Mikä pepussa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Viuhti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Viuhti

Vieras
Huomasin tänään 10 kk ikäisen tyttövauvani peräaukon vieressä näppylän, oikeastaan se muistuttaa vesirakkulaa, mutta on kovempi. Halkaisijaltaan noin puoli senttiä. Tytöllä on tällä hetkellä takalisto jostain syystä muutenkin aika herkillä ja punoittaa kun on kakkinut noin viitisen kertaa päivässä. Kenties tämä on voinut vaikuttaa tuohon näppyynkin, että se olisi nyt jotenkin sitten ärtynyt ja turvonnut, kun en ole sitä ennen huomannut. Mutta mikä ihme se voi olla? Tietenkin olen sitä nyt tutkaillut, eikä se vaikuta erityisen aristavalta. Luin jostain, että peräpukamat ovat lapsilla äärimmäisen harvinaisia, siitä siis tuskin on kyse. Törmäsin googlaillessani myös tosi inhottavilta kuulostaviin fisteli- tms. juttuihin, auts.
Onko kenenkään muun vauvalla ollut tällaista vaivaa? Mistä voisi johtua? Mitä teitte? Kuinka kauan uskaltaa seurailla kotona vai pitäisikö jo heti huomenissa olla yhteydessä neuvolaan, että saisi tarkistettua onko jotain, mikä ei välttämättä parane kotihoidolla (erityisen hyvä pesu, ilmakylvyt, rasvaus?) Kaikki pienetkin jutut aina niin kovasti hätkähdyttää ja huolettaa, kun pikku rakkaasta on kyse.
Kertoilkaa ihmeessä kokemuksia, jos sellaisia löytyy, suurkiitokset jo etukäteen! :)
 
Tarkennus vielä äskeiseen, näppy on siinä välilihan puolella, ei ihan kiinni peräaukossa. Jos tällä tiedolla on jotain merkitystä. :)

Huomasin tänään 10 kk ikäisen tyttövauvani peräaukon vieressä näppylän, oikeastaan se muistuttaa vesirakkulaa, mutta on kovempi. Halkaisijaltaan noin puoli senttiä. Tytöllä on tällä hetkellä takalisto jostain syystä muutenkin aika herkillä ja punoittaa kun on kakkinut noin viitisen kertaa päivässä. Kenties tämä on voinut vaikuttaa tuohon näppyynkin, että se olisi nyt jotenkin sitten ärtynyt ja turvonnut, kun en ole sitä ennen huomannut. Mutta mikä ihme se voi olla? Tietenkin olen sitä nyt tutkaillut, eikä se vaikuta erityisen aristavalta. Luin jostain, että peräpukamat ovat lapsilla äärimmäisen harvinaisia, siitä siis tuskin on kyse. Törmäsin googlaillessani myös tosi inhottavilta kuulostaviin fisteli- tms. juttuihin, auts.
Onko kenenkään muun vauvalla ollut tällaista vaivaa? Mistä voisi johtua? Mitä teitte? Kuinka kauan uskaltaa seurailla kotona vai pitäisikö jo heti huomenissa olla yhteydessä neuvolaan, että saisi tarkistettua onko jotain, mikä ei välttämättä parane kotihoidolla (erityisen hyvä pesu, ilmakylvyt, rasvaus?) Kaikki pienetkin jutut aina niin kovasti hätkähdyttää ja huolettaa, kun pikku rakkaasta on kyse.
Kertoilkaa ihmeessä kokemuksia, jos sellaisia löytyy, suurkiitokset jo etukäteen! :)
 
Viimeksi muokattu:

Onko rakkulassa nestettä? Oisko ihan vaan vesikello?
Sellainen voi tulla hankauksesta, kuten esim. kantapäähän tulee, kun kenkä hiertää.
Peräpukama se ei voi olla ja fisteli ilmenee sisäänpäin kasvavana ontelona.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitokset vastauksista! :) Pahkuraa tutkailtu taas tänään ja ennallaan on. Ei minusta vaikuta vesirakkulalta, koska on tosiaan aika kova eikä sitä saa juurikaan painettua. Jotain nestettä sisällä voisi kyllä olla, näyttää siis vesirakkulalta sikäli että on hieman muuta ihoa vaaleampi ja ei minusta ole ihon alainen patti vaan semmoinen irrallisempi. En taida osata selkeästi kuvailla... :/
Eikös fisteli tee näkyviin myös paiseen? Se ontelo kai selviäisi sitten vasta lääkärillä?
 
Huomasin tänään 10 kk ikäisen tyttövauvani peräaukon vieressä näppylän, oikeastaan se muistuttaa vesirakkulaa, mutta on kovempi. Halkaisijaltaan noin puoli senttiä. Tytöllä on tällä hetkellä takalisto jostain syystä muutenkin aika herkillä ja punoittaa kun on kakkinut noin viitisen kertaa päivässä. Kenties tämä on voinut vaikuttaa tuohon näppyynkin, että se olisi nyt jotenkin sitten ärtynyt ja turvonnut, kun en ole sitä ennen huomannut. Mutta mikä ihme se voi olla? Tietenkin olen sitä nyt tutkaillut, eikä se vaikuta erityisen aristavalta. Luin jostain, että peräpukamat ovat lapsilla äärimmäisen harvinaisia, siitä siis tuskin on kyse. Törmäsin googlaillessani myös tosi inhottavilta kuulostaviin fisteli- tms. juttuihin, auts.
Onko kenenkään muun vauvalla ollut tällaista vaivaa? Mistä voisi johtua? Mitä teitte? Kuinka kauan uskaltaa seurailla kotona vai pitäisikö jo heti huomenissa olla yhteydessä neuvolaan, että saisi tarkistettua onko jotain, mikä ei välttämättä parane kotihoidolla (erityisen hyvä pesu, ilmakylvyt, rasvaus?) Kaikki pienetkin jutut aina niin kovasti hätkähdyttää ja huolettaa, kun pikku rakkaasta on kyse.
Kertoilkaa ihmeessä kokemuksia, jos sellaisia löytyy, suurkiitokset jo etukäteen! :)

Meidän tytöllä on samanlainen! Ollaankin ihmetelty, että mikä se on .... tyttö on nyt 11 kk.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä