Verenpaineet on niin tapissaan, että päässä kohisee!
Eli kolmevuotias tytär, perheen kuopus, ajaa meidät kaikki muut (äiti, isä, isompi lapsi 5v.) kohta hulluuden partaalle.
Lapsi ei puhu sanaakaan eli puheen kehityksen erityisvaikeus on ihan selkeästi. Apua tähän on saatu puheterapiasta. Mutta...
Onko kukaan kohdannut työpaikallaan negatiivista kohtelua tms. raskauden aikana ja kuinka olette siitä selvinneet? Tai jos kaveripiirissä tai sukulaisporukassa on noussut esiin negatiivisia piirteitä, miten olette toimineet tai käsitelleet asiaa?
Itsellä alkaa asia pyörimään jo unissakin...
Ajattelin herätellä henkiin tällaisen ketjun ylipainoisille odottajille. Ainakin pari vuotta sitten oli oma ketjunsa ylipainoisille lasta yrittäville, mutta en muista oliko ylipainoisille odottajille omaansa. Meillähän raskautta pidetään omalla tavallaan "riskiraskautena" ja seurataan tarkemmin...
Itselläni on nyt 3 kuukauden ikäinen lapsi ja olemme lapsen kanssa kotona. Minulla on yksi vuosikausia hyvin etäisenä pysynyt lapsuudenkaveri, joka on viime aikoina aktivoitunut ihan toden teolla ja pyrkii nyt kaveeraamaan kanssani koko ajan.
Emme ole tavanneet tämän henkilön kanssa...
No niin, eli kummallisen stressin se tässä nyt lykkäsi ristiäisten kynnyksellä.
Eli meille tuli postissa lomake, jolla kuuluu ilmoittaa lapsen nimi seurakuntaan/maistraattiin ja selkeät ohjeet, että nimi ilmoitetaan kyseisellä lomakkeella 2 kuukauden kuluessa syntymästä. Kaste on tasan 2...
Voiko tämä olla enää todellista :'(
Tuulimunaepäily tuli viime viikolla rv 7+6 varhaisultrassa. Lauantaina rv 8+2 alkoi rusehtava vuoto, joka jatkui niukkana tiistaihin rv 8+4 asti, aamulla vuoto runsastui siten, että oli pakko laittaa suurempi side. Kuukautiskipuja muistuttavat voimakkaat...
Yritin etsiä haulla tällaista ketjua, mutta eipä vastaavaa osunut silmiin.
Eli kysymys tuli jota kuinkin jo otsikossa: mitä arvelette tai tiedätte syyksi siihen, ettei juuri teillä tärppää? Kuinka kauan olette yrittäneet? Oletteko käyneet tutkimuksissa vai perustuuko ajatus mahdollisesta...
Siinäpä se kysymys jo tulikin. Eli miten nopeasti on tärpännyt ei-hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen (ja minkä ikäisiä olette?)?
Meillä on ensimmäinen yrityskuukausi meneillään kumin käytön lopettamisen jälkeen ja kovastihan sitä jo toivoo, että heti ensimmäinen yritys tuottaisi...
Siinäpä se kysymys jo tulikin. Eli miten nopeasti on tärpännyt ei-hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen (ja minkä ikäisiä olette?)?
Meillä on ensimmäinen yrityskuukausi meneillään kumin käytön lopettamisen jälkeen ja kovastihan sitä jo toivoo, että heti ensimmäinen yritys tuottaisi...