Kuivaksi opettelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Onerva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Onerva

Vieras
Tehoaako kuivaksi opettelussa tyyli, että vaipat opetaan pois käytöstä ja lapsi tekee niin kauan housuun tai lattialle, että viimein ymmärtää mennä potalle?

Meidän 2-vuotias tyttö ei millään ilveellä tahdo oppia potalle. Nyt on yhden päivän ollut vaipatta lukuunottamatta päiväunia ja ulkoilua. Tuloksena kolmesti pissit housuun ja kakat vaippaan ulkoilun päätteeksi. Meni potalle heti kun housut kastuivat eli hieman myöhäinen sytytys. Ilman vaippaa ollessaan pinnaa niin kauan, että vaippa laitetaan ja heti pissii siihen. Tietää siis, mistä on kyse, kunhan nyt vaan löydettäisi oikea tie onnistumiseen. Nukella on harjoiteltu ja käy mielellään tyhjäämässä nuken potan ""pissistä"".

Ärsyttää, kun joka paikassa kysellään, että ""jokos sitä osataan potalla käydä?"". Juu, ei. Miten ihmeessä tuon tytön saisi oppimaan. Taitaa nuo vaipat olla liian imukykyisiä. Olisi kiva, kun oppisi ennen kuin uusi vauva syntyy perheeseen. Ei jaksaisi kaksien vaippojen kanssa touhuta.
 
meillä esikoinen oppi kuivaksi kolmessa viikossa juuri tuolla tyylillä, siis päiväkuivaksi, yövaippa oli vielä puolivuotta sen jälkeen. Eli rohkeesti vaan päätät että vaipat pois! Niin ja kyllä sekin auttaa että käyttää jotain huonompi imukykyisiä vaippoja tai vaikka harsoo tms. Onnea matkaan!
 
Tuolla tyylillä opitaan n. 2,5 v vanhana. Silloin ovat muutenkin jo järkiintyneitä tässä kuivaksi opettelussa että oppivat jopa viikossa. Vanhemmat lapseni oppivat samantien myös yökuivaksi.

Itselläni on kohta 2 v tyttö ja yritin antaa olla kesällä ilman vaippaa, mutta en jaksanut sitä ainaista pisun pesua. Tarhassakin sanoivat, että pienihän tuo vielä on että sielläkin opettavat lähempänä 2½ vuotta kuivaksi. Potalla käyvät tarhassa mutta kuivaksi opettelu on eri juttu.

En jaksa tosiaan stressaa asiasta. Ne lapset joita yritetään saada kuivaksi jo vuoden vanhana saattavat oppia hitaammin kun suoraan sellaiset jotka ovat jo sen ikäisiä että ymmärtävät jujun. Itselläni on muutakin tekemistä kuin pestä pissoja lattialta. Harmittaa vaan kun nyt kesällä olisi opettelu ollut helpompaa, mutta ei voi mitään.

Kyllä ne kouluun mennessä viimeistään jättävät vaipan:) sitäpaitsi ainakin meidän 2 v on sellaista uhmaa että hyvä kun oma energia riittää sen kuunteluun työpäivän jälkeen saatika juosta koko ajan kysymässä onko pisuhätä. Hattua nostan niille äideille jotka jaksavat olla innokkaita ja saada lapsensa 2 v kuivaksi. Työtä se vaatii!
 
Meillä alkoi anoppi kysellä puolivuotiaan pottailusta ja sanoi, että onhan se hienoa kun on rahaa ostaa vaippoja... eikä lapsi osannut edes istua. Kävin kaikilla mahdollisilla ""vaipaton vauva"" sivuilla jne. ja siellä oli ajatuksia herättäviä juttuja. Kun lapsi oppi istumaan, koetin saada häntä aina ruoan päälle istumaan hetkeksi potalle. Vaan ei malttanut istua, karkasi ja lirautti mennessään lattialle...Nyt 1v. vanhana on jaksanut kerran istua niin kauan, että tuli kakka pottaan. Isoveljillä on toiminut tämä systeemi, eli istumaan oppinut ja varsinkin kävelevä noin 1v. ohjataan aina ruoan jälkeen vessaa kohti, istutetaan ja istuu minkä istuu, jos tulee tulosta, saa vetää vessan ja siitäkö riemu ratkeaa! Jos ei, sitten ei. Ehkä huomenna. Näin toimien ovat alkaneet kakkia säännöllisesti potalle noin 1,5 vuoden iässä, esikoinen jätti vaipan lopullisesti vajaa 3v, toinen vähän yli 2 mutta oli sitten yökastelija 5v asti, syötettiin jo Minirin-lääkettäkin ja harkittiin hälyytinpatjaa, kun se sitten loppui ihan yhtäkkiä. Vaikka olihan se aika rasittavaa vaihtaa lakanat lähes joka yö melkein 3 vuotta! Välillä poika suostui laittamaan pöksyvaipan yöksi, välillä taas ei. Lääke auttoi 80-prosenttisesti. Neuvolassa vinkattiin, että potta voisi olla vaikka omassa huoneessa tai lastenohjelman aikaan olkkarissa, että siinä istumiseen voisi tutustua ihan ohimennen, mutta mies kiikutti potat vessaan välittömästi ja sanoi, että lapsia ei opeteta kakkimaan olo- eikä makuuhuoneissa :) Tsemppiä!
 
Anna lapselle vaikka rusina palkinnoksi onnistuneesta pottapissailusta tai-kakkailusta! Se on hyvin pieni motivaattori potalle menemiseen, mutta antaa lapselle hyvän syyn. Ja tietysti isot kehut ja hurraukset päälle! :) Ja voin kertoa, että meillä toimi hienosti!
 
kuivaksi opettelun ei mielestäni pitäisi olla suorittamista, jolloin lapselle annetaan palkinto tehdystä ""tehtävästä""... Tulee vaan paha mieli siitä, jos pissaa ei saakaan tehdyksi ja sit seuraavalla kerralla jännittää vielä enemmän. Jos pisu tulee pottaan, niin hyvä, mutta jos ei, niin ehkä sit ens kerralla.
 
Kuka tässä tehdyistä tehtävistä on puhunut?!? Vaan kannustamisesta uuden oppimiseen! Kyllä meidän perheessä ainakin hurrataan ja kehutaan ja iloitaan kaikista uusista hienoista taidoista ja teoista, kannustetaan ja välillä palkitaankin. :) Ei meillä ainakaan ole ollut pahaa mieltä ja jännittämistä, jos kaikki ei oppikirjan mukaan. :)
 
Vielä lisäisin, että oma tyttöni alkoi käymään potalla 11 kk ikäisenä. Teki heti alkuun sinne pisut ja kakit. Tietty hän ei itse sitä tiedostanut mutta säännölliseen aikaan laitoin hänet sinne eli päiväunien jälkeen, aamulla herättyään ym.

Tarhan aloitettuaan 1 v eivät laittaneet häntä potalle, koska heidän mielestä hän oli vielä pieni (vaikka sanoin että käy potalla). No, jossain vaiheessa hänellä 1½ v taantui pottailu eikä sen koommin ole sinne suostunut kotona menemään. Tarhassa menee, mutta kakkoja ei sinne tee.

Eli sen haluan sanoa, että vaikka aloittaa vauva-iässä pottailun, niin se voi taaperoiässä taantua syystä tai toisesta. Mutta edelleen hienoa jos joku saa 2 v kuivaksi:) Itse en ole saanut ketään 3:sta lapsestani.
 
ja vielä...oma äitini sanoi tuossa yksi kerta että eikö olisi aika opettaa tyttö kuivaksi? Miksi et laita potalle ja rupea opettamaan. Sanoin hänelle, että tule näyttämään miten se tapahtuu, että väkisin en toista huudon kanssa sinne laita.

Ärsyttää välillä ulkopuolisten kommentit...
 
Tuttua touhua....ollaan nyt 2v2kk tytön
kanssa pissapyykkivuoren kasvaessa yritetty opetella, vaihtelevalla menestyksellä;
joskus menee koko päivä ilman vaippaa,
toisinaan pissapyykkiä tulee enemmän kuin laki sallii...

Enemmälti kuitenkin jo osaa olla ilman ja pyytää päästä pöntölle, kun pissattaa/kakattaa.
Taantuma tuli meilläkin kun tarhaan mentiin 1v3kk iässä,
ja sitten alettiin uusi treenaaminen jonkun ajan kuluttua.
Tyttö kuitenkin tuntuu inhoavan pottaa ja menee mieluummin pöntölle...
siellähän me muutkin perheenjäsenet käydään!

Eli jos vaan on pöntönpienentäjä tai jotain, mistä lapsi pitelee kiinni niin kannattaa kookeilla pönttöä.
Meillä siihen tuli heti kakkakin helpommin.
Voi myös nostaa vaan pöntölle ja loristaa hanasta vettä, niin pisu tulee pian......sitten vaan miljardi kiloa kehuja joka kerta, niin pian jo oppi menee perille, kun lapsi kokee sitä onnistumisen riemua = o} !
 
Me aloitettiin pottailu 9,5 kuukauden iässä. Nyt on kuukausi takana. Ja joka kerta pottaan tulee vähintään pissa. Ei osaa itse lähteä potalta pois tai siis pääsee kyllä, kun vaan ""kaatuu"" siitä pois. Tällä hetkellä täytyy siis vähän vahtia vieressä. Muuten viihtyy hyvin ja istuu siinä max. 10-15 min. Pissa tulee nopeasti, kakkaa täytyy vähän odotella. Mutta sekin tulee tuossa ajassa, jos on tullakseen. Saas nähdä tuleeko meillä jossain vaiheessa takapakkia.

Esikoisen pottaharjoittelu aloitettiin paljon myöhemmin. Olisko ollut 1,5 vuotiaana. Se olikin yhtä huutoa välillä. Sitten pidettiin taukoa, yritettiin taas ja taas taukoa. Sitä se oli pitkään. Yhtäkkiä vähän yli 2-vuotiaana alkoikin ilmoittaa hädästä. Ja päivävaipat jäi heti pois. Edelleen on käytössä yövaippa ja sitä mietinkin, että koska siitä päästään eroon. Täyttää muutaman kuukauden kuluttua 3 vuotta. Yövaipat ovat edelleen tosi märkiä. En tiedä auttaisiko vaikka käytettäisiin kerran yössä potalla. Onko kenelläkään mitään vinkkejä? vai täytyykö vain odottaa, että tulee kypsäksi luopumaan kokonaan vaipoista? Olen kuullut, että monet kun luopuvat päivävaipasta (2-2½-vuotiaana), niin samaan aikaan yövaipat alkavat olla täysin kuivia.
 
Sorry, kun kaivoin vanhan ketjun, mutta onko kukaan kokeillut Liberon potty training -vaippoja ja onnistunut niiden avulla opettamaan kuivaksi? Itse en halua lähteä siihen pissanpesuruljanssiin, enkä halua myös, että lapsi joutuu nakuna tai pikkareillaan kotona olemaan. Joskus varmaan vahinko saattaa tulla senkin jälkeen kun oppinut kuivaksi, mutta se on siis eri juttu kuin "vahingot" päivittäin, vaatteiden, mattojen ja sohvan pesut.
 
Mukavasti vinkkejä, toivottavasti tehoaa meilläkin. Poika 2v,7kk. Oma motivaationi hiukan hukassa väsymyksen ja pikkuveikan takia, mutta eiköhän ikä ole suotuisa nyt kuivaksi opetteluun. Laitatteko kuitenkin vaipan, kun lähdette esim. kauppaan, puistoon yms.? Kiitos vielä kerran kannustavista vinkeistä!
 
Meillä on poika ollut yökuiva vuoden verran. Pottailu aloitettiin istumaan oppimisen jälkeen ja pissoja tuli saaliiksi aina silloin tällöin. Viimekesänä kuvittelin, että kyllä se varmaan oppii kuviaksi, mutta toisin kävi.

Ja vähäksi aikaa unohdettiin koko juttu. Nyt tänä keväänä otettiin käyttöön potty training -vaippa, joka auttoi ymmärtämään, mitä se pissaaminen tekee- > kastelee. Ei viitsitty ihan vaipattakaan pitää, jottei matot ja sohvat kastu. Vaipattomuus aloitettiin pari kuukautta sitten ja nyt on alkanut pyytämään itse potalle pisulle. Kakkaaminen on sitten jo vaikeampi juttu, mutta nyt sekin onnistuu äidin seurassa. Yrittää yli kaiken pidätellä kakkaansa esim. hoidossa ja sitten sattuu vahinko. Mutta edistymistä on siis tapahtunut suuresti.

Pidemmille automatkoille laitetaan vielä vaippa. Toivotaan, että on täysin oma-alotteinen vessa-asioissa kolmivuotisneuvolaan mennessä. Eikös sitä usein mainostetakin jonkinlaisena "rajapyykkinä", johon mennessä suurin osa oppii. Tosin yökastelua voi jatkua senkin jälkeen.
 
Meillä menee näköjää nurinkurisesti nää hommat,kun tyttö on nyt vähä yli 2v ja oppi noin 2kk sitten pytylle kakalle ( pöntön supistajalle) Sanoo kakka,juuri ajoissa ja ehdimme hyvin pytylle ja siinä 1-5min odotellaan ja hän on niiiiin innoissaa,kun kakka tulee pyttyyn. Mutta,mutta tuota pissaa hän ei hokaa lainkaan ja sitä vasta eile alin hänen kaa opetella. Pissa on välillä ennenkinj tuulu vahongos pyttyyn ja silloinkin hän sanoo vaan "kakka"
Tänään on oltu ilman vaippaa ja noin tunnin -1,5tunnin välein on pissa tullut ja mietein et onko liian aikaista kuivaks opetteluun,ku noin tiheeseen pissii?
 
Meillä poika jo pian kolme ja edelleen on vaipat, mutta myös potalla käyty jo pitkään. Aina jos uskallan pitää kotona muutaman tunnin ilman vaippaa, niin vahinko on jossain. Poika ei siis vaan osaa vielä ilmoittaa ajoissa potalle menoa, vaan minä vien hänet siihen aina säännöliisesti, jos en vie, tekee vaippaan. Välillä kyllä osaa kakan tulon jotenkin ilmaista. Ja päiväkotiin oltais menossa.....Mitenhän tästä etenpäin?

Ei siis se että potta otetaan mukaan kuvioon tarkoita, että vaipat vois samantien jättää pois...siinä voi mennä parikin vuotta vielä. ;)

Tytöt kuulemma osaa tän taidon aikasemmin - poikia ei niin haittaa kakka housussa.
 
Jokainen lapsi on erilainen eikä kaikilla varmasti suju yhtä hyvin kuin toisilla, mutta minä aloitin noin vuoden ikäisenä kanssa siten, että mentiin kakalle potalle. Myös ekana aamulla mentiin potalle ja saatiin aamupissit sinne tehtyä. Tuntui, että lapsi mieluummin tekee etenkin kakan pottaan kuin vaippaan. Pissoja saatiin saaliiksi ajoittain ja näin jatkettiin muutama kuukausi. Kotona vaippaa ei useimmiten reilun vuoden ikäisellä pidetty, aina pissin tullessa kiikutin potalle ja sanoin, että ei tehdä lattialle, vaan pottaan, niin siitäpä se sitten vähitellen alkoi mennä perille. Kesällä mummolassa lapsi teki pottalakon ja sit pidin ihan muutaman viikon tauon, että en edes ehdottanut pottaa. Sitten taas ja sillä tiellä ollaan. :D

Nyt ollaan kuukausi oltu täysin vaipatta. Lapsi nyt 1v9kk. Sanoisin, että kuivaksi opettelu kävi meillä todella helposti. Pissoja tuli alussa lattialle, mutta ei mitenkään hirmu usein. Olisko kaiken kaikkiaan parikymmentä kertaa, sitten potta alkoi tulla tutuksi. Rytmi on tärkeää. Vie lapsi potalle heti aamulla, siitä vajaan parin tunnin päästä, päiväunien ja syöntien jälkeen. Potta oli aluksi näkyvillä ja siinä sai istua, kun Titinallea katsoi, vaikka joutui hiukan luopumaan siitä, että pissit ja kakat tehdään vain vessassa - ei se nyt niin kamalaa ole ollut. :D

Tsemppiä vaan pottatreeneihin!
 
Juuri 3 vuotta täyttävä poikamme aloittaa pian päiväkodin, mutta vieläkin käyttää osittain vaippoja. Mitä tehdä? Lapsemme ei siis osaa ilmoittaa siitä että nyt tarvis mennä potalle. Potalla kyllä tykkää istua ja siihen tarpeet tulee, mutta kunhan olen muistanut itse hänet siihen viedä. Tuntuu että päiväkodissa nyt tähän tullaan painostamaan. Ja vieläpä niin että pitäisi oppia itse käymään pöntön pinentäjän päällä. Kenelläkään muulla siellä ei enää vaippoja ole.

Miten kuivaksi muka voi opetella jotain tarroja antamalla? Tai sanomalla ettei kukaan muukaan enää vaippoja käytä? Pitiskö vaan ottaa kaikki matot pois kotona jne?
 
Me alettiin harjoitella päiväkuivaksi pojan kanssa hänen ollessa hitusen vaille kaksi vuotta. Potalla kävi jo aiemminkin, ehkä öööö noin puolitoista vuotiaasta asti, eli istui aamulla potalla johon teki aamukakat ja illalla istui iltakakat pottaan. Mutta siis minä silloin vein. Sitten kun tuli tieto että pitää viedä tarhaan suunnilleen kolme vuotiaana niin alettiin harjotella kunnolla.
Eli mattoja kääriskelin pois prosessin aikana :D Poika alkoi pikkuhiljaa ymmärtämään sen että pitää sanoa kun on hätä. Ja ymmärsi senkin että illalla vaippa laitetaan yöksi. Painotin kovasti lapselle että, kun äiti ottaa nyt sulta vaipan pois, niin sinä heti huudat kun tuntuu että pissattaa tai kakattaa. Alkuun tuli useita märkiä housuja... En tainnut mitään vippaskonsteja käyttää vaan muistutin koko ajan ja kyselin että pissattaako. Siis melkeen vartin välein aluksi :D En muista tarkalleen että kauanko meillä meni, mutta tarhaan mennessä 3veenä ei vaippaa käytetty enään yölläkään.
 
Meillä tyttöä alettiin istuttaa potalle jokaisen ruokailun jälkeen siitä alkaen kun hän oppi istumaan. Tyttö viihtyi potalla hyvin, kun ei siitä itse poiskaan päässyt :). Olimme onnekkaita, sillä siitä lähtien kakat on tullut vaippaan vain hyvin harvoin. Kehumisia "saaliista" ei ole missään vaiheessa säästelty, yhtä innoissamme olemme niin pissassta kuin kakastakin. Toinen lapsemme syntyi esikoisen ollessa 1,5 v. joten kokonaan kuivaksi opettelemiseen ei ole ollut ylimääräistä virtaa. Nyt alkaa tosin tuntua, että kahden lapsen vaipparalli alkaa riittää, joten taidan ottaakin asiakseni saman tien esikoisen, nyt 2v.3kk, kuivaksi opettelun. Kakkahädän hän osaa varsin hyvin ilmoittaa, mutta pissan hyvin harvoin. Lähdemme varmaan liikenteeseen karvalakkimallilla, eli laitamme vaipan pikkuhousujen päälle, jolloin pissan tulon huomaa, mutta sohvat ym. säästyy. Jännä nähdä mitä tästä tulee ja kuinka kauan aikaa ottaa :). Tsemppiä kaikille asian kanssa painiville!
 
meidän tyttö 1v8kk on nyt ollut kotona viikon verran ilman vaippaa, tänään toiset päikyt vaipatta. 7kk iästä käyty potalla ja lähes heti alkoi tulemaan tuotoksia. Sen jäkleen kakat pääasiassa pottaan. Jokin aika sitten alkoi itse illmoittamaan itse kun on hätä. Muutamat märät housut tullu eli lupaavalta vaikuttaa. Sisko vajaa 5kk ja hänen kanssaan harjoitulset alkaa parin kk:n päästä
 
Meidän tyttömme oli 2,5 -vuotias kun uuteen kotiin muuttaessamme jätimme kylmästi vaipan pois. Ei ollut kyllä osoittanut mitään kiinnostusta pottaa kohtaan, mutta pikkusisaruksen syntymän jälkeen päätin, ettei tässä talossa kahta vaippaikäistä ole.
Viikko meni siten, että tuntui, että hakkaan vaan päätäni seinään tytön kanssa. Ei mitään kiinnostusta eikä halua potalle. Pelkkää pissan siivousta koko viikko. Olin jo valmis antamaan periksi kun yhtenä päivänä (8. päivä aloittamisesta) kuului vessasta iloinen huuto "äiti tule kattomaan!", ja siitä se sitten lähti. Itse juoksee vessaan, kun tuntuu siltä ja aina huudetaan iloisena äitiä katsomaan. Kotona ei enää vahinkoja satu, mutta pitkät reissut ulkona tuottaa vielä vähän hankaluuksia. Tyttö kun ei suostu käymään missään muualla vessassa kuin kotona. Ei edes kylässä, jossa on myös potta.
En tiedä, milloin on yökuivaksi oppinut, mutta samalla jäi yövaippa pois, eikä ole vahinkoja sattunut. On ollut aina sellainen, ettei yöllä pissata.
Meillä ei muuten nuo kuivaksiharjoitteluhousut toimineet yhtään. Ei tyttöä häirinny, vaikka oli märän tuntonen vaippa.
Kuivana on nyt ollut noin 2 kuukautta.
 
En oo aikoihin käyny näillä sivuilla, ja nyt löysin mielenkiintoisen aiheen!
Itselläni vauva ja reilu 2v tyttö.
Äitini on kertonut että opin itse kuivaksi 1,5v ja yökuivaksi reilu 2v. En tajua miten hän on siinä onnistunut, koska oma 2v2kk ei ole ikinä tehnyt pottaan mitään. Potta ostettiin jo silloin kun tyttö oli reilu 6kk, ja siellä ollaan sentään istuttu ja kokeiltu kaikenlaisia kikka kolmosia että pottaan jotain tulisi mutta tyhjäksi on aina jäänyt.
Viime kesänä oli tarkoitus panostaa asiaan, mutta olin viimeisillä kuukausilla raskaana juuri kesän niin en olisi jaksanut edes hoitaa perusjuttuja joten ei energia riittänyt mihinkään pottailun opetteluun. Syytänkin osittain itseäni siitä että tyttö ei edelleenkään osaa kuin vaippaan tehdä.
Neuvolassa sanoivat että ei ole vielä kiire. Minusta on. Tiedän pari lasta joilla on 5-6vuoden iästä huolimatta edelleen yövaippa, joten en halua että vanhemman laiskuuden takia lapsi joutuu vuosikaudet vaippa housuissa olemaan. Ainakaan omani ei pidä vaippaa enää siinä iässä mikäli se minusta riippuu. No ehkä 5 ikävuoden jälkeen alkaa olla kyse jo sairaudesta tms, mutta osittainhan se syy on aikuisessa, jos ei opeta millään lailla lasta.
Potalle tyttöni ei tällä hetkellä suostu menemään. Ei pyttykään houkuttele sen enempää. Aina jos ollaan ilman vaippaa, pelkät housut jalassa kotona, pissa tulee sohvalla istuessa tai muuten vaan housuun. Ei osaa ilmoittaa pissahätää.
Kakkahädän tunnistaa, sanoo monesti kakka, mutta se on aika lailla jo puoliksi housuissa, tai sitten ei sano mitään ja juoksee omaan huoneeseen nurkkaan kakalle vaikkei olisi vaippaa. Ei siis vain tykkää tehdä muualle kuin vaippaan, mutta ihmekös tuo kun jo kaksi vuotta tehnyt aina hädät sinne.
Tämän ketjun luettuani kuitenkin hieman huokaisin, että ei ne muutkaan lapset välttämättä osaa reilu 2v ikäisenä, lähinnä vasta opetellaan. Enkä siis vertaile omiani toisten lapsiin noin yleensä, mutta toki monet äidit miettii, että jos suurin osa tietyn ikäisistä jotain osaa, ja oma ei, että olisikohan tarvis opettaa ja osata.. ainakin itse ajattelen näin. Kukin kuitenkin yksilö.
Eli siis meillä on kaksi vaippalaista,joku laittoi että kuinka sitä jaksaa kun kahden vaippoja vaihtelee... no helmpompaa se vaippojen vaihtelu on kun jatkuva pissähädän kysely ja pissojen siivoilu joka paikasta :)
 

Yhteistyössä