Toggle sidebar

1-vuotiaasta helposta lapsesta tullut hirviö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hurjaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Kiitos moninaisista kommenteista. Ihan oikeasti helpottaa kun kuulee että muillakin on näitä vaikeita vaiheita pienten kanssa. Mitään syyllisyyttä en kuitenkaan suostu (hoitoon viemisestä) kokemaan, koska kuten jo kerroin, ratkaisu oli meille pakkorako. Tässä en nyt ala tarkemmin syitä erittelemään.

Ongelmat taisivat kyllä alkaa jo vähän ennen hoidon aloittamista. Aloitimme kevyesti kuten joku ehdottikin ja lapsi on tälläkin hetkellä tarhassa vain pakollisen ajan eli kolme päivää viikossa, usein vielä 7.30-14 eli ei ihan sinne pitkään iltapäivään saakka.

Toi oli hyvä pointti että mies pitäisi saada hommaan mukaan, mutta pahus kun herään aina itse ensimmäisenä lapsen ääniin...

Täytyy varmaan myös testata ne korvat ja eritoten muistaa että toinen on vielä pieni ja hankalassa elämäntilanteessa, jos tässä itsekin siltä tuntuu.
 
Meillä taas oli 1v asti useita yöheräämisiä, mutta pidimme unikoulun ja nyt nukkuu kuin tukki yöt läpi(1,3v).

Uhma sen sijaan alkoi 10kk vanhana ja sitä riittää=) Pukeminen ja riisuminen huutoa, syöminen joskus huutoa ja joskus ei, nukkumaanmeno helppoa, päikkäreille meno välillä tosi tuskan takana jne.

Aika aikaa kutakin ja sitten alkaa joku uusi vaihe.
 
Suosittelisin, että olisit nukuttamisessa johdonmukaisempi. Jos lapsi pääsee huutamalla viereesi nukkumaan, voit olla varma, että hän huutaa, jotta sitten viimeistään loppuyöstä pääsee viereesi. Ota siis sellainen asenne, että joko annat hänen suosiolla nukkua vieressä tai että viereen ei oteta. Itse en ottanut viereen, koska 1-2 kokeilukerran jäljiltä sekä minä että mies nukuimme äärimmäisen huonosti kuumissamme lapsen potkiessa ja pyöriessä sängyssä. Kun kumpikin aikuinen on väsynyt, se näkyy heti parisuhteessa kärsimättömyytenä.

Kannattaa kysyä päiväkodissa, miten pitkiä päiväunia lapsi nukkuu. Jos hän nukkuu liian pitkät unet, se voi olla yöunista pois. Suosittelen, että vaaan sinnikkäästi jatkat sitä nukuttamistapaa, jota noudatat: iltarutiinit, omaan sänkyyn jne. Jos lapsi herää, peittelet ja panet uudestaan sänkyyn. Voit kokeilla eism. sitä, että reagoit toisella kerralla hitaammin kuin ekalla ja kolmannella kerralla hitaammin kuin tokalla kerralla, jottet hyppää joka pihahduksesta hänen luo.

Suosittelen, että sovit miehen kanssa siten, että lauantaina esim. mies nukkuu niin pitkään kuin nukuttaa ja sinä nukut sitten sunnuntaina niin pitkään kun nukuttaa. Korvatulpat on hyvä apu siinä, että ne suodattaa pahimman metelin pois. Vaatii totuttelua, mutta kyllä niiden kanssa pystyy nukkumaan.

Päivähoidon huono puoli on sairastumisherkkyys. Toki voisi olla ihan hyvä tarkistuttaa, ettei ole mitään vikaa. Jos kuitenkin lapsi koko ajan heräilee tietyssä vaiheessa yötä, niin kyllä se viittaa enemmän unihäiriöön kuin sairauteen.

Vuoden ikäinen (eikä parivuotiaskaan) osaa sanoa, miksi hänestä tuntuu pahalta ja miksi hän kiukuttelee. Siksi kannattaa sitten vapaa-aikana luoda entistä turvallisemmat olosuhteet, jotta hän saa tankattua läheisyyttä ja hellydentarvetta riittävästi. Ei ole myöskään järkevää reissata hirveästi vapaa-aikana jne, koska se voi lisätä sitä kaoottisuuden tuntua. Sitä tärkeämpää on pitää kiinni rutiineista, koska vaikka se on aikuiselle tylsää, niin lapselle se luo juuri sitä turvallisuutta, jota hän kaipaa.
 
