Miten te vauvan kanssa yksin jääneet olette pärjänneet?

[Alkuperäinen]

Mies sitten yllättäen otti ja päätti, ettei häntä perhe-elämä kiinnosta.
Tässä sitä nyt sitten ollaan kahdestaan vauvan kanssa. Aika toivoton on olo, kun tukiverkko on melko pitkän matkan päässä ja joutuu aivan yksin vastaamaan pienen tarpeista ympäri vuorokauden. Omaa aikaa ei siis järjesty edes paria tuntia kerran viikossa.
Kyllähän tilanne tietenkin muuttuu sitä helpommaksi, mitä isommaksi lapsi kasvaa, mutta tällä hetkellä ei kuitenkaan valoa tunnelin päässä juuri näy.

Pyytäisinkin samassa tilanteessa olleita/olevia kertomaan, mistä sitä jaksamista oikein löytyy?

 

[Blue]

Isä valjastetaan ottamaan vastuuta lapsestaan vaikkei perhe-elämä kiinostanutkaan. Lastenvalvojalle sopimaan tapaamisista, ensi alkuun tietty muutaman tunnin tapaamisista ja pikku hiljaa sitten pidentäen. SIten saat omaakin aikaa.

 

[Alkuperäinen]

Hyvä neuvo, mutta toimimattomaksi havaittu.
Tapaamisajoista on sovittu, mutta isä ei niitä noudata, eikä tule vauvaa muutenkaan katsomaan, vaikka asuu vain 10 minuutin matkan päässä.

Isällä on tapana tehdä niin, että siirtää joko tapaamispäivää tai -aikaa ensin pariin kertaan, ja sitten lopulta peruu kokonaan. Minkäs siinä sitten teet, eihän sitä voi pakottaakaan.
Eli hänen varaansa ei voi oman ajan suhteen laskea, kun joka kerta joutuu suunnitelmansa perumaan kuitenkin.

En pysty käsittämään, miten oma lapsi ei kiinnosta sen enempää

 

["Kiraki"]

Ei auttanut muukuin jaksaa.. Kävin kotipaikkakunnalla mahdollisuuksien mukaan.. Pienistä asioista tuli iloa, pennittömänä kun kolikon löysi maasta Itkin kun olin kävelyllä lapsen kanssa (9kk).. Mutta omasta asenteesta kiinni, anna itsesi surra mutta älä anna periksi!!! Kyllä jaksat ja pystyt ihan avrmasti. <3 lapsi nyt 10v iloinen tyttö.. Meillä kävi sikäli onnellisesti että päädyimme takasin myöhemmin yhteen ja ollaan oltu nyt monet vuodet yhdessä..

 

[Blue]

Ok, no se on sit ns. turha voimavara.. :|

No sitten vaan neuvolaan puhumaan tilanteestasi jotta saisit vaikka kodinhoitajan käymään välillä. Voisit hänet pistää lapsen kanssa ulos niin saisit hetken huokaista.

 

[Maira]

Ootko ajatellu et muuttaisit lähemmäks sitä omaa tukiverkkoasi?

 

[Mama the strange]

Mulla oli hiukan sama tilanne. Mies tosin häippäsi lopullisesti vasta lapsen ollessa 1 vee, mutta mitään hyötyä hänestä ei kyllä ollut ennen sitäkään, kävi kotona ehkä kerran viikossa.

Me pärjättiin lapsen kanssa kahdestaan hyvin. Mullakin oli tukiverkko kaukana, mutta vierailtiin pitkiä aikoja mun vanhempien luona, joten sain sillä tavoin apua. Sain myös neuvolan ja sosiaalitoimen kautta itselleni kotityöntekijän, joka kävi kerran viikossa hoitamassa lasta ja minä sain pari tuntia omaa aikaa. Omaa aikaa sain myös illalla, kun laitoin lapsen unille. Päiväunien aikaan saatoin nukkua itsekin, varsinkin silloin kun vauva nukkui öisin huonommin.

elämään löytyi nopeasti rytmi, jonka avulla selvittiin raskaimmasta ajasta. En muista että elämä olisi mitenkään ollut ylitsepääsemättömän vaikeata. Suihkuun pääsin, kun otin vauvan kylpyhuoneen ovelle killistelemään ensin turvakaukalossa ja myöhemmin syöttötuolissa ja tiskaaminen sujui samalla tavalla, vähän isompi vauva tykkäsi loiskutella tiskialtaassa omien lelujensa kanssa... Asiat vaativat järjestelyä, mutta kun ratkaisu eri ongelmiin löytyy on vauvan kanssa kahdestaan eläminen helpompaa kuin silloin jos kuviossa on epäkypsä mies.

Oma lapseni on jo 5-vuotias ja olen jo löytänyt uuden miehen. Meillä on kuitenkin lapseni kanssa hyvin läheinen suhde ja osaksi tämä on varmaan sen ansiota, että olemme olleet niin paljon kahden

 

[Blue]

[QUOTE="Kiraki";24044274]Ei auttanut muukuin jaksaa.. Kävin kotipaikkakunnalla mahdollisuuksien mukaan.. Pienistä asioista tuli iloa, pennittömänä kun kolikon löysi maasta Itkin kun olin kävelyllä lapsen kanssa (9kk).. Mutta omasta asenteesta kiinni, anna itsesi surra mutta älä anna periksi!!! Kyllä jaksat ja pystyt ihan avrmasti. <3 lapsi nyt 10v iloinen tyttö.. Meillä kävi sikäli onnellisesti että päädyimme takasin myöhemmin yhteen ja ollaan oltu nyt monet vuodet yhdessä.. [/QUOTE]

Kuinka pystyit rakastumaan uudelleen ihmiseen joka jätti sut pulaan ja pennittömäksi ja yksin lapsensa kanssa? Aika anteeksiantava olet.

 

[Dumle]

Ensiksikin voimia paljon! Voit auttaa omaa oloasi vaiaak miettimällä niitä asioita jotka ovat hyvin nyt ja vaikka joka aamu kun heräät ajatella ensin itseksesi niitä asioita joista olet kiitollinen. Silloin et vaivu siihen upottavaan suohon josta on vaikea päästä ylös, nimittäin yksinäisyys, väsymys ja katkeruus. Ja sitten toisekseen, ota selville mahdolliset perhetyöntekijät alueellasi, sosiaalitoimiston kautta ainakin jos neuvolasta eivät osaa neuvoa. Ja ota yhteys sukulaisiisi voisiko joku näin kesän korvalla ottaa pari päivää tai vaikka päivänkin lomariennoistaan vapaaksi ja tulla avuksesi. Sinä olet ansainnut vapaata ja sinun ei tarvitse miettiä haluaako toiset auttaa. Aikuisina ihmisinä osaavat sanoa ei jos eivät ole kyllin avuliaita auttaakseen. Sinä olet täysin oikeutettu pyytämään apua lähimmäisiltäsi. Mä en osaa muuta sanoa. Mutta sinä pärjäät kyllä ja sinä selviät! Kunhan muistat ajatella myös itseäsi. :hug:

 

[alustasaakkakaksin]

Nyt lapsnei on yli 3 vuotta.
Olimme ihan alusta kaksin - tiukkaahan se on.
Neuvolan perhetyöntekijästä sain alussa apua , ehkä nyt myöhemmin enemmämn tai jonkin verran ystäviltäkin.
Kehittelin meille varamummo systeemit - joka sekin on tosin enemmän sosiaalinen juttu, meidän tapauksessa konkrettista apuakin on ollut.

Ja olen opetellut ja opettanut - teemme lapseni kanssa melko monet asiat yhdessä : tietty normi kaupassakäynnit yms - mutta myös auton huolto, katsastus, kaikki kyläilyt - jumppasalilla on yhtenä iltana lapsenlikka valmiina jne jne ....

