tubulaariset rinnat.

Minulla on lievästi tubulaariset, AA/A kokoa olevat rinnat. Olen 32 v. ja "kärsinyt" rinnoista koko aikuisikäni. Silikoneja en halua ottaa, koska ajautus loppuelämän kestävästä leikkauskierteestä (implanttien uusiminen n. 10-15 vuoden välein) ei todellakaan houkuttele. Netissä surffailessa olen löytänyt aiheen "rintojen suurentaminen rasvan avulla" esim. http://www.siluetti.fi/fin/Plastiikkakirurgia/rintojen_suurentaminen_omarasva.shtml ja jota harkitsen nyt vakavasti. Kaipa tolla systeemillä saadaan korjattua myös tubulaarisuutta? Onko kellään kokemusta kyseisestä operaatiosta?

 

Hei kaikki ihanat kanssasisaret!
Helpottavaa kuulla, että en ole tällä planeetalla ainoa joka kärsii rintojen epämuodostumista. Luulin teini-ikäisenä, että olen toiminut jotenkin väärin kun rintani kasvoivat niin omituisiksi; littana rintakehä, riippuvat tissit ja suuret nännit. Ajattelin lähinnä, että olin liian myöhään alkanut käyttämään rintaliivejä tai jotain.. VIime vuonna satuin näkemään Kauneus ja Terveys lehdessä artikkelin jossa puhuttiin tubulaarisista rinnoista, kauhukseni tajusin, että minulla on sellaiset, tubulaariset eli epämuodostuneet rinnat. Pitkään, sana epämuodostunut, soi korvissani. Olen kuitenkin yrittänyt oppia elämään asian kanssa ja yritän hyväksyä itseni tällaisena, mutta se on niin vaikeaa.. Varsinkin kun olen tutustunut maailman ihanimpaan mieheen ja minun on NIIN vaikea näyttää itseäni hänelle. Mietin, miten pääsen asian ylitse. Pitääkö hakeutua jo terapiaan? (;
Ihana lukea nuita kirjoituksia joita tänne on kirjoitettu. MIe haluan uskoa, että jonain päivänä olen asian kanssa sinut ja toivon, että tämä asia lopen vahvistaa jokaista sen kokenutta, eikä tee meistä heikkoja!!

 

Täällä yksi onneton liittyy joukkoon Toinen rinta kun on vielä toista suurempi niin siitähän se riemu ratkeaa Rinnan kokoon varmaan vaikuttaa sekin, että kuulema toinen lapaluuni on väärässä asennossa, jonka valitettavasti vaikuttaa rinnankin malliin lösähtävästi. Tunnen itseni vain niin hehkeäksi Aikaisemmin puutuin aina rintojen erikokoisuuteen, mutta olisivat edes kauniit... itselleni riittäisi vallan hyvin A kuppikoko ja nätit tissit. Näitä lapasia ei oikeasti kehtaa esitellä kenellekään. Itse olen aina ollut sillä kannalla, että on sitä maailmassa pahempiakin asioita ja kyllä asian ylitse pääsee... mutta kun ikää alkaa olla 28.5 vuotta ja peiliinkään ei voi aina vilkaista olo on aika toivoton. En itsekään huolisi tälläisiä rintoja, joten kuinka voin edes olettaa, että joku muu ne hyväksyisi. Plastikkakirurgia on poissuljettu vaihtoehto jo senkin takia, että jalan leikkasarpi kärsi arven liikakasvusta... jos tuo jalassa oleva arpi siirrettäisiin rinnan kohdalle niin siinä menisi sekin hyöty. No joo, perusterveys on kunnossa... pää vain vähän sairaan puoleinen mutta tosiaan... miksi pitää olla niin pirun rumat tissit? Jos minulla olisi kauniit sellaiset en vaatteita edes päälleni pukisi nyt pitää vähintään pitää polvet koukussa saunassa, jos sellaiseen uskaltautuu ja vähintään toista rintaa piilotella ettei niiden koko ja näköero rumentaisi muiden näköaloja.

 

Hei kaikki ihanat kanssasisaret!
Helpottavaa kuulla, että en ole tällä planeetalla ainoa joka kärsii rintojen epämuodostumista. Luulin teini-ikäisenä, että olen toiminut jotenkin väärin kun rintani kasvoivat niin omituisiksi; littana rintakehä, riippuvat tissit ja suuret nännit. Ajattelin lähinnä, että olin liian myöhään alkanut käyttämään rintaliivejä tai jotain.. VIime vuonna satuin näkemään Kauneus ja Terveys lehdessä artikkelin jossa puhuttiin tubulaarisista rinnoista, kauhukseni tajusin, että minulla on sellaiset, tubulaariset eli epämuodostuneet rinnat. Pitkään, sana epämuodostunut, soi korvissani. Olen kuitenkin yrittänyt oppia elämään asian kanssa ja yritän hyväksyä itseni tällaisena, mutta se on niin vaikeaa.. Varsinkin kun olen tutustunut maailman ihanimpaan mieheen ja minun on NIIN vaikea näyttää itseäni hänelle. Mietin, miten pääsen asian ylitse. Pitääkö hakeutua jo terapiaan? (;
Ihana lukea nuita kirjoituksia joita tänne on kirjoitettu. MIe haluan uskoa, että jonain päivänä olen asian kanssa sinut ja toivon, että tämä asia lopen vahvistaa jokaista sen kokenutta, eikä tee meistä heikkoja!!