Trii, loistava vastaus! Lisäisin johdonmukaisuuteen vielä sen, että sopikaa pelisäännöistä ja kasvatustavoista etukäteen miehen kanssa, esimerkiksi mihin kodin tavaroihin lapsi ei saa koskea jne. Näin muodostatte yhtenäisen rintaman eikä lapsi hämmenny sääntöjen vaihtelusta. Samaten teidän täytyy sopia nukkumisjärjestelyt, jotta kumpikin saisi nukkua pidemmän pätkän kerrallaan. Itse ainakin nukun "luvan kanssa" erittäin sikeästi.

Toinen neuvo on, että koeta pysyä rauhallisena, hengitä syvään, rentouta lihaksesi ja pidä ääni pehmeänä vaikka lapsen käytös hermostuttaisi. Lapsi aistii jännityksen. Yksivuotias ei koe eroahdistusta tahallaan tai jotenkin "piruillakseen" vanhemmilleen, häntä ei voi syyttää asiasta vaikka siltä tuntuisikin.

Nämä on näitä "älä tee kuten minä teen, vaan tee kuten käsken"-vinkkejä asioista, joita meillä ainakin on vaikeinta noudattaa (perheessämme on 3v sekä 1v 5kk vanhat herkkäuniset lapset sekä työssäkäyvät/opiskelevat vanhemmat)...

Aivan ensimmäiseksi teidän täytyy kuitenkin käydä lääkärissä ja katsoa lapsen hampaita.

Voimia kevääseen, kyllä se helpottaa kohta!
 
Vuoden ikäisen kärsivällisyys on noin nolla. Lisäksi on yksilökohtaisia eroja temperamentissa. Toiset lapset ovat hyvin tulisia ja toiset taas ovat lempeitä ja sietävät melkein mitä vaan. Vanhempien pitää vain olla rauhallisia ja johdonmukaisia, niin lapsi kyllä oppii mitä saa tehdä ja mitä ei.

Jos teillä on esimerkiksi hirveästi koriste-esineitä, kukkia ja kaikennäköistä kiinnostavaa, niin ehkä myös voisi ajatella, että omia hermoja säästääksenne nostatte osan tavaroista pois näkyviltä, koska sitä kiellettävää riittää ihan tarpeeksi, vaikka vähän jotain juttuja ottaisikin pois näkyviltä.

Kun haet lapsen päivähoidosta, voit olla heti hänen kanssaan vähän aikaa, jotta hän tankkaa läheisyydentarvettaan. Eli voit ihan hyvin aloittaa ruoantekoa tms. vasta sitten, kun on edes vartti oltu ihan aktiivisesti yhdessä. Jos lapsi haluaa syliin, ota syliin, sillä todennäköisesti hän vain haluaa olla hetken lähellä ja sitten taas jatkaa matkaansa.

Monessa isossa asunnossa on se ongelma, että vanhemmat ihmettelevät, että miksi lapsi ei ole omassa huoneessaan, vaan koko ajan "jaloissa". Ruoanlaiton tms. aikana voi ihan hyvin laittaa lapsen pöydän ääreen viereen leikkimään, piirtämään, muovailemaan tms. puuhaa tekemään. Lapsi kaipaa aikuista lähelleen ja ainakin meillä vasta peruskoulun toisella luokalla lapset ovat alkaneet viihtyä enemmän omassa huoneessaan ja omissa oloissaan, vaikka silti edelleen ovat paljon olohuoneessa ja keittiössä.

Voit yrittää tehdä omaa elämäänne sellaiseksi, että jokaisella osapuolella olisi hyvä olla. Ruoanlaitossa voi suosia nopeasti tehtäviä juttuja, voi yrittää löytää ratkaisuja jonka avulla saa nukuttua edes kerran viikossa univelkoja pois, kuntoilun myötä fyysinen kunto lisää myös stressinsietokykyä jne.

Pidä huoli, että lapsi saa riittävästi ulkoilua joka päivä. Osa itkusta johtuu nälästä ja väsymyksestä, joten yhä edelleen rutiinit ovat äärimmäisen tärkeitä. Itsekin on helpompi sietää lapsen itkua, kun tajuaa, että jos hän joka päivä kiukuttelee juuri ennen nukkumaanmenoa ja ennen päiväunia, niin se johtuu väsymyksestä.

Lapsenne on tosi pieni vielä. Itkuja tulee monta päivässä. Kun hänellä on turvallinen olo, itku menee nopeammin ohi. Oman kokemukseni mukaan myös varsinainen uhmaikä tulee aikanaan menemään nopeammin ohi, kun vanhemmat kumpikin pitävät yhteisistä säännöistä kiinni.
 
Meillä lapsi ei ole ikinä ollut helppo, mutta nyt yksi vuotiaana on ihan mahdoton. Ei nuku yöllä (päivällä kyllä sitten), ei syö, kiukuttelee koko ajan. Olen oikeastaan sen vuoksi aloittamassa töitä, että saisi hetken olla ilman lasta. Kuulostaa ihan kamalalta.. mieheni tekee matkatöitä ja on paljon poissa. Joten, kun lapsen kanssa on vuorokaudet ympäriinsä, niin olo on tosi raskas. Asumme vielä ulkomailla, joten isovanhemmistakaan ei ole apua. Kai tämä tästä joskus helpottaa.
 
Pumpulipom, minullakin vähän sama homma tuon työnteon kanssa. Olisin voinut olla kesäkuukaudet kotona kahden lapsemme kanssa, mutta tarjoutui tilaisuus mennä töihin vuoden loppuun asti. Harkitsin pitkään, mutta totesin että tulisin hulluksi 3v ja 1½v kanssa kotona... Niin kivaa kuin se toisaalta olisikin. Varsinkin erittäin vilkkaalle kuopukselle on vaikea keksiä tekemistä. (työn vastaanottamiseen oli tietty muitakin tärkeitä syitä)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoi!:
Uhmaikä menossa ja liian aikaisin laitettu hoitoon. Tappelee ja osoittaa mieltään kun joutuu liian aikaisin eroon äitistä ja isistä. Kuinka edes ihmettelette moista?Aivan selvä asia.Lapsi kaipaa syliä ja hoivaa, hellyyttä ja herkkiä hetkiä äitin kanssa.Kaikkia ei kannata laittaa vuotisenakaan vielä tarhaan.Ei se sovi vaan joka lapselle.Verratkaa lapsiin joita vielä imetetään sylissä tuon ikäisenä, ei ne itke eikä räyhää, kun saavat läheisyyden jota kaipaavat, eikä hylätä hoitoon vieraitten huomaan pitkäksi päiväksi.Tilanne todennäköisesti pahenee kun uhmaikä pääsee kunnolla vauhtiin.
Click to expand...


haloo!!
Kaikilla ei ole mahdollisuutta jäädä kotiin lapsen kanssa vuosikausiksi!
Itse olen yhä kotona 1v2kk tytön kanssa. Imetän yhä ja sylitelty on niin maan perusteellisesti. Silti uhmataan ja kiukutaan, minkä keretään. Kyllä se vaan on niin, että temperamentti on se, mikä määrää lapsen käyttäytymistä oltiin sitä sitten kotona tai hoidossa!

Mutta asiaan, eli ap:lle: Erilaisia vaiheita tosiaan tulee ja menee. Lapsi voi hyvinkin protestoida muuttuneita olosuhteita ja rauhoittua, kun on "käsitellyt" asian loppuun. Kannattaa antaa lapselle tilaa ja kiukuta kiukkunsa. Vaikeaa, tiedän, mutta kannattaa varmasti. Omalla raivoamisella tilanne varmasti vain pahenee. Voimia!!
 
Meillä yöt menivät hulinaksi, kun annoin pojan nukkua "liikaa" päivällä. Muutama viikko meni, että heräsi joka yö ja huusi pois sängystä. Myöskään iltasella ei suostunut nukahtamaan niin kuin ennen. Ikää 1 v 8 kk. Nyt siis herätän kesken päiväunien ja yöt ovat ihanan rauhalliset. Myös iltaa olen pidentänyt. Oletko varma ettei teillä nukuta liikaa päiväunia?
 
Näyttämään korvia lääkärille? Hmm.. tää on aika yleinen neuvo jota tällä palstalla viljellään. Lääkärit ne huokailee, että taas yksi esikoisen äiti tuo lastaan tarkastuttamaan korviansa turhan takia. Myönnän, vein itsekin lapseni lääkäriin kun poskihampaita oli tulossa ja hierottiin korvia urakalla. Ensimmäinen kysymys jonka lääkäri esitti oli: Onko tämä ensimmäinen lapsesi?

Oon muiltakin kuullut kuinka lääkärit tuhahtelee, että taas yksi tällainen tapaus...
 
korvat kannattaa tarkistuttaa, jos lapsen itkuisuus on lisääntynyt. Joskus korvatulehdus menee oli (siis kipu korvassa lakkaa, kun paine laskee), mutta tulehdus jää kytemään eikä parannu itsestään. Näin voi kehittyä liimakorva ja se saattaa sitten vaikuttaa esim. lapsen kuuloon. Ei korvien tarkastuttamisessa ole mitään hävettävää, jos lapsi on itkuinen. Oli kyseessä ensimmäinen tai toinen tai kolmas lapsi.
 
Eikö nimenomaan ole sanottu että korvatulehdus voi parantua itsestään, siksi ei kannata kauheesti antibiootteja syödä - ainakaan montaa kuuria peräkkäin. Siitä on vain haittaa. Kuulemma ainakin ruotsissa on tämä käytäntö, ettei heti lääkettä korviin.
 
Lapselle tulossa poskihampaita... levotonta nukkumista... hieroo korviaan... Niin tuttua, niin tuttua. Ennemmin se hampaidentulo vaivaa. Itkuisuus vaivaisi päivälläkin jos korvista olisi kyse.
 
Selkeesti on meidän ukolla ollu 10kk eteenpäin "uhmaa" "tahtoa" tai miksi ikinä sitä nimittäis.

Koriste-esineet on ajat sit nostettu ylös. Poiak ei todellakaan muovaile tai lueskele itsekseen, vaan aina on oltava siinä mukana ja silloinkin kärsivällisyys riittää vain hetkeksi.

Ruuanlaitossa hän on mukana. Kiipeää uuninpeltilaatikkoa pitkin ja yrittää polttaa itsensä ja väännellä hellan nuppeja liesisuojan raosta. Tai availee kaappeja ja kiskoo kamaa ulos. Kaapeissa ei ole lapsen saatavilla kuin muovikulhoja tai muuta vaaratonta, mutta hän repiikin joka ikisen kupin lattialle. Levittelee puuroryynit pitkin, jos silmä välttää.

Vaipanvaihdossa ja pukemisessa hän huutaa kuin syötävä ja rimpuilee.Aika vahva on tuommoinen reilu vuosikas jo=)

Meillä on takka.Hän levittelisi tuhkat lattioille jos ei jatkuvasti olisi kieltämässä ja nostamassa pois.

Vessan ovi jos jää vahingossa auki joltain, herra on heti imeskelemässä vessaharjaa ja latkimassa vettä pytystä.

Juodessaan hän sylkee ja päristelee vettä ja syödessään heittelee ruokaa ympäriinsä.

Kuvakirjat hän on pureskellut tohjoksi, leluilla hän hakkaa ikkunoita, tv-ruutua, vauvaa(meillä on 2kk vauva).

Pöydille kiipeää ja myös putoilee. Tietokoneen näppistä yrittää käydä hakkaamassa vähän väliä.

Ulkona hän haluaa aina kävellä päinvastaiseen suuntaan kuin mihin oltais menossa. Koiran kakkaan hän kävelee tahallaan, jos äidin valppus herkeää hetkeksi. Hän haluasi juosta autotielle. Rattaissa hän ei enää istuisi lainkaan vaan huutaa siinä raivona, jos joutuu olemaan. Kun ulkoilun jälkeen yrittää laittaa häntä rattaisiin, kaveri vetää itsensä kaarelle ja on todella hiki kun tai jos hänet saa siihen.

Vauvaa ei voi sekunniskikaan jättää minnekään yksin. Poika on heti nipistämässä ja mätkim'ssä.

Isoja sisaruksia (heitä on 2) poika repii hiuksista ja puree.

On tietenkin hyviäkin hetkiä, mutta suurimmaksi osaksi arki on pojan turvallisuuden vaalimista ja pois nostelemista. Muut lapset eivät ole olleet näin ehtiväisiä. Mielestäni poika ei silti täytä ylivilkkaus-tai adhd-kriteerejä (olen kasvatusalalla).

Mainittakoon vielä, että ei-sana on meillä aivan tehoton.

Kuitenkin poika onneksi nukkuu yönsä hyvin ja päikkäritkin, niin mamma pääsee tänne kertomaan kullanmurustaan=)

Ihana ja valoisa päivänsäde hän on ehtiväisyydestään huolimatta<3 <3
 
Toi edellinen kirjoitus oli just kun meidän elämästä, aivan samat kujeet. Meillä poika 1v4kk ja meno on ollut vähän alle vuosikkaasta juuri tuollaista. Ainoa ero on, että enää tuo ei pure eikä hakkaa, potkii kylläkin. Meillä ei myöskään ole muita lapsia, ainakaan vielä. Koira löytyy kyllä ja sitä ollaankin nipistämässä ja repimässä heti kun meidän silmä välttää. Ei-sanalla ei mitään tehoa ja pojan huomiota on lähes mahdoton kääntää johonkin muuhun, kun alkaa esim. telkkaria hakata jollain. Ruokaa viskotaan pitkin, päristetään, syljetään ja huudetaan. Kaikki kaapit avataan ja tavarat vedetään lattialle. Vessanpönttöön mätetään tavaraa. Kiivetään pöydille, tuoleille ja samalla tavalla uunipeltilaatikkoa pitkin kiivetään hellalle. Tietokonetta hakataan. Ulkona yritetään karata, rattaissa vaan huutaa. Jaa niin ja sekin ero vielä, että tämä on ollut koko ikänsä huono nukkumaan, unikoulu pidetty kaksi kertaa, ei auttanut. Neuvolassa sanoivat, että kyllä se yleensä tuossa neljän vuoden korvilla sitten helpottaa.
 
Ilmeisesti ihan normaaleja kujeita yli 1vee lapsilla. Meillä poika nyt 1,2v, eikä kyllä vielä sentään kaikkea tuollaista tee...Onko odotettavissa?!! Olen kotona, eikä muita lapsia, ja lapsi saa siis paljon huomiota. Pärjään siis aivan hyvin...vielä.

Meillä öisin herätty aina, johon olen jo tottunut. Jos uskallan sanoa niin vähitellen menty kyllä parempaan suuntaan. Imetän kylläkin vielä, mikä tuo osaltaan sitä lapsen kaipaamaa läheisyyttä. Annan lapsen ehkä liikaakin tehdä jotain kiellettyä, siksi meillä ei ehkä niin paljoa kiukuttelua. Ainut takuu varma hermostumisen paikka on ulospukeminen. Mutta siis syönti sujuu hyvin, ja vielä istuu nätisti rattaissa - autossa sen sijaan ei ole koskaan viihtynyt ilman viihdytystä. Vielä ei ole koskaan ollut korvissa mitään. Hampaita kylläkin jo takanakin.

Tosiaan kavereilta kuullut että valitettavasti iän myötä moni juttu pahenee....
 
onkohan niin, etta pojilla uhma saattaa olla usein pahempaa kuin tytoilla? meilla ei tytto ( nyt 3v.) ole oikeastaan koskaan kayttaytynyt agressiivisesti tai yrittanyt tahallaan rikkoa mitaan jne. tietenkin uhmakohtauksia on, mutta menevat usein nopeasti ohi. ja tuntuu tuttavapiirinkin tyttolapset olevan aika rauhallisia poikiin verrattuna.
 
meidän pojalla on tullut ihan selvää uhmaa n 2v ja jatkuvat kausittain nytkin, 3,5v. kovin hankalaa uhmaa ei ole, onneksi...
tuttavapiirin tytöillä on paljon kovempaa ja jo noin 1v alkaen, varsinkin äitiä koetellaan...
 
Ei kaikille tule samanlaisia metkuja. On erilaisia taaperoita, kuten meitä aikuisiakin. Meillä tosiaan alkoi 10kuisena tämä vilkkaampi vaihe ja kai se tosiaan joskus hieman laantuu, kunhan järkeä tulee päähän.

Oli erittäin ihanaa lukea jerryleen kirjoitus, koska tulee hyvä mieli ettei ole ainut maailmassa jolla on vilpertti taapero.

Meidän poikakin saa huomiota ja hellyyttä.Vauva nukkuu pitkiä päikkäreitä, jolloin annan kaiken huomioni taaperolle. Koululaiset ovat myös pojan kanssa mielellään.Poika nyt vaan näyttää olevan luonteeltaan tuommoinen ehtivä, utelias, tarmokas, itsepäinen jne.

Jerrylee, aiemmin meidän poika oli siis myös huono nukkumaan.Pikkuvauvana nukkui vartin päiväunia, kun pikkusiskonsa vetelee 2-5h kerrallaan. Öisin hän heräili useaan kertaan, kunnes 11-kuisena saimme unikoululla yöunet kuriin.Tosin edelleen herää silloin tällöin yöllä, mutta rauhoittuu helpohkosti silittelyyn ja peittelyyn. Homma vaati pojan laittoa omaan huoneeseen nukkumaan.

Meidän poika on myös tosi fiksu: hän osaa avata laatikkolukituksia, kiskoa töpseleitä, laittaa vedenkeittimen päälle, availla vesihanoja, kuljettaa jonkun ison lelun oven luo, kiipeää sen päälle ja avaa kahvasta oven, kasaa kaikki petivaattet isoon myttyyn pinnasängyssään ja siitä kasaa pitkin aidan yli, tv:n nappeja painelee...

Rappusiasta hän tulee alas ihan pää edellä eli niissä pitää olla tarkka.Hississä painaa hälytysnappia ja yrittää tunkea käden oven väliin, pyllyä pestessä potkii ja rimpuilee niin että kakkaa on kaikki paikat täys jne.

Niille vanhemmille, jotka kuvittelevat että kaikille lapsilletoimii samat konstit: huomion kiinnittäminen toisaalle ym., tiedoksi vaan, että ei toimi. Meidän 1v on niin jästipää että ei tottele jos ei halua. Huomiota ei saa kiinnitettyä millään muualle, jos hän haluaa jotain keskittyneesti tehdä. Isommat 2 lasta ovat olleet paljon helpompia käsitellä.
 
Valjaat on olleet huippujuttu meillä! Yhdet valjaat on kiinni syöttötuolissa.Eipä pääse poika putoamaan tai kiipeämään alas. saa joskus tehdä heten ruokaa vaikka, jos taaperolla on keksi tai muu syötävä kädessä.

Toiset valjaat kulkee aina hoitolaukussa.Poika kiinnitetään niillä kaupan ostoskärryn isuimeen tai ravintolassa/kahvilassa syöttötuoliin jne. Hihnalla valjaita voi käyttää myös ulkona, jota en ole tosin vielä kokeillut.
 
Meillä käännettiin vessan ja kylppärin ovien kahvat ylöspäin ettei ylettäisi, mutta ei se toiminut kuin viikon, kun jo keksi vetää jotain isoa tavaraa ovien lähelle, että ylettää.
Ihana poika on kyllä muuten, iloinen ja tavallaan ihan kiltti, mutta on vaan niin vilkas ja utelias. Sylissä ei paljon viihdy, kun koko ajan pitää olla menossa. Joskus kun alkaa väsyttää, niin sitten tulee hetkeksi syliin huilaamaan.
Lohduttavaa kuulla, että muillakin on näitä vauhti-veikkoja, kun kaikkien mun kavereiden lapset on niin rauhallisia.
 
Samoin on meillä ettei sylissä ole kuin 10sek kerrallaan jos ei ole umpiväsynyt. On niin paljon koettavaa tässä maailmassa että menee elämä vissiin ihan hukkaan jos sylissä istuksiii=)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa