Vaimon hemmottelu

  • Viestiketjun aloittaja johan
  • Ensimmäinen viesti
johan
Kertokaapa Ellit, miten haluaisitte tulla hemmotelluksi. Onko jotain, joka on jäänyt erityisen hyvin mieleen? Onko jotain, jota kaipaisit? Hyviä vinkkejä vaimon hemmottelemiseksi kaivataan.
 
Satu
Varmaan nämä on ihan tosi tylsiä ja perinteisiä, mutta ovat juttuja, jotka saavat minut iloiseksi.

Anna nukkua pitkään aamulla (varsinkin lapsiperheessä) ja valmista aamiainen valmiiksi myös vaimolle.

Tuo joskus yllättäen kukkapuska kotiin.

Valmista hyvä ateria, vaimosi lempiruokaa.

Käytä elokuvissa, teatterissa, konserteissa..tietysti vaimon maun mukaan.

Vie joskus ulos syömään ihan yllättäen.

Osta joskus joku kiva yllätys...ei tarvitse olla mikään kallis juttukaan, esim. lempilehti tms.

Ja tietysti tärkeänä vielä...pidä vaimo seksiin tyytyväisenä aina eikä vain kerran vuodessa :)

Itse saan kaikkea noita mieheltäni ja paljon muuta ihanaa ja pakko myöntää, että minä olen aika tajuttoman onnellinen aviovaimo ;) Haluttaa tehdä kaikkea pientä kivaa miehellekin aina.
 
Tuntuu kivalta...
kun mieheni

- sanoo, että tuu tänne kainaloon, rutistaa siinä ja silittelee

- ohimennen halaa ja pussaa

- tuo pienen suklaasydämen, kukan yms joskus töistä tullessaan

- lähettää mulle töihin jonkun ihanan sähköpostikortin omalta työkoneeltaan

- on ostanut kuohuviiniä, laittaa kuuman kylvyn meille ja kynttilät sinne palamaan ja kylmän viinin laseihin. Tämä on yksi meidän ""vakio"" kun toista haluaa ilahduttaa. Ja kuohuviini ehdottomasti vaaleanpunaista :]

- lähettää tekstarin, jossa lukee vaikkapa lyhyesti ""tykkään susta"", ""oot ihana nainen"" tms.

- kun olen kipeä, mies sanoo, että makoile rauhassa minä hääräilen nämä hommat, haluatko että hieron päätäsi tai voisinko tehdä jotain muuta

- sanoo, että olen just sopivan kokoinen (kun tuskailen kilojeni kanssa)

- kysyy aina joskus, olenko onnellinen


En kaipaa teatteria enkä leffoja, töissä ja kotona riittää rumbaa joka päivälle. Mieluummin kaipaan sellaisia hiljaisia rentoutumishetkiä ja sitä, että mies huomaa minut normaalissa arkipäivässä ja tekee osansa hommista. Siitä saa voimaa ja ""niin metsä vastaa kuin sinne huutaa"" eli koitan vastaavilla asioilla myös hemmotella miestäni. Ikää meillä on 45 ja 4 lasta 15 - 21 vee, silti nukahdamme joka ilta sylikkäin ja pussaillen.




 
Una
Satun vinkit olivat hyviä, kaikki edellämainittu uppoaa. Tee mukavia pikkuyllätyksiä: tyynyn alle Satun ehdottama lempilehti, aamulla töihin lähtiessä keittiön pöydälle vaikka karkeista muotoiltu sydän, vaimon takintaskuun lempisuklaata mukavan viestin kanssa. Tee joku herkullinen ruoka valmiiksi sellaisena päivänä, kun tiedät hänellä olleen stressaavaa tai ihan muuten vaan. Tee hänelle jalkahoito. Osta hyväntuoksuista hierontaöljyä, tai hanki lämmittävä kaurapussi, jonka kaivat esille juuri kun hän valittaa kolottavia hartioitaan. Tärkeintä on yllättävyys ja pysähdyttäminen arjen keskellä. Hemmottelun ei tosiaankaan tarvitse olla mitään suurta ja kallista.
 
Julia
Hui, no älä ainakaan lähetä sähköposti korttia! Onko mitään kamalampaa..

Osta naisellesi jotain luksusta, sellaista johon ei olisi varaa, tai vie yllättäen minilomalle, tasokkaaseen hotelliin.

Jos ei ole rahaa, osta kimppu kauniita kukkia tai hyvää punaviiniä.
 
Jag
Otsikolla ""Tuntuu kivalta.."" oli kaikki ne pointit, mitä minä toivon. Tuollaista pientä arjen piristystä. Ei siihen mitään kalliita (tai halpojakaan) lomamatkoja tai lahjoja tarvita. Halaukset, suukot, huomionosoitukset.. Se, että osoittaa välittävänsä. Riittäisi minulle ;)
 
huomioimista se vain ..
""Tuntuu hyvältä"" kertoi kaiken.Siinä se paras anti on,pieniä arkipäivän keskellä tapahtuvia asioita,huomioonottamista.Puolin ja toisin.Eilen mieheni teki niin,että illalla istui viereeni sohvalle,otti tv-kaukosäätimen käteensä laittaakseen töllön päälle,sanoi,että eipä sittenkään,istutaan vaan ja jutellaan.Niin me sitten teimme .Se oli minusta mahtavaa.Ja tärkeää.
 
NN
Jos kerran parasta vaimon hemmottelua olisi monen mielestä, että mies ottaisi ja lähtisi, miksi ihmeessä sitten itse ette lähde jos kerran on niin kamala mies? Eikö rohkeus riitä? Vai onko huono mies parempi kuin ei miestä ollenkaan? Itse en voisi kuvitellakaan kituvani huonossa suhteessa.

