuukkaan.. Mulla on ollu kans nännit tosi arkoina ja vatsa kans vähän outo ja välillä jopa vähän pahaolo.. Sais kyllä pikkuhiljaa tulla kuukautiset, niin ei tarvis tälleen ootella niitä... :) Mutta siis ainakin toistaiseksi kaikki täällä sunnalla hyvin! :)
 
Hansuh
Alkuperäinen kirjoittaja -Neiti:
No nyt kuitenkin päätin lopettaa Nuvaringin käytön ja olen ollut ilman sitä kolmisen viikkoa. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli pientä vuotoa ja nyt viimeinen viikko ollut alavatsa hellänä. Mietin vaan, että ai kai se voi jotain tulehdusta aiheuttaa, varsinkin kun kohtu ei selvästikään ole kunnolla tyhjentynyt viimeisen puolen vuoden aikana. Varasin jo lääkäriinkin ajan, jotta saan selvyyden asiaan. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
-Neiti kävitkö muuten lääkärillä ja mitä lääkäri sanoi?
 
nuva-tyttö
Täällä on jo toiset kuukautiset renkaan lopettamisen jälkeen. Saa nähdä onko ne tulevaisuudessakin yhtä säännölliset, kuin ennen hormonaalista ehkäisyä. Ainakin tämä väli oli päivää vaille 4 vko. Jos näin jatkuu, niin on todella mahtavaa.
Muutamia näppyjä on ilmaatunut yläselkään ja jopa kaulaan, mutta ei niin paljoa kuin olin pelänyt. Nännit oli todella kipeät joitain viikkoja (oli pakko pitää topattuja liivejä, kun pienikin hipaisu sattui todella paljon), mutta onneksi eivät vaivaa enää.
 
Hansuh
nuva-tyttö: Piditkö yleensä taukoviikon jokaisen nuvan jälkeen vai piditkö kaksi nuvaa ja sitten taukoviikko?
Minä pidin välillä jokaisen jälkeen ja välillä pidin kaksi nuvaa putkeen ja sitten vasta tauko, joten varmaan siitä johtuu, että mulla on nyt kierto aikas sekasin...
 
nuva-tyttö
Aluksi pidin aina sen kolme viikkoa rengasta ja sitten viikon tauon. Muutamia kertoja pidin (lomamatkan takian) kaksi rengasta putkeen (eli 3+3 rengasviikkoa ja yksi taukoviikko). Viime vuoden ajan pidin rengasta aina sen sallitun maksimin, eli 4 viikkoa ja sitten viikon tauon.
 
Hansuh
heh, mä luulin aina, että se kolme viikkoo on maksimi aina per rengas, että sen jälkeen teho heikkenee :D aina oppii näköjään uutta :D olis siis voinu ehkä kuunnella paremmin "ohjeita"
 
nuva-tyttö
Mulle gyne sanoi tuon neljän viikon rajan ja sama oli muistaakseni myös renkaiden pakkauksessa olevassa käyttöohjeessa. Ihan vaan mukavuudenhaluani sitä venytin pidemäksi. Luulen, että aika harva nainen nauttii kuukautisistaan, kuten en minäkään. Mitä harvemmin tarvitsee säätää siteiden kanssa ja kärsiä kuukautiskipuja sen parempi, ajattelin:)
 
nuva-tyttö
Moi Hansuhh. Viime kuussa mun oli kierto 2 päivää pidempi kuin edellisessä, nyt oli taas tasan neljä viikkoa. Aika hyvin tuntuu pysyneen säännöllisenä. Muuten on ihan kiva olotila, mitä nyt finniä pukkaa edelleen selkään, rintaan, kasvoihin ja kaulalle. Kivaa olla 30+ tenix, hih.

Oletko varmistanut, että et ole raskaana?
Mulla meni kierto tuolla lailla sekaisin, kun kokeilin minipilereitä (87 vuodotonta päivää putkeen koetti hermoja). Pelkäsin, että sama tapahtuu uudestaan, kun nakkaan hormonit kokonaan ja lopulilisesti nurkkaan. Onneksi niin ei käynyt.