En olisi ikinä uskonut, että näin monella on sama ongelma kuin minulla. Ja en ole ikinä ajatellutkaan, että tälle vaivalle on oikein nimikin. Olen ajatellut ihan samalla tavalla kuin sinä neilikka09, että en käyttänyt teini-ikäisenä tarpeeksi tukevia liivejä ja siksi näistä tuli tällaiset. Liivien koko on 75c tai 80b, mutta nännit niin suuret, että rinnat näyttävät lämpimässä aivan kauheilta putkiloilta. Epämuodostunut on kyllä ihan oikea sana, vaikka en ole niin koskaan aikaisemmin ajatellutkaan. Uskon, että ongelma ratkeaisi pienentämällä nännipihaa, mutta ei kai se niin yksinkertaista ole.
En voi kuvitellakaan olevani ilman liivejä muuta kuin yksin kotona. En oikeastaan edes halua tutustua kehenkään mieheen, koska en halua näyttää rintojani. Entinen poikaystäväni tykkäsi näistä, mutta en tajua miksi.. Haluaisin korjausleikkaukseen, mutta en tiedä miten saisit rahat kokoon ja en ole varma uskaltaisinko edes mennä, vaikka olisikin rahaa. En saa edes aikaseksi mennä lääkäriin, jotta asiasta voisi kysyä, luulen että lääkäri sanoo vain, että niiden kanssa on opittava elämään. No kai sitä on pakko niiden kanssa elää, mutta häiritsee se silti. Yritän kovasti treenata rintalihaksia, mutta eipä siitä näytä olevan apua.. Nyt vasta olen alkanut miettimään, että mitäs jos näillä ei edes voi imettää, jos joskus saan lapsia. Masentaa tällainen
Leikkauksista olisi kiva kuulla lisää, hintoja ja kokemuksia muutenkin. Ja missä niitä on tehty. Jos vaikka joskus pääsisi sellaiseen ja saisi normaalit rinnat.

 

Hei!

Miten sait tietää, että rinnat on tubulaariset? Sanoiko teille gyne vai mitä?
Omat rintani on aina olleet erilaiset kuin muilla, mut äidilläni ja on ihan samanlaiset; sokeritopan malliset ja nännipiha on iso ja ulkoneva. Toinen rinta on toista isompi. Mutta ei näistä ole koskaan sanottu lääkärissä mitään!

Miten imetys onnistui teillä joilla on lapsia? Minulla ei tullut maitoa kuin pari pisaraa, ja aivan selvästi omissa rinnoissani on vähemmän rauhaskudosta kuin tavallisissa rinnoissa. Mutta ihan jo siksi, että uuden raskauden myötä imetyksessä epäonnistuminen kauhistuttaa jo valmiiksi, haluaisin tietää, onko rintani normaalit. Joten mihin kannattais ottaa yhteyttä, jottei sais vain vähättelevää tuhahtelua, että kaikki on omanlaisiaan?

 

Laita googleen (kuva)hakusana: tuberous breast tai tubular breast. Sieltä löytyy kuvia.

Mä oon ainakin itse jo valmistautunut henkisesti siihen, etten tod.näk. tule näillä lärpäkkeillä imettämään. Koko ajatus imettämisestä on tuntunut mun mielestä aina vieraalle muutenkin. On joillain positiivisia kokemuksia kuitenkin. Englanniksi löytyy parempia vinkkejä yms. kuin suomeksi.

 

Hei!
Mulla on tubulaariset rinnat ja asiasta sain varmistusta aikoinaan jo kun kävin gynekologin juttusilla epässäännöllisten kuukautisteni ym. takia ja tuolloin ikää oli 20 ja risat. Mulla lisäksi monirakkulaiset munasarjat (PCO) ja olen muutenkin kai hieman ns. poikamainen vartaloni suhteen

- tässä vastausta myös sulle (en muista nimimerkkiä) joka kyseli tuosta karvaisuudesta ym. etsipä tietoa netistä PCO ja PCOS tai monirakkulaisista munasarjoista - voipi löytyä tekstiä tuohon akneasiaan, karvaisuuteen, kuukautishäiriöhin ym. (Monirakkulaiset munasarjat voivat olla myös ilman merkittäviä ulkoisia oireitakin ja löytyvät ilmeisesti usein viimeistään ultrassa gynekologilla käydessä)

Mulla on nyt 32-vuotiaana kaksi lasta ja imetys ei onnistunut kuin minimaalisesti osittaisimetyksenä rintakumia käyttämällä vaivaiset 1kk kummankin lapseni kohdalla. Ärsyttikin joskus tuo imetysasia kun kaikkialla tunnuttiin hokevan imetyksen onnistumisen puolesta ja sitä jotenkin pidettiin itsestään selvänä että kun tarpeeksi yrität niin onnistuu kaikilta äideiltä....itse asiassa edes kaikki terveydenhoitajat, kätilöt ym. eivät ehkä osaa antaa neuvoja tästä asiasta kun ei kai ole aina kokemusta näistä ketunnokkatisseistä :/ Rintani ovat nykyisin yhä AA-kokoa ja raskaus tai imetys eivät niissä kyllä vaikuttaneet ulkoisesti juuri lainkaan. Ihmettelinkin jo raskausaikana kun rintani eivät kasvaneet/turvonneet kuin ehkä aavistuksen ja eipä sitä maitoakaan sitten tullut. Mutta lapset ovat kasvaneet hyvin korvikemaidonkin turvin ja terveitä ovat ja olen onnellinen siitä Olen jo hyväksynyt tämän ulkonäköni ja mieheni ei valita (vaikka voihan hänkin ehkä unelmoida niistä isommista tisseistä....tiedä sitä)Ymmärrän hyvin "kanssasisaria" jotka haluavat leikkauttaa rinnat normaalimman näköisiksi. Tsemppiä!

 

HEISSAN!
Kesätauon jälkeen taas täällä.. Asia ei ole sen helpompi edelleenkään, mutta olen sentään uskaltautunut näyttämään itseni miehelleni.. Ja opettelen olemaan välittämättä koko asiasta. Itselläni rintojen epämuodostuma on kyllä aiheuttanut melkoisen kolauksen koko naiselliseen itsetuntoon! enkä koskaan unohda asiaa kun olen saunassa muuten kuin yksin. Eikä kesällä mikään uimapuku tai bikinit näytä miltään...Mutta sitten minulle aina tulee mieleen että miksi minun pitää olla kaunis jos kuitenkin olen hyväksytty ja rakastettu. Ja kun oikeasti on olemassa miehiä jotka rakastavat, oli joku epämuodostuma tai ei. Niin kuin maailman kultaisin minun ihana mieheni jolle olen purkanut mieltäni tästäkin asiasta.
Minä kävin gynekologilla reilu vuosi sitten muun asian takia ja otin samalla puheeksi myös rintani. Gynekologi oli kyllä tosi ihana ja suhtautui hyvin kaikkeen siihen epävarmuuteen mitä minullakin oli teini-iän aikana kertynyt, kun rinnat ei kehittyneetkään niin kuin muilla. Mutta lääkäri ei kannustanut minua leikkaukseen eikä muutenkaan ollut sitä mieltä että rinnoissani mitään vikaa olisi, totesi vain että me kaikki näytetään eriltä.. JA että hän olisi nuorena naisena ollut onnellinen tällaisista rinnoista, koska hänellä ei kuulemma juuri nyppylää kummempaa ollut kehittynyt... JA että asian kanssa oppii elämään!
Itsekin olen välillä miettinyt kaikkia eri mahdollisuuksia miten asiaa voisi jotenkin korjata, mutta loppujen lopuksi tiedän ja tunnen sen, että mie olisin tosi pettynyt jos mie tuntisin itseni hyväksytyksi vasta kauneus/korjausleikkauksen jälkeen. Joillekin se sopii mutta itse haluan oppia hyväksymään itseni tällaisena.
Imetyksestä minulla ei (vielä) ole kokemusta. Olen kuullut että siinä voi olla ongelmia, mutta se ei ole sääntö!

 

Rintani (nännit) ovat kuin Lycky Luken, Daltonin veljesten koiran Rantanplanin kirsu.

 

Satuitteko näkemään eilen telkkarista Liviltä ohjelman 'Kauneusleikkaukseen vai ei'? Siinä oli surullinen 29 vuotias nainen joka oli kärsinyt rinnoistaan koko ikänsä. Meni plastiikkakirurgille joka diagnosoi ne tubulaarisiksi ja sanoi, että laitetaan pisaranmuotoiset silikonit. Lopputulos oli todella hieno, nainen itse oli kutsunut rintojaan 'teltoiksi' ennen leikkausta, nyt ne olivat kauniin malliset c-kupit. Ei tietoakaan ketunnokista. Hintahan taitaa silikoneille olla jo päälle 5000-6000 e jos Suomessa laitattaa. Tallinnasta kantautuvat leikkauskokemukset ei innosta menemään sinne.

 

Näyttäis onneks olevan yleistä tääki! Aina oon miettiny niiden "korjautuvan" iän myötä, mutta kohta neljä vuotta sitäki odoteltu..mut kuka sanoo et rintojen pitäis olla just tietynlaiset..eikö nääki oo ihan "normaalit"?

 

Olen käynyt jo vuoden ajan pahimpina ahdistuksen hetkinä näillä keskustelupalstoilla ja plastiikkakirurgien kotisivuilla hakemassa toivonpilkahduksia ja vertaistukea. Kiitos teille kaikille siitä!!

Nyt tuntuu että on pakko itsekin avautua tänne, kun tuntuu ettei kukaan muu kuin te voi mitenkään ymmärtää miten paljon rintojen epämuodostuminen voi vaikuttaa mielentilaan, persoonaan ja koko itsetuntoon... Ihanaa että täältä löytyy myös tsemppihenkeä! Itse olen kohta kolmekymppinen, enkä vielä ainakaan ole löytänyt itsestäni sitä voimaa, jolla rakastaisin omaa kehoani näistä kammotuksistani huolimatta. Kuvailevimpana sanana voisi ehkä käyttää peniksiä, jotka kasvavat rintojen tilalla. Kateus muita, normaaleja naisia kohtaan käy välillä niin ylivoimaiseksi, että se valtaa kaikki ajatukset. Tänään esimerkiksi lähdin koulusta kesken päivän, kun tuntuu etten jaksa muiden olla muiden keskellä näine ajtuksineni. Ainakaan en yksin kotona voi olla kateellinen kenellekään. Saunat ja uinti, nämä mukavat naistenjutut ovat yhtä taistelua omia ajatuksia vastaan pala kurkussa, silloin harvoin kun niihin tilanteisiin joutuu, kun ei aina kehtaa kieltäytyä. Minulla on ihana mies, joka kehuu rintojani, mutta jokin lukko mielessäni, häpeä ja alemmuudentunto huutaa, kuinka ruma olen!!

En tavallaan haluaisi tilittää teillekään tätä epätoivoa, koska te kaipaisitte myös tukea. Mutta mutta..

Toistaiseksi emme ole saaneet lukea kirjoituksia mistään toteutuneesta kojkausoperaatiosta. Netissä on ristiriitaista tietoa leikkauksen vaativuudesta, kaipa se on tapauskohtaista. Itse opiskelen vielä, joten leikkaus ei ole rahallisesti mahdollinen, mutta heti valmistuttuani aion ottaa lainaa, maksoi mitä maksoi ja korjata asian, jos nyt siihen vaihtoehtoon päädyn. Jokatapauksessa olen ajatellut mielenrauhani takia käydä plastiikkakirurgin konsultaatiossa lähiaikoina. Tuo Livin esimerkki loi uskoa että leikkaus on tämänkin mallisiin rintoihin mahdollinen. Olen nimittäin myös löytänyt tietoa, että tubulaarisiin rintoihin jouduttaisiin tavallisesti tekemään suurempia operaatioita, koska nänniä pitää siirtää ylemmäksi täyttämisen lisäksi.

No, tämä oli tämmöistä tajunnanvirtaa. Jos tästä jotain jatkoa seuraa, kerron toki teillekin asiasta lisää...

Kirjoittakaa muutkin, on niin ihanaa tietää ettei ole yksin!

 

Niin tuttua, edellinen kirjoitus. Minäkin kärsin pco:sta yms. tämän ohella.

Se on aikamoista soutamista ja huopaamista näiden kanssa. Välillä en ajattele koko asiaa ja välillä tunnen itseni epänaiseksi.

Muistan kuinka noin 10-vuotiaana nännit alkoivat pikkuhiljaa kehittyä, kuten muillakin siinä iässä. Sitten se kehitys ei kuitenkaan mennyt enää samaa matkaa muiden kanssa. Odotin ja odotin. 16-vuotiaana katsoin alastonta ylävartaloani peilistä: aikuismaiset kasvot ja rinnat 10-vuotiaan! Se oli kamala hetki.

Odotin vielä ja olin silti toiveikas, jostain olin lukenut, että rinnat kasvaa vielä 2-kymppisellä. Ei vaan mitään. Edes e-pillerit eivät kasvattaneet niitä, kuten joillain.

Sitten lihosin ja rinnatkin aavistuksen turposivat. Mutta suhde kehon muuhun rasvaan on täysin "epänormaali". Nyt, kun tiedän tuon diagnoosin, en enää toivo mitään, koska tiedän, ettei muutosta tule. Asian kanssa on oppinut joten kuten elämään. Tämä on minun kehoni. Ihanaa, kun se on sentään terve (=ei syöpää).

Totta kai minäkin mietin missä määrin tämäkin asia on vaikuttanut persoonaani ja itseluottamukseen. Katson kateellisena ylväitä, itsevarmoja naisia, joilla on suuret rinnat ja arvelen sen kaiken varmuuden johtuvan heillä mm. siitä.

Toisaalta isot rinnat voi olla myös fyysinen ja psyykkinen taakka. Tällä hetkellä en tiedä haluaisinko edes rinnat, vaikka voisin saada. Haluaisin vain pois tämän "ongelman" pääni sisältä. Siellähän se suurimmaksi osaksi on. Pitää oppia elämään tämän kanssa.

 

Tämä keskusteluhan on todella herännyt eloon.

Ymmärrän kyllä, että toiset haluavat leikkauttaa rintansa pyöreämmiksi ja "tavallisemmiksi", varsinkin, jos oma povi koetaan todella pieneksi. Samalla minua kuitenkin huolestuttaa, kuinka voimakkaaksi epämuodostumaksi tubulaarisuus leimataan. Plastiikkakirurgithan jakavat tietenkin varsin auliisti informaatiota kaiken maailman "epänormaaliuksista", jotka voidaan sitten veitsellä korjata.

Olen nuori nainen, ja minulla itselläni on pienet putkilorinnat: rinnat ovat kaukana toisistaan ja nänninpäät hyvin suuret. Povi ei ole kasvanut seiska-kasiluokan jälkeen juurikaan. Eivätkä rinnat ole edes aivan samankokoiset! Pitkään luulin minäkin rintojeni hassun muodon johtuvan siitä, että aloin käyttää liivejä liian myöhään. Jälkeenpäin sitten tajusin, että en kyllä niitä liivejä ehkä edes tarvitsisi kuin urheillessa...

Täällä on ollut tosi murheellisia kirjoituksia siitä, kuinka rankasti tällainen asia voi vaikuttaa itsetuntoon. Etenkin se, ettei pysty näyttämään itseään toiselle, on riipaisevaa. Mies, joka rakastaa naista ja haluaa olla hänen kanssaan, rakastaa kyllä myös hänen rintojaan. Itse asiassa miehet kiinnittävät tubulaarisuuteen varmasti paljon vähemmän huomiota kuin naiset, jos nyt edes huomaavat tuommoista asiaa: tiedän sen omasta kokemuksesta. Kukaan ei ole koskaan rinnoistani huomauttanut. Uskokaa, sisaret, kun mies suutelee, hyväilee ja kehuu rintojanne, hän tarkoittaa sitä. Usein ne isoimmat lukot ja inhot ovat omassa päässä.

Kun ensimmäistä kertaa kuulin sanat tubulaarinen epämuodostuma, säikähdin tietysti. Juoksin peilin edessä katsomassa, miltä oikein näytänkään. Mietin epätoivoisesti, kelpaanko ollenkaan kun olen näin... erilainen. Sitten havahduin: enhän ollut koskaan aikaisemminkaan asiaa sen kummemmin ajatellut, vaan elänyt rauhassa elämää eteenpäin.

Nykyään minä kieltäydyn ehdottomasti ajattelemasta, että vartalossani olisi jotakin epämuodostunutta. Olen kyllä sikäli onnekkaassa asemassa, että näytän kohtuullisen sopusuhtaiselta vaikka poveni onkin hyvin pieni ja ehkä huvittavankin näköinen. Toki se on askarruttanut, että jos joskus saan lapsen, en ehkä voi imettää. Mutta koska maitorauhaskudosta ei voi leikkauksella lisätä, asia on vain hyväksyttävä.

Jos rinnat ovat täysin alikehittyneet tai kokoero on häiritsevä, niin silloin tulee ilman muuta käyttää hyväksi nykykirurgian apua. Muuten tubulaarisuus on minusta ehkä ennemminkin yhdenkaltainen ominaisuus. Meitähän on ollut aina. Ja ilmeisen paljon.

Itsensä vihaaminen on viheliäistä. Rakastakaa kehojanne, siskot.

 

tajusin itse vasta nyt että näille kauhean näkösille "rinnoille" on nimikin. Tubulaariset rinnat... Samaistuin melkeinpä jokaiseen tekstiin. Ei sauna iltoja, ei uimahalleja ja oman puolisonkin edessä hävettää ja on epämukava olo. Kylmällä rinnat kyllä näyttää hyviltä. EN myöskään kaipaa isoja rintoja ( omat kokoa 75B+..) vaan NORMAALIN näköisiä. Löysin plastiikkakirurgia sivun jossa oli hintaan 440€ nännin varren lyhennys leikkaus. Meinaako se nyt sitten nännipihan pienennystä? Osaako kukaan sanoa.Tyhmänä kyselen.

 

Hei kaikki, täältä löytyy vielä yksi jolla on sama ongelma..

Onpa mukavaa, että on joku paikka, jossa voi purata mieltään tästä asiasta. Kuten monet muutkin täällä, myös minä aikoinaan uumoilin, että rintani pääsivät veltostumaan muodottimiksi lätyiksi, koska en varhaisteini-iässä tajunnut ostaa tarpeeksi tukevia rintaliivejä, joten on tullut itseäänkin syytettyä tästä. Olikin todella helpottavaa saada tietää, että ensinäkään en ole ainoa, joka kärsii samasta ongelmasta, vaan että kyseessä onkin kehityshäiriö... ja ehkä kenties jopa korjattavissa oleva sellainen!

Itse harkitsenkin ehdottomasti rintojeni korjauttamista, sillä tästä on muodostunut etenkin viime vuosien aikana erityisen kipeä asia minulle. Laihdutin yli 20 kiloa ja innostuin liikunnasta, jonka avulla muokkasin koko muun kroppani uuteen uskoon, mutta rintani sen sijaan vain valahtivat entisestään menettäessään massaansa. Koen usein, että nämä edessäni riippuvat tyhjät pussit ovat kehostani kaksi täysin irrallista rumaa epämääräistä osaa ja joka kertaa peiliin katsoessani minua inhottaa.

Olen aina ollut hyvin naisellinen sekä persoonaltani että tyyliltäni ja tämä ongelma tuntuu myös "loukkaavan" naiseuttani. Haluaisin viimein päästä nauttimaan kehostani kuten muutkin naiset ja olla siitä ylpeä, 'täysin rinnoin' heh, varsinkin saavuttamani painonpudotuksen jälkeen! Mielestäni olen sen ansainnut.

En tunne ainoastaan vihaa ja häpeää riippurinnoistani, ne tekevät minut myös välillä hyvin kateelliseksi nähdessäni kun toiset ikäiseni nuoret naiset saavat elää ilman näitä tunteita ja esitellä ylpeänä varustustaan. Epävarmuus rinnoistani nakertaa minua jopa niin paljon, että olen torjunut kaikkien kohdallani sattuneiden miesten seurusteluehdotukset, sillä pelkäsin heidän reaktioitaan, jos ja kun homma olisi edennyt intiimimpään suuntaan. Jos rintani kuvottavat itseäni, kuinka ne eivät voisi olla kuvottamatta muita? En halua, että kukaan koskisi rintojani tai näkisi niitä ilman liivejä (jopa perheen yhteisillä mökkireissuilla saunon mielummin yksin, yleiset uimahallit ja kesäisin uimarannat eivät tule kuuloonkaan... käväsin kerran, pari salilla, mutta muutaman rintoihini kohdistetun kummastuneen katseen jälkeen en ikinä mennyt takaisin, häpeän tunne oli niin suuri). Ja onhan sitten toki tietysti niitä pinnallisempia syitä, kuten se, etten voi useinkaan pukeutua juuri kuten haluaisin ja ylipäänsä rintaliivejäkin on vaikea löytää, kun nämä on niin kummallisen malliset.

En kerta kaikkiaan pysty hyväksymään sitä, että minun vain 'pitäisi oppia elämään tämän asian kanssa'. Lääkärikin yritti lohduttaa, että rintoja on kaiken muotoisia ja mallisia, mutta kun kerran tämä asia häiritsee ja pyörii mielessä jatkuvasti, vaikuttaa ihmissuhteista lähtien ihan kaikkeen, en vain näe syytä, miksi minun pitäisi sietää tätä yhtään enempää, jos ongelmaani kerran saattaisi löytyä ratkaisu.

Mielestäni on turha vedota siihen, että elämässä on muutakin paljon hirveämpää kuin rumat rinnat, tai varsinkaan siihen, että toisilla on niin paljon suurempiakin ongelmia - jos näin ajattelee, pian kukaan ei saisi valittaa mistään, koska aina varmasti löytyy joku, jolla asiat ovat huonommin kuin itsellä. Nämä ovat minun mielipiteitäni.

Olen päättänyt varata ajan jossakin vaiheessa ainakin konsultaatioon.

 

Tämän ketjun lukeminen harmitti minua niin paljon, etten voi olla ottamatta kantaa.

Minulla rinnat alkoivat kehittyä jo nuorena, mutta ne jäivät pikkuisiksi suppiloiksi, samaan muotoon kuin ne olivat ehkä kolmetoistavuotiaana. Teini-ikäisenä olin epävarma "paljastamaan" niitä missään tilanteessa, ja äitini kommentoi niitä saunassa vielä 18-vuotiaanakin: tulipa niistä erikoiset, ei meidän suvussa ole kellään ollut tuollaisia suippoja tissejä! Siskollasikin on tavallisemman näköiset! Nyttemmin jos hän rohkenisi tuollaista sanoa, tulisi kyllä samalla mitalla takaisin.

Nyt 24-vuotiaana minulla ole rintojeni suhteen mitään ongelmaa. Ne ovat sellaiset kuin ne ovat, ja kannan ne ylpeänä. Ovathan ne erikoisen näköiset, mutta tarvitseeko kaikilla olla samanlaiset? Suoraan sanottuna kun kuulin ensimmäisen kerran että kyseessä olisi epämuodostuma, jonka korjaamista JOPA KELA TUKEE, järkytyin. Kuka määrittelee mikä on normaali rinta? Ainakaan tilastollisesti putkirinnat eivät ole mikään harvinaisuus, sen osoittaa jo uimahallin saunassa käyminen. Ymmärtäisin jos leikkaaminen korjaisi esimerkiksi mahdollisia imetysongelmia, mutta käsittääkseni kyse on vain kosmetiikasta (korjatkaa jos olen väärässä).

Voi mennä hiukan ohi aiheen, mutta katsookaapa huviksenne vaikka wikipedian http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopparinta artikkeli kuopparinnasta: tässä on mielestäni kysymys jo epämuodostumasta, mutta kela ei silti korvaa sen korjaamista, koska ongelma on vain kosmeettinen. Mikä tässä mättää? Ketjun alussa oleva linkki puolestaan on mielestäni surullinen osoitus siitä miten kapea kauneuskäsitys meillä nykyään on. Nähdäkseni kuvissa on aivan tavallisten naisten rintoja. Niillä imetetään ja ne pitävät hyväilystä. Itse en ole vielä sellaiseen mieheen tutustunut, joka rintani nähtyään olisi niin kylmennyt (ne ovat jotain ensimmäisen ja kolmannen kuvan väliltä) että siitä olisi tullut kommenttia. Tietysti jos joku ei niistä pidä, se on makuasia, ja jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Mutta lupaavaa suhdetta aloittaessa olisi minusta utopistista, että mies jättäisi homman kesken vain erilaisten rintojeni tähden.

Toki ymmärrän, että rinnat ovat arka paikka monelle. Kuten kauneus ylipäätään, ja se että kokee kelpaavansa. Totta kai jos joku haluaa rintansa korjata, hänellä on siihen oikeus. Mutta täydelliset rinnat eivät takaa loistavaa elämää. Sen sijaan loistavan elämän voi saada vaikka rintavarustus olisi vaatimatonkin. Ja ennen kaikkea, epämuodostuma on mielestäni liian vahva ilmaus tubulaarisuudelle.

 

...että täällä on keskustelu tosiaan herännyt eloon. Kuten todettua niin monta kertaa, ihana tietää etten ole niin täysin epänormaali kuin olen ajatellut. Yhdessä meistä tuleekin normaaleja!
Näin se vain näköjään kerran kuussa iskee, se pahin ahdistus aiheesta, ja taas löydän itseni täältä vertaistuen ääreltä. Toisaalta tuntuu hyvältä lukea kommentteja, joissa muutkin ovat päättäneet tehdä asialle jotain, toisaalta taas niitä, jotka kehottavat hyväksymään asian ja rakastamaan itseä juuri tällaisena. En vieläkään yli 15 vuoden pohdinnan ja asian vatvomisen ja suremisen ja itsensä hyväksymisen yrittämisen jälkeen tiedä (nimimerkkiini viitaten...) miten se muutos lopulta tähän suohon tulee. Kukapa ei haluaisi hyväksyä lopulta itseään, kasvaa ihmisenä ja löytää sitä kautta ehkä jotain todellista onnea elämäänsä! Sitähän minäkin haluaisin ja kiitos kaikille teille, jotka olette kannustaneet meitä ajattelemaan niin.

Kuitenkin halu olla seksikäs ja katsoa itseään peilistä ajatellen että olen ihan ok vyöryy välillä ylitse aivan mielettömän voimakkaana... Ajatus siitä että sen voisi saavuttaa houkuttelee, ah niin paljon!! En tietenkään odota, että elämä se siitä aukeaisi hurmaavana ja täysin uutena, haluaisin vain lakata ajattelemasta tätä asiaa aina ja aina vaan. Tuntuu usein, ettei minäkuvan ja itsetunnon kehityksessä vaan pääse eteenpäin enää millään, koska tunne siitä, että on aina perustavaa laatua huonompi kuin muut seuraa niin vahvana. Tiedänhän sen etten ole, mutta nämä kaksi uloketta, kuten joku sanoi niin osuvasti, eivät jotenkin vain anna ajatella niin. Ja sitten tuntuu välillä, että lähenteleekö nämä ajatukset jo jotain mielenvikaisuutta.

Hei kaikesta huolimatta, välillä (kylmässä tosiaan!) rintani näyttävät ihan normaaleilta ja koen valtavaa huojennusta siitä, että suurin osa tästä on lopulta pääni sisällä, eikä näistä kappaleista todella puutu kuin se yksi poimu nännien alapuolelta! Oikeasti, eihän tässä paljon muusta ole kyse.

On vain niin ärsyttävää miettiä tätä koko ajan. Nyt taas asia on pinnalla, koska olen suunnitellut poikaystäväni kanssa joulun ja uuden vuoden tietämille menoja, joihin sisältyy perinteistä syömistä ja saunomista ystävien kanssa. Mukavaa, ainoa ongelma on että saunomisen ja alastomuuden mahdollisuus ja läheisyys yhdistettynä sosiaalisiin tilanteisiin on se kaikista raastavin. Et voi hetkeksikään unohtaa, että muut menevät sinne saunaan suhteellisen mielellään, rentoutuvat ja jee jee... Itse pohdit koko illan miten riisuudut, nipistelet nännejä ylös saunassa ja ja pukeudut niin että olisit edes jotenkin suotuisassa kulmassa eikä koko kamaluus paljastuisi. Ja yrität miettiä, millä keinolla psyykkaat mielesi niin, että ajatukset eivät pyörisi aivan vain pelkästää tässä asiassa. Ettei olisi taas aivan niin paha mieli.

Rakkaat ihmiset, ihan oikeasti on aivan ihanaa lukea kannustavia kirjoituksia. Täällä kirjoittavat ihmiset ovat kai kaikki aika nuoria, eiköhän meilläkin ole tästä vain suunta ylöspäin joka tapauksessa. Ihminen hyväksyy itsensä ajan mittaan, vaikka nyt tuntuu että on paininut asian kanssa jo niin kauan.

Olisi vain niin ihanaa tuntea oman rintansa pyöreys, ihon kosketus rintaliiviä vasten muuallakin kuin nännissä, tuntea omistavansa rinnat. Nythän rintaliivin kuppi on tyhjää täynnä, eihän siinä kohtaa ole mitään! En ole vielä aivan varma suostunko hautaamaan tätä ajatusta, jonka raha ja veitsi voisivat tarjota (komplikaatioineenkin)...

Onko teistä kukaan korjauttanut tällaisia rintoja? Voisitteko kertoa, mitä tehtiin ja miten meni? Ja toisaalta, jos jostain löytyy ihminen joka on todella kärsinyt ja sitten lopulta päässytkin asian yli, olisi mieletöntä kuulla!

Halauksia, kaikkea hyvää toverit!

 

Minulle tehtiin tubulaaristen rintojen (kooltaan 75B) korjausleikkaus yli kaksikymmentä vuotta sitten parikymppisenä. Siihen aikaan ei leikkaustekniikka varmaan ollut tämän päivän tasolla, mutta tulos oli vuosia ihan tyydyttävä, ilman silikoonejakin. "Normaalien" rintojen veroisia ei rinnoista saatu, mutta paljon paremmat ne olivat kuin alkuperäiset. Arvet häiritsivät alkuun vähän, mutta nekin vaalenivat ja pehmenivät muutamassa vuodessa. Kyllä leikkaus ilman muuta kannatti. Vaikka mielessäni säilyi pitkään mielikuva "epätäydellisestä" minästä , olivat rinnat ainakin toisten silmissä ihan ok. Vuosien varrella rinnat ovat venyneet jonkin verran, varsinkin imettämisten jälkeen, mutta niinhän käy usein niillekin, joilla on normaalit rinnat. Imettäminen oli vaikeaa, kun maitoa ei paljoa tullut, mutta terveet, allergiattomat lapset kasvoivat myös äidinmaidonvastikkeella! Olen itse tuntenut mieletöntä surua rintojen vuoksi, mutta miehet eivät ole koskaan rintojani arvostelleet pahasti. Nyt nelikymppisenä huomaan, että suurimmalla osalla ikäisistäni rinnat riippuvat ja useilla vielä hullummin, kuin itselläni. Kestää aikansa oppia hyväksymään se tosiasia, että ylenmääräinen sureminen, rintojensa vihaaminen ja kateus toisia kohtaan ei muuta asiaa miksikään. Jos olen naiseksi syntynyt, olen nainen rinnoistani huolimatta. Jos rintaleikkaus tuntuu hyvältä idealta, se kannattaa ilman muuta tehdä. Toivon kohtalotovereille kaikkea hyvää!

 

Ihan uskomatonta, että tällaistakin löytää aikuisiällä!

Minä myös olen hävennyt rintojani koko ikäni. On huojentavaa kuulla, että meitä on muitakin eivätkä omat tuubini ole edes pahimmasta päästä. Mikä on tietysti ihan kamalaa niille, joiden ovat

Luulin myös, että olen vain ollut niin hölmö, etten ole tajunnut ajoissa hankkia liivejä. Minä kehityin aikaisin, rintani alkoivat kasvamaan jo kolmannella-neljännellä luokalla, koska olin pulska lapsi. Siskoni oli samanlainen ja muistan, että meillä oli tuohon aikaan samanlaiset rinnat. Mutta hänen pyramideistaan tuli tavalliset tissit, minulle tuli rumat ja suipot.

Muistan kun 12-vuotiaana vihasin rintojani yli kaiken. Ne olivat suuremmat kuin muilla ikäisilläni, ne roikkuivat ja niiden alle kertyi hikeä. Ne hölskyivät juostessa ja yöllä ne liiskautuivat alleni vinoon. Yritin kurittaa rintojani ja edelleen joskus vääntelen sitä tunnotonta nahanpalaa nännipihan päällä, johon haluaisin iskeä vaikka hakaneulan pitämään rinta edes jotenkin kuosissa. Aika itsetuhoisaa siis.

Myöhemmin sairastuin syömishäiriöön ja vasta nyt tajuan, että näillä saattaa olla yhteys. Koska olen aina vihannut rintojani, olen ajatellut myös, että oikein laihana ne melkein katoavat. Noh, roikkuvat patalaput eivät tietenkään ole kauniimmat, mutta...

Nykyäänkin vihaan niitä. Ne ovat kuin jokin ylimääräinen osa. Yölläkin herään joskus siirtämään roikkutissin niin, että se leviää tasaisesti alleni. Kun mieheni hyväilee rintojani, vetäydyn pois, koska en voi uskoa, että hän tosissaan pitäisi niistä. Kuinka kukaan voisi? Nännit ovat hävettäneet alusta saakka, ne ovat olleet tunnottomat, löysät ja raskaat. Mutta sen voin sanoa, että on tilanne vähän helpottunutkin lasten saamisen myötä.

Minä nimittäin olen siitä onnellisessa asemassa, että näistä b-kupin vitseistä on tullut maitoa kuin saavista. Ensimmäisen lapsen kanssa oli suuria ongelmia, hän ei saanut rinnasta kiinni, ihan sama oliko rintakumi vai ei. Kukaan, siis ei kukaan osannut auttaa. Neuvolantäditkin vain ihmettelivät ja sanoivat, että yritä nyt vaan. Olin 20-vuotias ja itkin vauvan kanssa yhtä huutoa. Lypsin pulloon, kuritin kelvottomia utareitani ja vauva sai rintamaitoa.

Toisen ja kolmannen kanssa imetys onnistui, koska nänni oli niin venynyt lypsämisestä. Ja nyt nännit ovat paremmat kuin koskaan.

Vieläkin leikkaus käy joskus mielessä, mutta toisaalta yritän ensin selvittää pääni ja oppia rakastamaan tätäkin puolta itsessäni. Onhan se epäreilua, ettei koskaan ole ollut kauniita rintoja, mutta toisaalta nyt kolmen lapsen äitinä aika monella muullakin vastaavassa tilanteessa ne jo roikkuvat. Muuten kroppani on hyvässä kunnossa ja rintalihasten ansiosta, jos nämä olisivat normaalit, ne varmaan olisivat suht hyvässä kunnossa ottaen huomioon tilanteen eli ne imetykset.

 

Olisiko rinnat naiselle naiselle naiseuden fyysinen ruumiillistuma samalla lailla kuin miehelle on heppi? Että siksi se tuntuu niin kamalalta jos ne eivät ole silmää miellyttävät. Jos tutkisi nettiä niin varmaan löytäisi palstoja jossa miehet välttelevät naisia ja suhteita ja muutenkin tuntevat olonsa vajavaisiksi koska heillä on vaikka vino ja 4 senttinen heppi. Sama asia sinänsä, niinsanottu epämuodostuma eli valtavirrasta poikkeama. Nyt mä varmaan saan kuraa niskaan..
Mä en ole voinut hankkia korjausleikkausta eli silikoneja koska en yksinkertaisesti uskalla mennä leikkaukseen vaikka taloudellisesti voisinkin. Ehkä lopputulos olisikin kamala taikka kuolisin leikkauspöydälle.

 

Minulla on myös tubulaariset rinnat ja kärsin niiden takia paljon. Jos satun löytämään sopivat rintaliivit, rinnat näyttävät tavallisilta a-b kupin tisseiltä, mutta vain jos on paita päällä. Kaikkien kuppien yläosaan jää aina tyhjää ja nänni luiskahtelee ulos kupista. Tämä on kamalaa varsinkin bikinien kanssa, koska pitää koko ajan tarkkailla onko nännit peitossa. Ja bikineiksihän käy vaan topatut, kaarituelliset ja muotoon prässätyt bikiniliivit, joita ei edes myydä niin paljon.

Poikaystävä löytyy, mutta olen huomannut miten hän välttelee rintoihini katsomista, jos olen alasti ja kehottaa usein laittamaan liivit päälle!

Miten rintaleikkauksen voi saada rahaa? Olen 22-vuotias opiskelija ja yhtään ylimääräistä ei tule olemaan moneen vuoteen. Voinko saada lainaa rintoihin sitten kun olen työelämässä?

 

Lisäys: Rintani ovat tällaiset http://www.advanced-art.com/Aug-Spec/tub1a.jpg

 

Moikka!

Itse olen ajatellut asuntolainan yhteydessä keplotella sen veraan isomman lainan, että rintaleikkaus hoituisi samalla lainanotolla... Joskus sitten tulevaisuudessa, toivottavasti n. kahden vuoden sisällä.

Vaikeaa on se, ettei tosiaan tiedä voiko näitä tämänmallisia tissejä korjata ihan tavallisella suurennoksella, vai pitääkö operaatioon yhdistää jotain nännin siirtoa tms. mukavaa / hintavaa. Ihan sama toisaalta, menköön samaan syssyyn rahaa se, mitä on mennäkseen. Tämä on minun ristini, kai se jollain tavalla on kasvattanut miettimään elämää, tunteita, kaikkea eri tavalla, kuin jos olisin aivan "normaalina" kehittynyt. Elämä on kuitenkin liian lyhyt ja arvokas murehtimaan joka ikinen päivä sitä, miten ruma naisena voi olla. Hyväksymisen eteen kun on tehnyt 15 vuotta töitä, tuntuu ihanalta luovuttaa ja todeta, että jossain vaiheessa teen sen mikä on pakko tehdä Voimia siskot, kaikenlaisiin tilanteisiin ja päätöksiin!

 

17-vuotias olen, ja kärsin ko. ongelmasta. Muutama vuosi sitten ajattelin, että kyllä rintani
siitä muotoutuvat ajan myötä, mutta edelleen junnataan samassa kohti..
Kehittymättömät, niin sanoisin. Tubulaariset, pienet, A75.
Topattuja liivejä joutuu käyttämään, kun ei tällaiset rinnat vain asetu muunlaisiin niin, että rinnan todellinen, suippo muoto peittyisi ja näyttäisi normaalilta..

Poikaystäväni sanoo pitävänsä rinnoistani ja osoittaa sen kyllä, tykkää hiplailla jne, ei kai vain tiedä että ne ovat poikkeavat, tai sitten ei välitä. Jälkimmäinen kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta...
Kaiken varalta taidan jättää kertomatta hänelle kärsiväni rintojen alikehittyneisyydestä.

Ei tämä ongelma maailmaani kaada, käyhän se aina mielessä peilistä katsoessa, mutta olen ajatellut, että jos en kelpaa jollekulle tällaisena (esi. poikaystävälle), pysyköön erossa ja hankkikoon paremman akan, kyllä minä pärjään ilmankin sellaista ihmistä, joka ei pysty rakastamaan vain siksi, etteivät rintani ole kauniin pyöreät..
Onneksi hän kuitenkin rakastaa

Joten enköhän pysty kehityshäiriöineni elämään, olen kuitenkin rintani hyväksynyt itselleni, eikä niitä kukaan poikaystäväni lisäksi näekään, ja onneksi on olemassa topattuja rintaliivejä.
Kuitenkin olen muutoin tyytyväinen ulkonäkööni, enkä rinnoistani isompia haluaisikaan (muotohan noissa topatuissa näyttää ulospäin "normaalilta"). Pienikokoinen likka muutenkin, pienet tissit käy hyvin.
En vaan jaksa tästä rintajutusta tehdä itelleni suurempaa ongelmaa, suurempiakin on.
Mutta todella mukava että löysin tälle poikkeavuudelle nimen ja paljon kohtalotovereita, toivon että te kaikki joita ongelma vaivaa, olette vielä sinut itsenne kanssa, aina parempi jos ilman leikkauksia mutta ymmärrän jos joku päätyy niihinkin.
Voimia, kanssasisaret! Hyvää joulun odottelua.