K
kysyvä
Vieras
Olisiko lapsen 19-vuotias isä laitettava eliniäksi vankilaan tai tuomittava kuolemaan? Mielipiteitä?
Iltalehti Tiistai 3.11.2009 klo 13.29
"Kordeza on 11-vuotias ja jo äiti
Tytär syntyi, kun Kordeza oli matkalla omiin häihinsä.
- Vielä vähän aikaa sitten leikin leluilla. Nyt vauva on leluni, 11-vuotias Kordeza Zheljazkova sanoo Aftonbladetissa.
Bulgariassa asuva Kordeza riensi synnyttämään esikoistaan hääpukuun koristautuneena. Vuorokausi Violeta-tyttären syntymän jälkeen Kordeza palasi hääpaikalle, meni naimisiin ja jatkoi juhlia.
Violetan kotikylässä Slivenissä 13-vuotias äiti ei ole harvinaisuus, mutta 11-vuotias kylläkin.
- Violeta on tyttäreni ja minun pitää nyt vain kasvaa. En aio kuitenkaan palata koulunpenkille.
Kordeza tapasi 19-vuotiaan miehensä koulunpihalla. Jeliazko Dimitrov oli kulkemassa Kordezan koulun pihan poikki, kun hän näki joukon poikia kiusaamassa Kordezaa. Jeliazko meni väliin ja kysyi voisiko tavata tytön myöhemmin.
- Luulin, että hän oli 15-vuotias. Hän ei kertonut olevansa vasta 11, Jeliazko sanoo. Jeliazko saattaakin joutua kuudeksi vuodeksi vankilaan harrastettuaan todistettavasti seksiä alaikäisen kanssa.
Raskaus huomattiin, kun Kordeza oli viidennellä kuulla raskaana ja se oli sokki tytölle, joka ei ollut saanut minkäänlaista seksivalistusta saati tiennyt, mitä kondomit ovat.
Perhe järjesti perinteiset, kolmepäiväiset romanihäät ennen kuin vauva syntyisi. Suunnitelma meni hiukan pieleen, sillä vauva ilmoitti tulostaan kesken matkan häihin.
Nuori äiti myöntää synnytyksen olleen hieman kivulias. 20 minuutissa maailmaan tulleen pikku-Violetan viralliset huoltajat ovat nyt Kordezan äiti ja Jeliazkon äiti.
Nuoripari suunnittelee tulevaisuutta yhdessä ja isä lupaa tehdä kaikkensa voidakseen tulevaisuudessa huolehtia nuoresta vaimostaan ja lapsestaan."
Kuva 11-vuotiaasta äidistä Aftonbladetin verkkosivuilta: