Kun ei koskaan saa mitään apua

[ap.....]

Jos ap ois ollu meiltä päin niin apua oisin tarjonnu. =) Mut eipähän vastaa...

Kiitos oikein paljon. En kuitenkaan usko, että ollaan samasta paikasta. En uskalla julkisesti sanoa meidän kotipaikkaa, joku varmasti keksisi tämän. Mutta pieni kaupunki.. ei ole edes lähellä mitään isoa kaupunkia.

 

["vieras"]

'Avutonta' elämää on mennyt 7 vuotta jo, siihen alkaa tottua. Pistos iskee vain jos pysähtyy kuuntelemaan mitä muut tekevä kun isovanhemmat ryntäävät innoissaan lapsia hoitamaan.

Neljä faktaa mitkä olen todennut: Kukaan ei auta jos ei pyydä. Kukaan ei auta jos apu ei toimi vastavuoroisesti. Apua saa myös maksamalla. Lapsen kasvaessa apua arkeen tulee välillisesti kun luuhaavat kavereiden luona ja muualla.

Kun arki väsyttää, voi ostaa vaikka jonkun pesemään ikkunat tai vahtimaan lapsia illalla 8huom. kotitalousvähennys). Ei se isovanhempia tms. korvaa, mutta erityisesti jos onnistuu saamaan saman ihmisen säännöllisesti käymään, voi toimia oikein hyvin.

Meille ei ole koskaan tultu tarjoamaan apua eikä varmaan kovin monelle muullekaan. Olen aina ensin itse tarjonnut apua. Se käy luontevasti kun lapset kyläilevät jne. toistensa luona ja kun itse tutustuu ihmisiin. Kiireisten ja välinpitämättömien ihmisten joukosta löytyy kyllä kultakimpaleitakin. Mutta ei löydy, jos ei etsikään.

Kiinnitin huomiota ap:n mainintaan, että 5v. lapsi ikävöi kerhossa ollessaan äitiä. Oletan, että lapset ovat kotihoidossa? Siinä tapauksessa helpotusta saattaa tulla paljon ihan päivähoidonkin aloittamisesta sikäli mikäli sellainen on joskus alkamassa. Eskari nyt ainakin? Päivähoito toimii eräänlaisena tukena arjessa niille, joilla ei verkostoja ole omasta takaa.

 

[Alaston lohikäärme]

[QUOTE="kitty";23334571]jotenkin tulee käsitys että olet tietoisesti sitonut lapset itseesi.. kyllä pieniä eroja pitää kestää ikävöimättä[/QUOTE]

Ei se välttämättä noin ole.
Kun on aina vaan pakko itse hoitaa mukulat ja ei ole ketään jonka kanssa harjoittelisi sitä erossa oloa edes tuntia-kahta, niin sen kerhon aikana voi tulla kyllä ikävä. Sekä pienelle, että äidille.

 

["vieras"]

Silloin, kun kuopus valvotti öisin allergioiden takia, ja olin oikeasti tosi loppu.. olisi varmaan pitänyt pyytää apua neuvolasta. Mutta ei sekään helppoa ole. En vain pystynyt siihen.

Olen myös törmännyt asenteeseen, ettei minua uskota, kun sanon, ettemme saa mitään apua. Me emme kertakaikkiaan saa mitään apua, ja se on tosi. Enkä ruikuttanut neuvolassa silloin vauva-aikana, vaikka olisi varmaan pitänyt.

Sama juttu. Meillä on kaksi lapsista valvottaneet paljon. Olin ihan loppu. Kuvittelin silti, että muilla on samanlaista. Äidiltäni en saanut koskaan mitään tukea tai apua. En olisi voinut kuvitellakaan, että olisin soittanut ja pyytänyt neuvoja, saati apua.

Vasta kun esikoinen oli 5 ja kolmas lapsi syntyi, aloin käsittämään, että muilla on tukiverkko ja he pitää sitä itsestäänselvyytenä. He nakkaa lapset mummolaan välillä ja piste. Me ei voitu, ei ollut, mihin viedä. Meillä kolmonen oli pitkiä jaksoja sairaalassa ja kertaakaan ei kukaan auttanut. Arki pyöri jotenkuten. Ja kun yhdellä todettiin diabetes, ei kellään kiinnostanut. Kukaan ei kysynyt, että miten menee. Äitini ei soittanut kertaakaan.

En niinkään kaipaa ilmaista lapsenvahtia, mutta välillä kaipaisin jotain lämmintä ihmistä, joka keittäis kahvit ja kysäisis, että miten jaksat ja miten lapset.

 

[hyytikyppynen]

Kiitos oikein paljon. En kuitenkaan usko, että ollaan samasta paikasta. En uskalla julkisesti sanoa meidän kotipaikkaa, joku varmasti keksisi tämän. Mutta pieni kaupunki.. ei ole edes lähellä mitään isoa kaupunkia.

No minun profiilista näet minun kaupungin. Jos sattuu lähelle nii pistä vaikka yv;tä. Mie autan mielellään.

 

["mona"]

Me saadaan kyllä välillä apua, mutta aika harvoin, Meillä on ihan tiivis suku. Mun vanhemmat ja veljet on tosi läheisiä, mutta.. Molemmilla veljilläni on omia lapsia, toisella 3 ja toisella 2, kaikki vielä tosi pieniä. Lisäksi nuorempi veljeni on tällä hetkellä intissä. Tuntuu vaikealta viedä lapsia hoitoon niille, kun tietää että niillä on hommaa omissakin. Joskus toki otan meille niiden lapsia, jotta kehtaan hätätilanteessa viedä niille.

Mun vanhemmat asuu melko lähellä ja esikoisen vauva-aikana äidistäni olikin iso apu. Nyt äitini on sairastunut, eikä voi olla lasten kanssa yksin. Ainut vaihtoehto on siis isäni, joka ei kyllä ole mikään nanny-tyyppi, mutta pärjää kun äitini on läsnä. Lisäksi myös veljeni lapset "kilpailevat" hoitoavusta. Isäni on myös vielä työelämässä.

Miehet sukulaiset asuvat 200kilsan päässä, joten niitä nähdään melko harvoin.

Meillä on kyllä ystäviä, mutta ei oikein sellaisia joille voitaisin lapset viedä. Joko niillä on omia pieniä lapsia, rankka työ tai lapsettomuutta, joten en kehtaa itse hoitoapua pyytää kun eivät itse ole ehdottaneet.

En nyt erityisen väsynyt ole, mutta oisi ihanaa jos ois joku kelle vois vaikka extempore viedä lapset kaheksi tunniksi. Olen itse kotona lasten kanssa ja mies tekee reissutyötä ja on paljon pois..

 

["vieras"]

Silloin, kun kuopus valvotti öisin allergioiden takia, ja olin oikeasti tosi loppu.. olisi varmaan pitänyt pyytää apua neuvolasta. Mutta ei sekään helppoa ole. En vain pystynyt siihen.

Olen myös törmännyt asenteeseen, ettei minua uskota, kun sanon, ettemme saa mitään apua. Me emme kertakaikkiaan saa mitään apua, ja se on tosi. Enkä ruikuttanut neuvolassa silloin vauva-aikana, vaikka olisi varmaan pitänyt.

Lataudu henkisesti aikaan, jolloin lapset aloittavat koulun. Koskaan ei ole ollut yhtä tiukkaa paikkaa perheelle ilman tukiverkostoja! Lomaa on iso osa vuodesta, paitsi tietysti töistä ei ole! Silti lapset eivät pärjää vielä yksikseen. Meillä on iltapäivätoimintaa lyhyiden koulupäivien jälkeen, mutta niin hankalassa paikassa, että lapsi on pakko hakea ekat vuodet. Aamuisin toivottavasti osaa lähteä itse.

 

[ap....]

No minun profiilista näet minun kaupungin. Jos sattuu lähelle nii pistä vaikka yv;tä. Mie autan mielellään.

Voi, olet kultainen. Kiitos vielä kerran. Mutta jos oikein ymmärsin, niin sä asut ylhäällä ja mä alhaalla. Matkaa tulisi liikaa. Kiitos silti vielä kerran.

 

[hyytikyppynen]

Voi, olet kultainen. Kiitos vielä kerran. Mutta jos oikein ymmärsin, niin sä asut ylhäällä ja mä alhaalla. Matkaa tulisi liikaa. Kiitos silti vielä kerran.

harmi...

 

[ap....]

[QUOTE="vieras";23334683]Lataudu henkisesti aikaan, jolloin lapset aloittavat koulun. Koskaan ei ole ollut yhtä tiukkaa paikkaa perheelle ilman tukiverkostoja! Lomaa on iso osa vuodesta, paitsi tietysti töistä ei ole! Silti lapset eivät pärjää vielä yksikseen. Meillä on iltapäivätoimintaa lyhyiden koulupäivien jälkeen, mutta niin hankalassa paikassa, että lapsi on pakko hakea ekat vuodet. Aamuisin toivottavasti osaa lähteä itse.[/QUOTE]

Tiedetään, siksi mietin kovasti, minne haen ensi syksynä töihin.. mikä voisi onnistua meillä..

 

[ap.]

harmi...

Niin on.

 

[xxyy]

Kohtalotoveri täällä. Ei meilläkään ole apuja ainakaan "lyhyellä varoitusajalla". Molempien vanhemmat kuolleet, sukulaisia vähän ja etäisiä, kaverit töissä säännöllisesti, kummit muilla mailla kaukana... Tiukan tilanteen tullen aina niiiiinn yksin ja äitiä ikävä

 

[rtee]

Joku sanoi hyvin, apua ei saa ellei sitä pyydä. Asia nyt vain on näin meidän maailmassamme, eikä se välttämättä tarkoita, että ihmiset eivät välitä. Sitä ei vaan välttämättä huomaa, että toinen oikeasti tarvitsisi apua. Sitten on erilaisia tilanteita, esim. itselläni ei ole lapsia ja mielelläni auttaisin välillä ystäviä, joilla on lapsia, mutta en kehtaa ehdottaa, koska eivät he välttämättä uskalla jättää lapsiaan minulle kun minulla ei ole kokemusta. Toiset ovat onnekkaita ja tukiverkko on luonnostaan, jos sitä ei ole täytyy asialle tehdä itse jotain. Pitää itse hankkia ystäviä ja uskaltaa pyytää heidän apuaan.

 

["vieras"]

Joku sanoi hyvin, apua ei saa ellei sitä pyydä. Asia nyt vain on näin meidän maailmassamme, eikä se välttämättä tarkoita, että ihmiset eivät välitä. Sitä ei vaan välttämättä huomaa, että toinen oikeasti tarvitsisi apua. Sitten on erilaisia tilanteita, esim. itselläni ei ole lapsia ja mielelläni auttaisin välillä ystäviä, joilla on lapsia, mutta en kehtaa ehdottaa, koska eivät he välttämättä uskalla jättää lapsiaan minulle kun minulla ei ole kokemusta. Toiset ovat onnekkaita ja tukiverkko on luonnostaan, jos sitä ei ole täytyy asialle tehdä itse jotain. Pitää itse hankkia ystäviä ja uskaltaa pyytää heidän apuaan.

Näin. Asian voi todentaa miettimällä, monestiko on itse spontaanisti tarjonnut jollekin apua, ihan tavalliselle perheelle, ystäväperheelle, naapurille tms. Jos avun pyytämiselle on korkea kynnys, on monesti sen tarjoamisellekin. Ja mitä vieraampia ihmiset ovat, sen korkeampi on myös kynnys.

 

[jill]

No voi voi. Kai sä nyt tehdessäs tiesit, että lapset on siinä koko ajan, ei niinkun nuket jotka voi panna kaappiin kun tekee mieli 'olla rauhassa'. Tämäkin on ihan vaan valintakysymys. Mä EN tajua kuinka joku voi haluta omista lapsistaan eroon niin tiukasti että täällä pitää sitä toitottaa, ja muut mammat myötäilee. Kuuntele sitä hiljasuutta sillon kun ne nukkuu, vai kai ne nukkuu joskus?

 

["rrr"]

No voi voi. Kai sä nyt tehdessäs tiesit, että lapset on siinä koko ajan, ei niinkun nuket jotka voi panna kaappiin kun tekee mieli 'olla rauhassa'. Tämäkin on ihan vaan valintakysymys. Mä EN tajua kuinka joku voi haluta omista lapsistaan eroon niin tiukasti että täällä pitää sitä toitottaa, ja muut mammat myötäilee. Kuuntele sitä hiljasuutta sillon kun ne nukkuu, vai kai ne nukkuu joskus?

näin puhuu vain sellainen, jolla on tukiverkko käytettävissä.
meillä, joilla ei ole, olisi tarvetta sille, että joskus joku olisi kiinnostunut lapsista tai omasta elämästä tai saisi vaikka kaupassa käynnin ajaksi jättää jonnekin lapset, jonnekin turvakiseen paikkaan esim, jouluostosten aikaan huomasi, kuinka vaikeaa on, kun ei saa apua mistään.

 

[rtee]

[QUOTE="rrr";23335040]näin puhuu vain sellainen, jolla on tukiverkko käytettävissä.
meillä, joilla ei ole, olisi tarvetta sille, että joskus joku olisi kiinnostunut lapsista tai omasta elämästä tai saisi vaikka kaupassa käynnin ajaksi jättää jonnekin lapset, jonnekin turvakiseen paikkaan esim, jouluostosten aikaan huomasi, kuinka vaikeaa on, kun ei saa apua mistään.[/QUOTE]

Sitä apua pitää ihan itse pyytää. Jos ei ole ystäviä, joilta pyytää niin hanki uusia ystäviä esim. kerhosta, harrastuksesta, töistä. Jos ei onnistu niin palkkaa hoitaja.

 

["rrr"]

no mulla ei esim ole kavereita/työkavereita,sisaruksia, harrastamaan en pääse (kun ei voi niitä lapsia jättää harrastuksen ajaksi mihinkään..) lapsia on monta ja eri-ikäisiäkin, joten on vähän hankala löytää mitään kerhoa (mitä ne edes on?) jossa kävisimme ja tuntuu aika tungettelevlta kohta tutustuttuani johonkin alkaa heti kysellä hoitoapua.
niinkuin sanoin, tässä asiassa ongelmaa ei näe/suostu näkemään vain sellainen, joka sitä apua tarvitessaan saa.

 

[rtee]

[QUOTE="rrr";23335154]no mulla ei esim ole kavereita/työkavereita,sisaruksia, harrastamaan en pääse (kun ei voi niitä lapsia jättää harrastuksen ajaksi mihinkään..) lapsia on monta ja eri-ikäisiäkin, joten on vähän hankala löytää mitään kerhoa (mitä ne edes on?) jossa kävisimme ja tuntuu aika tungettelevlta kohta tutustuttuani johonkin alkaa heti kysellä hoitoapua.
niinkuin sanoin, tässä asiassa ongelmaa ei näe/suostu näkemään vain sellainen, joka sitä apua tarvitessaan saa.[/QUOTE]

Onko sinulla miestä? Eikö mies voi olla lasten kanssa, jotta pääset harrastamaan? Yritä perustaa netissä, joku lastenhoitopiiri. Esim. seurakunnan kerhoja on monenikäisille. On olemassa leirejä, joihin otetaan monen ikäisiä. Jos osa lapsista on jo niin isoja, että voi olla yksin tai on koulussa tai tarhassa niin voit mennä muiden lasten kanssa kerhoon. Voit mennä lasten kanssa vaikka uimaan tai luistelemaan ja koittaa siellä tutustua muihin ihmisiin. Palkkaa hoitaja.

 

[Mrs Bean]

[QUOTE="rrr";23335154]no mulla ei esim ole kavereita/työkavereita,sisaruksia, harrastamaan en pääse (kun ei voi niitä lapsia jättää harrastuksen ajaksi mihinkään..) lapsia on monta ja eri-ikäisiäkin, joten on vähän hankala löytää mitään kerhoa (mitä ne edes on?) jossa kävisimme ja tuntuu aika tungettelevlta kohta tutustuttuani johonkin alkaa heti kysellä hoitoapua.
niinkuin sanoin, tässä asiassa ongelmaa ei näe/suostu näkemään vain sellainen, joka sitä apua tarvitessaan saa.[/QUOTE]

Eikä siellä kerhossa tai vastaavassa tutustuttuaan tartte heti olla kyselemässä hoitoapua, vaan vaikka isomman lapsen kaveria pyytää joskus leikkikaveriks ja sit vastavuorosesti isompi pääsee kaverin luo joskus leikkimään, ja siitä niitä tukiverkkoja ja toimintoja kehittyy hiljalleen, ap:lla oli vanhin 5v? sen ikäinen voi jo harjoitella sitä vanhemmista erossa olemista jo kavereiden luona kyläilemällä. Alottaa ihan pikkasilla hetkillä.