V
"Vieras ap"
Vieras
Tilanne siis se, että kaverin vauva n. 2kk oli mulla hoidossa. Tarkoituksena oli lapsen olla luonani vain n.4h, no kaverilla tuli mutkia matkaan ja pyysi että vahdin vielä vähän pidempään.
Lapsella oli mukanaan korvikkeet olisi ollut tarpeeksi ja ylimääräistäkin, jos en olisi vahingossa kaatanut yhtä purkkia pitkin pöytiä ja se ylimääräinen meni siis käyttöön, joten tälle "lisäajalle" ei jäänyt maitoa.
Soitin kaverille ja kysyin mitä tehdään kun kauppaan en pääse lähtemään, oma 10kk vauva sillon nukkumassa ja isompikin 2,5v kotona, joten en viitsi/pääse ilman autoa lähtemään, kahden vauvan ja taaperon kanssa. Kysyin onko ok, jos pumppaan omaa maitoa ja annan sitä? Tämä sopi kaverille.
Ja näin tehtiinkin, valitettavasti en vaan pumpulle heru kovin hyvin joten maito määrä jäi pieneksi ja vauva oli taas pian nälkäinen.
Omaanikun imetin ja sen jälkeen otin tuon vauvan syliin niin alkoi hamuta rintaa ja kiukustui kun ei saanut. Lopulta annoin vauvan kokeilla ja sehän imi ihan tyytyväisenä rintaa ja söin hyvin.
Ongelma siis se, että mitä sanon kaverille? Hän on aina sanonut ettei imetä koska vauva ei huoli rintaa ja ei edes hamua/tunnu tajuavan sen ideaa. Hyvin tuo hiffasi, joten ongelma ei ole siinä. Kaverilta tulee kyllä maitoa, tai ainakin tuli ihan kunnolla kun valitti että paidat märkänä jne. Eli kyse vissiin siitä ettei halunnut imettää? Joka mulle nyt sinäänsä ihan sama, kukin tavallaan. Mutta jos nyt kerron, niin sitten paljastuu hänen "huijauksensa"? Ja hän voi suuttua kun/jos ylitin jonkun tietyn rajan siitä, kuinka läheisesti toisen lasta voi/saa hoitaa.