Kyllä minunkin mieheni kuorsaa mutta hän kärsii siitä itse enemmän kun luulee että minä kärsin ja saan vakuuttaa ja vakuuttaa että ei haittaa kun en toki itsekkään ole täydellinen... jos en saa joskus sen takia nukuttua, menen sohvalle. Ei hyvää miestä sen takia kannata vaihtaa.

 
anna
Kaikki nuo ihanat, kivat tavat hemmotella vaimoa voivat kuihtua, jos niistä tulee liian tavanomaisia tai suhde ei ole perustaltaan kunnossa. Kuorsaavan miehen vieressä huonosti nukkuneena ja petetynä voi mennä aikaa ennen kuin pystyy ottamaan vastaan lahjat ja hemmottelun aitona hyvän tahdon eleenä, josta voi olla todella kiitollinen ja onnellinen

Vaikeuksien tai hemmettelutauon jälkeen voi taas selvemmin huomata toisen arvon ja tärkeyden. Kiitä vaimoasi usein siitä kaikesta hyvästä, mitä hän sinulle tekee.
 
johan
Kiitos näistä, lisääkin saa tulla.

Yllättävän hmm sanoisinko 'vaatimattomia' toiveita. Hyvä, jos noita hyödyntämällä saa onnellistettua vaimoa.

Se mikä ei lainkaan yllättänyt, oli ettei naisia ainakaan keskimäärin kannata yrittää hemmotella seksillä. Miehiltä kysyttäessä tuo olisi varmaan ollut listan ykkönen.
 
nainen
Minäkin ihmettelen etteivät naiset kaivanneet seksiä :) Toisaalta naiset ovat niin monimutkaisia että veikkaan heidän ajattelevan näiden arjessa huomiointien automaattisesti johtavan seksiin, tai ainakin edistävän halua siihen (toisin kuin jos mies ei huomioi mukavasti muutoin kuin seksiä halutessaan ;)
 
Tuntuu kivalta...
Joo, seksi jäi mainitsematta kun se on tosiaan itsestään selvyys ainakin meidän suhteessa, rakastelemme lähes joka päivä, useimmiten aamuisin kun minä en halua illalla väsyneenä, se menee sitten kovin yksipuoliseksi en jaksa olla mukana täysillä. Kun olemme kaksin esim. mökillä tai lomalla tms, saatamme rakastella useammankin kerran päivässä.

Ja sillä mies ei enempää voi hemmotella, hän kun olisi aina valmiina.
 
Jenni
Juuri näin. Jos mies tekee jotain ihanaa, niin kyllähän sitä sitten mielellään ""palkitsee"" miestä kivasta yllätyksestä seksillä. Näinollen seksi on tavallaan ""itsestäänselvyys"".

Jos mies on hellä, huomaavainen tai vaikka hassutteleva ja on tosiaan läsnä, niin kyllähän sitä sitten suorastaan odottaa että pääsee sänkyyn, jos seksi ei juuri sillä hetkellä ole mahdollista.

Mun mielestä miesten suusta kuulee ihan liian harvoin sellaista, että vaikkapa illalla mies kysyisi, että: ""Otatko teetä? Voisin laittaa tulemaan.""
 
Laura
En lukenut muiden vinkkejä, mutta itse nautin suunnattomasti seuraavasta:

mieheni ei pidä minua itsestäänselvyytenä - hän huomaa läsnäoloni koko ajan. Ohi mennessäni sanoo ""nätti pylly"". Kiitos, se tuntuu kivalta ja se, että pyllyni edelleen kiinnostaa.

Vie minut kaupunkilomalle. Hoitaa kaiken, vaihtaa rahat, hankkii liput, varaa hotellin (ja kunnollisen! ja varmistaa, että siellä on kylpyamme!) Suukottelee minua kadunkulmassa ja istuu kanssani ihanassa puistossa. On siis kanssani 100 %.

Vie minut ulossyömään, jos ei huvita laittaa ruokaa. Extempore. Usein.

Silittää vaatteeni. Keittää aamulla kahvin, että ehdin juoda sen ennenkuin lähden töihin. Vie autoni käsinpestäväksi.

Tässä muutama esimerkki, joka saa minut rakastamaan miestäni ja käyttäytymään häntäkin kohtaan samanlailla.
 
Laura
hyvä havainto! Mieheni varmasti vastaisi jotain seksiin liittyvää! Mikä varmasti pitäisikin paikkansa. Minä nimittäin ""palkitsen"" häntä jostain erityisen ihanasta teosta itseäni kohtaan ""uskomattomalla seksillä"" (suora lainaus miehen suusta). Eikä tarvitse alkaa väännellä tuota sanaa palkita. Mutta jotta jaksaa antaa kaikkensa, on myös saatava itse jotain. Eikö niin?
 
christina
Totta, seksi ei ehkä ole ensimmäisenä mielessä, kun ajattelee hemmottelua. Jos mies sanoisi: ""Nyt saat elämäsi hoidon."" en ehkä oitis hirveästi innostuisi.

Toki esim asiallinen hieronta helposti siirtyy seksin puolelle ja hieronnalla minua voi hemmotella ;)
 
Maija
Minusta seksi on kyllä tärkeäasia parisuhteessa, ja vanhemmiten siitä oppii myös naisetkin nauttimaan. Nuorempana on lapset ja kaikki koti työt, jos niitä ei yhdessä hoida siihen väsyy nainen kuin nainen. Eikä seksi sitten tunnu niin ihanalta.
On kyllä vielä, jos mies tekee jotain mukavaa mikä miellyttää naista niin varmaan nainen on halukkaampi, myös seksiin.
On se vaan niin mahdoton yhtälö.
MIEHET OVAT MARSISTA JA NAISET VENUKSESTA.
 

Yhteistyössä