T
Totuuden kertoja
Vieras
Koska ateistin täytyy saada kuulla universaali totuus edes kerran elämässään, niin kerron tässä kristillisen totuuden.
Kerron sen mitä totuus eli kristinusko kertoo.
Luoja on Kaikkivaltias Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jumala on kolmiyhteinen ja aina olemassa ollut. Mikään kolminaisuuden persoona ei ole toinen kolminaisuuden persoonista vaan ne kaikki kuuluvat Jumalan kokonaisuuteen.
Maailmankaikkeus luotiin noin 6000 vuotta sitten ja kaikki elollinen, myös Jumalan kuvaksi luotu ihminen ja Jumalan palvelijoiksi luodut henkiolennot eli enkelit.
Lucifer oli Jumalan kaunein enkeli joka kadehti Jumalaa. Lucifer aloitti kapinan Jumalaa vastaan johon liittyi kolmannes enkeleistä. Arkkienkeli Mikael enkeleineen ajoi Luciferin ja sen enkelit taivaasta maan päälle. Luciferista tuli Saatana ja sen enkeleistä demoneita.
Saatana houkutteli Aatamin ja Eevan käärmeen muodossa syömään hedelmän hyvän ja pahan tiedon puusta. Muut langenneet enkelit myöhemmin esiintyivät pakanakansoille jumalina ja antoivat pakanoille taikavoimia. Ne myös riivasivat ihmisiä ja tekivät ihmisille kaikenlaista kiusaa koska vihaavat Jumalaa ja Jumalan kuvaksi luotua ihmistä.
Koska rikkomuksesta iankaikkista ja äärimmäisen hyvää Jumalaa vastaan oikeudenmukainen rangaistus on iankaikkinen ja äärimmäisen paha rangaistus, eli helvetti, ja kaikki ihmiset ovat Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksen jälkeen perisynnin alaisia ja tekevät syntiä, niin Poika syntyi ihmiseksi kuolemaan ihmisten syntien vuoksi jotta ihmisten ei tarvitse maksaa synneistään ikuisesti helvetissä. Jos ihminen hyväksyy evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta niin ihminen pääsee Jumalan valtakuntaan ja saa syntinsä anteeksi, mutta jos kieltää evankeliumin niin joutuu maksamaan synneistään ikuisesti helvetissä.
Pian koittaa lopunajat jolloin Saatanan ja demonien toimille tehdään loppu. Saatana tulee matkimaan Jumalan kolminaisuutta epäpyhällä kolminaisuudellaan joka on lohikäärme, peto ja väärä profeetta. Saatana laitetaan lopuksi ikuisiksi ajoiksi tuliseen järveen demoniensa ja syntisten ihmisten kanssa.
Ateistin on helppo pelastua kun on kuullut evankeliumin. Ateistin ei tarvitse kuin hyväksyä Jeesus Kristus pelastajakseen.
Mark.16:15-16 "Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
Suuri ilo maan kansoille:
https://www.youtube.com/watch?v=e910Nqz4RUY