Kipaise lääkärille (mieluiten gynelle), jos tuo ei ala tuosta tasoittumaan. Ne tietää nämä asiat paremmmin kuin me maallikot.
 
kukkia
Minä lopetin nuvaringin käytön viime vuoden elokuussa 2 vuoden (vai oliko se nyt kolmen) käytön jälkeen.
4-5kk meni ihan rauhassa, mutta sitten rupes ilmestymään finnejä kaulaan, hartioille ja rintakehään. Minulla ei ole koskaan varsinaisesti ollu mitään finnejä joten reaktio oli shokki minulle. 4 kuukautta olen taistellut finnien kanssa, nyt tosin on iho rauhoittunut. Hihatonta toppia en ole käyttänyt sitten viimesyksyn kun iho on niin paha. Nyt on hartioissa arpia jotka toivon mukaan hälvenevät pikkuhiljaa. Uskon kyllä, että kesään mennessä on iho taas normi kunnossa.

Halut ovat nousseet pikkuhiljaa normaalimmalle tasolle (sekin tosin kesti puolisen vuotta)....tosin kondomin käyttö on rasittavaa ja "vähentää" haluja....en tiedä pitäiskö kokeilla taas nuvaringiä, mutta en jaksais käydä läpi samaa rumbaa uudestaan.
 
Hansuhh
Heippa Nuva-tyttö :) Joo tein raskaustestinkin kun meni 50 päivää rikki, mutta negaa näytti, joten kierto muuten vaan nuvan lopettamisen jälkeen sekasin. Ajattelin ehkäpä ens viiikoks varailla gynee jossei nyt muutaman päivän sisällä ala kuukautisia kuulua :) tai ehkä vois varailla joka tapauksessa, koska tuskin se seuraavakaan kierto sen säännöllisempi olis..
Finnejä on tullu välillä vaihtelevasti kasvoihin, mutta ei onneks mitään armeijallista (ainakaan vielä). =)
 
lopettaja.
Kuinka NuvaRing lopetetaan, kun sen jälkeen ei vaihdeta muuhun hormonaaliseen ehkäisyyn eikä haluta tulla raskaaksi? Siis voiko sen ehkäisytehoon luottaa siihen päivään asti kun viimeisen renkaan ottaa pois? Ja heti kun renkaan on poistanut, pitää alkaa käyttää esim. kumia? Vai missä vaiheessa kumiin on siirryttävä? En löytänyt Nuvaringin tuoteselosteesta mitään ohjetta lopettamiselle.
 
lopettanut!
Siirry heti kondomien käyttöön renkaan poistoon jälkeen. Sun pitäis varmaan jutella gynegologille seuraavasta hormoonaalisesta ehkäisystä sillä NuvaRingin vaikutus loppuu kolmen tunnin jälkeen siitä ku se on poistunu kehosta. Ja tietty voit luottaa sen tehokkuuteen siihen asti kun otat sen pois kolmen viikon sisässä. Itse lopetin käytön muutaman kuukauden jälkeen ja otin renkaan pois normaaliin tapaan kolmen viikon jälkeen ja en vain laittanut uutta tilalle kuukautisien jälkeen. Käytin heti renkaan lopettamisen jälkeen kondomia sillä renkaan ehkäisyteho loppui silloin kun otin sen pois. Hope this helps!
 
lopettaja.
kiitos tiedosta! Tota mä vaan vähän mietin, että jos teho loppuu 3 tuntia renkaan poistamisen jälkeen ja siittiöt voi elää naisen elimistössä useampia vuorokausia, joten voinko luottaa ehkäisytehoon ihan sinne viimeiseen päivään asti, kun rengas on paikallaan? Voinko siis luottavaisin mielin harrastaa kumitonta seksiä vielä sinä päivänä, jona otan viimeisen renkaan pois? Vai olisiko silloin parempi jo käyttää kumia? Poikakaveri tulee reissusta juuri edellisenä päivänä ennen kuin otan renkaan pois ja olisi kiva vielä päästä puuhailemaan ilman kumia "viimeisen kerran" :)
 
nuva-tyttö
Vieläkin hormonifinniä pukkaa, selvästi kierron tahtiin (välillä enemmän välillä vähemmän). Hiuksetkin saattaa rasvottua ihan muutamas tunnissa aivan kamalan näköisiksi. Mielenkiintoista opetella tuntemaan nää jutut 13 hormoonivuoden jälkeen. Kaverina on taas kaikki vähemmän kivat menkkakivut ja turvotukset, joista ei joutunut kärsimään läheskään tässä määrin pillereiden/renkaan aikana.
 
Hansuhh
Täällä menossa kp 73 :/ Gyneltä sain terolutit ja söin niitä kymmenen päivää, eilen otin viimeisen, joten nyt sit vaan odotellaan joskus ne menkat vaikka alkais pikku hiljaa.
 

Yhteistyössä