Mä en voi sille mitään mutta mua surettaa nuorten, pienten lasten äitien puolesta.

["eimullamuuta"]

Usein, nämä nuoret äidit jotka alkaa n. 20-vuotiaina tai nuorempina, tekemään lapsia, monia mahdollisimman pienillä ikäerolla, on rikkinäisistä perheistä. Heillä ei, ymmärrettävistä syistä, ole vielä koulutusta, ei työkokemusta, ei muuta omaa perhettä tai tukiverkostoa kun ne omat lapset. Ja sen takia niitä tehdään. Niiden kautta saadaan sitä sisältöä elämään, rakkautta jota ei muualta saa, saa tuntea onnistumisen kokemuksia. Mikään näistä ei tietenkään itsessään ole huono asia, mutta musta on surullista että noita ei voi kokea millään muulla tavoin kun tekemällä lisää lapsia. Se asettaa jo melkoisen taakan pienen ihmisen harteilla, olla jonkun elämän tarkoitus. Usein nämä äidit sitten havahtuvat 40v siihen että mitäs nyt tehdään kun niitä pikkusia lapsia ei enää ole. Ei ole myöskään työpaikkaa, ei koulutusta, ei harrastusta. Se pieni valonpilkku niiden elämässä on toki se että yleensä heillä on tuossa vaiheessa jo lapsenlapsia joilta voi sitten ammentaa sitä elämäniloa. Mun mielestä, jos elämästä puuttuu halu kehittää itseään, halu oppia uusia asioita, mahdollisuus nähdä itsensä onnistujana monella eri alalla, niin elämä jää surullisen kapea-alaiseksi.

 

[St. Brigitten]

Aijaa

 

["vieras"]

Niin. Meitä on erilaisia. Mutta onko sillä loppujen lopuksi väliä,mistä ihminen kokee saavansa onnen elämäänsä? Jos hän saa sen lapsista,niin sit saa. Jotkut saa sen urasta,jotkut urasta JA perheestä. Mä voin myöntää että en ole kauhean kunnianhimoinen. Koulutus on ja vakituinen työpaikka,mutta kyllä mä ne onnenhippuset elämääni saan ihan muualta.

 

[Emilyn]

Onhan se surullista, jos oma elämä koostuu pelkästään lapsista. Toiset kuitenkin hankkivat lapset nuorena, vaikka ilman koulutustakin ja opiskelevat ja luovat uransa sen jälkeen. Ja mitäkö teen nelikymppisenä.. lähden reissailemaan ympäri maailmaa

 

[juuhh]

Haha, paras hetkeen.

Ikää 21 vuotta, 1 vuotias lapsi ja väittämät:

-Olen ehjästä perheestä, vanhempani ovat olleet 40 vuotta naimisissa ja ovat edelleen onnellisia ja terveitä.
-Minulla on aviomies ja meidän perhe-elämässä ei ole mitään vikaa.
-Mulla on odottamassa vakituinen työpaikka. Ammattitutkintokin on takana.
-Ehdin elää nuoruuttani aikalailla eikä baarit/yöelämä ole mua kiinnostanut koskaan. Olemme mieheni kanssa seurustelleet 6 vuotta.

Ja yritetään nyt toista lasta.

 

["Eulalia"]

Ja se on sinun ongelmasi koska?
Minä taidan olla sitten juuri kuvaamasi henkilö. Tosin minulla on kyllä ammatti, vaikka se on kyllä ala millä en haluakkaan työllistyä.
Ehkäpä tosiaan havahdun sitten 40v mutta mikäpä se minua sitten estää opiskelemasta ja sivitymästä niin paljon kun sielu sietää. Minullahan ei ole sillon enää pieniä lapsia hoidettavana

 

[-]

Lapset nuorena ja pienellä ikäerolla, iso suku (sekä omalta puolelta että miehen puolelta), harrastus, okt, miehellä vakipaikka heti valmistumisen jälkeen ja siinä on pysynyt, itse opiskelen ja yhtään ei kaduta vaikka monet ikäiseni eri järjestyksessä asiat tekeekin, tämä oli minun valintani.

 

[||]

Kun nuorena tekee lapset niin sitä pystyy sen jälkeen keskittymään uranluomiseen, ei tarvi jäädä äitiyslomille välillä..

 

["vieras"]

Tiesitkö, että esim. työministeri Anni Sinnemäki on teiniäiti?
Ei aina mene noin..

 

[a_p]

[QUOTE="vieras";23170364]Niin. Meitä on erilaisia. Mutta onko sillä loppujen lopuksi väliä,mistä ihminen kokee saavansa onnen elämäänsä? Jos hän saa sen lapsista,niin sit saa. Jotkut saa sen urasta,jotkut urasta JA perheestä. Mä voin myöntää että en ole kauhean kunnianhimoinen. Koulutus on ja vakituinen työpaikka,mutta kyllä mä ne onnenhippuset elämääni saan ihan muualta.[/QUOTE]

Joo, siis mun oli tarkoitus selittää tuossa että sama koskee niitä joilla on vain työ/ura, ei perhettä, ei harrastusta. Mun mielestä se on surullista jos elämästä ei ikään kuin ole kokemusta kuin vain yhdeltä alalta. Kyllä, se avartaa maailmaa ja käsitystä omasta itsestään jos pystyy kehittymään monella eri tavalla. Voihan Siwan kassa lukea huvikseen iltaisin psykologian kursseja koska haluaa vain oppia asiasta. Tai hyvässä työssä oleva voi harrastaa postimerkkien keräilyä ja sitä kautta saada toisenlaisia onnistumisen kokemuksia. Mun mielestä se vaan on erityisen surullista näiden nuorten äitien kohdalla koska usein, ei aina, mutta voisin väittää että suurin osa, ei jaksa/kykene/pysty/voi enää lasten saannin jälkeen tekemään noita muita asioita. Useimmat ei edes vuosien kotona olon jälkeen näe siihen mitään tarvetta, eivät siis edes huomaa mistä kaikesta jäävät paitsi. Voihan ne tuntea olevansa äärimmäisen onnellisia, mutta kyllä mä väittisin että ne voisi olla VIELÄ onnellisempia jos noi muutkin "ehdot" täyttyisivät.

 

[a_p]

Onhan se surullista, jos oma elämä koostuu pelkästään lapsista. Toiset kuitenkin hankkivat lapset nuorena, vaikka ilman koulutustakin ja opiskelevat ja luovat uransa sen jälkeen. Ja mitäkö teen nelikymppisenä.. lähden reissailemaan ympäri maailmaa

Eli sä siinä vaiheessa jätät täysi-ikäiset lapset täysin omilleen? Koska sen ikäiset ei voi kaivata tukea vanhemmiltaan? Entäs jos sulla on lastenlapsia? Koska kukaan ei ole suakaan auttanut lastenhoidossa niin säkään et aio auttaa sun lapsia? No joo, ei se ehkä ihan noinkaan mene, mutta pointti oli vaan siinä että se on huomattavasti vaikeampaa sillon koska ne lapset tulee aina olemaan osa sun elämää. Ja tietenkin, kuten jo sanoin, ei kaikki jää ikuisesti vaan kotiin. Valitettavan moni kuitenkin jää ja suurin osa heistäkin vielä vakuutti nuorempana et kyllä mä varmasti kuulun siihen vähemmistöön joka jaksaa kehittää itseään, kouluttautua, hankkia työkokemusta jne.

 

[St. Brigitten]

Voihan ne tuntea olevansa äärimmäisen onnellisia, mutta kyllä mä väittisin että ne voisi olla VIELÄ onnellisempia jos noi muutkin "ehdot" täyttyisivät.

En mä ainakaan olisi onnellisempi jos mulla olis työpaikka. Mieluummin mä hoidan mun pientä lastani kotona 24h vuorokaudessa kun kävisin töissä ja saisin arkipäivänä viettää aikaa pienen lapseni kanssa pari tuntia ennen nukkumaan menoa.

Rikkinäisestä perheestä kyllä juu olen, mutta ootko koskaan kuullu, että rikkinäisestäkin perheestä voi saada ihan samalla lailla rakkautta kuin ehjästä?

 

[-]

Ja oma äitini sai esikoisensa 28v, samassa työpaikassa ollut nyt 25 vuotta, nyt "vanhuudenpäivillä" opiskelee sosiaalityöntekijäksi, ei harrastuksia, ystäväpiiri pieni, nekin työ- ja opiskelukavereita, rahaa on ja hieno okt arvostetulla alueella viimisen päälle remontoituna, sisustussuunittelija ja arkkitehti niin pihalta kuin ulkoa suunitellut jne.. mutta voisin väittää olevani silti onnellisempi.

 

[Emilyn]

Eli sä siinä vaiheessa jätät täysi-ikäiset lapset täysin omilleen? Koska sen ikäiset ei voi kaivata tukea vanhemmiltaan? Entäs jos sulla on lastenlapsia? Koska kukaan ei ole suakaan auttanut lastenhoidossa niin säkään et aio auttaa sun lapsia? No joo, ei se ehkä ihan noinkaan mene, mutta pointti oli vaan siinä että se on huomattavasti vaikeampaa sillon koska ne lapset tulee aina olemaan osa sun elämää. Ja tietenkin, kuten jo sanoin, ei kaikki jää ikuisesti vaan kotiin. Valitettavan moni kuitenkin jää ja suurin osa heistäkin vielä vakuutti nuorempana et kyllä mä varmasti kuulun siihen vähemmistöön joka jaksaa kehittää itseään, kouluttautua, hankkia työkokemusta jne.

Heh, aion hoitaa lapset kotona kouluikään asti joten en todellakaan koe morkkiksia siitä, että saatan huidella maailmalla reissaamassa ja muutenkin pääosin keskittyä vaan itseeni siinä kohtaa, kun lapset ovat täysi-ikäisiä. Eli välillä olisin joko joitain viikkoja pois Suomesta, joskus ehkä kuukausien pätkänkin. Tuskin koko loppuikääni siellä maailmalla tulen olemaan Yhteydet kulkee kyllä ulkomaillekin ja itsenäistynyt nuori aikuinen tuskin tarvitsee äitiä fyysisesti pitämään kädestä ihan joka päivä

Ja jos lapseni kokevat vanhemmuuden iloa jo parikymppisenä, niin toivon että oppi ja malli on mennyt perille, että lastenhoitoa ei lasketa sen enempää mahdollisen puolison/lapsen toisen vanhemman kuin isovanhempienkaan kontolle. Minulla on kyllä lastenhoitoapua sen verran kuin tarvitsen, ei siihen mummoja tarvita. Mahdolliset lapsenlapset aikanaan tulevat varmasti olemaan rakkaita ja varmasti mielelläni heitä silloin tällöin hoidan, mutta kyllä siinä kohtaa arvojärjestyksessäni ykköseksi pistän itseni, sillä kyllä se on lapsen oman äidin/isän tehtävä hoitaa oma lapsensa, eikä minun tehtäväni ole siinä olla vastuunkantajana enää niin suuressa roolissa, että alkaisin perua ulkomaanreissujani, ellei lapsenlapsi tai oma lapsi sattuisi juuri olemaan sairaalassa teho-osastolla tms yhtä epätodennäköistä poikkeustilannetta lukuunottamatta.

En usko, että pelkkä lasten saaminen nuorena on se syy, joka ihmisen ajaa elämäntapatyöttömäksi. Jos joku herää nelikymppisenä siihen, ettei ole koulutusta, töitä ja lapset ovat muuttaneet pois kotoan, niin siinäkin kohtaa vielä voi lähteä koulun penkille ja työllistää itsensä. Jos sitä ei tee, niin sehän on oma valinta.

 

[ääh]

asiaahan ap puhuu. se vain korostuu, kun vastaajat ottavat noin itseensä. suuruutta sieluun nyt hei...

 

[gulliverin matkat]

18-vuotiaana ensimmäinen lapsi ja 25-vuotiaana neljäs. Lastehoidon ohessa kirjoittanut ylioppilaaksi ja valmistunut ammattikorkeakoulusta. On omakotitalo, mies ja juuri ostettiin toinenkin omakotitalo sijoitusmielessä. Mies ollut töissä aina ja viimeiset vuodet pyörittänyt omaa yritystä, joka menestyy hyvin.

Molemmilta puolilta perheet ovat ehyitä ja lapsilla on rakastavia mummuja ja ukkeja useammassa polvessa. Sekä lisäksi tietysti sedät, enot ja muut sukulaiset. Sukujen kesken läheiset välit kaikkiin.

Energiaa ja jaksamista tällä iällä löytyy, niin mikä tässä nyt oli se huono asia? En minä ainakaan koe olevani huonossa asemassa elämässä. Pikemminkin päinvastoin. Olen tyytyväinen elämääni ja hyvin onnellinen.

 

["gulliver"]

asiaahan ap puhuu. se vain korostuu, kun vastaajat ottavat noin itseensä. suuruutta sieluun nyt hei...

En minä ainakaan itseeni ottanut. Halusin tuoda erille myös erilaisen näkökannan ap:n esille tuomaan asiaan

 

[hhahaha]

Huono provo

 

[Provoooo]

Surullisinta on alkaa perustaa perhettä 30+ vuotiaana tuntea siitä kovaa katkeruutta, kirjotellen sitten tänne tällaisia alotuksia.

T. 21vuotiaana äidiksi hedelmöityshoidoilla, avioliitto, ehjä perhe ja yliopisto käyty+vakituinen työsuhde. Mites itselläsi on nämä asiat?

 

[Phoebsi]

Eli sä siinä vaiheessa jätät täysi-ikäiset lapset täysin omilleen? Koska sen ikäiset ei voi kaivata tukea vanhemmiltaan?

Skypessä voidaan neuvotella ja jutella, jos ikävä tulee (Samat suunnitelmat kuin Emilynillä, tosin minulla väkisin menee vähän yli neljänkympin kun lapset on aikuisia). Saatetaan jopa muuttaa toiseen maahan, omg!

Ap on hyvä, ja tekee sitten näiden nuorten ja tukiverkottomien naisten ja miesten eteen jotain ihan konkreettista. Ettei mene ihan jeesusteluksi ja kauhisteluksi koko elämä.

 

[täh]

Miksi kaikki yli 20+vuotiaat ajattelee heistä puhuttavan nyt? On täysin eri asia tulla äidiksi teini-ikäisenä taikka parikymppisenä! Se on pieni ikäero, mutta siinä iässä se on paljon. On hienoa tulla äidiksi esim 22vuotiaana, voiko olla parempaa ikää, mutta ei niinkään 16vuotiaana.

 

[=)]

Voi rakas a.p. Tiedän nuoria äitejä ja tiedän jo "hieman" varttuneempia äitejä, ja ainakin oma näkökantani on se että ne vanhemmalla iällä lapsia tekevät tekevät juuri sentakia, että heillä olisi jokin sisältö elämässään... Hmm en kyllä ole nuorilta äideiltä kuullut moista, ainoastaan sen että on hyvä suhde ja tyylillä tehdään muutama lapsi kun on vielä nuori ja haluaa perheen perustaa ennen keski-ikää...
Ja huomattavasti enemmistö niistä vanhemmista jotka rutisevat väsymystä jne. on ollut jo yli kolmekymppisiä jotka tekivät sen iltatähden jotta olisi joku tarkoitus elämällä....

 

["vieras"]

Mua surettaa tollaiset mistään mitään tietämättömät ääliöt. Voi sua raukkaa! Ilmeisesti oma elämäs mättää ja pahasti!

 

["haha"]

Niin...nykyään on "normaalia" saada eka lapsi 28-30vuotiaana
Se että se on yleisintä ei silti tee siitä mitenkään normaalia heheehehe

 

["jjj"]

Miksi kaikki yli 20+vuotiaat ajattelee heistä puhuttavan nyt? On täysin eri asia tulla äidiksi teini-ikäisenä taikka parikymppisenä! Se on pieni ikäero, mutta siinä iässä se on paljon. On hienoa tulla äidiksi esim 22vuotiaana, voiko olla parempaa ikää, mutta ei niinkään 16vuotiaana.

Suora lainaus aloitustekstistä "Usein, nämä nuoret äidit jotka alkaa n. 20-vuotiaina tai nuorempina"