Raskaana rakastelluksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ukko tuli ja halusi heti pillun kimppuun. Hän oli aivan haltioissaan tutuille liukkaille pääsystä. Se kiihotti häntä niin, että hän tuli alle kymmessä minuutissa. Sitten hän halusi lähteä poikansa kanssa vaunulenkille. Sanoi, että meitä molempia on ollut ikävä, minua vähän enemmän, mutta Pojuakin tosi paljon.

Minulla on neuvolakäynneistä riippumatta yksityinen gyne lähinnä ajatellen syksyistä kierukan poistoa ja isän valintaa. Päivä on 7.8. ja olen sopinut siskon kanssa Pojun hoidon siksi päiväksi.
Tuleeko pessaari puheeksi gynen kanssa!
 
Vuoriviikkosysteemin on hyvä. Toisaalta mies viikon ilman on haastavaa, kun nainen on saatavilla.

Sen vuoroviikon perusteleminen aviomiehelle on haastavaa, jos en saa gyneltä hyviä perusteluita.

Ukko tuli vaunulenkiltään, otti Pojulta kakkavaipan, kylvetti ja rasvasi pepun ja toi puhtaassa vaipassa olevan Pojun minulle syömään. Sitten hän meni uimaan ja nyt on vielä suihkussa. Saatatte arvata mitä seuraavaksi tapahtuu, kun lopetan tämän lauseen.
 
Nussitte... veikkaan.
 
Koska Aulis pääsee sinun kanssasi nussimaan...?
 
Tulimme tänään mökiltä ja purkasimme tavarat autoista. Aulis haki meille kiinalaiset ja syötin Pojulle omenasosetta. Nyt kun ollaan kotona, alan tekemään Pojulle itse soseita, ainakin perunaa ensin. Toki soseitten ohella annan tissiä niin kauan kuin maitoa tulee. Jos uusi raskaus alkaa syksyllä, maidon tulo varmasti loppuu.

Kun kaikki neljä olivat ruokailleet, pyysi Aulis saada lähteä Pojun kanssa lenkille. On ollut ikävä sekä Pojua, että äitiään. Pojat lähtivät lenkille ja me suunnittelimme Ukon kanssa yötä ja aamua. Ukko lähtee lentokentälle viideltä, joten on fiksuinta että hän nukkuu yksin ja minä "nukun" Auliksen kanssa. Auliksella on varmasti latausta. Ei ole kuulemma käynyt vieraissa eikä runkannut. Ihanaa uskollisuutta!

Ukko pakkasi laukkuunsa, mitä ajatteli kahdessa viikossa tarvitsevansa Skotlannissa. Sitten hän suuteli minulle hyvää yötä.

Aulis ja Poju kotiutuivat ja Poju nukkui sikeästi. Menimme Auliksen kanssa yhdessä suikuun ja sitten veimme rantapatjan ulos ja nussimme takapihan nurmikolla piittaamatta kuuleeko joku. Auliksella tuli melko pian ja paljon, mutta koskaan ennen ei uusi seisokki ole alkanut niin nopeasti. Nyt kesti ilokseni pidempään ja minäkin tulin kaksi kertaa. Lepäilimme hetken, veimme patjan vajaan ja menimme uudestaan suikuun. Kuivattuamme menimme sängylle ja Aulis aloitti kieli-, huuli- ja sormihyväilyt. Tuntui että olin nirvanassa. Olin jatkuvassa orgasmissa kun Aulis siirtyi sisääni ja muutamalla työnnöllä suihkutti elämännesteensä sisääni. Aloimme olla valmiit nukkumaan. Aamulla Ukko lähtee viideltä matkaan ja Aulis viimeistään kahdeksalta töihin. Sitten me olemme Pojun kanssa päivät kahden ja illat ja yöt ja ensi viikonlopun kolmisin.
 
Tervetuloa arkeen!
 
Kuinka kauan olet nussinut Auliksen kanssa!
Joko mensut ovat alkaneet!
 
Vastaan ensin mensuista. Kierukka poistetaan syyskuun alussa. Sitä ennen ei tule menkkoja. Ennen kierukan poistoa saan Ullalta 30v lahjan. Juha "käyttööni" perjantai-illasta 15.8. sunnuntaiaamuun 17.8. Aulis myötävaikuttaa lahjaan väistymällä omaan asuntoonsa siksi aikaa ja Ukko tulee Skotlannista sunnuntai-iltana. Odotan innolla, kuten myös pilluni...

Sitten viime yönä Aulis nuoli ja nussi kuin olisi ollut kuukauden selibaatissa. Viimein neljän maissa hän nukahti ja minä nousin saattelemaan Ukon matkaan sitten Aulis työkuntoon, eli pikainen aamupano. Suihkuun ei ollut aikaa. Nyt menen nukkumaan Pojun ehdoilla.
 
Tarkoitin, kuinka kauan olet ollut Auliksen kanssa raskaana ollessa ja synnytyksen jälkeen...
Juhan suhteen näet sitten, miten hän on otteissaan rakastajana varmistunut ja ehkä oppinut uutta!
 
Se oli jotain syyskuun alkua, kun kysyin Aulista apuun raastavaan panetuksen ja siitä huhtikuun alkuun panimme ensin n. kolme kertaa viikossa ja viimeisellä viikolla päivittäin ja lopulta polttojen välissä. (Kun aloitin tätä kirjoittelua, puhuin ensin tytöstä tunnistamisen pelossa. Nyt ei enää haittaa) Synnytyksestä toipumisen ja kierukan asentamisen jälkeen aloimme paneskella, ensin Ukolta salaa ja sitten luvalla. Meillähän on jossakin syyskuun alussa Auliksen kanssa vuosipäivä! Kulli on saanut vuoden tutustua pimeään, lämpimään luolaan. Sitten pääsevät pikku siimahännät uimaan perille kaikkein pyhimpään kierukan estämättä. Miten romanttista!
 
Jos Ukolla on kahden viikon keikkoja muualla, niin ei liene vaikeaa tulla Aulikselle raskaaksi syksyn aikana.
 
Ei oikeastaan. Jos arvioin kouluarvosanoin niitä kolmea vaihtoehtoa syksyn rakkauden hedelmille:

Raskautuminen ei onnistu 4-

Vauva syntyy Ukon siittiöistä 8-

Vauva syntyy Auliksen siittiöistä 10++

Siis heikko, tyydyttävä ja kiitettävä.
Eniten ehkä jännitän sitä, että nolaan tai loukkaan upeaa ja aina paranevaa aviomiestäni.
Tasapainottelu kahden miehen rakkauden välillä on varmaan kellosepän hommaa, ettei jomman kumman itsetunto saa mustelmia!
 
Ei oikeastaan. Jos arvioin kouluarvosanoin niitä kolmea vaihtoehtoa syksyn rakkauden hedelmille:

Raskautuminen ei onnistu 4-

Vauva syntyy Ukon siittiöistä 8-

Vauva syntyy Auliksen siittiöistä 10++

Siis heikko, tyydyttävä ja kiitettävä.
Eniten ehkä jännitän sitä, että nolaan tai loukkaan upeaa ja aina paranevaa aviomiestäni.
Onko sisaresi saanut vihiä tästä ketjusta!
 
Tietääkseni ei. Toki hän tietää minun kaksi miestäni ja Juhan vaiheet. Mutta hän ei tiedä, että kirjoitan tänne.. Minulla on pakastettuna tissimaitoa ensi torstaita ja seuraavaa loppuviikkoa varten. Sisareni on luvannut hoitaa Pojua gynepäivänäni, käyn silloin myös sokeroinnissa, tosin gynen jälkeen. Nyt on hyvä tartuntasänki sokeroinnille. Reilua viikkoa myöhemmin on Ullan, Juhan ja Auliksen järjestämä syntymäpäiväjuhla minulle: Juhan kanssa aivan kahden perjantai-iltapäivästä sunnuntaiaamupäivään.

Aulis meni työpäivän jälkeen Pojun kanssa lenkille, tulee varmaan kohta. Sitten syödään levällään ja nussitaan. Nyt ei ole enää niin kuuma, jaksaa paremmin. Mitähän ne seksihelteet muka ovat?
 
Onko poju siskollasi, kun sinulla on synttärilahjan vastaanotto?
 
Tuleeko pillun seutu araksi sokeroinnissa?
 
Similar threads

Yhteistyössä