Vanhempi mies parisuhteessa

  • Viestiketjun aloittaja Veeruska
  • Ensimmäinen viesti
Veeruska
Mitä olette mieltä vanhemman miehen ja nuoremman naisen suhteesta. Olen tavannut itseäni 15 vuotta vanhemman miehen. Älykkään ja mukavan. Olen itse 30 vuotias. Minulla on haave perustaa perhe. Miehen laspset ovat jo aikauisia, mutta hän olsisi valmis perustamaan perheen kanssani.
Olen itse sitä mieltä, että ikä on vain numeroita, mutta väkisinkin mietin tulevaisuutta ja ikäeroamma. Haluaisin kuulla mielipiteitä samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä.
 
Tätä mieltä
Mitä olette mieltä vanhemman miehen ja nuoremman naisen suhteesta. Olen tavannut itseäni 15 vuotta vanhemman miehen. Älykkään ja mukavan. Olen itse 30 vuotias. Minulla on haave perustaa perhe. Miehen laspset ovat jo aikauisia, mutta hän olsisi valmis perustamaan perheen kanssani.
Olen itse sitä mieltä, että ikä on vain numeroita, mutta väkisinkin mietin tulevaisuutta ja ikäeroamma. Haluaisin kuulla mielipiteitä samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä.
Riippuu vähän miehestä. Tunnen pariskunnan jossa mies on nyt 65 ja nainen 54. Hyvin pyyhkii.

Tiedän myös pariskunnan jossa miehen mieskunto on lähes nolla vähän päälle viiskymmpisenä eli mitään rajua rakkauselämää ei ehkä enää olisi tässä tapauksessa kun olet itse 35.

Vanhempi mies saattaa myös väsyä pienten lasten kanssa. Tuo ikäero ei kauheasti vielä vaikuta nyt, mutta kun mies on 60 niin itse olet 45 vuotias niin siinä se tuntuu.
 
Viimeksi muokattu:
mandelinen
Voihan se miehen laittaa mäkeen kun kersat on tehty, mutta ihan oikeasti, oletko ihan kypsä jos tällaista kyselet. Aikuinen ihminen tekee omat valintansa muiden milipiteistä huolimatta. Joku muu asia sua tässä epäilyttää kuin miehen ikä.
 
Se vanhempi nainen
Onhan meillä oiva esimerkki presidenttiparissamme Saulissa ja Jennissä. Ikäeroa yli 30 vuotta. Ja hyvi tuntuu menevän. Tuskin lapsia hankkivat, kun Sauli on kohta 67-vuotias. Vaan mikäpä tietää? Pari vuotta kannattaa alussa katsoa, siinä vaiheessa on jo alkuhuuma karissut ja tosiasiat tulevat esiin.
 
veeruska
Tässä hetkessä on hyvä olla. Ihanaa elää ihmisen kanssa, joka on huomaavainen ja elää joka solullaan minun kanssani. Ikäeroa on paljon, mutta jos sitä ei miettisi. Nauttisi vain hetkestä ja ottaa tulevaisuuden vastaan sellaisenaan kuin se tulee.
Rakkaudella pääsee yli vaikeidenkin esteiden.

Paljon kuitenkin kannan huolta hänen terveydestään, jotta hän voisi elää kanssani mahdollisimman pitkään ja tietysti terveenä. Tokikaan kukaan ei huomisesta tiedä, vaikka itse sairastuisin.
 
***
Mitä olette mieltä vanhemman miehen ja nuoremman naisen suhteesta. Olen tavannut itseäni 15 vuotta vanhemman miehen. Älykkään ja mukavan. Olen itse 30 vuotias. Minulla on haave perustaa perhe. Miehen laspset ovat jo aikauisia, mutta hän olsisi valmis perustamaan perheen kanssani.
Olen itse sitä mieltä, että ikä on vain numeroita, mutta väkisinkin mietin tulevaisuutta ja ikäeroamma. Haluaisin kuulla mielipiteitä samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä.
Jos olet varma kaikesta muusta, niin ikäero on murheistanne pienin, mutta oletko varma kaikesta muusta, kun asiaa mielipidepalstoilla kyselet?
 
Viimeksi muokattu:
Cleopatra
Niin se kait riippuu ihan millainen mies kyseessä. Itse olin 27 v. kun mielestäni tapasin mailman ihanimman ja komeimman miehen - ikäeroa oli 18 vuotta. 10 vuoden jälkeen lähdin epätyydyttävästä suhteesta - miehestä kuoriutui tylsä, mustasukkainen kontrollifriikki melko nopeasti mutta rakastunut kun on niin asioita katsoo läpi sormien. Lopulta oli valittava oma mielenterveys tai ikuinen lieka nilkassa.
 
ikäeroa 18 v
Keski-ikäisenä olen huomannut myös naisena muuttuneeni. Minusta on helpottavaa ja ihanaa, että hellyys ja yhdessäolo painottuu myöhemmällä iällä. Tämä läheisyyden mietintöihin.

Lapset teimme nuorempana ollessamme, iltatähden hänen ollessaan lähemmäs 60. Hyvin on mennyt. Ainoastaan sen olen tarvinnut miehelleni suoda, että lähden pienimmän kanssa kerran pari viikossa ystävillä tai mummon luona käymään, niin saa levähtää illan hulinasta. Mutta sen koemme molemmat hyvänä, virkistävänä ja mukavana asiana.

Ikäeroa tärkeämpää on se että sopii yhteen. On samanlaiset arvot ja paljon yhteistä elämässä.
 
Mietin
Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Jos olette hiljattain tavanneet, niin on outoa, että mies on valmis tekemään lapsia.
Myös tuo yksi kirjoittaja, joka lähtee lasten kanssa mummolaan, että mies saisi olla rauhassa! Voi kiesus sentään!
 
veeruska
Olemme tapailleet 6kk. Tokikaan tarkoitus ei ole lapsia tehdä nyt, vaan katsoa mihin suhteemme kehittyy. Lapsista on kuitenkin puhuttu, koska minä niitä haluan. Miesystäväni on sanonut, että sen takia, ettei hän lapsia haluaisi ei ole syy lopettaa suhdetta. Hän hauaa lapsia ja elää kanssani. Jos suhde loppuu se liittyy muihin asioihin. Näiden tietojen valossa minusta on kuitenkin hyvä antaa suhteemme syventyä rauhassa. Tiedän, että minulla on mahdollisuus saada perhe hänen kanssaan jos Luoja niin suo ja suhteemme kehittyy siihen pisteeseen. Mitään hätiköityjä tai pakko pakko ratkaisuja ei ole tarkoitus tehdä.
 
ei olla musta-valkoisia
Vertaillen... On pareja, jotka tekevät nuoruudessaan lapset, tulee avioeroja, lapsilla on ns.kaksi kotia, monet mummolat, vanhemmat ruuhkavuosissaan. Kuitenkin on myös niitä, joilla isä on viisikymppinen, jo juoksunsa juossut, tasapainottunut ja valmis sitoutumaan. Pari, joka haluaa antaa aikaa lapsilleen ja huomioi toistensa voimavarat. Eikö he saisi saada lasta?

Vertailua tämäkin: uskon lapsen hyötyvän sosiaalisista kontakteista mummolassa, ystävillä käymisestä. Se hioo lapsen sosiaalisia taitoja, saa kokea rakkautta useammilta hänestä aidosti välittävältä ihmiseltä. Se on myös virkistävää aikaa saada tarinoida äitien juttuja (miehistä tylsiä). Voi sen ajatella olevan myös hieno vaihtoehto harrastuksena tai yksi niiden ohella. Vaikka olisi nuorempi pari, on hyvä, jos äiti ylläpitää samalla yhteyttä ystäviin mahdollisuuksien mukaan ja käy mummolassa useammin kuin kerran viikossa. Onko se parempi vai huonompi vaihtoehto kahden kodin rinnalla?

Entäpä jos joku perheestä sairastuu? Ikäkö siihen vaikuttaa? Toivottavasti ei. Millaista sellainen rakkaus on? Yhtä hyvin voisi kysyä, eikö nuoripari hyväksyisi pikkuistaan, joka on sairas. Ehkä myöhemmällä iällä on suurempi mahdollisuus sairastumiseen, niin ei silti ehkä tapahdukaan. Ja kohtaa nykyisin sairaudet nuorempiakin. Tai eikö esimerkiksi jo nuoruudestaan asti reumaa sairastava voisi perustaa perhettä ollenkaan?

Vielä kaikille rakastuneille. Odottakaa silti pari vuotta, niin rakastumisen hehkuhuuma tasoittuu. Silloin voi realistisemmin nähdä, haluaako todella olla yhdessä ja perustaa perheen, jakaa yhteisen arjen - riippumatta ikäerosta.
 
Mies
Jos tunteet jätetään pois ja ajatellaan järkisyitä. 1980- luvun puolenvälin jälkeen syntyneillä miehillä siemenneste on niin heikkolaatuista, että noin 50 % miehistä on kyvyttömiä saamaan lapsia "perinteisellä menetelmällä". Eli kun sitä perhettä ruvetaan perustamaan voi olla aika suuria vaikeuksia tiedossa ja lapsista tulee kalliita(hedelmöityshoidot yms) Tosin yhteiskunta kustantaa ensimmäisen lapsen. Sitten jos ajatellaan hieman vanhemman miehen kypsyyttä, osaa arvostaa parisuhdetta ja on ylpeä nuoremmasta naisestaan, ei haikaile enää toisten naisten perään. Taloudellisesti, tottakai vanhemmalla on enemmän vaurautta. Miksi joku 25-30 vuotias nainen edes ihmettelee voiko ottaa vanhemman miehen?
 
mun mielipide
olen sitä mieltä, että kenellekään toiselle ei kuulu parisuhteen asiat. piste.
En käsitä miksi aikuinen nainen edes tuollaista kyselee!!!!
Hanki vähän itsevarmuutta ihminen, hanki oma elämä ja lopeta . mitä joku toinen minusta tai meistä ajattelee shitin jauhanta ja elä sitä arkea sen rakkaasi kanssa. Piste.
 
Itse en
Tee niin kuin hyvältä tuntuu äläkä ajattele mitä muut ajattelevat. Mietit varmaan sitäkin mitä ystäväsi ovat siitä mieltä, että miesystäväsi on vanhempi.

Mietin sitäkin, että kuinka moni 30-vuotias mies alkaisi seurustella 15 vuotta vanhemman naisen kanssa, ei varmaan moni?

En voi kuvitella itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa olen niin ulkonäkökeskeinen - valitettavasti, mutta tunnustan sen tässä rehellisesti. Ystäväni seurustelee vanhuksen kanssa enkä ymmärrä miksi.
 
jaska jokunen
Mietin sitäkin, että kuinka moni 30-vuotias mies alkaisi seurustella 15 vuotta vanhemman naisen kanssa, ei varmaan moni?

Ei rupeasikaan. Ja syy siihen on se, että 45 v nainen alkaa olla kyvytön saamaan lapsia.
Poikkeuksena, että nainen olisi mahdottoman rikas.
 
Kohtalon toveri
Hei Ap! Toivottavasti teillä tilanne selvinnyt ja olette päässeet elämässä eteenpäin. Mukava oli lukea sun tuntoja ja muiden mielipiteitäkin.
Itellä vähä samanlainen tilanne päällä niiltä osin että Oon eronnut juuri oman ikäisestä miehestä (ollaan alle 30v) pari lasta on ja talot ym. Ei vain enää rakkaus riittänyt ja haluttiin jotakin muuta kumpikin. Mä Olin jo jonkin aikaa mieltänyt että seuraava mies olis vanhempi joka kantais erilailla vastuun asioista, arvostais kumppania ja olis omaa elämää sekä tietää mitä elämältä haluaa. Sellainen ihminen ui vahingossa mun elämään ja on mua 17 vuotta vanhempi. Jotain aivan käsittämätöntä tapahtu meidän välillä! Ikinä ei olla kumpikaan tämmöstä koettu eikä tunnettu.
Eli kannustan sua ja kaikkia muitakin ottaan tilaisuudesta kiinni ja jos Sellanen ihminen rinnalle löytyy joka jalat vie alta ja tuntuu parhaimmalta mitä elämältä voi saada ja elämä antaa niin antakaa mennä vaan! Kerran täällä eletään ja ollaan. Näin Mäki Aion tehdä ;)
 
sanni-65
Arvostaisi naista...suosittelen vanhempaa miestä. Itsellä 23v.vanhempi mies.Itse olen 51v. Elämässä ei enää suunnitelmia lapsien hankkimisesta tms. Nautitaan elämästä. Mies palvoo ja arvostaa minua. Viriili ja hellä. Ihana kokea Rakkaus, olen onnellinen. Edelliset miehet olleet itsekkäämpi eivätkä ole osanneet arvostaa naista eikä yhteistä aikaa ole järjestynyt tarpeeksi.
 
Kyynikko
Ikäeron merkitys ei tunnu vielä nuorempana, vaan myöhemmällä iällä kun molemmat vanhenevat eri tahtiin.
Näen läheltä tilanteen, jossa toinen on virkeä 65-vuotias eläkeläinen jolla olisi mahdollisuudet lomailla ja nauttia elämästä, mutta puoliso on vaipoissa oleva sairasteleva vanhus, jonka omaishoitajana nuoremman päivät kuluvat.

Tätähän ei nuorempana hoksaa ajatella.
 
kaikenlaista
Ikäeron merkitys ei tunnu vielä nuorempana, vaan myöhemmällä iällä kun molemmat vanhenevat eri tahtiin.
Näen läheltä tilanteen, jossa toinen on virkeä 65-vuotias eläkeläinen jolla olisi mahdollisuudet lomailla ja nauttia elämästä, mutta puoliso on vaipoissa oleva sairasteleva vanhus, jonka omaishoitajana nuoremman päivät kuluvat.

Tätähän ei nuorempana hoksaa ajatella.
Oletko myös keskutellut tämän miehen kanssa, joka hoitaa vanhempaa, sairasta vaimoaan. Ehkä hän tekee kaiken rakkaudesta vaimoonsa eikä suinkaa pakosta ja velvollisuudesta. Omaishoitaja saa myös viralliset vapaat ja lomat, jollion hän voi lähteä vaikka ulkomaille virkistäytymään. Olen nähnyt kun pyörätuolissa oleva mies hoitaa sairasta vaimoaan kotona sulasta rakkaudesta. Olen myös nähnyt kun nuorempi mies hylkää vanhemman puolisonsa kun 80 vuotta on ylitetty. Että ei voi yleistää, ei se ikä ero ratkaise kaikkea.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä