Sikiöseulonnoista..

Kuinka moni teistä on osallistunut raskaudenaikaisiin sikiöseulontoihin? Niskaturvotusseurantaan, seerumiseulontoihin, istukka tai lapsivesitutkimuksiin? Millaisia kokemuksia näistä jäi? Ja jos ette ole osallistuneet, niin miksi ette?

 

Ensimmäisessä raskaudessa osallistuin vain rakenneultraan, sillä en olisi tahtonut aborttia vaikka lapsella olisi ollut downin syndrooma. Katsoin että np-ultran tulos voisi turhaan varjostaa sitten loppuraskauttani, kun en punktioonkaan olisi halunnut.

Tässä toisessa otan kaikki mitä mahdollista (pl. punktion, ellei riski katsota kohonneeksi) eli kävin yksityisellä (täällä kunta ei tarjoa np-ultraa) niskapoimu-ultrassa+ alkuraskauden verikokeessa.

 

Me käytiin np-ultrassa, joka on ainut ultra minkä kunta tarjoaa ja rakenneultrassa yksityisellä joka siis itse kustannettiin.

Lahdessa ei saa lapsivesipunktiota tai istukkatutkimusta jollei ole riski-iässä tai synnyttänyt aiemmin kehitysvammaista lasta. yksityiset eivät käsittääkseni näitä teekään?

Enkä olisi mennyt sen tarkempiin seulontoihin jollei jotain poikkeavaa olisi löytynyt.

 

Kävin alkurask. ultrassa rv10, siinä ei tehty mitään np-mittausta, enkä olisi sitä antanutkaan tehdä. Lisäksi kävin yksityisesti rakenneultrassa sen vuoksi, että nähdään onko vauvalla jotain vikaa joka esim. vaikuttaisi synnytystapaan.

En osallistunut mihinkään seerumiseulontoihin, en olisi suostunut lapsivesi/istukkanäytteeseen niihin liittyvän kohonneen km-riskin takia, enkä todellakaan pystyisi aborttiin. En halunnut siis mitään ""on mahdollista että on"" tietoa varjostamaan ihanaa odotusta. Minulle on tervetullut se lapsi joka on tulossa, niin pitkä oli yritysaikakin.

 

Kyllä lapsivesipunktioita tehdään yksityisestikin, hinta lähemmäs 1000 e.

 

Näköjään siis on muitakin samoja mietteitä kuin minulla.

Meillä np-ultra tarjotaan, en mennyt. Syy on kuten parilla edellä, en tekisi kuitenkaan aborttia, joten tämän tyyppinen tieto ei ole kohdallani mitenkään relevanttia.

Rakenneultraan menen. En ole ajatellutkaan sen slvittävän vauvasta plajonkaan, mutta ilmeisesti selvittää. Hyvä niin. Nimenomaan tuon synnytyksen kannalta. Lähinnä menen rakenne ultraan, koska mielelläni ultrassa kävisin edes kerran. Varhaisraskauden ultria sun muita en ole käynyt.

 

kävin varhaisultrassa yksityisellä, sitten kunnallisessa np-ultrassa ja ollaan menossa rakenneultraankin. Kaikki nämä lähinnä siitä syystä kun haluan nähdä pikkuisen ja tietää, että kaikki on hyvin. En oikein osaa pelätä mitään.. jotenkin olen ajatellut, että ei se tilannetta muuta mihinkään, onko ultran tuloksia pelännyt etukäteen vai ei. Sitten pitää vain mukautua tuloksiin jos jotain hälyyttävää ilmenee.

Jotenkin on elämä heitellyt tähänkin asti sen verran, jotta en enää jaksa stressata ennalta mitään.

 

Menee hiukan sivuraiteelle, mutta asiaa kuitenkin sivuten... Omaan korvaani kalskahtaa nämä odottavien äitien ehdottomat sanomiset, että ""en osallistu seulontaan, koska aborttia en mitenkään voisi tehdä"". Jokaisen oma asia on tietenkin se, osallistuuko seulontoihin vai ei, mutta tuo raskaudenkeskeytys kun ei ole aivan näin mustavalkoinen.

Downin syndrooma on seulonnoissa vain jäävuoren huippu. Niissä löydetään paljon, paljon vakavempia elimellisiä kromosomi- ym. muista virheistä johtuvia rakennepoikkeamia, jotka väistämättä johtavat sikiön / vastasyntyneen kuolemaan. (Itse olen oppinut tietämään niistä vähän liikaakin, vaihtoehtoja on lukemattomia!) Siksi ihmettelen hiukan sitä, että ihmiset haluavat ikään kuin pistää päänsä puskaan näiden asioiden edessä. Istukka- ja lapsivesipunktiota ei tietenkään kannata heppoisin perustein tehdä, mutta käsittääkseni niihin ohjataan / niitä suositellaan yleensä vasta, kun uä antaa viitteitä jostakin selkeästi vakavammasta. Näin ainakin meillä.

Itse jäin rakenneultrassa (rv21) kiinni hyvin vakavista rakennepoikkeavuuksista, rakkaalla lapsellani ei ollut mitään mahdollisuuksia selvitä tässä maailmassa. Siksi jouduin hänestä luopumaan. Mutta olen lääketieteelle kiitollinen siitä, että tämäkin voitiin todeta edes tuossa vaiheessa eikä vasta synnytyssalissa. Tuska on aivan riittävä näinkin. Millainen se olisikaan, jos raskaus olisi ollut täysiaikainen?

Abortti ja ko. raskaudenkeskeytys ovat sitä paitsi mielestäni hyvin eri asioita. Minulle ei ainakaan kukaan terveydenhuollon ihmisistä ole koko aikana sanonut, että olen tehnyt abortin eikä sitä myöskään papereissani lue, vaan siellä puhutaan raskauden keskeyttämisestä.

Pointtina vain, että ei noissa seulonnoissa todellakaan ole kysymys itsekkäästä rodunjalostamisesta – eikä tilanteessa, jossa jotain on todella pahasti pielessä todellakaan kysytä, mitä on voinut kuvitella tekevänsä. Tuollaisiin päätöksiin ja tilanteisiin ei uskoakseni voi oikein ennalta varautua, eikä ehkä pidäkään, useimmat raskaudethan onneksi menevät ongelmitta.

Joskus rakkauden keskeyttäminenkin on teko rakkaudesta – uskokaa tai älkää. Näin sanoi minulle myös pappi, jonka kanssa suurimman hädän keskellä sairaalassa puhuin. En minäkään ikinä koskaan kuvitellut joutuvani keskeyttämään hartaasti odotettua raskauttani sen edettyä yli puolenvälin. En todellakaan. Enkä tällaista tuskaa toivo kenellekään.

Taisin jo hukata punaisen langankin, mutta... Itse suosittelisin np- ja rakenneultraa ja jos aihetta on, myös niitä lisätutkimuksia. Vaikka raskaus jatkuisikin, on hyvä, että sikiön sydänvika tai muu poikkeavuus on tiedossa ennen syntymää – niin jatkohoidon kuin oman henkisen selviämisen kannalta. Anteeksi, tuli kovin pitkästi. Onnellista odotusta!

 

En tiedä miten paljo näissä asioissa on menty eteenpäin, että voi olla nyt ihan väärä veto ja kannanotto, jollei tälläistä voi enää tapahtua.
Suvussa seikkailee reipas nuori nainen, kohta kahden kymmenen ikäinen, jonka kohdalla äidillä on ollut mahdollisuus keskeyttää raskaus seulontojen tulosten perusteella. Kauhulla ajattelen häntä nyt katsoessani, että miten kummassa niin toivotun lapsen kohdalla olisi raskauden keskeytys ollut perusteltua. Häntä ei nyt olisi. Ja hän on täysin terve.

Omalla kohdallani tämä ei ole syy seulontojen väliin jättämiselle, vaan ihan niin kuin sanoin, tieto lapsen kehityshäiriöistä ei ole minulle relevanttia. Tämä on tällä hetkellä minun ja mieheni yhteinen päätös ja kanta. Luotan siihen, että jos lapsi on terve syntyäkseen, se syntyy ja jos ei siitä ole sitten elämään, se kuolee. Menetys on melkoinen joka tapauksessa. Tehtäväni ei kuitenkaan ole asiasta päättää. Minun kohdallani sen tekee luonto.

