Kumppanin lapsi ärsyttää! Mitä tehdä?

[vierailija]

Hei!

Seurustelen miehen kanssa, jolla on kohta 4-vuotias poika, joka ei siedä minua ollenkaan. Emme asu yhdessä mutta syksyllä oli tarkoitus muuttaa yhteen ja lapsen hoitopaikka on jo varattu samaan paikkaan, jossa omat 2- ja 5-vuotiaat lapseni ovat. Lapsemme tulevat melko hyvin toimeen keskenään mutta minun ja miehen pojan välit ovat hankalat.

Hankaluus ilmenee erityisesti rajojen asettamisessa, sillä poika ei tottele minua ollenkaan vaikka en vaadi häneltä sen enempää kuin isänsäkään. Poika sättii ja haukkuu minua ja uhmaa minua vastaan todella voimakkaasti. Tätä on jatkunut nyt jo kohta puoli vuotta ja tämä uhma vaan pahenee koko ajan. Jännää, ettei poika uhmaa ketään muuta kohtaan, joten uhmaiästä ei liene kyse. Pojan äiti on kuollut pojan ollessa vuoden, joten hän ei muista omaa äitiään tai tätä osaa kaivata. On siis elänyt isänsä kanssa tähän asti.

Olen pysynyt lapsen kanssa johdonmukaisena ja toukkana enkä anna rajoista periksi, vaikka hän niitä uhmaa. Suurin ongelma on nyt ehkä tunnetasolla, en nimittäin pidä pojasta ollenkaan enkä haluaisi viettää aikaa hänen kanssaan. En vaan jaksaisi aina vääntää hänen aknssaan asiasta kun asiasta. Mies tukee minua ja toivoo tilanteen muuttuvan parempaan suuntaan ajan kanssa. Tällä hetkellä huonot välit lapsen kanssa ovat jo johtaneet siihen, että tunteet miestä kohtaan alkavat olla epäselviä. En tiedä, haluanko tätä yhtälöä kun tämä on nyt jo näin rankkaa. Miehen vuorotyön vuoksi olisin lapsikatraan kanssa paljon yksin ja tässä tilanteessa se ei tunnu hyvältä.

Nyt mietinkin, mitä tehdä.. Pitäisikö vaan jaksaa edelleen ja toivoa että tilanne rauhottuu, pitäisikö ottaa aikalisä ja siirtää yhteen muuttamista vai pitäiskö erota? Välillä toivoisin, että saisin olla rauhassa omien lasteni kanssa. Toisaalta pidän miehestä, vaikka tämä touhu on suhdettamme vaikeuttanutkin.. Joka tapauksessa tilanne on ahdistava! Onneksi olemme pystyneet puhumaan tästä mutta se ei ole muuttanut näitä tosiasioita.

Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta?

 

[FreezeCat]

Ei lapsi mikään tyhmä ole! Hän tuntee ja tiedostaa sen ettet hänestä välitä niin miksi sitten hänenkään pitäisi tanssia pillisi mukaan?

Mikäli tunteesikin heiluvat kuin ilmapuntari ja niistä osin ainakin syytät lasta(kun on niin rankkaa) niin - kannattanee tosiaan laittaa pillit pussiin ja jatkaa omilla tahoillaan. Katsopas kun se mies tulee sen lapsen kanssa, tykkäsit tai et.

 

[viisikymppinen isoäiti]

Ei voi etukäteen tietää, että mitä tapahtuu, kun yhteen muutatte. Tuon ikäinen yleensä sopeutuu tilanteeseen ennemmin tai myöhemmin.

 

[vierailija]

Ei kannata pilata elämäänsä karsean kakaran takia.

 

[vierailija]

Sinähän olet ylimääräinen tunkeutuja hänen elämässään, joka vielä pomottaa. Sen lisäksi lapsi kyllä vaistoaa sinun vihamielisyytesi.

 

[Elena777]

Mullakin tuli heti mieleen että lapsi tiedostaa ja ymmärtää tuossa iässä hyvin herkästi mitä aikuinen tuntee häntä itseään kohtaan...ehkä sun pitäisi miettiä ihan ensimmäiseksi omaa asennettasi ja asettua hetkeksi miehesi lapsen asemaan ja nähä tilanne hänen vinkkelistään...muista myös se että se pieni lapsi syntyi ihan pieni aika sitten tähän maailmaan ja vasta opettelee...ajattele vaikka että hän olisi sun lapsi ja joku toinen aikuinen pitäisi häntä ärsyttävänä...miltä se susta tuntuis..sinä olet tällä hetkellä ainoa äitihahmo joka hällä on ja aivan varmasti hän vaistoaa sun tunteesi.

 

[vierailija]

Ei lapsi mikään tyhmä ole! Hän tuntee ja tiedostaa sen ettet hänestä välitä niin miksi sitten hänenkään pitäisi tanssia pillisi mukaan?

Mikäli tunteesikin heiluvat kuin ilmapuntari ja niistä osin ainakin syytät lasta(kun on niin rankkaa) niin - kannattanee tosiaan laittaa pillit pussiin ja jatkaa omilla tahoillaan. Katsopas kun se mies tulee sen lapsen kanssa, tykkäsit tai et.

Lapsi(kin) sen tietää jos hänestä ei pidetä. Älä mene yksiin sen miehen kanssa, pilaatte tuon lapsen lapsuuden, ja teillä tulee olemasn muillakin ikävää jos perheessä inhotaan toinen toisiaan. Kun nyt itsekin tiedät asian ja epäröit, mieti itseäsikin ja omia lapsia...

 

[vierailija]

Ekana tulee mieleen et mitähän lapsi on ajatellut kun oma äiti on kuollut, eihän vuoden ikäinen voi ymmärtää kun tärkein asia maailmassa katoaa. Onkohan siitä jäänyt kuin pahat traumat ja kohdistaako lapsi nyt ne äiti tunteet suhun. Oot jotakin käsittämätöntä joka kohta lähtee pois, ja siksi lapsi on sulle vihainen ja raivoissaan. Voihan olla että lapsi on myös kateellinen muille lapsille kun olet niiden oma. Mutta jos tuntuu ettet ikinä tule lasta rakastamaan, tai ota häntä omakses niin parempi erota miehen kans. Alkaa lopulta hiertämään välejä kuitenkin

 

[vierailija]

Hankaluus ilmenee erityisesti rajojen asettamisessa, sillä poika ei tottele minua ollenkaan vaikka en vaadi häneltä sen enempää kuin isänsäkään. Poika sättii ja haukkuu minua ja uhmaa minua vastaan todella voimakkaasti. Tätä on jatkunut nyt jo kohta puoli vuotta ja tämä uhma vaan pahenee koko ajan. Jännää, ettei poika uhmaa ketään muuta kohtaan, joten uhmaiästä ei liene kyse. Pojan äiti on kuollut pojan ollessa vuoden, joten hän ei muista omaa äitiään tai tätä osaa kaivata. On siis elänyt isänsä kanssa tähän asti.

Olen pysynyt lapsen kanssa johdonmukaisena ja toukkana enkä anna rajoista periksi, vaikka hän niitä uhmaa. Suurin ongelma on nyt ehkä tunnetasolla, en nimittäin pidä pojasta ollenkaan enkä haluaisi viettää aikaa hänen kanssaan. En vaan jaksaisi aina vääntää hänen aknssaan asiasta kun asiasta. Mies tukee minua ja toivoo tilanteen muuttuvan parempaan suuntaan ajan kanssa. Tällä hetkellä huonot välit lapsen kanssa ovat jo johtaneet siihen, että tunteet miestä kohtaan alkavat olla epäselviä. En tiedä, haluanko tätä yhtälöä kun tämä on nyt jo näin rankkaa. Miehen vuorotyön vuoksi olisin lapsikatraan kanssa paljon yksin ja tässä tilanteessa se ei tunnu hyvältä.

Lapselle (ja kaikkein eniten pienelle lapselle) pitää pitää kuri eikä rajat. Se, että pidät lapselle rajat eli käytännössä toistelet "et saa tehdä noin" ei riitä, vaan toistuessaan lähinnä opettaa lapselle sen, ettei sinua ole pakko totella, kun et näytä saavan häntä pakotettua tottelemaan. Tämä herättää kovaa epävarmuutta lapsessa, kun lapsi näkee, että aikuinen on hänen edessään voimaton. Sen lisäksi jatkuvasta ei-sanan jankkauksesta, kiukuttelusta, haukkumisesta ym. tulee molemmille stressiä ja huonoa oloa, mikä vaan lietsoo tilannetta.

En näkisi myöskään, että tapahtumaketju johtuu siitä, että et ole lapsen äiti, vaan pohjimmiltaan tuosta lapsen kurittomuudesta.

Se mikä tuohon auttaisi olisi, että tosissaan pitäisit lapselle kurin, eli tarvittaessa rangaistusten, fyysisen pakottamisen ym. avulla pakottaisit hänet tottelemaan ja muutenkin käyttäytymään kohteliaasti toisia kohtaan. Tai toisin sanoen ottaisit lapselta luulot pois sen suhteen, että hyvä käytös muka olisi viime kädessä vapaaehtoista. Ei myöskään pidä pelätä sitä, että esim. kurittaa lasta kovaa jos tätä ei muuten saa tottelemaan. Ihan samalla periaatteella kuin esimerkiksi poliiseilta myös löytyy kovat otteet jos heitä ei muuten tottele. Siinä rinnalla toki myös palkitsee lasta ja tarjoaa mukavaa tekemistä ym. niinä kertoina kun lapsi käyttäytyy kunnolla.

Sitten kun saat lapsen kuriin ja olemaan ihmisiksi, niin voi alkaa kehittää tämän kanssa normaalia aikuinen-lapsi -suhdetta. Lapsipuolen kanssa ei toki välttämättä miksikään "sydänystäväksi" tule, jos persoonat eivät vaan tahdo sopia yhteen, mutta normaalin ystävällinen ja asiallinen suhde varmasti on mahdollinen.

 

[vierailija]

Miehen on laitettava lapsi kuriin. Tehtävä selväksi, että simua on kunnioitettava ja toteltava.

 

[vierailija]

Lisäyksenä, että lapsen äiti ei ole ehtinyt hoitaa lastaan kuin neljä kuukautta ennen sairastumistaan eikä sairaana ole voinut osallistua lapsen hoitoon. Kiintymyssuhde on siis rakentunut pääasiassa isään.

Lapsi on mielestäni myös kuriton ja tämän kurinpito on tässä juurikin se haaste. Lapsi on ollut paljon mummolla hoidossa ja siellä poika saa tehdä ihan mitä tahtoo, eikä mitään kuria ole. Meillä taas on lapsilla selvät säännöt ja niihin sopeutuminen tuntuu kovin hankalalta. Ajattelen kyllä usein, mitä jos omat lapseni kävisivät kumppanin hermoille. Se ei tuntuisi kivalta ja yrittäisin varmasti tehdä kaikkeni tilanteen helpottamiseksi, kuten miesystäväni nyt tekee. Olemme kumpikin ihmeissämme oikuttelusta ja siitä, että se kohdistuu vain minuun ja minun vanhempiini. Tämä siis erityisesti tilanteissa, joissa kehoitetaan esim. pukemaan ulkovaatteet, syömään, varomaan jotain, kuten autoja jne. Ei siis pelkkää ein sanomista. Olen yrittänyt kehua poikaa niin paljon kuin keksin kehuttavaa mutta silti muutosta ei ole tapahtunut. Haluisin kovasti, että poika asettuisi ja tulisimme toimeen. Olen aina pitänyt itseäni lapsirakkaana ja nyt tunnen ensimmäistä kertaa tällaisia tunteita lasta kohtaan ja se tuntuu pahalta! Ei pitäisi provosoitua mutta joskus vaan hermot loppuu kun jankkaamista jatkuu tunti tolkulla ja lapsi nimittelee ja uhkailee minua.

 

[vierailija]

Jos sen kakara on kuriton ja kiljuva pikkuerkki, niin ei semmoista kukaan jaksa!

 

[vierailija]

...Jos puhutaan varhaislapsuuden kiintymyssuhteista ja miten lapsi muistaa tiedostamatta sen koko elämänsä, niin lapsi kyllä tunnistaa ettei hän sinulta saa edes normaalia toisesta ihmisestä välittämistä.
Ei hänkään sinua automaattisesti rakasta kuten omat lapsesi, eikä hän edes välitä sinusta automaattisesti. Ja sinä aikuisena inhoat lasta niin paljon että kehtaat sanoa ääneen ettet siedä koko lasta.
Et sää saa 4vuotiasta poikaa ikinä myötämieliseks juosset itse rakasta häntä ja anna varauksetonta lämpöä ja läheisyyttä.

SINÄ et kykene tähän uusperhekuvioon.

 

[vierailija]

Koivuvitsaa vaan pennulle, niin kyllä se siitä tokenee. Pahinta mitä tuossa voi tehdä on ruveta lepertelemään jotain tyyliin "Sanna-Tuulikille tulee nyt paha mieli, kun sinä Nico-Petteri sanot Sanna-Tuulikille pahasti".

 

[vierailija]

...Jos puhutaan varhaislapsuuden kiintymyssuhteista ja miten lapsi muistaa tiedostamatta sen koko elämänsä, niin lapsi kyllä tunnistaa ettei hän sinulta saa edes normaalia toisesta ihmisestä välittämistä.
Ei hänkään sinua automaattisesti rakasta kuten omat lapsesi, eikä hän edes välitä sinusta automaattisesti. Ja sinä aikuisena inhoat lasta niin paljon että kehtaat sanoa ääneen ettet siedä koko lasta.
Et sää saa 4vuotiasta poikaa ikinä myötämieliseks juosset itse rakasta häntä ja anna varauksetonta lämpöä ja läheisyyttä.

SINÄ et kykene tähän uusperhekuvioon.

Höpö höpö. Jos ajatellaan, että henkilö A haukkuu joka päivä henkilö B:tä kusipääpaskiaiseksi, niin silläkö se tilanne muka korjaantuu, että B tarjoaa A:lle aina sen haukkumisen päätteeksi varauksetonta lämpöä ja läheisyyttä?

 

[vierailija]

Lisäyksenä, että lapsen äiti ei ole ehtinyt hoitaa lastaan kuin neljä kuukautta ennen sairastumistaan eikä sairaana ole voinut osallistua lapsen hoitoon. Kiintymyssuhde on siis rakentunut pääasiassa isään.

Lapsi on mielestäni myös kuriton ja tämän kurinpito on tässä juurikin se haaste. Lapsi on ollut paljon mummolla hoidossa ja siellä poika saa tehdä ihan mitä tahtoo, eikä mitään kuria ole. Meillä taas on lapsilla selvät säännöt ja niihin sopeutuminen tuntuu kovin hankalalta. Ajattelen kyllä usein, mitä jos omat lapseni kävisivät kumppanin hermoille. Se ei tuntuisi kivalta ja yrittäisin varmasti tehdä kaikkeni tilanteen helpottamiseksi, kuten miesystäväni nyt tekee. Olemme kumpikin ihmeissämme oikuttelusta ja siitä, että se kohdistuu vain minuun ja minun vanhempiini. Tämä siis erityisesti tilanteissa, joissa kehoitetaan esim. pukemaan ulkovaatteet, syömään, varomaan jotain, kuten autoja jne. Ei siis pelkkää ein sanomista. Olen yrittänyt kehua poikaa niin paljon kuin keksin kehuttavaa mutta silti muutosta ei ole tapahtunut. Haluisin kovasti, että poika asettuisi ja tulisimme toimeen. Olen aina pitänyt itseäni lapsirakkaana ja nyt tunnen ensimmäistä kertaa tällaisia tunteita lasta kohtaan ja se tuntuu pahalta! Ei pitäisi provosoitua mutta joskus vaan hermot loppuu kun jankkaamista jatkuu tunti tolkulla ja lapsi nimittelee ja uhkailee minua.

Vaikutat kypsältä aikuiselta, kun reflektoit tilannettasi ja se on hyvä kaikkien kannalta. Miehesi ja hänen perheensä ovat varmasti kokeneet kovia, kun lapsen äiti on kuollut ja voimat ovat menneet selviytymiseen. Lapsen implisiittiseen muistiin on saattanut jäädä pelko myös toisen vanhemman menettämisestä ja hän kokee nyt vaikeaksi isänsä jakamattoman rakkauden jakamisen. Aikuisen tulee yrittää olla aikuinen ja ymmärtää lasta. Toki rajat saa asettaa lempeästi sortumatta kuitenkaan vihaan ja kostoon. Tulevaisuuden kannalta on hyvä, että yrität jaksaa pinnistellä, uskoisin, että se palkitsee sinut tulevaisuuden hyvillä väleillä koko perheen kanssa.

 

[vierailija]

Auttaisiko kahdenkeskinen aika lapsen kanssa? Itselläni on kome lasta, joista yksi erityinen. Jos mentiin ja oltiin joukolla jossain, niin se oli rankkaa. Kahden kesken poika oli ihan erilainen ja yhdessäolo oli mukavaa.

 

[vierailija]

Höpö höpö. Jos ajatellaan, että henkilö A haukkuu joka päivä henkilö B:tä kusipääpaskiaiseksi, niin silläkö se tilanne muka korjaantuu, että B tarjoaa A:lle aina sen haukkumisen päätteeksi varauksetonta lämpöä ja läheisyyttä?

Kyllä. Rakastava aikuinen voi olla aikuinen lapselle, komentaa ja määrätä.
Ja kuitenkin hän aina illalla varmistaa että lapsi tietää aikuisen silti rakastavan, suukottavan hyvää yötä ja kauniita unia.
Tai kesken kovimman kiukuttelun ottaa syliin, halaa ja suukottaa ja juttelee.

Vai mikä sinun käsitys oli asiasta? Että lapsi yht'äkkiä alkaa jumaloimaan aikuista joka inhoaa häntä?? Näinkö oletat sen aikuistenkin maailmassa toimivan? Ite olet etäinen ja suosit toisia, ja silti oletat etäälle jätetyn pitävän sua parhaana kaverinaan??
Kiukuttelet kuukaudesta toiseen puolisollesi ja oletat hänen tarjoavan aamupalat ja hieronnat sänkyyn?
Enpä usko.

Tiukkaa ja vaikeaa saa ajoittain olla suhteessa kuin suhteessa, mutta perustunne rakkaudesta ja luottamuksesta on silti. Ap ei tätä pysty antamaan.

 

[vierailija]

Kyllä. Rakastava aikuinen voi olla aikuinen lapselle, komentaa ja määrätä.
Ja kuitenkin hän aina illalla varmistaa että lapsi tietää aikuisen silti rakastavan, suukottavan hyvää yötä ja kauniita unia.
Tai kesken kovimman kiukuttelun ottaa syliin, halaa ja suukottaa ja juttelee.

Vai mikä sinun käsitys oli asiasta? Että lapsi yht'äkkiä alkaa jumaloimaan aikuista joka inhoaa häntä?? Näinkö oletat sen aikuistenkin maailmassa toimivan? Ite olet etäinen ja suosit toisia, ja silti oletat etäälle jätetyn pitävän sua parhaana kaverinaan??
Kiukuttelet kuukaudesta toiseen puolisollesi ja oletat hänen tarjoavan aamupalat ja hieronnat sänkyyn?
Enpä usko.

Tiukkaa ja vaikeaa saa ajoittain olla suhteessa kuin suhteessa, mutta perustunne rakkaudesta ja luottamuksesta on silti. Ap ei tätä pysty antamaan.

Ei kyse ole tuosta vaan siitä, että annetaan täysin epäloogisia reaktioita pahantekoon ja kiukutteluun. Esimerkiksi sinua nimittelevä lapsi ei parane sillä, että annat lapselle jäätelön kun tämä on juuri sinua nimitellyt.

 

[vierailija]

Ei kyse ole tuosta vaan siitä, että annetaan täysin epäloogisia reaktioita pahantekoon ja kiukutteluun. Esimerkiksi sinua nimittelevä lapsi ei parane sillä, että annat lapselle jäätelön kun tämä on juuri sinua nimitellyt.

Ja sinä olit aikuinen? Vanhempi?

 

[vierailija]

Ei kyse ole tuosta vaan siitä, että annetaan täysin epäloogisia reaktioita pahantekoon ja kiukutteluun. Esimerkiksi sinua nimittelevä lapsi ei parane sillä, että annat lapselle jäätelön kun tämä on juuri sinua nimitellyt.

Ap:han sanoi kasvattavansa, olevansa johdonmukainen jne. Itse sinä ne poistit.
Me muut vain sanomme, ettei ap:n johdonmukaisuus ja kasvattaminen ikinä johda mihinkään, koska hän inhoaa lasta ja lapsi tietää tämän. Ei siinä auta mikään "kuri".

 

[vierailija]

Ap:han sanoi kasvattavansa, olevansa johdonmukainen jne. Itse sinä ne poistit.
Me muut vain sanomme, ettei ap:n johdonmukaisuus ja kasvattaminen ikinä johda mihinkään, koska hän inhoaa lasta ja lapsi tietää tämän. Ei siinä auta mikään "kuri".

Se on erittäin luonnollista, että ihminen kokee vastenmielisyyden tunteita sellaista lasta kohtaan, joka kohtelee häntä enemmän tai vähemmän törkeästi. Avain sen tilanteen ratkaisuun on lapsen törkykäytöksen lopettaminen riittävän kurin avulla, jolloin voi alkaa rakentaa ystävällisempää suhdetta.

 

[vierailija]

Ei kyse ole tuosta vaan siitä, että annetaan täysin epäloogisia reaktioita pahantekoon ja kiukutteluun. Esimerkiksi sinua nimittelevä lapsi ei parane sillä, että annat lapselle jäätelön kun tämä on juuri sinua nimitellyt.

Mutta se lapsi voi alkaa käyttäytymään paremmin jos opetat ettei niin saa tehdä, kerrot mitä tunteita haukkuminen toisessa aiheuttaa, opetat pyytämään anteeksi, halaatte ja syötte yhdessä ne jätskit sen jälkeen.
Ei se lapsi pelkällä rankaisemallakaan ainakaan paremmaksi muutu.

Tai jos se lapsi sillä kertaa jää ilman jätskiä, niin on hän siltikin ansainnut varauksetonta läheisyyttä ja hellyyttä loppupäivänä. Sitä on olla vanhempi. Olla aikuinen. Ei voi jäädä mököttää ja pitää mykkäkoulua loppu päivänä.

 

[vierailija]

Ja sinä olit aikuinen? Vanhempi?

Aikuinen pysyttelee tietysti "aikuisena" ja tuputtaa lapselle jäätelöä käyttäytyi lapsi miten tahansa?

Esimerkkikeskustelu:
Lapsi: "Äiti on kakkapää"
Äiti: "Äiti ei tykkää että äitiä sanotaan kakkapääksi, mutta tässä sinulle kuitenkin jäätelö"
Lapsi: "Tyhmä jäätelö, kakkapää äiti" *lapsi heittää jäätelön maahan*
Äiti: "Sinulla taitaa olla paha mieli, odotas kun äiti hakee sinulle uuden jäätelön. Haluatko suklaa- vai mansikkajäätelön?"

 

[vierailija]

Se on erittäin luonnollista, että ihminen kokee vastenmielisyyden tunteita sellaista lasta kohtaan, joka kohtelee häntä enemmän tai vähemmän törkeästi. Avain sen tilanteen ratkaisuun on lapsen törkykäytöksen lopettaminen riittävän kurin avulla, jolloin voi alkaa rakentaa ystävällisempää suhdetta.

Niin on luonnollista kokea mitä tunteita vaan. Mutta silloin olisi myös suotavaa ymmärtää ettei itsestä ole uusioperhekuvioon.

Ja kun pohdit sun teoriaa lasten kasvatuksesta, niin ap:han jo todistaa arjessa ettei teoria oikein toimi kun rakkaus ja välittäminen puuttuu. Vaikka kuinka hakkaat päätäs seinään, niin tuo ei vain toimi, ap on todistanut sen jo.