Voiko mies päättää yksin isot asiat?

  • Viestiketjun aloittaja järkky
  • Ensimmäinen viesti
järkky
En tiedä saanko täältä apua, mutta kokeillaan.

Meillä on ollut pitkään iso unelma, rakennusprojekti. Se seisoi vuosia, koska paperiasiat olivat totaalisessa jumissa. Katselin malleja ja olin innostunut. Valintaa piti tehdä sitten, kun on selvät kuviot.

Viime syksynä yllättäin kuviot selkisivät. Joulukuun alussa mies keksi, että rakennuslupa pitää hakea nyt ja vuoden alussa pitää tehdä kaupat. Sitten on juossut rakennustarkastajilla ja mökkimyyjillä ja valinnut mallin, jota on esitellyt mulle. Sen piti vain olla yksi ehdotus, jolla lähdetään liikkeelle.
Nyt kun asiaa tiukkasin, niin alkaa näyttää siltä, että malli on valittu ja rakentaminen alkaa, ehdin mukaan tai en.

Olen poissa tolaltani. Mulla on ollut normaali vaativa päivätyö, sen lisäksi yksi ylimääräinen tosi työllistävä projekti. Sanoin syksyllä, että aikaisintaan joululomalla ehdin vähän malleja katsoa.

Nyt ei ehdi kuulemma odottaa, vaan jos en minä lähde mukaan, niin tekee päätökset yksin. Näin on toiminut ennenkin isoissa asioissa. Mun on vain pitänyt sopeutua.

Putosin hetkessä johonkin tosi syvälle. Rakennusprojekti on ollut mun elämän isoimpia haaveita, ja mulla on oikeasti siihen näkemyksiä. Mutta jos juuri nyt keskityn siihen, niin oman tulevaisuuteni kannalta tärkeä työprojekti jää tekemättä.

Voiko noin toimia, voiko toinen sanella kokonaan ehdot? Mitä teen, eroanko ja luon uudet omat unelmat?
 
Onnistuva mies.
Kyllähän isot asiat pitäisi yhdessä päättää.

Sekin on tosiasia, jos päätöksenteko pitkittyy, niin asiat mutkistuu.
Ehkä miehen mielestä nyt olisi päätöstenteon aika.
Eli nyt pian oma ehdotuksenne esille, ja sitten yhdessä keskustelette minkä vaihtoehdon valitsette.
 
ap

Kiitos onnistuva mies mielipiteestäsi!
Niinhän se on, tämä pitkittyi ja mutkistui jo vuosia. Aiemmin mulla oli aikaa, nyt olen kaulaani myöten kiinni muissa projekteissa, jotka mies tietää. Se hämmentää, että vuosien odottelun jälkeen ei voisi odottaa vielä paria kuukautta.

Näin on periaatteessa sovittu, mutta en oikein tiedä, viekö mies eteenpäin omaa ideaansa joka tapauksessa. Kuten sanoin, on päättänyt isoja asioita ennenkin yksin ja uskotellut mulle muuta. Luottamuspulaa ilmassa, kyllä. Ei oikein hyvä lähtötilanne isolle projektille.
 
Viimeksi muokattu:
töttöröö
Jos on valmimökki niin eikös ne istuta sen sinne paikalleen muutamassa päivässä. Tai jos teette itse perustyöt niin miten sulla niihin on aikaa jos olet koko ajan projekteissa kiinni?
 
Vaimo
No jaa, minä taas kävin ostamassa meille loma-asunnon Espanjasta ilman, että mies edes näki sitä ennenkuin maksoi... Mutta hyvin on kelvannut, kyllähän minä nyt mieheni maun tunnen vuosien kokemuksella!

Jos olette molemmat itsepäisiä, mies tekee mitä haluaa ja toisaalta sinä uppoudut kaulaasi myöten työhön (= ehdottomasti liikaa) etkä ehdi keskittyä yhteisiin asioihin, niin eipä kovin valoisalta tulevaisuus näytä... Laita paperille asiat, mitkä ehdottomasti haluat ja anna miehen toimia. Tai hellitä vähän uraputkessa. Tai jatka päivää yöllä; kyllä sitä nuorena jaksaa.
 
töttöröö myös
Ei tuo sinun vuodatuksesi kuulosta oikein uskottavalta. Minusta sinua ottaa päähän, kun toinen päättää asioita. Oli vähän outoa mennä silloin syksyllä sanomaan, että joululomalla ehdit sitten miettimään. Varmaan itsekin tajuat, että tuo on aivan järjetöntä noin sanoa. Omat projektit ovat muka niin tärkeitä, että siitä ei ehdi suunnitelmia ja toiveitaan esittämään? Kyllä on aikataulut jo siinäkin mielessä aivan metsässsä. Myös sinulla on tarve pomottaa, siitä tuo viestii. Jos ette osaa tuollaisia asioita yhdessä päättää, niin antaa olla.
 
pisteet miehelle
Olen ihan samaa mieltä monen muun kanssa. Asiat ovat pitkittyneet ja haluaisit vielä niitä pitkittää.
Ei VOI olla niin kiire, ettei ehtisi jotain mökkijuttuja katsella. Tai jos on niin miehesi on tehnyt ihan oikean ratkaisun ja pistänyt vihdoin tuulemaan. Ei kukaan moisia projekteja jaksa vuosikausia vitkuttaa. Jos olet jo vuosia rakennusprojektia harkinnut ja miettinyt niin varmaan sinulla oli melko hyvät käsitykset jo ja valinnan tekeminen ei olisi tarvinnut kauaakaan aikaa.

Vedän vielä paremmaksi kuin muut. Olen ostanut mökin näkemättä mökkiä ollenkaan muuta kuin kuvissa. Veljeni kävi katsomassa kun oli liikkeellä siellä päin ja soitti, että ota tää, tää on hyvä. Kaupat tehtiin ja sitten vasta pääsin mökille. Eikä ole kaduttanut.
 
Vaimo
Alkuperäinen kirjoittaja en kyllä;11580763:
noinkaan tekisi, mutta jos uskaltaa toisen puolesta tehdä kaupat, niin sitten tekee...riski on kyllä aika iso tai mies on oikea tohvelisankari.
Riski ei ollut ollenkaan iso. Kuten sanoi, tunnen mieheni maun vuosien perusteella. Ja meillä on varsin samanlainen maku. Meillä taas tilanne on se, että mies tekee aivan liikaa töitä, eikä hänellä olisi ollut mitään mahdollisuuksia matkustaa paikan päälle kiertelemään eri vaihtoehtoja. Mutta sen johdosta minulla onkin aika vapaat kädet tehdä isojakin päätöksiä eikä vielä kertaakaan ole pieleen mennyt. Ja voiko oikeastaan pieleen mennäkään, kun saa tilavan asunnon etelän lämmöstä, meren rannalla upealla paikalla hyvin hoidetusta taloyhtiöstä :)? Sisustettu on pääosin yhdessä hänen lomillaan. Näillä mennään!
 
Vaimo
Olen ihan samaa mieltä monen muun kanssa. Asiat ovat pitkittyneet ja haluaisit vielä niitä pitkittää.
Ei VOI olla niin kiire, ettei ehtisi jotain mökkijuttuja katsella. Tai jos on niin miehesi on tehnyt ihan oikean ratkaisun ja pistänyt vihdoin tuulemaan. Ei kukaan moisia projekteja jaksa vuosikausia vitkuttaa. Jos olet jo vuosia rakennusprojektia harkinnut ja miettinyt niin varmaan sinulla oli melko hyvät käsitykset jo ja valinnan tekeminen ei olisi tarvinnut kauaakaan aikaa.

Vedän vielä paremmaksi kuin muut. Olen ostanut mökin näkemättä mökkiä ollenkaan muuta kuin kuvissa. Veljeni kävi katsomassa kun oli liikkeellä siellä päin ja soitti, että ota tää, tää on hyvä. Kaupat tehtiin ja sitten vasta pääsin mökille. Eikä ole kaduttanut.

Hieno juttu! Sinä luotat veljeesi, mieheni luotti minuun. Ei kaikkia päätöksiä tarvitse jahkailla ja kääntää ympäri kuukausi- tai vuositolkulla.
 
Viimeksi muokattu:
pimpelipom
Riski ei ollut ollenkaan iso. Kuten sanoi, tunnen mieheni maun vuosien perusteella. Ja meillä on varsin samanlainen maku. Meillä taas tilanne on se, että mies tekee aivan liikaa töitä, eikä hänellä olisi ollut mitään mahdollisuuksia matkustaa paikan päälle kiertelemään eri vaihtoehtoja. Mutta sen johdosta minulla onkin aika vapaat kädet tehdä isojakin päätöksiä eikä vielä kertaakaan ole pieleen mennyt. Ja voiko oikeastaan pieleen mennäkään, kun saa tilavan asunnon etelän lämmöstä, meren rannalla upealla paikalla hyvin hoidetusta taloyhtiöstä :)? Sisustettu on pääosin yhdessä hänen lomillaan. Näillä mennään!

No aika helpon kuvan annat espanjan asuntokaupoista. Kyllä sinne matkustamista vaatii hieman enemmän kuin kertakäynnin ja asunnon hoitaminen on muutakin kuin sisustamista lomilla. Käytitkö suomalaista välittäjää.
 
Viimeksi muokattu:
ap
No kiitos vain pisteistä miehelle!

Joillekin pariskunnille on ihan OK, että vain toinen tekee päätökset. Meille kummallekaan ei. En itse menisi tekemään isoja ostoksia tai päätöksiä vasten toisen tahtoa.

Erilaiset projektit työllistävät eri lailla eri aikoina. Nautin työstäni ja projekteistani ja ne tuovat rahaa ja elämän sisältöä. Niistäkin on yhdessä puhuttu ja sovittu.

Kovin montaa isoa projektia ei päällekkäin pyöritetä, etenkään kun ei olla niin kauhean nuoria, että yöunista jaksaisi jatkuvasti tinkiä.
 
Kalkkuna

Sun miehes on tehnyt ison työn sun puolestasi juoksemalla eri puolilla sopimassa asioita ja sä vaan valitat kuin joku pikkulapsi. Aikuistu hyvä ihminen. Monta vuotta olet vetkutellut prinsessaunelmissasi kun mikään malli ei ole ollut hyvä. Rakennusprojekti, jos tässä on kyse siitä, on helvetin haastava ja stressaava, sanon sen kokemuksesta. Voithan sä puolestasi tehdä sen työosuuden, menet sinne aamulla ennen duunia ja heti duunin jälkeen haalarihommiin, vai aiotko jättää sen homman äijälles?
 
Viimeksi muokattu:
varmaan
No kiitos vain pisteistä miehelle!

Joillekin pariskunnille on ihan OK, että vain toinen tekee päätökset. Meille kummallekaan ei. En itse menisi tekemään isoja ostoksia tai päätöksiä vasten toisen tahtoa.

Erilaiset projektit työllistävät eri lailla eri aikoina. Nautin työstäni ja projekteistani ja ne tuovat rahaa ja elämän sisältöä. Niistäkin on yhdessä puhuttu ja sovittu.

Kovin montaa isoa projektia ei päällekkäin pyöritetä, etenkään kun ei olla niin kauhean nuoria, että yöunista jaksaisi jatkuvasti tinkiä.
Olet kuullut asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta? Kyllä rakennusprojektiin pitää ottaa osaa jo suunnitteluvaiheessa, mutta ei asettamalla ehtoja. Olet loukkaantunut, mutta kyllä tuo on enemmän luonnekysymys.
 
Viimeksi muokattu:
Vaimo
No aika helpon kuvan annat espanjan asuntokaupoista. Kyllä sinne matkustamista vaatii hieman enemmän kuin kertakäynnin ja asunnon hoitaminen on muutakin kuin sisustamista lomilla. Käytitkö suomalaista välittäjää.
Tämä nyt menee jo ohi alkuperäisen aiheen, mutta oli se aika helppoa ja kertkäynnillä asunto tuli ostettua: Mies mainitsi maaliskuun puolivälissä, että nyt voisi olla hyvä aika ostaa Espanjasta asunto. Bookkasin lentolipun itselleni huhtikuun alkuun, ilmoitin ruotsalaiselle välittäjälle (suomalaiset ovat keskittyneeet liikaa ei niin viehättäville alueille), että minulla on 4 päivää aikaa löytää asunto. Katsoin siinä ajassa 15 asuntoa läpi eri alueilla ja nähtyäni nykyisen asuntomme tiesin välittömästi, että tämä se on. Tein "ota tai jätä"-tarjouksen, seuraavan viikon aikana myyjä yritti neuvotella hinnasta, mutta ilmoitin sen olleen ota tai jätä. 1,5 viikon kuluttua tarjouksen jättämisestä se hyväksyttiin ja paperityöt käynnistyivät, espanjalaisen henkilötunuksen, pankkitilin ja nettiyhteyden hankkimen jne.

Kesäkuun alussa saimme avaimet ja kaikki oli valmiina. Ruotsalainen sisutussuunnittelija toimi työnjohtajana pienen pintaremontin suhteen. Tanskalainen asianajaja hoiti kaikki paperi- ja pankkiasiat kuntoon Espanjassa. En voi sanoa prosessin olleen mitenkään vaikeaa, hankalaa tai erityisemmin aikaa vievää.

Mies näki kämpän ensimmäisen kerran kesäkuussa, teimme ensimmäiset huonekalu- ja verhotilaukset, jotka samainen ruotsalaisnainen otti kesän ja syksyn kuluessa vastaan. Heinäkuun pariviikkoisella lomalla saimme loput huonekalut ja lamput tilattua/ostettua, syyskuun lomalla kaikki alkoi olla jotakuinkin kunnossa. Syksyn mittaan olemme käyttäneet mm. puuseppää rakentamaan lisää toiveittemme mukaisesti. Ukrainalainen nainen hoitaa korvausta vastaan asuntoamme poisollessamme, kastelee kukat, tarkistaa säännöllisesti, tekee siivoukset, pesee lakanat ja petaa sängyt valmiiksi. Nyt on kaikki tiptop ja lomilla voi vain nauttia. Juuri palasimme taas eilen kotiin tähän pimeään ja synkkään talveen saatuamme auringosta lisää voimaa:).
 
Viimeksi muokattu:
Vaimo
Joillekin pariskunnille on ihan OK, että vain toinen tekee päätökset. Meille kummallekaan ei. En itse menisi tekemään isoja ostoksia tai päätöksiä vasten toisen tahtoa.
Siis teille kummallakeen ei sovi tämä käytäntö. Mutta juurihan kirjoitit, että nyt miehesi on mennyt tekemään itsenäisiä päätöksiä?

Jos teillä on pitkään ollut aikaa suunnitella ja katsella malleja jne, niin mikä on estänyt tarttumasta toimeen jo silloin ja päättää, että tällainen siitä tulee, kunhan luvat ovat kunnossa?

Onko miehesi valitsema malli nyt sitten aivan mahdoton sinun mielestäsi, vai onko kyse vain siitä, että olisit itse halunnut valita (mahdollisesti saman) mallin? Jos se on mahdoton, niin sitten ilmoitat, että sori, minä tai mökki tai aikalisä.
 
Viimeksi muokattu:
Pointsit

Hah hah, jaksoit kirjoitaa pitkän sadun.
 
Viimeksi muokattu:
ap
Hävisipä edellinen viestini taivaan tuuliin,
mutta näkyy tosiaan olevan monenlaisia käytäntöjä ja etenkin mielipiteitä.

Ihan tuossa prinsessahaaveissani olen hoitanut samalla
kotityöt ja työt ja lasten kuviot enimmäkseen, ja pari muuttoa,
jotta miehen matkatyö on mahdollistunut.
En ole avuton enkä myöskään työnarkomaani.

Mökin pistävät pystyyn firman ammattimiehet, ei tosiaan kauan vie,
kunhan on rauhassa valittu hyvä ja toimiva, kaikki reunaehdot täyttävä malli.
Muuten hommaa riittää kaikille, maalaamista yms.
Varmaan on fiksuinta, että jokainen tekee sitä mitä osaa.
Mökin käyttäjänä osaan ottaa kantaa tilajärjestyksiin.

Ärtymykseni jo helpotti, kun mies totesi,
että totta kai on aikaa sen verran odottaa.
 
En ole avuton enkä myöskään työnarkomaani..

No eikö tämä ole ihan normiperhe-elämää. Jos olet ihminen, joka ei kykene päättämään, niin sellaisen kanssa eläminen on yhtä helvettiä. Miten projekti laitetaan rauhassa odottamaan, jos siitä on pyydetty tarjoukset? Nyt sitten mietitääkin yhtäkkiä tilajärjestystä, mitä se nyt sitten tarkoittaakin. Seiniä?
 
Viimeksi muokattu:
ap
Siis teille kummallakeen ei sovi tämä käytäntö. Mutta juurihan kirjoitit, että nyt miehesi on mennyt tekemään itsenäisiä päätöksiä?

Jos teillä on pitkään ollut aikaa suunnitella ja katsella malleja jne, niin mikä on estänyt tarttumasta toimeen jo silloin ja päättää, että tällainen siitä tulee, kunhan luvat ovat kunnossa?

Onko miehesi valitsema malli nyt sitten aivan mahdoton sinun mielestäsi, vai onko kyse vain siitä, että olisit itse halunnut valita (mahdollisesti saman) mallin? Jos se on mahdoton, niin sitten ilmoitat, että sori, minä tai mökki tai aikalisä.

Kyse on siitä, miten tehdään päätöksiä. Pidetäänkö yhteiset unelmat yhteisinä,
jolloin niiden eteen on kaikkien ihanaa tehdä töitä.

Miehellä on taipumus nähdä, että hänen tekemänsä päätökset ovat automaattisesti yhteisiä
ja molemmille hyviä. Periaatteessa yhdessä päätetään.

Ei se malli yhtään mahdoton ole. Uusia on tullut jo sen jälkeen ja rakennusoikeudet ja moni muukin asia selvinnyt,
nyt pitää katsastaa että mikä on meille paras ja toimivin malli.
 
Viimeksi muokattu:
huomaan
Hävisipä edellinen viestini taivaan tuuliin,
mutta näkyy tosiaan olevan monenlaisia käytäntöjä ja etenkin mielipiteitä.

Ihan tuossa prinsessahaaveissani olen hoitanut samalla
kotityöt ja työt ja lasten kuviot enimmäkseen, ja pari muuttoa,
jotta miehen matkatyö on mahdollistunut.
En ole avuton enkä myöskään työnarkomaani.

Mökin pistävät pystyyn firman ammattimiehet, ei tosiaan kauan vie,
kunhan on rauhassa valittu hyvä ja toimiva, kaikki reunaehdot täyttävä malli.
Muuten hommaa riittää kaikille, maalaamista yms.
Varmaan on fiksuinta, että jokainen tekee sitä mitä osaa.
Mökin käyttäjänä osaan ottaa kantaa tilajärjestyksiin.

Ärtymykseni jo helpotti, kun mies totesi,
että totta kai on aikaa sen verran odottaa.
olet väsynyt
 
Viimeksi muokattu:
Tutkija
Jo siinä ajassa kun elleissä luurailee, ehtisi katsella muutamaa mökkiä. Aika nopeaa on rankata "ehdottomasti ei"- "jees" mökit riviin. Kahdessa tunnissa saisi jo tosi paljon aikaiseksi. On se kyllä kumma, jos sen vertaa ei aikaa löydy! Minkälainen projektin tekijä ei osaa priorisoida ja aikatauluttaa?
 
Ja on se muuten kummaa, miten paljon tuntemattomat ihmiset kuvittelevat tietävänsä toisista.
Onnea vain omiin mökkiprojekteihisi, jos valitset kahdessa tunnissa mökin.

Teen koneella töitä, ja tauoilla puran harmiani tässä. Priorisointini on nyt iso, koneella tehtävä homma, joka vaatii ajatustyötä ja siten myös taukoja. Käyn myös syömässä ja vessassa välillä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä