Mauri avasi kuitenkin varsin oleellisen ja tärkeään aiheen. On hyvä herättää keskustelua siitä, että onko Suomen asioista päättävällä henkilöllä, kuten ministerillä, suotavaa olla kaksoiskansalaisuus?
Koska kyseisellä henkilöllä on kahden maan kansalaisuus, voidaanko luottaa siihen, että hän...
SDP ei taida itsekkään tietää linjaansa oikeastaan minkään asian suhteen. Ensin ollaan jotain mieltä ja sen jälkeen Tuppurainen, Mäkynen ja Razmyar on eri mieltä ja antaa täysin päinvastaisia lausuntoja.
Kuka näitä kannattaa? Puolue ei ole edes samoilla linjoilla puolueen sisällä?
Se mikä minua hämmentää on se, että asioista on vihdoin alettu puhua ääneen. Edelleen herää kysymys, että miksi vaatia työvoimaa lisää maista, joista tulevat ihmiset eivät nytkään työllisty, vaan pääosin tehtailevat lapsia sosiaalitukien varassa ja me maksamme lystin.
Sinulla on niitä koneella tallessa 90- luvulta alkaen?
Kannattanee sitten lukea tarkkaan.
Edelleen muistutan, että hallituksessa yksikään puolue ei aja täysin omaa politiikkaansa. Hallitus on kompromissi.
Ja yleinen kritiikki rajavartiointia kohtaa on varsin huolestuttava ilmiö. Ihmettelen, miksi kukaan maastaan välittävä kansalainen kannattaa puoluetta, jonka mielestä raja yli oikeus kävellä kenellä tahansa.
On ongelmallista, että Razmyar ajaa poliitikkona turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja vastustaa vastaanottokeskusten sulkemisia, jos hän on samaan aikaan ollut mukana vastaanottokeskuspalveluita tuottavan tahon hallinnossa.
Vaaliohjelmassa puolueet kertoo mitä asioita he ajavat.
Hallitustunnusteluissa katsotaan keiden kanssa voisi löytyä yhteinen linja ja pystytään tekemään hallitusyhteistyötä ja mistä kukin on valmis joustamaan.
Demokratian kulmakivi on varmasti juuri se, että kukaan ei päätä yksin yhtään...
En tiedä mitä somessa tapahtuu, mutta kyllähän tässä aikuinen teki melkoisen virhearvion. Poliisit voi toki kiilata ajoneuvon (nelipyöräisen) ojaan tarvittaessa, mutta ei kaksipyöräistä juuri siksi, että se on äärimmäisen vaarallista. Erityisesti, kun tilannenopeus on ollut 90 km/h (jonkin...
Kyllä se nyt kuitenkin sillätavoin menee, että ne vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa omista lapistaan ja omista valinnoistaan. Jos ei rahat riitä lasten elättämiseen, niin ei niitä pitäisi voida tehtailla yhteiskunnan vastuulle.
Minusta jokaisella vanhemmalla on velvollisuus pitää huoli, että lapset liikkuu ja syö terveellisesti. Se kaikki lähtee vanhemmista ja vanhempien asenteesta. Ihan kaikesta ei voi siirtää vastuuta koululle.