Ylipainosta 60-80% selittyy geeneillä. Ei, ei tarkoita, ettei pysty laihtumaan, vaan se että se vaatii enemmän työtä. Täällä kun mammat luulevat, että lihava on lihava siksi, että on koko ajan sipsipussi kourassa ja istuu perse homeessa. Itse laihduttanut -40 kiloa.
Lukekaa tämä seuraava juttu ajatuksella
Syyllistäjät ovat pitkään riehuneet ylipainoisten kimpussa: lihavuus on laiskuutta, sillä jokainen voi harrastaa liikuntaa, jos viitsii. Lihavuus on jopa tyhmyyttä, sillä hölmöähän on olla pitämättä itsestään huolta. Ja joka tapauksessa lihavuus on oma vika!
Tähän ovat sortuneet median lisäksi jopa terveyskasvattajat. Samaan aikaan tutkijat ovat kuitenkin jo pitkään tienneet, ettei asia ole näin yksinkertainen. Lihavuuden genetiikkaa on tutkittu toistakymmentä vuotta. Nyt ollaan varmoja siitä, mitä ylipainoiset ovat väittäneet iät ja ajat: toiset yksinkertaisesti lihovat helpommin kuin muut.
?Se on aivan totta. Toiset voivat lihomatta elää sellaisella ruokavaliolla, joka saisi toiset lihomaan, vahvistaa Suomen lihavuustutkijoiden kunniapuheenjohtaja, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lihavuustutkimusyksikön johtaja professori Aila Rissanen.?Lihomisalttiuden, samoin kuin hoikkana pysymisenkin taustalla on selvästi geneettisiä tekijöitä. Olemme jo pitkään tienneet, että jopa 6080 prosenttia painosta selittyy perinnöllisillä syillä.Rissasen mukaan kenenkään ei pitäisikään vertailla omaa elopainoaan ja sen saavuttamiseksi vaadittuja ponnistuksia muihin. Kelvollisia vertailukohtia ovat korkeintaan omat lähisukulaiset jos hekään.
http://kaksplus.fi/keskustelu/pluss...-sis-lihavuustutkijan-professorin-artikkelin/