Ikää alkaa olla parin vuoden päästä 40 vuotta ja nuorin lapsistakin jo koululainen. viimein olisi mahdollisuus olla hieman itsenäisempi, niin ettei kukaan "roiku lahkeessa". Pääsen harrastamaan, lenkille tai kauppaan ilman, että pitää miehen kanssa sopia eli voi lapset jättää jo keskenään...
Mä olen siis hyvin vahvasti introvertti, tarviin omaa aikaa ja omaa tilaa, varsinkin vahvasti sitä omaa tilaa. En ole laiska enkä hidas, mutta sellainen ryhmässä toimiminen on mulle vaikeaa. Saan parhaat ideat yksin tai kun saan rauhassa toimia tai ajatella, na se ei tarkoita hitautta...
Löysin kivoja trampoliinijimppia ja haluan nyt kokeilla, pitöis vaan löytää tollainen pikku trampoliini jostakin. Mahtaisko ihan Prismasta löytää? Muistaako joku nähneensä jossakin?
Tai mitä lie tautia mikä nyt olisi liikkeellä... Eli pojallamme lemahti eilen kaula ihan punaiseksi ja hyvin kutiavaksi. Punaisuus levisi vaan ja kohta koko keho oli kauttaaltaan punalaikukas. Lähdimme lääkäriin, kun lastenlääkäriltä sai vielä illaksi ajan, mutta hänkään ei oikein tiennyt mistä...
Mä en ole ikinä pitänyt siitä, tosin en ole itse sellaista koskaan leiponutkaan. Ehkä pitäis leipoa ja yleensä sitä kautta alkaa paremmin maistumaankin, kun itse tekee ja sitä kautta sutten arvostaakin sitä enemmän.
Joo, tuli vaan mieleen, kun nuo päiväkotilapset aamulla innoissaan päikyssä...
Mutta ei mun vanhaa nikkiä kukaan muistais ja olen yhä huono keksimään uusia nikkejä, joten tästä lähdetään liikkeelle. En mä vaan tästä palstasta eroon pääse, vaikka kerran jo niin luulin. Kotiäitivuodet täällä tiiviisti hengailin eli viitisen vuotta sitten ja sen jälkeen lähinnä taustaillut...
Oonko mä ainoa joka ajattelee, että ihan kuin lapsi olisi vähän liikaa omillaan... Varasinkin kun tosi usein tulee näitä kuvia, että pikkuinen nukahti ruokapöytään, olohuoneen matolle, kesken leikkien lelukasan viereen jne.
Tietty sellaista voi joskus sattua, mutta mä itse laitoin lapsen aina...