mieiskelijä
Onko muilla samoja ongelmia? Emme millään tunnu keksivän ketään kummiksi lapsellemme. Meillä on jo esikoinen, ja hänen kummeinaan ovat siskomme ja yksi yhteinen kaverimme. Nyt tälle kakkoselle ei tunnu löytyvän yhtään hyviä kummiehdokkaita. Kyse ei ole siitä etteikö tuttavat kuuluisi ev.lut kirkkoon vaan kertakaikkiaan tuntuu ettei ole ketään joka olisi sopiva!
Mulla on 2 hyvää kaveria, joita olen miettinyt, mutta toinen heistä on (itse asiassa kumpikin, mutta tän toisen kohdalla se korostuu) erittäin urakeskeinen sinkku, joka esim. arvostelee sitä että haluan olla kotiäitinä. Olenko liian herkkänahkainen kun pahotan siitä mieleni? Hän kovasti multa aina kyselee milloin palaan töihin (olen ollut nyt reilun vuoden kotona esikoisen kanssa) ja hänen mielestään kotiäidit elävät verovaroilla loisien. Tämä kaveri ei myöskään kauhean hyvin ymmärrä perheellisen kiireitä, vaan ns. syyllistää mua siitä jos en ehdi tavata yhtä usein kun ennen lapsia. Onko nämä ihan tyhmiä syitä olla pyytämättä häntä kummiksi? Muuten hän on todella sydämellinen ja lämmin ihminen ja hyvä ystäväni.
Toinen läheinen kaverini taas ymmärtää hyvin perheellisyyden haasteet ja tekee aina omasta aikataulustaan tilaa nähdä meitä, ja jopa melkein aina suostuu matkustamaan meidän luokse, eli me harvoin reissataan hänen luokseen kun asutaan kaukana. Myös erittäin sydämellinen ja lämmin ihminen, mutta hänessä taas muutamia muita asioita jotka hieman arveluttavat. Hänen perusarvonsa elämässä ovat täysin erilaiset kuin omani, esim. hän ei halua mennä töihin vaan elää tällä hetkellä sossun tuilla, hänen mielestään yhteiskunnan pitäisi tukea "kaikkia", ja hänen koko nykyinen kaveripiirinsä koostuu samantyyppisistä ihmisistä (olemme yli kolmekymppisiä). Hän mm. tuntee kaikenlaisia sekakäyttäjiä jne. En kyllä usko että hän heitä toisi lapsemme elämään muuten, mutta hänen tämänhetkinen ihastuksen kohteensa on myös tällainen moniongelmainen, ja hieman arveluttaa, jos tuosta suhteesta tulee joskus jotain vakavaa, ja ystäväni olisi lapsemme kummi, myös tämä poikaystävä olisi tuotava lapsemme elämään ystäväni mukana (mukaan synttäreille jne). En ole siitä asiasta yhtään innostunut. Ystäväni ei siedä kritiikkiä tätä miestä kohtaan.
Olenko tosi kylmä ihminen kun tällaisista syistä mietiskelen olisivatko sopivia kummeiksi lapsellemme? Molemmat siis hyviä ja rakkaita ystäviäni, ja pyytäisin heitä esim. kaasoksi jos naimisiin oltaisi menty kirkossa, eikä mitään ongelmaa muuten olla heidän hyvä ystävänsä, mutta jotenkin epäilyttää lapsen kummiksi pyytäminen.
Tämän lisäksi vaihtoehtoina olisi muutama kaveripariskunta mieheni "puolelta" joita itse en tunne kauhean hyvin, mutta mieheni tuntee. Toinen näistä pariskunnista on superkiireinen, nähdään ehkä 1-2 krt vuodessa porukalla, enkä usko että asia muuttuisi vaikka olisivat kummeja. Toinen kaveripariskunnista taas on joustavampi tapaamisiin, mutta heitä ei miehenikään tunne kovin hyvin, ollaan tutustuttu vasta reilu vuosi sitten lasten myötä.
Tuntuupa tosi erakolta! Tuntuu että kaikilla muilla olisi kummiehdokkaita vaikka muile jakaa ja me ei oikein tunneta ketään sopivaa...
Mulla on 2 hyvää kaveria, joita olen miettinyt, mutta toinen heistä on (itse asiassa kumpikin, mutta tän toisen kohdalla se korostuu) erittäin urakeskeinen sinkku, joka esim. arvostelee sitä että haluan olla kotiäitinä. Olenko liian herkkänahkainen kun pahotan siitä mieleni? Hän kovasti multa aina kyselee milloin palaan töihin (olen ollut nyt reilun vuoden kotona esikoisen kanssa) ja hänen mielestään kotiäidit elävät verovaroilla loisien. Tämä kaveri ei myöskään kauhean hyvin ymmärrä perheellisen kiireitä, vaan ns. syyllistää mua siitä jos en ehdi tavata yhtä usein kun ennen lapsia. Onko nämä ihan tyhmiä syitä olla pyytämättä häntä kummiksi? Muuten hän on todella sydämellinen ja lämmin ihminen ja hyvä ystäväni.
Toinen läheinen kaverini taas ymmärtää hyvin perheellisyyden haasteet ja tekee aina omasta aikataulustaan tilaa nähdä meitä, ja jopa melkein aina suostuu matkustamaan meidän luokse, eli me harvoin reissataan hänen luokseen kun asutaan kaukana. Myös erittäin sydämellinen ja lämmin ihminen, mutta hänessä taas muutamia muita asioita jotka hieman arveluttavat. Hänen perusarvonsa elämässä ovat täysin erilaiset kuin omani, esim. hän ei halua mennä töihin vaan elää tällä hetkellä sossun tuilla, hänen mielestään yhteiskunnan pitäisi tukea "kaikkia", ja hänen koko nykyinen kaveripiirinsä koostuu samantyyppisistä ihmisistä (olemme yli kolmekymppisiä). Hän mm. tuntee kaikenlaisia sekakäyttäjiä jne. En kyllä usko että hän heitä toisi lapsemme elämään muuten, mutta hänen tämänhetkinen ihastuksen kohteensa on myös tällainen moniongelmainen, ja hieman arveluttaa, jos tuosta suhteesta tulee joskus jotain vakavaa, ja ystäväni olisi lapsemme kummi, myös tämä poikaystävä olisi tuotava lapsemme elämään ystäväni mukana (mukaan synttäreille jne). En ole siitä asiasta yhtään innostunut. Ystäväni ei siedä kritiikkiä tätä miestä kohtaan.
Olenko tosi kylmä ihminen kun tällaisista syistä mietiskelen olisivatko sopivia kummeiksi lapsellemme? Molemmat siis hyviä ja rakkaita ystäviäni, ja pyytäisin heitä esim. kaasoksi jos naimisiin oltaisi menty kirkossa, eikä mitään ongelmaa muuten olla heidän hyvä ystävänsä, mutta jotenkin epäilyttää lapsen kummiksi pyytäminen.
Tämän lisäksi vaihtoehtoina olisi muutama kaveripariskunta mieheni "puolelta" joita itse en tunne kauhean hyvin, mutta mieheni tuntee. Toinen näistä pariskunnista on superkiireinen, nähdään ehkä 1-2 krt vuodessa porukalla, enkä usko että asia muuttuisi vaikka olisivat kummeja. Toinen kaveripariskunnista taas on joustavampi tapaamisiin, mutta heitä ei miehenikään tunne kovin hyvin, ollaan tutustuttu vasta reilu vuosi sitten lasten myötä.
Tuntuupa tosi erakolta! Tuntuu että kaikilla muilla olisi kummiehdokkaita vaikka muile jakaa ja me ei oikein tunneta ketään sopivaa...
Sen sijaan kaksi muuta kummilastani ovat lähes samanikäisiä esikoiseni kanssa, ja olen heitä molempia hoitanut ja isompina varmasti tulevat usein leikkimään lastemme kanssa. Näin suhdekin muodostuu läheisemmäksi, mistä kummilla on parempi omatunto.