Vai kasvatetaanko lapset yhtenä ryhmänä ja yksilöllisiä ominaisuuksia ei huomioida? Jos lapsia vaikkapa viiskin ja lähekkäin syntyneitä niin vaikea uskoa että saisivat samanveroisesti aikaa. Näin olen huomannut tuttavien perheissä, joissa monta lasta. Joku jää aina vähemmälle huomiolle kuin muut.
Ei sektiolla lapsensa synnyttäneet ole missään tapauksessa huonompia äitejä kuin normaalisti alakautta synnyttäneet.. Itsellänin on esikoinen syntynyt sektiolla 42 tunnin ponnistelun jälkeen, sanoin leikkaussalista lähtiessä et tuun tänne kohta takaisin, lääkäri sanoi vaan ettet helpolla...
Leivon kaiken kotona, pakastimessa on aina kahvileipää jemmassa. Kesällä leivon enempi kerralla ja pakastan, talvella leivon lähes joka päivä kun leivinuunia lämmitän, samalla tulee tehtyä ruokia uunissa.
Itse olen ainut lapsi ja muistan miten kateellinen olin kavereille joilla oli sisaruksia. Edelleen sanon miehelleni et kyl oon sulle kateellinen kun hänellä on 7 veljeä ja sisko. Meillä on kolme lasta poika ja kaksi tyttöä.
Puolukat säilyvät survottuna kylmässä koko talven.
Olen joskus keittänyt hillosokerilla ja purkittanut, mutta meistä on parasta kun käy kellarista hakemassa puolukkaa rasiaan ja laittaa sokeria siihen.
Teet normaalin pullataikinan ja pyörität siitä pyöreitä pullia, nostat ne ja painat lasilla syvennöksen pullaan ja täytät sen marjoilla, hillolla tai rahkaseoksella, voitelet reunat munalla ja paistat uunissa.
Moi !!
Tääl 32 v äippä jol 2 poikaa....Helsingin suunnalta. Mailailu kiinnostaa, mut toisaalta etanapostikinolis kiva, ehkä mukavampaa....Mailaile Pake73@luukku.com
Onko kenelläkään etikkaan säilöttyjen kanttarellien ohjetta? Olen kerran kylässä käydessäni syönyt niitä ja olivat hyviä, reseptiä en silloin huomannut kysyä. Kanttarellejä on metsissä paljon, pakastimessakin yllin kyllin joten säilömällä voisi kokeilla.
Sairastin vesirokon kun odotin kolmatta lastani, lääkäri sanoi ettei lapsi tule sairastamaan vesirokkoa, mutta parin vuoden kuluttua synnytyksestä lapseni sairasti oikein lievän vesirokon.
Ei vesirokon sairastamiseta raskausaikana ainakaan mulla ollut mitään muuta haittaa kuin kutina, synnytys...
Mulla oli kaksi kertaa peräkkäin papa luokka 2 ja elokuussa tehtiin kohdunkaulanjäädytyshoito, seuraava papa on 15 kk kuluttua, kaikki pitäisi olla ok silloin eikä pitäisi toistua. Pieni polyyppi löytyi ei muuta eikä patologin lausuntoa ole tullut.