Ja onneksi meillä jokaisella on mahdollisuus ihan itse tehdä tämä päätös.

Ehkä minua vähän on helpottanut se, etten usko ollenkaan, että masussa olisi jotain vialla, enkä murehdi sitä yhtään ennalta. Jos jotian on se tulee sitten silloin järkytyksenä ja sen aika on sitten.

 

Juuri tällaisten tapausten vuoksi, on todella ikävää, että harva kunta tarjoaa rakenneultran jossa pystytään selvittämään juuri näitä rakenteellisia poikkeavuuksia jotka voivat todellakin vaikuttaa siihen, onko sikiöllä mitään mahdollisuuksia jäädä eloon syntymän jälkeen.
Ja toisaalta, juuri esim. sydän- tai suolistovian selvittäminen ENNEN synntystä antaa lapselle paremmat mahdollisuudet saada tarvitsemaansa hoitoa heti synnytyksen tapahduttua.

Nekku, otan osaa suruusi. Hyvä että olet keskustellut asiasta alan ihmisten kanssa. Toivottavasti pääset yli menetyksestäsi, koskaanhan se ei uhondu mutta aika kultaa kyllä muistot.

 

Niin.. elämä ei ole niin mustavalkoista. Nykyään tällaiset epäilykset todellakin tutkitaan tarkkaan, eikä hätiköityjä päätöksiä todellakaan tehdä.
Lääketiede on kehittynyt 20: ssä vuodessa SUUNNATTOMAN PALJON.

Mutta ajattele, että nykyäänkin ihmiset, mielestäni tavallaan itsekkäänä, haluavat synnyttää lapsen ilman aivoja. Näitä siis oikeasti tapahtuu.
Ei käydä ainoasskaan ultrassa ja lapsi syntyy ilman aivoja. KUinka moni antaisi esim. tällaisen vamman omaavan raskauden edetä loppuun asti. Antaisitko sinä Thelma?

 

En käynyt np-ultrassa, sillä se meni tavallaan ""ohi"". Raskauden kesto on ollut vaikeasti määriteltävissä pitkän kierron takia ja kun menin ultraan (jonka oletin olevan np-ultra), niin niskaturvotusta ei enää voitu mitata, koska olin rv14+4. Olisin voinut mennä siihen verikokeeseen, jossa katsotaan samat asiat, mutta päätimme mieheni kanssa ettei siihen ole tarvetta. Meille saa tämä vauva tulla sellaisena kuin se on.

Tuossa verikokeessakin olisi selvinnyt vain mahdollinen riski, joka olisi mahdollisesti johtanut lapsivesi yms. tutkimuksiin, jotka (harvoissa tapauksissa) voivat aiheuttaa keskenmenon. Olisi ollut kamalaa menettää täysin terve lapsi!

Rakenneultrassa kävin, sillä se on ainoa kunnan tarjoama ultra. Kaikki oli normaalia, mutta lääkäri sanoi että ei rakenneultrassakaan näy kuin pieni osa poikkeavuuksista. Hän sanoi, että Suomesta on melkein kadonnut se syndrooma, joka aiheuttaa kirjaimellisesti aivottomia lapsia. Eli se on erittäin harvinaista!!!

Ikinä ei voi kontrolloida kaikkea. Vaikka saisikin terveen lapsen, voi lapsi myöhemmin joutua onnettomuuteen ja vammautua. Mitä vaan voi tapahtua ja niitä asioita on ihan turha murehtia kun niihin ei voi itse juurikaan vaikuttaa. Muuten saisi kokoajan olla murehtimassa.

 

Olen Nekun kanssa samaa mieltä monesta hänen kirjoittamastaan. Lisäksi itselleni olisi tärkeää tietää missä mennään jotta osaisin valmistautua tulevaan henkisesti ja muutenkin. Mahdollisesti myös valmistaa läheisiäni. Seurasin erittäin läheltä kaverini tytärtä, joka syntyi ""terveen papereilla"", ja jolla todettiin vasta vuorokauden päästä vakavin mahdollinen sydänvika. Tarkoitan tällä sitä, mikä henkinen isku se on kun ensin luulee että kaikki on hyvin ja sitten selviää että ensimmäinen suuri leikkaus on suoritettava viikon sisällä syntymästä, eikä ole varmuutta selviytyykö lapsi siitä. Esim sydämen toiminta sekä rakenne pystytään selvittämään rakenneultrassa.

Nämä ovat vaikeita asioita, mutta mielestä seulonnat eivät ole tehty hankaloittamaan kenenkään elämää vaan päinvastoin. Itse olen ainakin niin utelias että käytän kaikki mahdollisuudet hyväkseni nähdä pienokaiseni.

 

Olen onneksi siitä onnellisessa asemassa, etten osaa kuvitellakaan, kuinka vaikeita vammoja voi syntyessä lapsilla olla. Ei tämä ole tarpeenkaan.

Olen lähinnä tietoinen siitä, että lapsi voi syntyä kehitysvammaisena ja tietoinen myös siitä, että monet kehitysvammaiset elävät onnellisena, sen aikaa mikä heille on suotu. En minä voi päättää ettei joku erilaisena syntyvä lapsi saisi syntyä ollenkaan. Ja vaikea tässä tietenkään on suoraan vastata kysymykseen aivottomasta lapsesta tilanteet on tilanteita, kun ne eteen tulee. Enkä ole mitenkään vannoutuneesti juuri tätä lasta saamassa. Tämä raskaus on ollut yllätys jo alun alkaenkin ja avoimin mielin mennään katsellen, mitä eteen laitetaan. Sellaisinahan ne asiat tulee kuitenkin ottaa, kun eteen tulee.

Sen verran kuitenkin nyt korjaan, että rakenne ultraanhan olen menossa. Niin utelias kuitenkin olen, että edes kerran haluan vauvan kunnolla nähdä. Siksikin on helppo asiasta näin jutella, kun ""epävirallisessa-miehen-säälimis-ultrassa"" lääkäri löysi sopivasti aivot, kädet, jalat ja nätisti kaartuvan selkärangan. Jotakin on kuitenkin menossa sinnepäin kohdilleen.

Uskon kuitenkin, että myös lääketiede voi mennä liiallisuuksiin, sekä lasten henkiin jättämisessä, että raskauksien keskeyttämisissä. Eettisesti ajateltuna lääketieteen kehitys ei suinkaan ole ongelmatonta. Mutta ei siitä sen enempää. Lapsia tulee reippaasti maailman ilman ultraääniä ja jopa niistä huolimatta.

Ja huh huh kun tulee täältä pitkää tekstiä. Eihän teidän ole pakko tätä kaikkea lukea...

 

Mun mielestä noi ultrat on tosi hyvä olla olemassa. Nekku kirjoittikin hyvin asiasta ja syistä.
Mua lohduttaa se, että np ultrassa sikiöllä ei ollut normaalista poikkeavaa turvotusta. ja hän näytti muutenkin ok. Ja myöhemmin rakenneultrassa pikkuisella oli kaikki kasvanut. Aivolohkot olivat normaalisti kasvamassa. Kädet ja jalat ok. Kasvu ok. Reisiluukin mitattiin. Sydän pumppasi hienosti ja sisäelimiäkin sikiön vatsasta näkyi.
Oli tärkeä saada tietää, että siellä vatsassa asuu terveen oloinen vilkaasti liikkuva sikiö, jolla näyttäisi olevan kaikki kohdallaan.
Se olisikin sitten eri juttu jos vaikka niskaturvotusta olisi ollut. Sekin olisi hyvä tieto saada, koska silloin voi alkaa valmistautua mahdollisen esim.down lapsen syntymään.
Esikoisella sanottiin olevan niskaturvotusta ja minä kävin läpi kaikenlaisia asioita päässäni. Olin valmis ottamaan lapsen vastaan, oli niin tai näin. Lapsi syntyi aivan terveenä ja on nyt vilkas terve, kohta 5 vuotias tyttö.
Kaikki vaivat eivät varmasti niistä ultraäänistä näy, mutta suurin osa näkyy ja pahimmat, kuten sydänvika, aivojen kehitysongelmat ja muut näkyvät. Että se on tosi hyvä juttu, että nahdään niitä asioita ja lääketiede voi sitten puuttua niihin kykyjensä mukaan.

 

Meidän kaupunki ei tarjoa np-ultraa eikä rakenneultraa. Vapaaehtoisena taasen on np-ultraa vastaava verikoe. Mietittiin siihen menoa tosi pitkään ja hartaasti ja päätettiin, että verikoe tehdään. Ajattelin etukäteen, että jos kohonnut down-riski todetaan, en halua jatkotutkimuksiin yksinkertaisesti siitä syystä, että pelkäisin isoa neulaa ja keskenmenoriskiä liikaa Down ei olisi ollut syy aborttiin. Jossain vaiheessa ajateltiinkin, että kannattaako sitä edes tehdä, mutta päädyimme verikokeeseen siksi, että siellä ehkä selviäisi jokin vakavampikin kromosomihäiriö. Äitini oli ennen minun syntymääni raskaana, mutta raskaus keskeytettiin jo alkuvaiheessa, kun todettiin, ettei lapsi tule koskaan kehittymään ""kokonaiseksi"" eikä ehkä syntymään hengissä. Tämä läheinen esimerkkitapaus sai tekemään lopullisen päätöksen verikokeeseen menemisestä.
Verikokeen tulokset olivat normaalit, mutta täysin varmathan ne ei ole. Rakenneultrassa kävin yksityisellä ja siellä kaikki näytti olevan normaalia.

 

Osallistun kaikkiin mahdollisiin sikiöseulontoihin, jotka eivät lisää keskenmenon riskiä. Seulontoihin osallistun, koska jos jotain outoa löytyy, on aikaa sopeutua tilanteeseen jo ennen vauvan syntymää.

 

Np-seulonta antaa paljon myös vääriä hälytyksiä. Mikäli tulee kohonnut np-lukema, tarjotaan lisätutkimuksia. Ainoa vaihtoehto on lapsivesipunktio, koska raskausviikkoja on jo sen verran että istukkatutkimusta ei voi enää tehdä. Punktio antaa kromosomeista 100% varman tiedon, muttei pois sulje elimellisiä vikoja.

Itse kävin istukkatutkimuksessa ja kaikki oli hyvin. Tämä siksi, että suvussamme on vakavaa kromosomihäiriötä ja häiriön omaavalla lapsella ei ole mahdollisuuksia selvitä elossa syntymästä kuin ehkä vuoden.

Paljon on kromosomivikoja jotka ovat balansoituja ja kantajalla ei ole siitä mitään tietoa. Ja jos sattuu että molemmat vanhemmat ovat balansoituja eli kromosomihäiriö on tasapainossa, on erittäin todennäköistä että lapsi ei synny terveenä.

Meni jo vähän yli, mutta kuitenkin. Itse olen kauhuissani, kun kaveri kertoi ettei mene mihinkään tutkimuksiin. En voisi kohdata sitä tuskaa ja surua jonka mahdollinen lapsen menetys toisi tullessaan.

 

Eipä tätä keskustelua kannattaisi jatkaa, koska jokaisella toki on oma näkemyksensä ja täysi oikeus siihen, mutta Thelma, tarkennan silti vielä omaa pointtiani:

Olet aivan oikeassa, valinnan tekee luonto – aina. Minun tapauksessani luonto oli päättänyt, että hedelmöityksessä tapahtui virhe, joka vei lapseltani elämän edellytykset. Siis niin, että hän ei kertakaikkiaan olisi voinut täällä elää.

Ja totta, on paljon kehitysvammaisia, jotka elävät onnellisena. Mutta yhtä totta on se, että he ovat vain pieni murto-osa kehitysvammaisista. Kaduilla meitä vastaan eivät tule ne, joiden elämästä koneet huolehtivat, jotka käytännössä ovat vihanneksia vailla tietoisuutta tästä maailmasta. Itse en haluaisi sellaista kärsimystä tuottaa kenellekään – en lapselle enkä aikuiselle. (Eli kyllä, olen kanssasi samaa mieltä myös siitä, että lääketiede menee liiallisuuksiin tässä suunnassa.)

Mutta ilmeisesti hyväksyt myös tilanteen, jossa lapsesi elämä olisi voitu seulontojen ja sikiödiagnostiikan avulla pelastaa, mutta ilman niitä hän menehtyisi? Niinhän olisi silloin tarkoitettu. Suhtaudutko yhtä fatalistisesti myös mm. mammografia- ja kohdunkaulansyöpäseulontoihin?

Ja ihan mielenkiinnosta, mitä muuten tarkoitat ""epävirallisella miehen säälimisultralla”?

Ehkäpä (minun korviini) mustavalkoinen ajattelusi juontaa siitä, että et onneksesi tosiaan tiedä, millaisia kehityshäiriöitä luonto järjestääkään (sisäelimet kehon ulkopuolella jne.). Mutta eipä tuo tieto sinun tapauksessasi relevanttia olisikaan. Tieto ja kokemus ovat omassa tapauksessani lisänneet tuskaa ja mieluummin olisin edelleen entinen sinisilmäinen itseni tässä asiassa, sen myönnän.

Nauttikaan kaikki odotuksestanne (seulontojen kanssa ja ilman) ja toivottavasti aikanaan terveistä lapsosistanne! Ehkä minäkin vielä joskus. Minulle terve lapsi on maailman suurin ihme.

 

Eiköhän näissäkin keskusteluissa tarkoiteta seulonnoissa enimmäkseen niskapoimu-ultraa tai alkuraskauden veriseulaa, mitkä ovat tarkoitettu Downin syndrooman seulomiseen. Useimmat (minä ainakin) osallistuvat ns. rakenneultraan, jossa voidaan sulkea pois useimmat vakavat kehityshäiriöt, kuten jo mainittu aivottomuus jne.

Ensimmäisessä raskaudessani Downin syndroomalla ei olisi ollut minulle merkitystä, en olisi halunnut osallistua jatkotutkimuksen mikä olisi sisältänyt suuremman keskenmenoriskin kuin vammaisuuden riskin minun ikäiselläni odottajalla. En kokenut sitä millään tapaa järkeväksi, vaarantaa raskautta keskenmenoriskillä koska halusin saada juuri tämän vauvan. Siis niskapoimu-ultra on seulonta, mikä tähtää hyvin selkeästi juuri downin seulontaan, ja tämä ei ole vain minun mielipiteeni vaan myös seulontoja tekevien lääkäreiden, siksi en kokenut saavani siitä mitään irti. Harvoin niskapoimu-ultrassa löydetään muita vakavia vikoja, ainakaan sellaisia mitä ei nähtäisi enää rakenneultrassa.

Toivoisin, että myös minun näkemystäni tästä asiasta kunnioitettaisiin, eikä minua leimattaisi itsekkääksi tästä syystä. Katsoin että downin syndrooma ei ole sellainen sairaus, mikä aiheuttaisi tarvittavia toimenpiteitä heti synnytyksen jälkeen (downeilla usein tavattu sydänvika ei ole tällainen) joten en katsonut tarpeelliseksi saada sitä tietoa itselleni ennen lapsen syntymää.

 

Itse osallistuin (ikäni puolesta) kaikkiin tarjottuihin seulontoihin, eli np ja veriseulat. Millä termeillä niitä nyt kutsutaankin... Pelkkään niskapoimuun en todennäköisesti olisi lähtenyt sillä meitä huolestutti lähinnä ne vakavammat vammat mitä sikiöllä voisi olla.

useinhan näissä keskusteluissa tyrmätään seuloihin osallistuvat sillä, ettei ""haluta down-lasta"", kysehän on paljon muustakin. Eli Nekun kanssa pitkälti samoilla linjoilla! Jos olisimme olleet saamassa vakavasti sairasta lasta, olisimme halunneet tietää sen etukäteen jos mahdollista. Seulahan ei edelleenkään takaa terveyttä, joten mahdollisuudet siihen on vielä olemassa. Pohdimme nimenomaan sitä, kannattaako raskautta jatkaa pidemmälle jos todetaan jotain sellaista että sikiö kuolee kohtuun joka tapauksessa tai joutuu elämään koko elämänsä laitteeseen kytkettynä. Kesksytysasioita emme onneksi joutuneet pohtimaan. Kamalan vaikeita asioita. En jaksanut lukea saamaamme materiaalia kovin tarkkaan, ajateltiin että ahdistutaan sitten jos tilanne tulee eteen.

Minustakin nämä ovat jokaisen omia valintoja. Erityisesti en pidä kommenteista joita jotkut vuosikymmeniä sitten synnyttäneet sanovat että ""kaikki tuollainen on turhaa"".

 

Nekku, harva voi sanoa aidosti ja rehellisesti tietävänsä miltä lapsen menettäminen ""myöhäisillä viikoilla"" tuntuu. Minä tiedän, ja otan osaa suruusi virtuaalihalauksen kera.
Itselleni tehtiin raskauden keskeytys viikolla 23+4 rakenneultrassa löytyneen vaikean rakennevian vuoksi. Myöskään meidän tytöllämme ei olisi ollut elämisen edellytyksiä synnyttyään. Raskauden keskeytys oli elämäni kauhein kokemus, mutta silti olen ikuisesti kiitollinen hoitajalle joka rakennevian huomasi. Niin moni jää huomaamatta kiireen, huonojen laitteiden tai ammattitaidottomuuden vuoksi. Tämän kokemuksen jälkeen en todellakaan ylenkatso seulontoja.

 

Vanilja, kiitos! Sanoit asian juuri niin kuin sen olen koko ajan tarkoittanut, kiitos siitä. Saman kokeneena ajattelemme asiasta varmasti hyvin samoin. Elämäni raskaimmasta kokemuksesta huolimatta minäkin olen kiitollinen osaavalle terveydenhuoltohenkilöstölle ja lääketieteelle.

Osanotto myös sinun menetykseesi. Suru ei koskaan katoa, mutta uskon, että se muuttaa muotoaan. Oletko nyt uudelleen raskaana - eli olisiko sinulla kertoa kannustava esimerkki? Niitä tarvitaan.

 

Itse osallistuin ikäni puolesta istukkanäytetutkimukseen. Jännitti aivan valtavasti, myös keskenmenoriski. Mutta ehkä sitten itse olin tässä kohtaa fatalistinen, kun ajattelin, että jos raskaus menee tutkimuksesta kesken, niin sitten on tarkoitus mennä. Onneksi tutkimus meni hyvin, ja tulevalla vauvalla normaalit kromosomit. Jos jotain olisi selvinnyt, en tiedä millaiseen ratkaisuun olisin päätynyt.

Tässä asiassa varmasti tärkeää on kuitenkin kunnioittaa jokaisen henkilökohtaista päätöstä. Kuka meistä loppujen lopuksi voi sano mikä on oikein tai mikä ei....Myötätuntoisia ajatuksia teille, jotka olette joutuneet kohtamaan surua. Te olette varmasti tehneet juuri teille oikean ratkaisun. Samoin kuin sitten myös te, ketkä olette omalla kohdallanne päätyneet toisenlaiseen ratkaisuun.

Hyvää vointia kaikille!

 

Eka raskaudessa kävin kaikki mahdolliset ultrat mitkä tarjottiin. Asuimme Tampereella ja siellä ultrissa käytiin pitkin raskautta (ainakin silloin -95). Tuolloin olin niin vihreä etten tajunnut osan olevan seulontaultria....no, onneksi meillä kaikki oli kunnossa.

Veriseulasta sen sijaan kieltäydyin jo silloin, kuten kahdessa seuraavassakin raskaudessa.

Seuraavissa raskauksissa mitään np-ultria ei ole tehty. (täällä ei kuulukkaan kuin alkuraskauden ultra, jossa todetaan raskauden kesto). Rakenne ultraan sen sijaan olen mennyt, ihan sen takia että siinä saattaa käydä ilmi sellaisia asioita, joita voidaan sitten ennakoida synnytyksessäkin.....