Nyt ole ollut töissä jo kun lapsi oli 1 v 4 kk - koin että homma helpotti lapsen ollessa noin 1,5 - 2v - suurin syy oli stabiilimmat nukkumiset ja näinollen paremmat omat yöunet.

Isoin neuvo on sopeutuminen ja asenne - omaa aikaa ei juuri ole , mutta mulla oli sitä ennen lastani. Lasta en tehnyt siksi , että uumoilisiinkaan omaa aikaa enää olevan...

 

[Alkuperäinen]

Se on suunnitelmissa, mutta tällä hetkellä talouspuoli pistää vähän kapuloita rattaisiin. Varmasti jonain päivänä muutammekin, mutta siihen asti pitäisi jotenkin jaksaa näillä eväillä mitä nyt on.

Ootko ajatellu et muuttaisit lähemmäks sitä omaa tukiverkkoasi?

Kiitos tähänastisista kokemuksista, kyllä niistä vähän uskoa tulevaan saa!
Vaikka on kyllä vaikea kuvitella että esim. uutta parisuhdetta koskaan saisi, kun eihän tässä ikinä ehdi mihinkään niitä miehiä tapaamaan...
Vähän katkera taidan olla juu.

 

["Kiraki"]

Hällä ei ollut sen vertaa rahaa kuin mullakaan, opiskeli mutta auttoi sen mitä pystyi, oli toisessa kaupungissa..sitä ennen kävi viikonloput kotona siis silloin ku oltiin yhdessä. En tiedä kuinka, mutta on se jälkensä jättänyt..pelkään joskus hölmöistäkin asioista että jättää..sen takia hän haluaa naimisiin jotta uskoisin. En ole pystynyt vieläkään. Olimme n.20v kasvoin itse huimasti eron aikana, itsevarmuus kasvoi ja tiesin tulevani toimeen itsekseen.. aiemmin olin aika riippuvainen... Oltiin oltu siitä asti kun hän 17 ja minä 16v..

Kuinka pystyit rakastumaan uudelleen ihmiseen joka jätti sut pulaan ja pennittömäksi ja yksin lapsensa kanssa? Aika anteeksiantava olet.

 

[Lunatic]

Jäin puolivuotiaan kanssa yksin. Olihan se aikamoista.. onneksi oli oma äiti lähellä samalla paikkakunnalla.
Mutta onhan se vaativaa, joskus tuli hätä jos lapsi vaikka oli kipeä ja yöt yksin valvoit sen kanssa, siinä itkettiin molemmat kilpaa.

Mutta siitäkin selvittiin ja nyt on muksu 8v, aika on mennyt nopeesti.

VOIMIA vauva-aikaan!

 

[uppp]

näin

 

[Blue]

Jäin puolivuotiaan kanssa yksin. Olihan se aikamoista.. onneksi oli oma äiti lähellä samalla paikkakunnalla.
Mutta onhan se vaativaa, joskus tuli hätä jos lapsi vaikka oli kipeä ja yöt yksin valvoit sen kanssa, siinä itkettiin molemmat kilpaa.

Mutta siitäkin selvittiin ja nyt on muksu 8v, aika on mennyt nopeesti.

VOIMIA vauva-aikaan!

Onko sulla Lunatic ollut ketään tona aikana (siis parisuhdetta, lyhyttä tai pitkää)?

 

[Blue]

[QUOTE="Kiraki";24044328]Hällä ei ollut sen vertaa rahaa kuin mullakaan, opiskeli mutta auttoi sen mitä pystyi, oli toisessa kaupungissa..sitä ennen kävi viikonloput kotona siis silloin ku oltiin yhdessä. En tiedä kuinka, mutta on se jälkensä jättänyt..pelkään joskus hölmöistäkin asioista että jättää..sen takia hän haluaa naimisiin jotta uskoisin. En ole pystynyt vieläkään. Olimme n.20v kasvoin itse huimasti eron aikana, itsevarmuus kasvoi ja tiesin tulevani toimeen itsekseen.. aiemmin olin aika riippuvainen... Oltiin oltu siitä asti kun hän 17 ja minä 16v..[/QUOTE]

Ok, eli hän oli kuitenkin enemmän sun tukena kun ap:n mies. Hienosti olet toipunut kokemastasi ja hyvä ettet heittänyt hyvää parisuhdetta hukkaan parin virheen takia.

 

[Varmasti pärjäätte]

jaksamista ap, ei ole omakohtaista kokemusta.

Mutta totesit että lapsi on vielä vauva, toivottavasti isä ottaa lasta enemmän hoitaakseen vähän isompana. Monet miehet (ihan suotta) pelkäävät vauvan hoitamista ja jättävät puuhan äidille.

 

[missä asut]

Missä pain asut? Josko paikkakunalla olisi jonkin järjestön kautta mahdollisuus saada lapselle "kaveri" aikuinen? Tai jos asut pääkaupunkiseudulla voin teidän perhe kaveriksi ryhtyä. Ne kaverithan on usein hiukan vanhempien lasten kanssa mutta miksi ei voisi olla pienenkin kanssa ulkoilemassa tai kotona vauvaa hoitamassa jotta äiti saisi hengähtää.

 

[Kolmen yksinhuoltaja]

Olen asunut lasten kanssa yksin alkaen siitä, kun olivat 10kk ja 3v ja sittemmin perheeseemme syntyi kolmas lapsi eli lapseni ovat nyt pian 5v, 3v ja 6kk. Välillä kun isommat ovat isällään, se tuntuu minusta jo omalta ajalta ja mietin, miten lötkyilyä arki olikaan yhden lapsen kanssa. En tarkoita tällä verrata tilannettani "rankemmaksi" kuin sinulla, sillä ymmärrän ja muistan että tuntuihan se aikoinaan itsestäkin sitovalta ensimmäisen lapsen syntymä, nyt hommat sujuu jo tottuneella rutiinilla. On paljon pieniä asioita, joissa ei mene kauaa aikaa mutta kun ne kaikki pienet asiat hoitaa aina yksin, niihin meneekin aikaa melkoisesti.

Täälläpäin on ainakin käsittääkseni helppo saada perhetyöntekijöitä ja kotipalvelua. Itse olen vastaanottanut vain pari kertaa kotipalvelua ja pyytäessä saisin sitä edelleenkin, mutta koen, että se on tarpeen enemmän niille, jotka kokevat arkensa raskaaksi. Minulle se olisi vain kiva lisä, että joskus joku muukin siivoaa tai säästäisin sen 8,20e joka menee, kun tarpeitteni mukaan palkkaan MLL-hoitajan lapsille. Minulla oli jo ennen vauvan syntymää pari tuttua luottohoitajaa sitä kautta löydettynä joille olen pari kertaa uskaltanut vauvan jättää (käytännössä kerran hereillä puoleksi tunniksi ja parit kerrat vaunulenkille).

Tukiverkostot on helppo luoda itsekin, vaatii toki sosiaalisuutta. Minulla on pelkästään jo kavereitten joukossa paljon ihmisiä, jotka ovat tarjoutuneet hoitoavuksi. En kuitenkaan ole heitä halunnut erityisemmin vaivata asialla. Yksi kaveri on käynyt vaunulenkittelemässä vauvaa muutaman kerran, kun on oma-aloitteisesti ollut asiasta niin innostunut.

Minustakin arki tuntui hitaammin kulkevalta, kun olen ollut välillä kahdestaan vauvan kanssa kotona (isommat isällään) mutta kaikkien ollessa kotona en ole juuri ehtinyt huomata että jo 6kk on mennyt vauvan kanssa yksin.

Seurustelukuvioista en edes haaveile nykyisessä elämäntilanteessa eikä onneksi edes kiinnostakaan, minulle riittää jos vaikka kerran vuodessa löytyy joku tuttu, mukava ihminen kenen kainalossa viettää ilta.

Minulle jaksaminen tulee perhe-elämästä nauttimisesta. Eräänä päivänä kun olin viettämässä kahvilassa yksin parin tunnin kahvihetkeä, aloin jo vartin istuttuani ikävöidä vauvaa ja miettiä, miten tylsää elämä olisi ilman lapsia. Odotan kyllä innolla aikaa, kun he aikuistuvat ja pääsen matkustelemaan yksin yms, mutta nyt kun ovat pieniä, äidinvaistoni ovat niin vahvat että saan voimavarani yksinkertaisesti lasten kanssa olemisesta.

 

[kyllä pärjäät]

Siis kyllä yhden vauvan kanssa pärjää vaikka toinen käsi kipsissä/amputoituna tai päällään seisten (t. kaksosvauvojen yksinhuoltaja )

 

["hippu"]

Olen ollut lapsen kanssa kaksin alusta alkaen, joten en muusta tiedä... Olen kokenut tärkeäksi jokapäiväiset aikuiset kontaktit; on tavattu muita äitejä+lapsia, käyty kerhoissa ja milloin missäkin. Mummolassa on vietetty paljon aikaa, jolloin saan jaettua vastuun muille aikuisille. Rankinta on katkonaiset yöt, lapsi (1½v) ei ole vielä koskaan nukkunut yhtäjaksoisesti koko yötä. Myös sairastelut tuovat omat haasteensa. Onneksi meillä on hyvä tukiverkosto, josta yleensä apua löytyy (esim. kun oltiin mahataudissa, niin naapuri toi ruokakassin oven taakse). Kaikesta selviää.

 

[sir]

Siis kyllä yhden vauvan kanssa pärjää vaikka toinen käsi kipsissä/amputoituna tai päällään seisten (t. kaksosvauvojen yksinhuoltaja )

Kuule ime aisaa. Luuletko että kommentistasi on MITÄÄN hyötyä raskaassa elämäntilanteessa olevalle ihmiselle?

 

[tiimarinvihko harmaana]

Hyvin pärjäsin. Paremmin kuin miehen kanssa. Oli vapautunut olo, kun ei tarvinnut vaivata päätään parisuhdeasioilla eikä tapella kenenkään kanssa. Sai keskittyä vain lapsiin. Annoinkin lapsilleni kaikkeni ja kuopusta imetin yli vuoden, kannoin jatkuvasti liinassa/manducassa ja nukutin perhepedissä.

 

[noooh]

...olla helppoa. Se on juuri sitä univelkaa, yöherätyksiä, arjen raatamista. Niin makaa kun petaa, eikun..oliko se toisinpäin

 

[SporttisMama]

Mä jäin yksin kun odotin esikoistani. Ja esikoisen vauva-aika sujui aivan ihanasti! Me oltiin kavereiden kans piknikeillä ja eri tapahtumissa (lapsiystävällisissä siis), pyörittiin Stadissa ja elettiin todella vapaata elämää. Esikoiseni oli vauvana todella sosiaalinen ja nautti hulinasta. Sain itse päättää kaikesta lapseen liittyvästä, se oli ihan mukavaakin, toki sitten vaakakupissa oli yövalvomiset yms.
Mutta kyllä sitä pienen ihmisen vuoksi kestää tosi paljon! Mullakin oli sukulaiset kaukana mutta mulla kyllä paljon kavereita jotka olivat vielä silloin lapsettomia, esikoiseni sai siis kaveripiirini lellikin paikan Onko sulla kaveripiiri millainen? Piknikit yms. ovat todella kivoja ja muutenkin semmoinen rento elämänrytmi, kesä varsinkin on oikein kiva vuodenaika pörrätä kahden vauvan kanssa. Tsemppiä!