Mikä kiire ihmisillä on parisuhteissaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vanhanaikainen(ko)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vanhanaikainen(ko)

Vieras
Facebookin aikana sen olen huomannut, että monella on suhteissaan hillitön kiire. Tavataan, muutetaan heti yhteen, pikakihlat, talon osto, raskaus, ero.
Ja kohta sama uudeksi uuden miehen kanssa.

Mihin maailmassa on niin kiire? Jos se uusi rakkaus on se maailman suurin niin eikö tuota ehtisi naimisiin ja talokaupoille hieman myöhemminkin. Se on puoli vuotta suhteessa kuitenkin lyhyt aika todella oppia toinen tuntemaan.
Jos neljän vuoden sisällä on jo menossa kolmas kihlaus "elämää suurempi rakkaus" niin kyllähän se hieman vetää suuta vinoon hymyyn. Jännä, että ne aikaisemmatkin "elämää suuremmat rakkaudet" on loppujen lopuksi osoittautuneet sammakoiksi.
 
Kyse voi olla ryhmäpaineesta. Tekeehän moni ison numeron jo siitä, jos on neitsyt ja muut eivät ole. Henkisesti heikommat ihmiset tarvitsevat enemmän muiden hyväksyntää.
 
Ei kai mikään kiire, mutta yhdessä asuminen on taloudellisestikin järkevää. Ja naimisiinmeno nyt on ihan jokaisen oma asia. Toinen seurustelee ennen sitä 6kk ja toinen 6vuotta, eikä kumpikaan ole toistaan "oikeampi" vaihtoehto, eikä kumpikaan takaa onnellista loppuelämää yhdessä.
 
Tunnetusti ihmishistoriassa pitkät seurustelut au-seksisuhteineen ja avoliittoineen ennen vankempaa sitoutumista se normi?

Tää voi tulla sulle ihan yllätyksenä, mutta on ihmisiä, jotka oikeasti miettivät esim. lastaan ennen kuin menevät parin viikon seurustelun jälkeen kihloihin ja sit naimisiin vain erotakseen pari kuukautta myöhemmin ja sama rumba alkaa alusta uuden tyypin kanssa.
Kaikkien kanssa tietysti on ollut kyseessä aito, suuri rakkaus. Sen pari kuukautta....


Itselle avioliitto on oikeasti pyhä asia ja vaikka jotkut pikaisesti solmitut avioliitot toimivatkin, en itse alkaisi sarjasitoutujaksi. Ihan vaan jo siksi, että mun mielestä lapselle pitää taata lapsuus, mihin kuuluu aikuisia, jotka eivät vaihdu vähän väliä.
 
Itselle avioliitto on oikeasti pyhä asia ja vaikka jotkut pikaisesti solmitut avioliitot toimivatkin, en itse alkaisi sarjasitoutujaksi. Ihan vaan jo siksi, että mun mielestä lapselle pitää taata lapsuus, mihin kuuluu aikuisia, jotka eivät vaihdu vähän väliä.

Tämä on hyvin ilmaistu. Mielestäni entistä harvempi on virittäytynyt tähän "pyhyyteen" Suomessa. Suhteista on tullut eräänlaisia kulutustavaroita enemmän kuin ennen. Ei yhtäältä valita kumppania tarkkaan, eikä toisaalta myöskään valinnan tehtyä anneta totaalista "elämä ja kuolema" -panosta juttuun vaan halutaan olla vähän kuin toinen jalka muualla. Ihmisen syvimmät tarpeet eivät nähdäkseni tyydyty tällä strategialla.
 
Tää voi tulla sulle ihan yllätyksenä, mutta on ihmisiä, jotka oikeasti miettivät esim. lastaan ennen kuin menevät parin viikon seurustelun jälkeen kihloihin ja sit naimisiin vain erotakseen pari kuukautta myöhemmin ja sama rumba alkaa alusta uuden tyypin kanssa.
Kaikkien kanssa tietysti on ollut kyseessä aito, suuri rakkaus. Sen pari kuukautta....


Itselle avioliitto on oikeasti pyhä asia ja vaikka jotkut pikaisesti solmitut avioliitot toimivatkin, en itse alkaisi sarjasitoutujaksi. Ihan vaan jo siksi, että mun mielestä lapselle pitää taata lapsuus, mihin kuuluu aikuisia, jotka eivät vaihdu vähän väliä.

Min kommentti oli kannanotto nikkiisi.

Itse uskoisin, etteivät nykyajan lapset voi sen huonommin/paremmin kuin entisaikojen salamaliittojen lapset. Monen palstailijan isovanhempi saattaa olla sotahäiden lopputulema ja silti nämä liitot kestivät oletettavasti paremmin kuin nykyiset "kauan harkitut" tapaukset. Tietysti suhtautuminen eroihinkin erilaista, mutta myös suhtautuminen muuten. Toki seksuaalisuus on aina ollut vapaata, että lehtolapsia on ollut ja seksuaalielämää avioliiton rinnalla ja ennenkin sitä, mutta jossain määrin enemmän sentäs varattu vain yhdelle se oma keho.

Itse en vieläkään ymmärrä miksei ihminen voi sitoutua toiseen, vaan pitää vaihtoehtoja avoinna.
 
Elämä on rajallista nykytieteen keinoin. Ihan kuin se muodollisen sitoutumisen puuttuminen suojaisi erolta jotenkin. Sattuuko vähemmän, jos erotaan vain avopuolisosta? Onko lasten ikävä pienempi, jos suhde oli vuosia vain seurustelutasolla?

Minulle tosin tuli hoppu vasta siinä kohdin, kun Data vastasi, että hän aikoo vakiintua nopeasti, kun itse olin aiemmin hänelle kirjoittanut, että taidan odottaa lasten aikuistumiseen asti ennen kuin uskallan edes ajatella mitään parisuhteita. Data oli oikeassa, hyvänpäiväntutuista meni vain noin kuukausi siihen, että olimme naimisissa keskenämme. Ja täällä mie yritän saaha viisi lasta nukkumaan samalla kun odotan miestäni kotiin.
 
Minä olen tuollainen salamasitoutuja. Naimisiin 187 päivää tapaamisesta yms. Yhdessä on oltu nyt 2 v 3 kk, yhteinen (ja molempien ensimmäinen) poika on vuoden.

Jaa että miksi?
No koska molemmilla takana aiempia suhteita ja elettyä elämää. Oltiin jo kolmekymppisiä. Ja kun tavattiin, tajuttiin molemmat, että tämä oli nyt tässä. Ei tarvinnut pitkään miettiä. Tiedettiin myös hyvin, että lapsia ei välttämättä tulekaan kuin tilauksesta, eikä tässä kukaan nuorru enää.

Nähtäväksi jää, kauanko ollaan yhdessä, mutta se on sovittu, että töitä tehdään. Molemmat tiedetään varsin hyvin, että parisuhde on sekä rakastamista että tahtomista. Vankka usko on, että eroa ei tule. Aika näyttää.

Enkä mä ymmärrä, minkä takia ihmisten pitäisi ODOTTAA ennen kuin ne uskaltaa olla onnellisia ja sitoutua siihen. Onnellisimpia ovat ne, joilla on rohkeutta kuunnella sydäntään :)
 
Minä muutin mieheni kanssa yhteen käytännössä heti, kun alettiin seurustella (tiesimme toisemme kylläkin vuosien takaa), kihloihin menimme kolme kuukautta myöhemmin, naimisiin vuoden seurustelun jälkeen ja lapsen saimme kahden vuoden yhdessäolon jälkeen. Nyt olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja olemme äärimmäisen sitoutuneita toisiimme ja kunnioitamme toisiamme. Avioliittomme on meille todella pyhä asia. Me ihan oikeasti vain tiesimme, että se on nyt tässä. Tuntui, ettei ole järkeä hukata aikaa. Elämästä kun ei koskaan tiedä. Mieheni on myös minua selvästi vanhempi ja kovin montaa vuotta esimerkiksi lapsen teon suhteen emme halunneet senkään takia hukata. Lapsia meillä kummallakaan ei ollut ennestään (jos olisi ollut, olisi ollut vastuullista myös edetä hitaammin). Jos emme nyt olisi naimisissa, haluaisin mennä tälläkin tuntemisella eli odottaminen meidän kohdalla olisi ollut turhaa. Näin siis meillä. Ymmärrän kyllä aloittajankin pointin.
 
Minulle tosin tuli hoppu vasta siinä kohdin, kun Data vastasi, että hän aikoo vakiintua nopeasti, kun itse olin aiemmin hänelle kirjoittanut, että taidan odottaa lasten aikuistumiseen asti ennen kuin uskallan edes ajatella mitään parisuhteita. Data oli oikeassa, hyvänpäiväntutuista meni vain noin kuukausi siihen, että olimme naimisissa keskenämme. Ja täällä mie yritän saaha viisi lasta nukkumaan samalla kun odotan miestäni kotiin.

Ja monesko avioliitto tämä sulle, nuorelle tytön hempukalle jo on? Ainakin 3.? Ja varmaan joka kerta olet ollut niiiiin onnellinen ja kuvitellut eläväsi elämäsi loppuun saakka onnellisena. Ei mee kun max. pari vuotta niin olet löytänyt uuden elämäsi rakkauden. Ja tiedät kyllä itsekin tämän syvällä sisimmässäsi ja siksi tunnet sen vihlaisun ;)
 
Vaikka itse olenkin tälläinen hitaasti lämpiävä mitä tulee ihmissuhteisiin niin sinänsä en pidä pahana jos mennäänkin nopeasti yhteen jos liitto sitten kestää. Sellaiset jotka suunnilleen vaihtavat lennosta kumppania ovat minusta vähän säälittäviä. Etenkin jos on lapsia niin ei varmaan lasten kannalta ole kauhean mukavaa jos vanhempien kumppanit vaihtuvat vähän väliä ja tosiaan jokaisen uuden kumppanin kanssa pitää tehdä se lapsi.
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
Nopeasti eteneminen on mun mielestä ihan jees. Niin mä itsekin tein. Silloin 11 v sitten, ja tässä sitä yhä ollaan.

Nopeasti vaihtaminen sen sijaan ei ole ollenkaan jees jos kuvioissa on lapsia.

Nimimerkillä Lapseni kaverilla on pian varmaan jo kymmenes isäpuoli menossa :|
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
itse olin tosissani ja halusin kihloihin ja toinen suostui. no sitten meni vuosi ja hän ei enään halunnukkaan olla mun kaa. joten toinen on ajatellut että tässä se oikea, toinen tullutkin toisiin ajatuksiin. sen takia minäkin joudun varmasti useempaan kertaan kihloihin vaikka en sitä alunperin halunnut
 
[QUOTE="vieras";27378182]Ja monesko avioliitto tämä sulle, nuorelle tytön hempukalle jo on? Ainakin 3.? Ja varmaan joka kerta olet ollut niiiiin onnellinen ja kuvitellut eläväsi elämäsi loppuun saakka onnellisena. Ei mee kun max. pari vuotta niin olet löytänyt uuden elämäsi rakkauden. Ja tiedät kyllä itsekin tämän syvällä sisimmässäsi ja siksi tunnet sen vihlaisun ;)[/QUOTE]

Olen hempukasta usean vuoden hajuraon päässä, aiemmat avioliittoni eivät perustuneet tunnepitoisiin ratkaisuihin ja jos erosin viimeksi 23-vuotiaana ja naimisiin nyt 32-vuotiaana niin kyllä siinä ehti elää yksinkin.
 
[QUOTE="moi";27378268]itse olin tosissani ja halusin kihloihin ja toinen suostui. no sitten meni vuosi ja hän ei enään halunnukkaan olla mun kaa. joten toinen on ajatellut että tässä se oikea, toinen tullutkin toisiin ajatuksiin. sen takia minäkin joudun varmasti useempaan kertaan kihloihin vaikka en sitä alunperin halunnut[/QUOTE]

Minun synnyinseudullani 90-luvulla noin kävi vain teineille yleensä. :D

Monet hmiset eivät tunnu tutkiskelevan ja kokevan tunteitaan niin laajalti, "pyhyyden" ja "totisuuden" ulottuvuudet ovat hieman out. Itse jos rakastun, ko. ihminen on elämässäni vuositolkulla vaikkei edes seurusteltaisi koko sitä aikaa. Hän on eräänlainen aurinkoni. Ei mikään "jees, oot hyvä tyyppi ja tunnut ainakin nyt siltä oikealta".
 

Similar threads

A
Viestiä
1
Luettu
2K
N
Y
Viestiä
4
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä