Meillä on haalari, sekä sitten kauppareissuille kaksiosainen yhdistelmä, jossa on takki ja henkselitoppahousut.
Miettisin kyllä varmaan sitä, että minkälaisella käytöllä talvivaatteet tulee olemaan. Jos lapsi on päivähoidossa, satsaisin hyvään kosteussuojaan, sillä puistossa ollaan kuitenkin kaksi kertaa päivässä pitkiä aikoja ja ihan vähässä kummassa sieltä ei lähdetä vaatetta vaihtamaan tai lisäämään.
Jos taas lapsi on kotihoidossa, niin kosteussuojalla ei mielestäni ole niin suurta merkitystä, kun puistosta voi lähteä kotiin silloin, kun siltä tuntuu. Sen sijaan kyläilyiltä, kauppa- ja kerhoreissuja on enemmän ja silloin kaksiosainen puku on mielestäni kätevämpi, kun vaatetta voi vähentää helposti tarvittaessa.
Lisään vielä, että meillä on siis sellainen haalari, jossa on takasauma teipattu ja päällikangas on kosteutta hylkivää. Lapsi on nyt kotihoidossa ja mielestäni haalari pelittää meillä tulevana talvena mainiosti. Silloin kun esikoinen oli samanikäinen, ostin hänelle SuperRemun siitä syystä, että hän oli perhepäivähoidossa ja juuri kävelemään oppineena rymysi pitkiä aikoja maassa, jolloin hyvä kosteussuoja oli paikallaan.