Perusturvan ja toimeliaisuuden uudistus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Hallitus käynnistää uuden jättihankkeen - työnimenä "perusturvan ja toimeliaisuuden uudistus"
Eilen klo 12:29
Hankkeessa on mukana neljä ministeriötä ja kolme selvityshenkilöä.

  • Hallitus on käynnistämässä uuden jättihankkeen, jonka työnimenä on perusturvan ja toimeliaisuuden uudistus.
  • Iltalehden tietojen mukaan hanke on erityisen tärkeä kokoomukselle.
  • Valtiovarainministeriö Petteri Orpo (kok) sanoi maaliskuussa Karjalaiselle, että "työelämän muutos pakottaa uudistamaan myös sosiaaliturvajärjestelmää niin, että se täyttää tarkoituksensa tulevaisuudessa".

Pääministeri Juha Sipilän hallitus aikoo polkaista käyntiin perusturvan ja toimeliaisuuden uudistuksen, jonka toteutus on jäämässä seuraavalle hallitukselle. PETE ANIKARI
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on käynnistämässä uuden jättihankkeen, jonka työnimenä on perusturvan ja toimeliaisuuden uudistus.

Aikaisemmin julkisuudessa on puhuttu sosiaaliturvan uudistuksesta eli sotu-uudistuksesta, mutta hallituslähteen mukaan sotu-uudistus antaisi hankkeesta liian suppean kuvan.

Uudistusta valmistelee neljä eri ministeriötä: sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä valtiovarainministeriö. Selvityshenkilöitä asetetaan kolme.

Iltalehden tietojen mukaan poikkihallinnollinen hanke on erityisen tärkeä kokoomukselle.

Valtiovarainministeriö Petteri Orpo (kok) sanoi maaliskuussa Karjalaiselle, että "työelämän muutos pakottaa uudistamaan myös sosiaaliturvajärjestelmää niin, että se tulevaisuudessa täyttää tarkoituksensa".

Uudistuksen tavoitteena on nostaa työllisyysastetta, kannustaa työn tekemiseen ja yrittäjyyteen sekä torjua eriarvoisuutta. Uudistuksen on vastattava hallituksen mukaan "muuttuvaan perhe- ja kotitalousrakenteeseen".

Uudistusta tehtäessä otetaan huomioon muun muassa perustulokokeilun ja osallistumistuloselvityksen tulokset.

Uudistuksen valmistelun käynnistää istuva hallitus, mutta toteutus jää seuraavalle hallitukselle. Valmistelussa ovat mukana myös työmarkkinajärjestöt.

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder ilmoitti tuoreeltaan kannattavansa sosiaaliturvan kehittämistä nykyistä osallistavampaan suuntaan.

Ajaako hallitus osallistumistuloa?
Poliittisesti kuuma kysymys on se, että aikooko hallitus esittää sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista. Professori Heikki Hiilamon työryhmä esitti helmikuussa julkaistussa raportissaan, että Suomen tulisi ottaa mallia Hollannista.

Hollannissa sosiaaliviranomaiset tekevät pitkäaikaistyöttömälle integrointisuunnitelman, jonka myötä työttömien on osallistuttava yhteiskunnalliseen toimintaan. Toimeentulotukea saadakseen hyödylliseksi katsottua toimintaa tulisi olla vähintään 20 tuntia viikossa.

Osallistava sosiaaliturva voi nostaa työttömän tuloja Hollannissa enintään 200 euroa kuukaudessa.

Hiilamon työryhmän raportissa hahmotellaan, että pitkäaikaistyöttömän tulisi osallistua osallistumistuloa saadakseen esimerkiksi kansalaisjärjestöjen toimintaan, naapurustoprojekteihin, ruokapiireihin, vertaistukiryhmiin tai maahanmuuttajien kielikursseille.

Joissain tapauksissa osallistumistuloa voisi saada lasten tai muiden läheisten hoitamisesta. Pelkkä harrastustoiminta ei riittäisi osallistumistulon saamiseen.

Osallistumistulo olisi rahallisesti työmarkkinatuen tasolla. Osallistumistoiminnasta kieltäytyville maksettaisiin osallistumistuloa passiivitasolla, joka vastaisi tasoltaan toimeentulotuen perusosaa.

Sosiaali- ja terveysministeriössä tehdään parhaillaan jatkoselvitystyötä Hiilamon työryhmän raportin pohjalta. Hiilamon työryhmän mukaan aktivointitoimet auttaisivat ehkäisemään syrjäytymistä ja parantaisivat työttömien työmarkkinavalmiuksia.

Lisäksi ensi vuoden alussa on käynnistymässä kokeilu, jossa sosiaalityöntekijöille annetaan nykyistä enemmän välineitä tukea pitkäaikaistyöttömiä. Kokeilusta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.
 
Helvetin hyvähän toi uudistus olisi. Tai ainakin hollannin malli. Siis voisi saada lisää rahaa osallistuessaan yhteiskunnalliseen toimintaan.

Pysyisi jotenkin mukana viikkorytmissä ja olisi seuraa ja tekemistä ja saattaisi oppia jotain uutta ja...
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Hallituksella on 1,5 vuotta aikaa saada uudistukset tehtyä, ennen seuraavia vaaleja. Saas nähdä miten käy.
Hyvä juttu, mutta miksi ei vain palata siihen aikaan, kun valtio ja kunnat työllistivät ihmisiä ihan oikeisiin työpaikkoihin. Ei tarvinnut tehdä mitään temppuja, kun henkilökuntaa palkattiin riittävästi. En ymmärrä, miksi henkilökunnan määrää esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla ei yksinkertaisesti lisätä, kun ihmisiä tarvitaan. Ihmisillä olisi työtä ja toimeentuloa, eikä tarvitsisi pyöriä missään osallistamiskarusellissa olemassa näennäisen hyödyllinen yhteiskunnalle.

Näitä osallistamisjuttuja on jo nyt paljon. Ainakin eräässä omassa työpaikassani. Se oli hyvin turhauttavaa. Siinä on tupa täynnä porukkaa, kaikenlaista avustajaa ja osallistettua ja sosiaalistettua, yhdelläkään ei saa teettää oikeita työtehtäviä koska eivät ole työntekijöitä. Niin hyviä tyyppejä, osalla vielä alaan soveltuva koulutuskin, ja näille piti keksiä jotain turhanpäiväistä puuhastelua, vaikka aivan kaikki olisivat halunneet tehdä sitä oikeaa työtä. Ja siihen olisi ollut kipeästi tarvetta. Näillekin työsuhde ja oikeaa palkkaa, niin asiat olisivat olleet kaikkien kannalta hyvin. Mutta ei. Henkilökuntaa ei palkata, ja sama raha menee sitten työllistämisteatteriin lisäämättä kenenkään hyvinvointia.
 
Minäkään ei oikein tiedä, miksi ihmisille pitäisi jakaa "ilmaista" rahaa. Tietysti, jos on työkyvytön, tilanne on eri.
Mutta ne, jotka elävät sosiaalituilla ja saavat elantonsa valtiolla, voisivat ihan hyvin osallistua yhteiskunnallisiin tukitoimiin.
Ja ei, en ole sillä kannalla, että heitä voi työllistää ilmaiseksi yrityksissä 12 tunnin työpäivillä tai että voitaisiin korvata ammattihenkilökuntaa tällaisella työllä, mutta joku muutaman tunnin juttu päivässä voisi tehdä terää.
 
Nyt työttömyyskorvauksen painopistettä ollaan muuttamassa siihen suuntaan, että se onkin korvaus tehdystä työstä. Ei siitä että on työmarkkinoiden käytettävissä. Eikö tämä huoleta palkansaajia? Työttömissä on paljon korkeasti koulutettua työvoimaa, joka ihan helposti voi tehdä kunnon perehdytyksellä melkein kenen tahansa perusduunarin työt. Tästä on lyhyt askel siihen, että yrityksillä ei ole enää sitäkään vähää intressiä palkata ketään, mitä nyt.
Tämä "toimeliaisuus" pitäisi selkeästi rajata niin, ettei se uhkaa kenenkään työpaikkaa. Silloin uudistus on hyvä.
 
Joo ompa tosi hyvä....toihan ei eroo enää yhtään orjasta. Mä oon äiti ja mun aika ja mun elämä on sitä. Jokanen äiti tietää et aika menee siinä. Tää on pimeen paska maa muutenki. Jo mä joudun johonki tollaseen niin mä rikon jotain tosi kallista vahingossa mä aiheutan ongelmia ja en tee mitään. Jos on töissä niin mä haluun oikeen palkan. Tää tarkottaa että pöllimiset lisääntyy ihan älyttömästi kun ei oo rahaa ostaa. Aika monet tulee tkee tahallaan vauvan sit saa jonkun vuoden pois ja syyn olla pois sit myöhemmin. Mä ymmärsin et tossa pudotetaan raha no sit se pudotetaan mut tulee paljon lisää pöllimistä. Kaupat tulee kärsii no ei voi mitään
 
Helvetin hyvähän toi uudistus olisi. Tai ainakin hollannin malli. Siis voisi saada lisää rahaa osallistuessaan yhteiskunnalliseen toimintaan.

Pysyisi jotenkin mukana viikkorytmissä ja olisi seuraa ja tekemistä ja saattaisi oppia jotain uutta ja...
Sulle sitä seuraa ja saat jotain tekemistä. Vittu sä oot tyhmä sä oot varmaan kaikista tyhmin täällä
 
Yksi aktivointitoimenpide on tehdä työttömistä avustavaa henkilökuntaa esimerkiksi vanhainkoteihin. Hieno juttu. Mutta käytännössä en halua hauraiden, puolustuskyvyttömien vanhusten hoitajiksi kuin koulutettuja hoitajia tai hoiva-avustajia. Ihmisen pitää tietää, mitä tekee, kun kohteena on ihminen joka on täysin toisen avun varassa. Jos siinä rikkoo itsensä tai toisen, ollaan kusessa, koska vapaaehtoisia ei varmasti koske mitkään kunnon vakuutukset, työterveyshuollot, saikut ja mahdolliset loppuiäksi työkykyyn vaikuttavat vammat. Puhumattakaan vaitiolovelvollisuudesta, hygieniaosaamisesta kaikesta muusta sälästä, johon ihminen pitää perehdyttää. Hoitotyössä, ja varsinkin siirroissa, ihminen voi nopeasti aiheuttaa itselleen tuki- ja liikuntaelinvaivoja, tai satuttaa itsensä. Kun näitä avustajia pyörii joissakin yksiköissä kymmeniä vuosittain, niin aivan varmasti kaikenlaista alkaa sattumaan. Otetaan heidät mieluummin suoraan työsuhteeseen kunnon perehdytyksellä.

Päättäjät on ihan vieraantunteita todellisuudesta. Vanhustenhoidostakin puhutaan kuin karjanhoidosta, johon kuka tahansa on kelvollinen paskaa lappamaan. Törkeää hoitotyön ja asiakkaiden aliarviointia.
 
Joo ompa tosi hyvä....toihan ei eroo enää yhtään orjasta. Mä oon äiti ja mun aika ja mun elämä on sitä. Jokanen äiti tietää et aika menee siinä. Tää on pimeen paska maa muutenki. Jo mä joudun johonki tollaseen niin mä rikon jotain tosi kallista vahingossa mä aiheutan ongelmia ja en tee mitään. Jos on töissä niin mä haluun oikeen palkan. Tää tarkottaa että pöllimiset lisääntyy ihan älyttömästi kun ei oo rahaa ostaa. Aika monet tulee tkee tahallaan vauvan sit saa jonkun vuoden pois ja syyn olla pois sit myöhemmin. Mä ymmärsin et tossa pudotetaan raha no sit se pudotetaan mut tulee paljon lisää pöllimistä. Kaupat tulee kärsii no ei voi mitään
Jos sun elämänytehtävä on olla äiti niin silloin sä et tosiasialliseti työmarkkinoiden käytettävissä. Et siis ole työtön eikä sulle kuulu työttömyyskorvaus.
 
Nyt työttömyyskorvauksen painopistettä ollaan muuttamassa siihen suuntaan, että se onkin korvaus tehdystä työstä. Ei siitä että on työmarkkinoiden käytettävissä. Eikö tämä huoleta palkansaajia? Työttömissä on paljon korkeasti koulutettua työvoimaa, joka ihan helposti voi tehdä kunnon perehdytyksellä melkein kenen tahansa perusduunarin työt. Tästä on lyhyt askel siihen, että yrityksillä ei ole enää sitäkään vähää intressiä palkata ketään, mitä nyt.
Tämä "toimeliaisuus" pitäisi selkeästi rajata niin, ettei se uhkaa kenenkään työpaikkaa. Silloin uudistus on hyvä.

Mistä päättelet, että korkeasti koulutettu pystyy tekemään perusduunarin työt? Aika moni perusduuni vaatii ihan kunnon koulutuksen, jota ei korkeasti koulutettu tee millään pikku perehdytyksellä. Sen korkeasti koulutetun ammattiosaaminen perustuu aivan eri asioihin kuin perusduunarin.

Ymmärsin, että toimeliaisuus on nimenomaan vapaaehtoistyötä tmv. joka ei korvaa ammattilaisia.
Minun silmissäni työttömyyskorvausta ollaan muuttamassa täysin vastikkeettomasta tulosta jollakin tavalla yhteiskuntaa hyödyttäväksi toiminnaksi, jossa ei yleisestikkään toimi ihmisiä palkattuina.
 
Täysi palkka työstä kaikille ja sillä siisti. Orjuus on lopetettava Suomesta!

Pitäiskö sitten samalla lopettaa vastikkeeton tulojen antaminen henkilöille, jotka eivät tee mitään sen rahansa eteen? Rahaa saa työstä, ei työn tekemättömyydestä?

Itse olen kyllä sillä kannalla, että on hyvä, kun ihmisten toimeentulo on turvattu edes jollakin tavalla. Se on aika hyvä peruspilari yhteiskunnalle, että kaikista pidetään huolta.
Sensijaan hämmästelen sitä, miten paljon vastustetaan sitä, että työttömyystuen tai sosiaalituen määrää voi nostaa osallistumalla yhteiskuntaa tukeviin vapaaehtoistöihin.
 
Mistä päättelet, että korkeasti koulutettu pystyy tekemään perusduunarin työt? Aika moni perusduuni vaatii ihan kunnon koulutuksen, jota ei korkeasti koulutettu tee millään pikku perehdytyksellä. Sen korkeasti koulutetun ammattiosaaminen perustuu aivan eri asioihin kuin perusduunarin.

Ymmärsin, että toimeliaisuus on nimenomaan vapaaehtoistyötä tmv. joka ei korvaa ammattilaisia.
Minun silmissäni työttömyyskorvausta ollaan muuttamassa täysin vastikkeettomasta tulosta jollakin tavalla yhteiskuntaa hyödyttäväksi toiminnaksi, jossa ei yleisestikkään toimi ihmisiä palkattuina.
Ymmärrät varmaan eron joka syntyy kun iminen tekee jotain palkatta omasta halustaan tai pakotettuna? Meinaatko todella, että hyväntekeväisyystyyppiseen työhön kaivataan sellaisia, jotka eivät sitä halua tehdä?
Rasisti opettaa kieltä maahanmuuttajalle, vanhustenvihaaja ulkoiluttaa vanhuksia ja ihmisvihaaja laitetaan jakamaan ruokaa? Hyväntekeväisyydessä pitää olla ihmisiä hyvällä sydämellä, ei pakotettuja. Kohta on ruoat myrkytetty ja vanhukset ja matut hakattu. En tä toisin päin? Laitetaanko nuoret sexyt blondit opettamaan kieliä jotta saadaan pakkosyntyvyys nousuun? Jos kieltäydyt niin tulosi tippuvat?
 
Hallituksella on 1,5 vuotta aikaa saada uudistukset tehtyä, ennen seuraavia vaaleja. Saas nähdä miten käy.
Hyvä juttu, mutta miksi ei vain palata siihen aikaan, kun valtio ja kunnat työllistivät ihmisiä ihan oikeisiin työpaikkoihin. Ei tarvinnut tehdä mitään temppuja, kun henkilökuntaa palkattiin riittävästi. En ymmärrä, miksi henkilökunnan määrää esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla ei yksinkertaisesti lisätä, kun ihmisiä tarvitaan. Ihmisillä olisi työtä ja toimeentuloa, eikä tarvitsisi pyöriä missään osallistamiskarusellissa olemassa näennäisen hyödyllinen yhteiskunnalle.

Näitä osallistamisjuttuja on jo nyt paljon. Ainakin eräässä omassa työpaikassani. Se oli hyvin turhauttavaa. Siinä on tupa täynnä porukkaa, kaikenlaista avustajaa ja osallistettua ja sosiaalistettua, yhdelläkään ei saa teettää oikeita työtehtäviä koska eivät ole työntekijöitä. Niin hyviä tyyppejä, osalla vielä alaan soveltuva koulutuskin, ja näille piti keksiä jotain turhanpäiväistä puuhastelua, vaikka aivan kaikki olisivat halunneet tehdä sitä oikeaa työtä. Ja siihen olisi ollut kipeästi tarvetta. Näillekin työsuhde ja oikeaa palkkaa, niin asiat olisivat olleet kaikkien kannalta hyvin. Mutta ei. Henkilökuntaa ei palkata, ja sama raha menee sitten työllistämisteatteriin lisäämättä kenenkään hyvinvointia.

Tässä on totuus. Rahat käytetään täysin turhanpäiväisiin aikuisten päivähoitoleikkeihin ja päättäjien kavereiden konsullifirmojen pyörittämiseen. Samalla rahalla voitaisiin palkata oikeaan työhön alan ammattilaisia, jotka nyt pakotetaan käymään aikuisten arkastelukerhoissa tai orjatyövoimana työpaikoilla.
 
Mistä päättelet, että korkeasti koulutettu pystyy tekemään perusduunarin työt? Aika moni perusduuni vaatii ihan kunnon koulutuksen, jota ei korkeasti koulutettu tee millään pikku perehdytyksellä. Sen korkeasti koulutetun ammattiosaaminen perustuu aivan eri asioihin kuin perusduunarin.

Ymmärsin, että toimeliaisuus on nimenomaan vapaaehtoistyötä tmv. joka ei korvaa ammattilaisia.
Minun silmissäni työttömyyskorvausta ollaan muuttamassa täysin vastikkeettomasta tulosta jollakin tavalla yhteiskuntaa hyödyttäväksi toiminnaksi, jossa ei yleisestikkään toimi ihmisiä palkattuina.

Tää ei todellakaan pidä paikkaansa, toisinpäin kyllä.
Hyvin useissa tapauksissa korkeakoulututkinnolla ei ole työn kannalta juurikaan merkitystä eikä työssä itsessään ole luobteeltaan erilaisia pulmia joita tulisi selvittää eivätkä kädentaidot pääse karttumaan.
Ihminen siis taantuu.

Kertoisitki siis että miten duunarin homma on muka helpompaa ja että miksi kuka tahansa korkeakoulutettu osaisi?
Osaisitko itse tuosta noin vaan esim. rakentaa koneita hydrauliikka-asentajana?
 
Pitäiskö sitten samalla lopettaa vastikkeeton tulojen antaminen henkilöille, jotka eivät tee mitään sen rahansa eteen? Rahaa saa työstä, ei työn tekemättömyydestä?

Itse olen kyllä sillä kannalla, että on hyvä, kun ihmisten toimeentulo on turvattu edes jollakin tavalla. Se on aika hyvä peruspilari yhteiskunnalle, että kaikista pidetään huolta.
Sensijaan hämmästelen sitä, miten paljon vastustetaan sitä, että työttömyystuen tai sosiaalituen määrää voi nostaa osallistumalla yhteiskuntaa tukeviin vapaaehtoistöihin.
Eihän raha ole nytkään vastikkeetonta. Kymmenet tuhannet työttömät osallistuvat joka vuosi aktivointiin - näillä aktivoinneilla pyörivät tällä hetkelläkin Suomen suurimmat vapaaehtoisjärjestöt. Ja lopun työn näissä järjestöissä tekevätkin palkkatuetut ihmiset. Isossa organisaatiossakin saattaa olla vain pari kovalla rahalla palkattua työntekijää toiminnanjohtajan lisäksi.

Minusta on ihan aiheellinen pelko, että tässä aletaan nakertamaan juuri niitä töitä, joista työelämään ponnistetaan joko ensimmäisinä kesätöinä, tai sitten hanttihommina, joita pystyy tekemään kun on kuntoutumassa takaisin työelämään. Ympäristönhoitotyöt, avustavat työt ja apulaisen työt menevät kohta näille ilmaisen työn tekijöille. Jotkahan eivät näihin töihin voi sitoutua, koska heidän tehtävänsä on ensisijaisesti hakea töitä ja ottaa töitä vastaan. Samalla kun jo siis tosiaan tekevät töitä.
En tosiaan halua olla se naapuruston vanhus, jolla on vuodessa 50 "avustajaa", jotka änkeävät kotiin mattoja tamppaamaan, ja lähteävät toisiin töihin juuri kun heidän nimensä on oppinut. Kun sitten pörssistä on viisikymppinen hävinnyt ja kaapista hävinneet kipulääkkeet, voidaan lähteä arpomaan, että kukahan avustajista ne on ottanut vai ottiko kukaan. Mieluummin ottaisin ihan palkatun ammattilaisen, johon voi luottaa.
 
Tää ei todellakaan pidä paikkaansa, toisinpäin kyllä.
Hyvin useissa tapauksissa korkeakoulututkinnolla ei ole työn kannalta juurikaan merkitystä eikä työssä itsessään ole luobteeltaan erilaisia pulmia joita tulisi selvittää eivätkä kädentaidot pääse karttumaan.
Ihminen siis taantuu.

Kertoisitki siis että miten duunarin homma on muka helpompaa ja että miksi kuka tahansa korkeakoulutettu osaisi?
Osaisitko itse tuosta noin vaan esim. rakentaa koneita hydrauliikka-asentajana?

Ymmärsin väärin. En tarkoittanut sitä, etteikö duunarihommissa olisi haastetta. Tarkoitin sitä, että jos sulla on siinä hydrauliikka-asentajan kaverina sama apulainen vaikkapa pari vuotta vapaaehtoishommissa 20 tuntia viikossa, niin tottahan se jo jossain vaiheessa jotain tajuaa ja hänestä on paljon hyötyä, vaikka hän ei tekisi itse asennustyötä. Minkä vuoksi sitä onkin näppärä siinä roikottaa ilmaisen työn tekijänä, jolloin joku toinen voidaan jättää palkkaamatta. Firma saa myydä asiakkaalle kahden ihmisen työpanoksen, eli asentajan ja apulaisen työpanoksen, mutta maksaa vain asentajan palkan.
 
Tää ei todellakaan pidä paikkaansa, toisinpäin kyllä.
Hyvin useissa tapauksissa korkeakoulututkinnolla ei ole työn kannalta juurikaan merkitystä eikä työssä itsessään ole luobteeltaan erilaisia pulmia joita tulisi selvittää eivätkä kädentaidot pääse karttumaan.
Ihminen siis taantuu.

Kertoisitki siis että miten duunarin homma on muka helpompaa ja että miksi kuka tahansa korkeakoulutettu osaisi?
Osaisitko itse tuosta noin vaan esim. rakentaa koneita hydrauliikka-asentajana?

Sanotaan vaikka näin, että mä tunnen aika monta kirurgia, joka ei todellakaan pystyisi tekemään sairaanhoitajan, laboratoriohoitajan, bioanalyytikon tai laborantin työtä.
Tunnen aika monta rakennusinsinööriä, joille tuntuu olevan haasteellista porata seinään reikä, saati tehdä ammattitaitoisen timpurin, kattomiehen, maanrakennustyöntekijän tai melkein kenen tahansa ammattitaitoisen rakennusalan duunarin työ.
Sanotaan näin, että itse ainakin otan mielummin ammattitaitoisen ja kokeneen timpurin rakentamaan taloani, kuin pikkaisen perehdytetyn insinöörin.
Ja näitä esimerkkejä on pilvin pimein.

Se millaiseen ammattiin ja työntekoon yliopisto valmistaa ihmistä, ei ole käytännössä mitään hyötyä niissä ammatitaitoisten perusduunareitten hommissa.

Sen lisäksi kannattaa huomioida, että korkeakoulutetuista puolet on jostain ihan vitun huuhaa opinahjolta, mistä ei ole käytännössä mitään hyötyä yhtään missään. Otetaan esimerkiksi vaikka joku historian tai filosofian saralta suoriutunut.
 
Kertyykö näille työttömille ollenkaan lomaa? Saako koskaan käydä sukuloimassa tai matkalla? Entä kesällä, pistetäänkö lapset tarhaan koko kesäksi, että perheen työtön saa ajaa kunnalle nurmikkoa, ettei siihen vaan tarvinnut palkata ketään oikealla palkalla? Parhaimmillaan kokeilu lisää elämänlaatua, pahimmillaan se romahduttaa sen. Ihminen käy käytännössä töissä, joutuu pistämään muksut tarhaan ja käyttää osan päivästä työmatkoihin mutta rahat ei silti riitä mihinkään. On aina työyhteisössä se, joka ei kuulu mihinkään ja joka ei koskaan ole tasavertainen muiden kanssa. Vaikka olisi siellä samalla koulutuksella tekemässä ihan oikeita työtehtäviä. Ei saa mitään palkkatyön etuja ja oikeuksia, mutta saa palkkatyön huonot puolet. On ihmisiä jotka eivät vaan motivoidu tähän.
 

Yhteistyössä