Miksi mä en ole huomannut sitä ilmiötä, että lapsi joka saa vähän herkkuja kotona,ahmii synttäreillä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Harmaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Harmaja

Vieras
Sen mä olen huomannut paljon juhlia pitäneenä, että ne samat herkkusuut ovat siellä pöydässä niin kauan kun tarjottavaa on.Yleensä ne ovatkin hieman pulleita vartaloltaan eli kai se kielii siitä, että sitä evästetään kotonakin hiukan ylitse tarpeen.Minua se ei haittaa vaikka ovatkin siinä pöydässä viimeseen saakka ja vaikka ovatkin pyöreitä malliltaan mutta tuo ajattelu tapa ei kyllä ole meidän piireissä totta.
Tietenkin niitä hoikkiakin herkkusuita on olemassa ja meillä myös yksi lapsista on vallaton herkkusuu.Kaksi muuta eivät ole lähellekkään sitä ja jokainen on saman kasvatuksen saanut herkkujenkin suhteen.Eli tämä yksi neiti tuppaa olemaan synttäreillä se viimeiseen asti herkutteleva ja kaksi muuta lasta eivät syö pöytää tyhjäksi kun silmä välttää.
Meillä on aika tiukka suhde herkkuihin mutta karkkipäivä nykyisin kerran viikossa käytössä.Eivät valitse silloinkaan suurinta pussia herkuikseen.
Mehua eivät juo eikä kaakaota kuin n. 2krt/kk saati limukkaa.Tai riippuu siitä onko synttäreitä/vieraita...
 
Mulla on tutussa perheessä tosi tarkkaa ettei lapset saa mitään herkkuja, paitsi kerran viikossa pienet askit. Lapset on ylipainoisia. Sitten kun on karkkipäivää, niin ahmivat kaksin käsin ja puolet herkuista tursuaa yli suun.
 
Pojallani oli aikanaan ystävä jonka kotona äiti teki kirjaimellisesti terveysruoki ja ei mitään herkkuja.
Kun poika tuli meille kylään hän kysyikin ihan suoraan että onko teillä mitään herkkuja, janokin sillä oli aina ja ainoasteen mehu kelpasi jos nyt limsaa ei ollut,vettä ei suostunut juomaan.
Jos me käytiin kaupassa ja jätimme oman pojan ja vieraan meille siksi ajaksi leikkimään meni hän kaapeille tonkimaan mitä sieltä löytyy, monta kertaa oli sipsipussi tai keksipaketti tuon vieraan pojan kädessä ja muruset senkuin pursuilivat suupielistä kun tulimmekin kotiin.
Meillä yleensä herkut suht esillä ja mitään ei piiloteltu mutta tämän lapsen kohdin jouduimme piilottelemaan.
Nyt kyseiselle lapselle tullut jo ikää lisää ja hyvin tarkkaan hän ilmoittaa jos yökyläänkin jää että mitä ruokaa suunnilleen pitää olla,jos ei ole mieluista (eli tarjolla tavis kotiruokaa) hän menee lähimpään burgeri paikkaan ja ostaa hampurilaisia. Samoin hän saattaa käyttää kotiinpaluu (bussi) rahansa siihen että käy tuossa lähikaupassa ja ostaa limua ja sipsejä,
no onneksi se meidän kaapeille salaa meneminen ja tonkiminen on loppunut mutta eipä hyvältä näytä tulevaisuus kun kotona vanhemmat on terveysintoilijoita henkeen ja vereen ja selän kun lapselleen kääntää juoksee lapsi ensimmäisenä karkkien kimppuun.
Samoin jos meillä on tarjolla pöydässä herkkuja, on tämä lapsi viimeinen joka poistuu pöydästä ja saattaapi vielä ottaa jonkun sipsikulhon mukaansa ja painua lapseni huoneeseen jatkamaan syömistä.
 
Meillä 3 vee tyttö ja 1vee poika. Herkkuja saa tyttö kerran viikossa. Se voi olla keksiä, suklaata, lakua tai jätskiä. Ei ahmi synttäreillä, eikä herkkupäivinä.
JOskus saa herkkuja vain kaksi kertaa kuussa. Kyllä se riippuu paljon mihin lapsen opettaa.
Pojalle kelpaa hyvin naksut. Ja jopa näkkileipä meni ihan suklaan korvikkeena. Näytti samalta mitä sisko ja äiti söi.
 
Pojallani oli aikanaan ystävä jonka kotona äiti teki kirjaimellisesti terveysruoki ja ei mitään herkkuja.
Kun poika tuli meille kylään hän kysyikin ihan suoraan että onko teillä mitään herkkuja, janokin sillä oli aina ja ainoasteen mehu kelpasi jos nyt limsaa ei ollut,vettä ei suostunut juomaan.
Jos me käytiin kaupassa ja jätimme oman pojan ja vieraan meille siksi ajaksi leikkimään meni hän kaapeille tonkimaan mitä sieltä löytyy, monta kertaa oli sipsipussi tai keksipaketti tuon vieraan pojan kädessä ja muruset senkuin pursuilivat suupielistä kun tulimmekin kotiin.
Meillä yleensä herkut suht esillä ja mitään ei piiloteltu mutta tämän lapsen kohdin jouduimme piilottelemaan.
Nyt kyseiselle lapselle tullut jo ikää lisää ja hyvin tarkkaan hän ilmoittaa jos yökyläänkin jää että mitä ruokaa suunnilleen pitää olla,jos ei ole mieluista (eli tarjolla tavis kotiruokaa) hän menee lähimpään burgeri paikkaan ja ostaa hampurilaisia. Samoin hän saattaa käyttää kotiinpaluu (bussi) rahansa siihen että käy tuossa lähikaupassa ja ostaa limua ja sipsejä,
no onneksi se meidän kaapeille salaa meneminen ja tonkiminen on loppunut mutta eipä hyvältä näytä tulevaisuus kun kotona vanhemmat on terveysintoilijoita henkeen ja vereen ja selän kun lapselleen kääntää juoksee lapsi ensimmäisenä karkkien kimppuun.
Samoin jos meillä on tarjolla pöydässä herkkuja, on tämä lapsi viimeinen joka poistuu pöydästä ja saattaapi vielä ottaa jonkun sipsikulhon mukaansa ja painua lapseni huoneeseen jatkamaan syömistä.

Siis minkä ikäinen lapsi?? Kuulostaa kauhealta, mulla katkeis pinna tollasen kanssa, vaikka yleensä olen todella rauhallinen.
 
No, näyttää edellisten viestin perusteella siltä ettei sillä ole merkitystä, onko perheessä tiukka vai löysä makeiskuri. Minä puolestani tunnen lapsen, joka on älytön herkkusuu ja yleensä jää synttäreillä istumaan karkkikulhon ääreen niin kauaksi kunnes se on tyhjä tai minä käsken siirtymään siitä toisaalle. Kyllä minua risoo se että YKSI lapsi syö kaikki herkut, jotka on tarkoitettu jokaiselle juhlijalle. Meillä on se käytäntö, että esim. sipsit ja karkit jää pöytään ja siitä saa käydä napsimassa koko synttärien ajan, ellei tuo yks ahmatti ole niitä ehtinyt yksin vetää napaansa. Tuon lapsen perheessä syödään paljon leivonnaisia ja juodaan mehua jne. silti kukaan sen perheen lapsista ei ole ylipainoinen.
 
Meillä syödään monipuolista ja suht terveellistä ruokaa..
mutta olen myös kova leipomaan joten meillä on ns herkkuja tarjolla pari kolme kertaa viikossa,mutta eipä noi tytöt ole koskaan makean perään kovia olleet.Ehkä ihan hyvä,muuten jos ne joka mun leipomuksen ym suuhunsa laittaisivat olisivat varmaan ylipainoisia.
Ja synttäreilläkin olen huomannut ettei vanhin ( 6 v ) paljoa pöydässä viihdy,kavereiden kanssa leikkiminen kiinnostaa enemmän.
 
Ääripäät harvoin ovat eduksi.
Meillä ei ole herkkuja tarjolla mielinmäärin, vaikka niitä aika usein onkin. Meillä ei ole myöskään käytössä karkkipäivää, vaan herkutella voidaan kun siltä tuntuu, vaikka pitkin viikkoa.

Nytkin miellä on jogurttirusinoita kaapissa (lasten suurinta herkkua). Saavat sieltä muutaman silloin tällöin ruuan päälle tai kun itsekin otan. Saattavat tulla myös pyytämään ja satunnaisesti annakin :) Aina korostan, että kaikkien pitää saada herkkua, eikä kaikkea saa yksin syödä.

Tuttava piirissämme on perhe, jossa herkkuja on tarjolla joka päivä. Vieläpä tyyliin: kaadetaan koko karkkipussin sisältö kerralla kippoon ja sieltä saavat kaikki rohmuta niin paljon kuin haluavat.

Synttäreillä meidän lapset ottavat muutaman herkun ja jos haluavat lisää kysyvät voiko vielä ottaa. Tuttavaperheen lapset rohmuavat kuin nälänhädässä lautasensa ja nyrkkinsä täyteen herkkuja, eivätkä välitä jääkö muille.

Toki eroja tulee jo lasten luonteistakin siinä miten herkkuihin suhtautuvat, mutta kasvatus ja perheen sisäinen suhtautuminen herkkuihin vikuttaa mielestäni myös. Jos herkkuja ei koskaan ole tarjolla, lapsi ei opi miten niihin tulee suhtautua ja silloin voi käytös mennä yli. Samaten jos herkkuja on aina ja paljon voi lapsesta tulla 'sokeriholisti'.
Se onkin jokaisen vanhemman haaste löytää oikea tapa ja keino, jolla lapsesta saisi hienostuneen nautiskelijan :D
 
[QUOTE="vieras";23617449]Siis minkä ikäinen lapsi?? Kuulostaa kauhealta, mulla katkeis pinna tollasen kanssa, vaikka yleensä olen todella rauhallinen.[/QUOTE]

Kun muutimme tuon lapsen lähelle oli lapsemme 8vuotiaita (jos joku kiinnitti huonion siihen kuinka jätimme oman ja vieraan lapsen siksi ajaksi kotiimme leikkimään, eli ei siis mistään ihan pikkuisista ollut kyse silloinkaan)
ja nyt muutama vuosi sitten muutimme kauemmas,
ja tämä lapsi käy meillä kylässä silloin tällöin
(jolloin joutuu kulkemaan luonnollisestikin bussilla tuon matkan)
on lapsella ikää 13v
Toki se on nyt tullut opetettua tuolle lapselle ettei meidän kaappeja aleta tonkimaan ja tosiaan sitä ei enään tee, mutta tuppaa tuhlaamaan bussirahansa ja joko me joudumme sitten viemään hänet kotiinsa tai antamaan uudet bussirahat. Onneksi ei tosiaan käy jokpäivä enään kylässä kuten silloin kun asuimme naapureina.
 
Kun muutimme tuon lapsen lähelle oli lapsemme 8vuotiaita (jos joku kiinnitti huonion siihen kuinka jätimme oman ja vieraan lapsen siksi ajaksi kotiimme leikkimään, eli ei siis mistään ihan pikkuisista ollut kyse silloinkaan)
ja nyt muutama vuosi sitten muutimme kauemmas,
ja tämä lapsi käy meillä kylässä silloin tällöin
(jolloin joutuu kulkemaan luonnollisestikin bussilla tuon matkan)
on lapsella ikää 13v
Toki se on nyt tullut opetettua tuolle lapselle ettei meidän kaappeja aleta tonkimaan ja tosiaan sitä ei enään tee, mutta tuppaa tuhlaamaan bussirahansa ja joko me joudumme sitten viemään hänet kotiinsa tai antamaan uudet bussirahat. Onneksi ei tosiaan käy jokpäivä enään kylässä kuten silloin kun asuimme naapureina.

Joo, no ehkäpä tuota harvakseltaan jaksaisi. :) 13v on jo kuitenkin aika iso, pitäisi mielestäni olla jo kotona opittu käytöstapoja tuon ruokailun suhteen. Tai sitten hän pitää teitä niin kivoina ja rentoina tyyppeinä, että viitsii käyttäytyä noin. Minä varmaankin varaisin harvoja yökyläreissuja varten lapsille vähän herkkuja, sipsiä, nameja ja ehkä limsaa, ja käskisin pojan taittaa matkansa omin avuin jos teidän herkkunne eivät riitä, vaan täytyy vielä kaupassa käydä. Kävelkööt vaikka, ehkä oppisi siitä.
 
Mun tuttavat ei anna lapsille karkkia, limpparia korkeintaan kerta viikkoon. Sitten kun on jotkut synttärit tms niin noi lapset vetää herkkuja kaksin käsin oksennukseen asti. Eikä vain kerran vaan joka jumalan kerta. Kun on kotona niin kielletty tabu ja kylässä ei sitten vahdita yhtään paljonko syövät, niin lopputulos tässä. Kannattaisi kotona opettaa jokin tolkku noihin herkkujen syönteihin, ettei kylässä tarvi emännän sitten oksennuksia siivoilla milloin mistäkin syöminkien jäljiltä. Viimeeksi synttärikutsuilla toinen tuttavien pojista tuli meidän makkarista jotenkin nolon näköisenä ja oksennut löytyi miehen yöpöydän laatikosta...
 
Meillä oli just pojan kaverisynttärit. Tunnen lapset ja heidän perheensä kohtalaisen hyvin. Huomasin, että viimeisenä pöydässä istuivat herkkuja popsimassa kaksi tyttöä, joista molemmilla on varmasti tämän kaveripiirin tiukimmat säännöt kotona herkkujen suhteen. Toki on varmasti niitäkin, jotka eivät syö herkkuja sen enempää kotona kuin vieraissakaan, tähän on varmasti mahdotonta löytää yhtä ja ainoaa totuutta.
 
Itse en saanut lapsena herkkuja oikeastaan ikinä. Sitten kun pääsin herkkujen ääreen, söin niitä mahakipuun asti. Teini-iässä sairastuin vielä syömishäiriöön.

Oman lapseni herkkujen syöntiä rajoitan, mutten ole turhan tiukka. Karkkia syö ehkä kerran viikossa ja muita herkkuja (keksiä, jäätelöä tms.) ehkä myös kerran viikossa. Enemmän kiinnitän huomiota määriin, etteivät ole hervottomia. Kyllähän tuo juhlissakin enemmän söisi jos en rajoittaisi.

Kaverillani onkin sitten toisenlainen tyyli. On erittäin ylepeänä siitä, ettei lapsensa ole "makean perään". No ei kai tuo ole ihme, kun saa makeaa jatkuvasti. Ei siinä ehdikään paljon makeaa kaipailemaan. On esim. parivuotiaasta asti saanut itse hakea pillimehuja, karkkia ja keksejä kaapista ja niitä sitten syö pitkin päivää. Nyt isompanakin normaali ruoka saattaa jäädä syömättä ja juomaksi kelpaa ainoastaan mehu. Tuo lapsi ei tosiaankaan synttäreillä ahmi herkkuja ja miksi ahmisikaan kun herkut ovat hänellä suuri osa jokapäiväistä ruokavaliota.
 
pikkuveljellä oli kaveri, joka oli uskomattoman laiha, kaikki laskettiin kotona tarkkaan. Kun tuli meille, niin halusi leikkiä keittiössä ja oli koko ajan vailla jäätelöä, keksiä, pillimehua. Sen lisäksi oli hyvin usein ruoka-aikana meillä. Näki varmaan nälkää kotonaan....
 
Miehen veljen poika oli reilusti yli 2v ennenku sai edes maistaa mitään herkkuja. Nykyäänkin niitä harvoin saa. Kylään kun tulevat niin poika marssii ulko-ovelta suoraan keittiön pöydän ääreen istumaan ja alkaa kysellä millon saa pullaa.. Ja kaksin käsin ahmii kaikkea mitä pöydästä irti lähtee..
 
Miehen siskontyttö vielä noin 10v ahmi ittensä kipeeksi Jouluna kun meillä oli karkit ihan itse otettavissa ja sai syödä niinpaljon kuin halusi, äitikään ei vissiin kehdannut ruveta kieltämään niinkuin kotona. Tyttö lähtiessään oli oksentanut tuonne ojaan, ennenkuin kotimatka oli jatkunut. Jälleen synttäreillä sama juttu, äitinsä kyllä sitten kielsi ja muistutti kuinka käytiin jouluna... silloin kuulinkin kuinka jouluna oli käyty. Ei meidän lapset syö liikaa, heitä ei ole ikinä holhottu montako saa syödä, ovat ihan itse oppineet määränsä.
 
Oma aikuinen mieheni on lapsuudessaan kokenut tiukkaa säännöstelyä herkkujen suhteen ihan siitä syystä että perheessä oli paljon lapsia, ja nyt aikuisena hänellä on vaikeuksia hillitä itseään herkkujen suhteen. Pullavadilta on pakko syödä kaikki pullat, koska niitä nyt siinä sattuu olemaan jäljellä, ja karkkia syödään niin paljon kuin napa vetää silloin kun sitä on. Hänellä on ollut iso työ itsensä kanssa kohtuuden opettelussa.

Näkisin asian niin, että mitä kielletympää ja rajoitetumpaa, sen enemmän sitä sitten vedetään kun tullaan tarpeeksi vanhaksi tai kun sitä sitten jossain saa.

Eli meillä lapset saa herkkuja silloin kun niitä on ja niin paljon kuin sillä hetkellä maistuu. On järjestelykysymys sitten, että saako niitä herkkuja ruuan jälkeen tms.
 
Tää on aika sama kuin alkoholin suhteen. Huomasin silloin opiskeluaikana että pahimpia kännääjiä ja örveltäjiä olivat ne joilla oli ollut tiukin linja alkoholin kanssa kotona. Eli vanhemmat eivät koskaan vaikka olleet ottaneet konjakkilasillista tai likööriä kahvin kanssa, nauttineet ruokajuomaksi lasia viiniä tms. Eivätkä olleet antaneet lasten maistaa edes lähes täysi-ikäisenä miltä olut tai muu maistuu. Sitten kun nämä pääsivät bileisiin ja saivat alkoholia niin meno oli ihan järjetöntä, monena päivänä viikossa ja aina ihan seipäät. : /
 
Mulla oli lapsena kotona ihan kamalan tiukka kuri herkkujen suhteen. Herkkuja/karkkia ei todellakaan saanut kuin karkkipäivänä: jos joulu ei osunut karkkipäiväksi, ei silloinkaan saanut mitään herkkuja. Jos oltiin jossain vierailulla ja siellä olisi saanut tyyliin yhden Mariannen, niin äiti otti sen karkin laukkuun mukaan ja sit karkkipäivänä sain syödä sen. Karkkipäivä tosiaan saattoi tarkoittaa makeisaskia ja yhtä pätkistä.

Joskus yläasteella sitten lihoin ihan hulluna, kun karkin syönti "vapautui" ja sai käydä salaa kaupassa. Läskistymisestä sitten seurasi mukavasti syömishäiriö. En väitä, että syömissekoiluni olisivat suoraa seurausta lapsuuden herkkikielloista, mutta jonkinlainen vaikutus niillä valitettavasti lienee olevan.

Ei lapselle (tai vanhemmallekaan!) ole tietenkään hyväksi syödä hurjia määriä herkkuja, mutta mun mielestä tuollainen lapsuudessani vallinnut karkin kieltäminenkään ei ollut kamalan fiksua. Näissäkin asioissa olisi kultainen keskitie kaikkein paras vaihtoehto.
 

Yhteistyössä