10 kk: ikäinen takiainen

[sommarcat]

Eli siis meillä 10 kk ikäinen poika, joka on takertunut äitiinsä. Isäkään ei kelpaa. Vaikka isä on kotona, niin roikkuu mun perässä joka paikkaan. Iltaisin on kauhea huuto, kun yritetään, että isäkin laittaisi nukkumaan. Iltapesut sujuu hädin tuskin, mutta unimaidon aikaan on viimeistään vaihdettava äiti paikalle. Poika on ollut hoidossa ja muutkin (mummot, ystäväni) ovat poikaamme laittaneet nukkumaan, joten tämä on kyllä ihan uutta! Perustyytyväinen poika on muuttunut narisijaksi ja itkee paljon. Yöt meillä menee tosi huonosti. Ennen nukkunut pitkiäkin siivuja, mutta viime yönäkin tunnin välein itki Mikä avuksi? Tässä kokee itsensä tosi trhautuneeksi, kun ei enää tunne omaa lastaan... :ashamed: Onko muilla samanlaista? Kiitos vastauksista !

 

[sommarcat]

eikö ketään?!? No voih :ashamed: Taas on tosi lupaavan oloinen yö tulossa. Poika ollut yöunilla pari tuntia, ja kerinnyt jo kerran unissaan itkemään...Eikö kellään ole kokemusta tällaisestä? :|

 

[NPOK]

hmmm...olisit onnellinen, toihan on normikehitysvaihe. meillä minä suren sitä, kun tää pienin ei oo mitenkään osoittanut, että äiti ois kaikki kaikessa...pian sille tulee sitten se vaihe (normisti), että isä vain kelpaa. koeta kestää ja ajattele nyt vain, että tämähän on ihanaa, kun olet vauvalle kaikki kaikessa. minäkin tahtoisin olla. minusta se oli isompien kanssa imartelevaa olla niin tärkeä. voimia.

 

[leppä]

Et ole sommarcat ainoa! Meillä samaa touhua ollut jo pitkään, poika pian vuoden. Aina sitä ei koe niin imartelevaksi, vaan myös rasittavaksi... Meillä myös niin, että isän kanssa, sekä isovanhemmilla tai ollessaan muutaman tunnin kaverilla hoidossa kaikki menee hyvin, on iloinen, helppo, jne, mutta kun me olemme kahdestaan, poika juuri tuollainen itkuinen, takertuvainen, huonotuulinen, tylsistynyt, jne... Nyt myös yöt olleet tosi huonoja muutaman viikon, herää tunnin välein, itkee, seisoo sängyssä, jne. Harjoittelee ensiaskeliaan, ehkä se sekoittaa ja hampaat ja ties vaikka mitä!

 

[rietuliini]

Täällä on myös yksi pieni takiainen 10kk! Taitaa kuulua kehitysvaiheeseen. Välillä isän kanssa viihtyy ihan hyvin, jos on kivaa tekemistä, mutta aika paljon on äidin perään. Päivällä on kuitenkin hyväntuulinen, yölläkin nukkuu hyvin 20-04, jonka jälkeen heräilee pari kertaa ennen aamua...toistaiseksi ainakin näin.

 

[meppi]

Et ole sommarcat ainoa! Meillä samaa touhua ollut jo pitkään, poika pian vuoden. Aina sitä ei koe niin imartelevaksi, vaan myös rasittavaksi... Meillä myös niin, että isän kanssa, sekä isovanhemmilla tai ollessaan muutaman tunnin kaverilla hoidossa kaikki menee hyvin, on iloinen, helppo, jne, mutta kun me olemme kahdestaan, poika juuri tuollainen itkuinen, takertuvainen, huonotuulinen, tylsistynyt, jne... Nyt myös yöt olleet tosi huonoja muutaman viikon, herää tunnin välein, itkee, seisoo sängyssä, jne. Harjoittelee ensiaskeliaan, ehkä se sekoittaa ja hampaat ja ties vaikka mitä!

Ihanaa että muillakin samanlaista kuin meillä!!!!
Isä ei yhtäkkiä enää kelpaakaan yölohduttajaksi/nukuttajaksi, hyvä jos vaippaa vaihtamaan... erityisesti (iltaisin) pojan ollessa väsynyt, on kaikki paljon dramaattisempaa.

 

[NPOK]

no mehän olemme kaikki yksilöitä, mutta minusta ainakin olisi ja on ollutkin ihanaa, kun lapset ovat edes vähän minusta riippuvaisia. ja silloin kun en ole paikalla, niin koetan olla murehtimatta miten käyttäytyy. nyt kun isommat lapset ovat niin isoja, että haleja saa kerjätä ja murrosikäinen alkaa karttamaan kontaktia, niin voin vaan sanoa, että vauvan läheisyys on ihanaa. pian koittaa aika, jolloin häntä saa kerjätä syliin ja riippuuvuus äidistä katoaa. joten, koettakaahan nyt nauttia vaan, pian asiat kuitenkin ovat toisin.

 

[sommarcat]

Minäkin olen tavallani imarreltu, mutta kyllä tämä on mielestäni enemmänkin turhauttavaa. Kun kaikkien muiden seurassa lapsi tuntuu viihtyvän niinkuin Leppäkin kertoi, mutta äidin seurassa ei mikään kelpaa. Tosiaan narisee, nirisee, itkeskelee ja on tylsistynyt. En koe olevani kovinkaan imarreltu, kun en osaa hoitaa lastani niin, että olisi tyytyväinen. Kyllä sitä tulee mietittyä itseään äitinä, kun kaikkien muiden ollessa lapsi on sama vanha perustyytyväinen poika kuten ennenkin. Olenko tehnyt jotain tai tehnyt väärin? Nämä on kysymykset jotka usein pyörivät päässäni, kun ei poika viihdy vaikka loruteltaisiin, lauleltaisiin tai leikkisin hänen kanssaan.
Onneksi (rumasti sanottu ) on muitakin, joten en ole voinut tehdä mitään väärää ja on vain ikään kuuluva vaihe. Ensiaskeleita tukea ottaen on meilläkin treenailtu, joten kai tämä tästä sitten helpottaa. Ja sitten tuleekin jo seuraava...

 

[NPOK]

hei eihän meistä kukaan kiukuttele vieraille! se, että lapsi uskaltaa kiukutella äidilleen on vain merkki siitä, että äiti on turvallinen: hän rakastaaa vaikka lapsi ei aina olekaan se auringonpaiste. ettekö te ihmiset lue alan kirjallisuutta tms, kun nämä perusasiat eivät ole teillä näemmä tiedossa? ihan normia kaikki tyyni, joten koettakaa nyt vain nauttia, koska sitten kun murrosikäinen turvaa kiukuttelullaan äitiin, hermot ovat tiukalla. voimia.

 

[leppä]

Sommarcat, kirjoituksesi on aivan kuin minun suustani! Meillä on pojan kanssa välillä tosi pitkiä päiviä, kun tuntuu, ettei kotona viihdy, mutta kylässä/kahviloissa, ym. myös kiukuttelee, siis kun olen mukana. Itseäni suututtaa myös, kun ns. ulkopuoliset, siis henkilöt jotka näkevät poikaa vain silloin tällöin, toteavat, kuinka helppo hän on, kun vain hymyilee, syö loistavasti, leikkii itsekseen ja nukuhtaakin tuosta vain Eli nämä henkilöt, esim. isovanhemmat kuvittelevat, että minulla on pojan kanssa helpot ja leppoisat päivät ja hän leikkii yksinään iloisena ja nukahtaakin, kun vain sänkyyn/vaunuihin laittaa!? Olen pohtinut pojan laittamista perhepvhoitoon, koska hän viihtyy hyvin muiden lasten kanssa ja käyttäytyy mileti poikkeuksetta ok, jos minä en ole paikalla. Voimia Sommarcat

 

[sommarcat]

voih..Kiitos Leppä! Tosiaan samoja asioita kuulen minäkin, kylläpä sinulla on helppo lapsi, kyllä pääset helpolla, syökin hyvin, nukahtaa noin helposti jne...juu-u. Kai nämä äidit, jotka sanojaan suustaan päästään, ovat unohtaneet ajan, jolloin omat lapset olivat samanlaisia. Triplamamalle tiedoksi, että en lue alan kirjallisuutta. Enhän minä itsekään kiukuttele vieraille, ja tiedän paljon "perusasioita" lukemattakin, mutta kai sitä saa silti vertaistukea hakea? Eikö tämä palsta ole sitä varten? Kokemus on mielestäni paljon parempi oppi ja tuki kuin kirja, joka kertoo minkälainen lapsen pitäisi olla. Kiitos.

 

[NPOK]

totta kai saa ja pitääkin hakea vertaistukea. mutta, minusta lapsesi kuulostaa juuri siltä mitä lapset ovat. eli, huolesi on tavallaan turhaa, kun lapsi on tämän kertoman mukaan ihan normi. ja mitä väliä sillä on, mitä tutut sanoo? käske niitten olla hiljaa, jos ärsyttää. voimia.