Ei mitään tekemistä toistensa kanssa. Eihän...?
Image: Perussuomalainen valtuutettu antoi uusnatseille Hitler-kellon: "Sopii huoneen henkeen" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
Osuva ajankohta, koska perussuomalaisten kannatus näyttää taas kohonneen. Juuri vihapuheet ruokkivat heidän kannatustaan.
Plan aloittaa vihapuheen vastaisen kampanjan - Plan Suomi
Vai kohdellaanko tälläistä ihan perus suomalaista eri tavalla? Onhan kyseessä kuitenkin kristinuskoinen herrasmies!
Herätysjohtajalle ehdollista alle 18-vuotiaan nuorukaisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
Jälleen yksi hyvä esimerkki, että persut puhuvat ihan eri tavalla kuin toimivat. Heillä ei pitänyt olla ryhmäkuria tai ryhmäpäätöksiä. Mutta niinpä vain olikin! Samalla osa persuista teki juuri päin vastoin kuin vaalikoneissa väitti. Kaksinaamaista takinkääntöä josta ovat syyttämässä aina muita.
Soini ohjeisti persuja, miten tulee aloittaa kaikki kommentit ja kirjoitukset: "En ole rasisti mutta...". Kun näin tekee, ei kukaan voi syyttää rasistiksi vaikka syyllistyisi mihin loukkaavaan tai rikolliseen kommentointiin. Ei, vaikka siitä saisi tuomion oikeudessa. Ja näin myöskään Soinin itse...
"Myös Suomessa on jopa kansanedustajia, joiden poliittisessa toiminnassa islamvastaisuus on keskeinen tai melkeinpä ainoa sisältö. Nyt on tuotettava heille ja heidän kannattajilleen paha pettymys.
Islamilla pelottelu ja invaasiosta puhuminen ei siis perustu tosiasioihin vaan melko...
Kun Ruotsissa oikeistopopulistiset (mukamas ei rasistit) kansanedustajat paljastuvatkin (ylläripylläri!) rasisteiksi rikollisiksi, niin he sentäs ymmärtävät erota ja puolueen julkisivun takia puolue irtisanoutuu jyrkästi rasismista. Ja ketään ei edes ole tuomittu mistään. Mutta kun Suomessa...