Lapsettomuus - "Ei tarkoitettu äidiksi"? Huh huh!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja xxxxxx
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Lapsettomuuteen on aina jokin syy. Hei, joskus se syy voi todellakin olla, että geneettisesti ei olisi hyvä tehdä jälkikasvua. Joskus esim mies on voinut elämäntavoillaan vaikuttaa omaan lapsettomuuteensa haitallisesti ja tämä sama haitta (päihteet esimerkiksi) voisi vaikuttaa kasvatukseenkin.

Mutta ei, luonto ei seulo "luonteita" ja jollakin lapsettomalla voi olla äärimmäisen paljon äidinrakkautta annettavanaan. Silloin itse toivoisin, että nämä naiset, jotka ovat valmiita koko pitkään lapsettomuushoitosykliin hormonipiikkeineen, suuntaisivat energiansa sijais- tai adoptiolapsiin. Heillä oikesti olisi paljon annettavaa ja syvää näkökulmaa erityistarpeisille lapsillekin. Olen nähnyt omin silmin :flower:
 
Luonto tekee valintaa jo paritteluvaiheessa. On sellaisia yksilöitä, jotka eivät kertakaikkiaan sovi toisilleen. Siksi luonnollinen parittelu on ideaali. Näin ajatellaan eläinmaailmassa, mikä tekee ihmisestä poikkeuksen?

No ihan alkuun se, että ihminen ei ole eläin, eikä mitenkään verrattavissa eläimiin. Minkään asian suhteen. Ja sama se kenen kanssa sitä lasta yrittää, ei onnistu jos on esim. munajohtimet tukossa. Ei siinä mistään luonnon valinnasta ole kyse.
 
[QUOTE="Kenguru";23894125]No ihan alkuun se, että ihminen ei ole eläin, eikä mitenkään verrattavissa eläimiin. Minkään asian suhteen. Ja sama se kenen kanssa sitä lasta yrittää, ei onnistu jos on esim. munajohtimet tukossa. Ei siinä mistään luonnon valinnasta ole kyse.[/QUOTE]

Ihminen on eläin, ja siihen pätee yleisesti ottaen samat perimyssäännöt, kuin muihinkin eläimiin. Miksi kukaan olisi niin ilkeä, että periyttäisi tukkoisia munanjohtimiaan omille lapsilleen? Jälkipolvi joutuu painimaan saman ongelman kanssa, ellei vielä useammankin. Onko se sitä aitoa äidinrakkautta?
 
[QUOTE="Siru";23893999]Jos vastustetaan lapsettomuushoitoja "luonnollisuuslogiikalla", pitäisi mm. kaikkien vakavasti sairaiden antaa kuolla pois. Itse olisin kuollut jo kymmenen vuotta sitten ilman lääketiedettä. Olenko uhmannut kohtaloani parantumalla ja hankkimalla lapsen? Oliko minut määrätty kuolemaan parikymppisenä? Eikö lapseni olisi kuulunut syntyä?[/QUOTE]

Etkös älyä että on hieman eri asia parantaa jo olemassa oleva ihminen kuin tekemällä tehdä keinotekoisesti uusi ihminen jossain labrassa?
 
Ihminen on eläin, ja siihen pätee yleisesti ottaen samat perimyssäännöt, kuin muihinkin eläimiin. Miksi kukaan olisi niin ilkeä, että periyttäisi tukkoisia munanjohtimiaan omille lapsilleen? Jälkipolvi joutuu painimaan saman ongelman kanssa, ellei vielä useammankin. Onko se sitä aitoa äidinrakkautta?

MUTTA KU MÄ HALUUUUUUUUn mun kuuluu saada kaikki heti nyt, ei muista väliä!
 
Noin helppoako se on? Tuumaan vaan miehelleni, että ei sinua ole luotu isäksi, koska ei yhteistä lasta saada?! Itse olen jo äiti.

Meitä ei edes huolita lapsettomuushoitoihin, koska tulen raskaaksi, mutta aina menee kesken. Kaikki on jo yritetty ja lääkäri sanoi viimeksi, että parempi teidän on ruveta adoptoimaan. Meidän ainoa toivo oli kohdunvuokraus, mutta senkin kielsivät. (2007) Edelleenkin kävisin läpi kaiken maailman hoidot jos olisi edes pieni mahdollisuus siihen, että lapsen saisimme.

Minä en usko siihen, että näin on tarkoitettu. Miksi sitten esim. narkkarit saavat lapsia ja lapset kärsivät? Onko niin sitten tarkoitettu?

Kuusi vuotta olemme asian kanssa eläneet ja edelleenkään emme kumpikaan ajattele ettei meitä ole tarkoitettu vanhemmiksi!
 
Eläinmaailmassa myöskin hylätään heikot poikaset. Meillä sen sijaan on keskoskaappeja ynnä muita, vaikka tällä luonnonvalinnan logiikalla heidän pitäisi antaa selvitä omillaan? Ehkä sekin on TARKOITETTU, että lapsi syntyy ennen aikojaan. Jos pitää lapsettomuushoitoa tästä näkökulmasta huonona, niin kyllähän sen keskosen hoitokin on aivan luonnotonta ja syö niitä veroeuroja.
 
[QUOTE="vieras";23894178]Näh, en jaksa ajatella etten olisi tarkoitettu äidiksi sen takia et sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan kouluiässä ja sain viel endometrioosin kiusaksi.[/QUOTE]

Ennen vanhaan vain terveet ihmiset oli tarkoitettu lisääntymään. Aika moni lapsi tarvitsisi kyllä keinoemoa. Mutta kyse taitaakin olla enemmän omistushalusta, kuin aidosta hoivavietistä. Omaa pitää saada.
 
Ihminen on eläin, ja siihen pätee yleisesti ottaen samat perimyssäännöt, kuin muihinkin eläimiin. Miksi kukaan olisi niin ilkeä, että periyttäisi tukkoisia munanjohtimiaan omille lapsilleen? Jälkipolvi joutuu painimaan saman ongelman kanssa, ellei vielä useammankin. Onko se sitä aitoa äidinrakkautta?

Oho, en tiennyt että tukkoiset munanjohtimet periytyy. Kaikkea täällä palstalla "oppii":laugh:.

Mutta vakavasti, itse en ymmärrä miten jotkut eivät soisi kaikille halukkaille tuota mahdollisuutta (biologiseen) äidinrakkauteen, jos se vaan on jotenkin mahdollista. Mielestäni on äärettömän itsekästä sanoa, että vain ne, jotka tulevat luomusti raskaaksi, ovat ansainneet tuon äidinrakkauden, ja uskon että noin sanoo 99,9%:sesti sellaiset, joilla on lapsia.
 
[QUOTE="Bio";23894196]Eläinmaailmassa myöskin hylätään heikot poikaset. Meillä sen sijaan on keskoskaappeja ynnä muita, vaikka tällä luonnonvalinnan logiikalla heidän pitäisi antaa selvitä omillaan? Ehkä sekin on TARKOITETTU, että lapsi syntyy ennen aikojaan. Jos pitää lapsettomuushoitoa tästä näkökulmasta huonona, niin kyllähän sen keskosen hoitokin on aivan luonnotonta ja syö niitä veroeuroja.[/QUOTE]

Elämä ei ole kohtuuttoman kärsimyksen arvoinen.
 
[QUOTE="Kenguru";23894233]Oho, en tiennyt että tukkoiset munanjohtimet periytyy. Kaikkea täällä palstalla "oppii":laugh:.

Mutta vakavasti, itse en ymmärrä miten jotkut eivät soisi kaikille halukkaille tuota mahdollisuutta (biologiseen) äidinrakkauteen, jos se vaan on jotenkin mahdollista. Mielestäni on äärettömän itsekästä sanoa, että vain ne, jotka tulevat luomusti raskaaksi, ovat ansainneet tuon äidinrakkauden, ja uskon että noin sanoo 99,9%:sesti sellaiset, joilla on lapsia.[/QUOTE]

Alttius mihin tahansa periytyy.
 
Ennen vanhaan vain terveet ihmiset oli tarkoitettu lisääntymään. Aika moni lapsi tarvitsisi kyllä keinoemoa. Mutta kyse taitaakin olla enemmän omistushalusta, kuin aidosta hoivavietistä. Omaa pitää saada.

Jaa kyllä ne sairaatkin taisi niitä lapsia saada. Olen tullut ihan luomusti raskaaksi. Ei tarvitse kuin syödä thyroxinia purkista. Ja aikuisiässä poistaa endokudosta vatsaontelosta.
 
Yleensä se menee niin että helppo on huudella mitä vaan, jos ei ole omakohtaista kokemusta. En ole ikinä kuullut että lapsettomuudesta kärsivä sanoisi ettei häntä ole tarkoitettu äidiksi. Tai kyllä sellaisia varmaan on, mutta uskoakseni aika harvassa. Eiköhän ne näin sanojat ole niitä joilla ei koskaan ole ollut mitään vaikeuksia lapsen saamisessa.

Ja myönnän, että ennen lapsettomuuttani saatoin hölmöyksissäni itsekin ainakin omassa päässäni joskus ajatella jotain tuon suuntaista.

Nyt kun minulla on hoidoilla aikaansaatu lapsi, niin huomaan että minut on todellakin tarkoitettu äidiksi ihan siinä missä kenet vaan. Ja uskallanpa jopa väittää, että ainakin jotkut pitkään lapsettomuudesta kärsineet, hoidoilla lapsen saaneet ovat jopa onnellisempia lapsestaan kuin luomusti lapsen saaneet. Itse ainakin ihan joka päivä edelleen ajattelen että tämä ei VOI olla TOTTA että MINULLA on lapsi. Ja vieläkin ajattelen niin monta kertaa viikossa. Ja myös, että hassua, että tuntemattomat luulevat että minä olen ihan "normaali" nainen. ( 16 vuoden lapsettomuuteni aikana ajattelin aina että olen epänormaali, puolikas nainen jolla ei ole yhtään mitään virkaa yhtään missään)

Juu, kyllä se vaan niin on, että parempi olisi pitää suunsa kiinni jos joku asia ei ole omakohtainen, eikä täten ymmärrä sitä samalla tavoin kuin sen kokeneet.
 
Etkös älyä että on hieman eri asia parantaa jo olemassa oleva ihminen kuin tekemällä tehdä keinotekoisesti uusi ihminen jossain labrassa?

Ei luonnollinen ole sen parempi kuin hedelmöityshoidoilla tehty. Jos ottaisimme kaiken teknologian käyttöön niin luonnolisesti alkunsa saaneet olisivat jopa huonompia. Miksi tyydymme parantelemaan muita lajeja ja ohjaamaan niiden evoluutioita, muttemme omaamme?
 
Kuinka monella ihmisellä on vaikka tyypin 1 diabetes. Annatteko insuliinia lapselle, tai otatteko itse jos tarvitsette? Tietysti, vaikka siitä koituu kustannuksia yhteiskunnalle ja sairaitten yksilöitten ei ole tarkoitus elää, saatika lisääntyä. Hyi teitä.

Jos omaisenne joutuu onnettomuuteen, soitatteko ambulanssin? Tehohoito? Leikkaukset? Kaikki vähintäänkin arveluttavia. Jos ihminen on niin tyhmä että tippuu kalliolta, kuolkoot pois.

Oletteko polttaneet tupakkaa raskausaikana? Tiesittekö että se aiheuttaa siittiöiden laadun huonontumista, lapsenne saattaa kärsiä siis lapsettomuudesta. Ilmeisesti teidän geeninne ovat sen verran huonoja ettei ole syytä tulla enempää niitä kantavia ihmisiä. No, onneksi äidit ymmärtävät tämän ja toteavat lapselleen rööki suupielessä roikkuen että sua nyt vaan kato ei oo tarkoitettu isäksi.

Kaikesta koituu kustannuksia yhteiskunnalle. Ja niillä joilla on itsellään vain ns. luomusti alkunsa saaneita lapsia, ei ole oikein varaa natista siitä mitä muut tekee. Itse olen ilmeisesti hiton hyvä äiti, koska luonto huomasi ekan hoidoilla (inssi) saadun lapsen jälkeen että tollehan voikin suoda lapsia, ja niitä tuli vielä kaksi. Ihan luomusti.
 
Yleensä se menee niin että helppo on huudella mitä vaan, jos ei ole omakohtaista kokemusta. En ole ikinä kuullut että lapsettomuudesta kärsivä sanoisi ettei häntä ole tarkoitettu äidiksi. Tai kyllä sellaisia varmaan on, mutta uskoakseni aika harvassa. Eiköhän ne näin sanojat ole niitä joilla ei koskaan ole ollut mitään vaikeuksia lapsen saamisessa.

Kyllä vaan minä ajattelin niin, kun ei millään natsannut. Tein periaatepäätöksen, että jos ei tule, niin sitten ei tule. Jotkut asiat on parempi vaan hyväksyä.
 
[QUOTE="vieras";23894319]Ei luonnollinen ole sen parempi kuin hedelmöityshoidoilla tehty. Jos ottaisimme kaiken teknologian käyttöön niin luonnolisesti alkunsa saaneet olisivat jopa huonompia. Miksi tyydymme parantelemaan muita lajeja ja ohjaamaan niiden evoluutioita, muttemme omaamme?[/QUOTE]

Tutkimukset ovat kuitenkin kertoneet jotain muuta.
 
Olisi pitänyt jättää kilpirauhasen vajaatoiminta muuten hoitamatta, onhan sekin tavallaan sitä lapsettomuuden hoitoa. :D
Keskenmeno keskenmenon perään, luontoa kunnioittaen. Jee!
Älykkäitä ihmisiä kertomassa täällä mielipiteitään. :)
 

Yhteistyössä