Hae Anna.fi-sivustolta

12-vuotias tyttö

Viestiketju osiossa 'Kasvatus' , käynnistäjänä Anja, 19.10.2006.

  1. Anja Vierailija

    Hei Ellit,

    olen nyt vähän neuvoton 12-vuotiaan tyttäreni kanssa. Hän on ulkoisesti varttunut naiseksi, mutta mieleltään vielä aivan lapsi. Hän kysyi minulta eräänä päivä "äiti, olenko sinun mielestäsi liian lapsellinen". Minä tietysti vastasin että ole juuri niin kuin hyvältä tuntuu. En tullut ajatelleeksi mistä kenkä puristi. Asia selvisi sitten vähän myöhemmin: Hänen luokkansa tytöt ovat jakautuneet ryhmiin "nössöt" ja "pissikset". Tyttöni kuuluu nössöjoukkoon, joka on hyvin pieni joukko, 4 tyttöä. Tilanne on se että pissisjoukkoon pääsee jos on poikaystävä ja/tai käyttäytyy naisen tavoin tai siis ei lapsellisesti. Pissijoukossa on yksi pääpissis, joka kieltää muita pissiksiä olemasta nössöjen kanssa. Heille huudellaan, ettette VOI olla kuutosluokkalaisia kun olette noin pentuja = juoksette välitunnilla tai leikitte jotain. Seurauksena tietysti että nössöjoukko eristäytyy entisestään.
    Olen nyt yrittänyt kannustaa tytärtäni olemaan oma hurmaava itsensä ja kertonut ettei saa eristäytyä vaan olla ystävällinen ja yhteistyökykyinen myös pissiksien kanssa.
    Nyt tyttäreni suree jo valmiiksi ensi syksyn yläasteelle siirtymistä, koska pelkää joutuvansa samaan saksankielen ryhmään kuin pääpissis. Muut nössöt kun eivät lue saksaa. Tyttäreni on päättänyt jättää saksan kielen TÄMÄN TAKIA.
    Miten ohjaan tytärtäni olemaan oma itsensä, välittämättä pissiksien käytöksestä, kun he kuitenkin keljuilevat joka päivä milloin mistäkin asiasta. Ajattelin ensin, että oma tyttäreni vain vähättelee jotenkin itseään, mutta jostainhan se on alkunsa saanut koska aikaisemmin tyttäreni on ollut erittäin mutkaton ja tullut toimeen kaikkien kanssa, saanut siitä jopa kunniakirjoja. Tiedän että asiaan pitäisi puuttua erittäin hellävaraisesti, koska tyttäreni hermostuu silminnähden kun asia otetaan joskus puheeksi. Hän ei uskalla varmaankaan kertoa minulle kaikkea mitä on tapahtunut, koska pelkää että puutun asiaan niin että siihen jollakin tavalla puututaan, ja hän joutuu vielä enemmän herjatuksi. Tytöillä kun toimii sanansäilä niin ovelalla tavalla...
    Kertokaa, onko teillä vastaavanlaisia tapauksia. En haluaisi että tyttäreni saisi tästä mahdollisesti lopun elämään vaikuttavan trauman. Kuinka asiaan tulisi puuttua? Kuinka se hoidetaan hienovaraisesti? Ajattelin jopa pyytää tytärtäni järjestämään bileet joihin kutsuisi myös pissikset. En tiedä. Pääpissiksen vanhempiinkaan en haluaisi mielelläni ottaa yhteyttä, tiedän heidät omiaan tiikerinä puolustaviksi. Vaikka niinhän me olemme kaikki.
    Kertokaa, pliis.
     
  2. hellu Vierailija

    Tutulta kuulostaa- oma tyttöni oli juuri yksi noista pissiksistä. tuskin he itse itseään pissiksiksi kutsuvat, se oli ainakin minun tytölleni haukkumanimi. Haukkumanimi tytölle, joka on poikien kanssa ja turhamainen. Turha tyttöjä on saada tulemaan toimeen keskenään, varsinkin jos ryhmä on noin tiukasti jakautunut. Tilanteesta selvitään kasvun myötä, puolen vuoden kuluttua tilanne on luultavasti jo aivan toinen. Tyttäresi on kasvanut henkisesti paljon ja ymmärtää varmasti pissiksiäkin jo paljon paremmin. Kuudesluokkalaisilla tytöillä on itsetunto alhaisimmillaan, ja muistuta vain tyttöäsi, että hänen ei tarvitse miellyttää ketään ja hän kelpaa juuri sellaisena kuin hän on.
     
  3. Anja Vierailija

    Kiitos viestistäsi Hellu. "Toimeen tulemisesta" ei niinkään ole kyse, vaan siitä että tyttäreni eristäytyy näistä pissitsytöistä aivan kuin pelkäisi jotain. En tiedä jaksanko vaan odottaa, vaikka tiedän että olet oikeassa sen suhteen, että tytöt ovat herkässä iässä ja kasvavat ja vahvistuvat henkisesti kaiken aikaa. Sen takia en tiedä jaksanko odottaa, koska näen tyttäreni olevan ahdistunut. Toivottavasti en ylireagoi. Sehän vain lisäisi tyttäreni ahdistusta. Yritän olla näyttämättä hänelle huolestuneisuuttani vaan yritän lähestyä asiaa reippaalla ja mutkattomalla asenteella. Tiedän että nämä pissistytöt elävät vain sitä omaa vaihettaan ja ovat varmasti aivan mukavia, tavallisia 12-vuotiaita tyttöjä siellä pienessä sydämessään, joka halajaa olla vanhempi ja kokeneempi kuin on. Kuinka saisinkaan välitettyä tyttärelleni oman asenteeni, että antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta että itseään pitää arvostaa niin paljon että ei saa antaa kohdella itseään huonosti. Toivon vaan etten tee kärpäsestä isompaa härkästä kuin se on.
    Toivoisin lisää keskustelua tästä aiheesta. Onko muilla kokemuksia vastaavasta?
     
  4. mr Vierailija

    Kuulostaa aivan tyypilliseltä tyttöjen touhulta, kurjaa silloin kun sitä eletään mutta on ohimenevää ja taas hetken päästä on uutta tulossa.

    Ihan samanlaisia tilanteita oli silloin kun oma tyttöni oli tyttäreni ikäinen ja ainakin hänen yläasteellaan näitä pissiksiä pidettiin naurettavina ja nimenomaan näitä tyttäresi kaltaisia fiksumpina. Oma tyttäreni ei olisi mistään hinnasta kaveerannut yhdenkään pissiksen kanssa jotka eivät todellakaan kaikki ole sisimmässäkään viattomia pikkutyttöjä.

    Yläasteella tämä pissismi vasta kukoistaakin ja jatkuu lukiossa jossa näillä tytöillä ei ainakin oman tyttöni mukaan ei liiku päässä mitään muuta kuin pojat, viina, bileet , meikit ja heistä todella moni aloittaa seksielämän hyvin varhain ja niitä suhteita riittää ja niissä ei todellakaan kyse ole muusta kuin seksistä.

    Omaa tyttöäni ei siis tarvinnut edes kannustaa olemaan oma itsensä, kukaan itseään kunnioittava ei halunnut kuulua pissiksiin joita esim. pojat eivät kunnioittaneet vaan naureskelivat.
    Oma tyttäreni on aina ollut oman tiensä kulkija eikä kaveeraa kenenkään kanssa vain sen takia, että olisi joku vaan on ystävä sellaisten kanssa jotka ovat samanhenkisiä, hän oli mieluummin vaikka yksin ennenkuin jonkun kanan kanssa. Hän oli yläasteellakin luokan ainoa joka ei meikannut ja hän sanoi suoraan, ettei häntä kiinnosta ryypätä viikonloppuisin niinkuin muutamat tekivät.

    Tyttöni lähtikin ensimmäisen lukiovuoden jälkeen vaihto-oppilaaksi U.S.A:an ja on siellä parhaillaan ja siellä se vasta kuulemma jaotellaankin koulussa, on suositut, nössöt ja jotain siitä välistä ja sielläkin hän hakeutuu mieluummin nössöjen seuraan joilla kuulemma on sentään aivot toisin kuin suosituilla.

    En lainkaan usko, että tyttösi saa mitään traumaa, ilman muuta hän menee saksan tunnille, sano tyttärellesi,että hän ei voi kenenkään muun antaa määrittää sitä mitä hän tekee.
    Omalle tyttärelleni kävi yläasteella niin, että kun se loppui hänen koko kaveripiirinsä oli vaihtunut uudeksi eli kaikki alakouluaikaiset koulukaverit jäivät pois kun heidän kiinnostuksenkohteensa suuntautuivat aivan eri asioihin ja todentotta näin näitä vanhoja kavereita kesällä kaupungilla kaljakassit kädessä ja tupakka hampaissa ja lienee turha mainita, että olen omasta tyttärestäni todella ylpeä ja sen olen hänelle myös sanonut.
    Kannusta siis tyttöäsi ajattelemaan omilla aivoillaan, kavereita tulee ja menee ja muutaman vuoden päästä hänenkin koko kaveripiirinsä saattaa olla ihan toinen vaikka hänen on itse nyt vaikea uskoa sitä niin näin siinä tod. näk.tulee käymään.
     
  5. Anja Vierailija

    Meidän tapauksessa tuntuu että tämä pissisjengi on niin vahva, että se on ottanut aikamoisen ylivallan luokassa. Vahva johtaja tämä pääpissis. Heitä ei kukaan hauku pissiksiksi muut kuin tämä nössöjengi keskenään. Eivät tietenkään uskalla. Nössöjä kyllä pissijengi pilkkaa aivan suvereenisti.
    Tiedän että tämä on vain tämä ikävaihe, mutta äitinä olen tietenkin huolissani tyttäreni pahasta olosta. Sinulla on todella vahvan itsetunnon omaava tytär, ihana että olet ylpeä hänestä. Minäkin toivoisin tyttärelleni juuri tuollaista asennetta!
     
  6. mr Vierailija

    Yläasteaikaa ei mielestäni vielä kannata murehtia, se on niin eri maailma alakouluun verrattuna,e ttä siellä kaikki voi muuttua , toivottavasti parempaan suuntaan mutta uusiakin ongelmia saattaa tulla.
    Tuon ikäinen ei vain osaa ennakoida tulevia asioita vähäisellä elämänkokemuksellaan ja ei välttämättä usko kun aikuinen sanoo, että yläasteella saat uusia kavereita.

    Minusta on on hyvä, että tytölläsi on kuitenkin ystäviä eikä hän ole yksin tuon pissisjoukon armoilla.
    Itse saattaisin kyllä ottaa yhteyttä koulun rehtoriin jos oma opettaja ei suhtautuisi vakavasti. Tosin omien lasteni alakoulussa oli ja on edelleen niin ihana nainen johtajaopettajana, että hänen kanssaan voi jutella mistä vaan ja hän on ehdottomsti kiusaamista vastaan ja puuttuu niihin, vieläkin olemme sähköpostiyhteydessä hänen kanssaan vaikka oma tyttöni on siis jo 17v. ja siellä ulkomailla.

    Onko tytölläsi muuten jokin harrastus koulun ulkopuolella?
    Meillä ainakin suuri merkitys oli tytön joukkueurheiluharrastus, oli tunne,e ttä kuuluu johonkin ja sieltä sai hyviä kavereita, se myös kasvatti tervettä itsetuntoa kun sai joukkueen mukana kokemassa kilpailutilanteita. Tyttö sanoikin aina, että on niin hienoa esiintyä sm- ja em-kisoissa joukkueen asua ylpeänä kantaen.
     
  7. Anja Vierailija

    Tyttäreni soittaa huilua ja telinevoimistelee. Sitä kautta on tullut tuttavia, mutta ei mitään ystävyyssuhteita. Huilunsoitto on ollut vielä aika yksinäistä touhua (harrastanut nyt 5 vuotta), tosin joitain yhteissoittoja on ollut. Telinevoimistelun kautta yhteisesiintymisiä. Totta, että on hyvä ettei tyttäreni ole yksin vaan hänellä on näitä nössöystäviä koulussa.
     
  8. Hei, onko opettaja tietoinen tilanteesta, entä muiden vanhemmat?

    Asia on arka tyttärellesi, mutta opettajan täytyy olla TOSI NÖSSÖ, mikäli hän ei ala purkaa luokan liittoutumaa. Koulussa kaikilla on oikeus olla oma itsensä. Yksi pääjehu, oli sitten pissis tai gootti, ei voi hyppyyttää koko muuta luokkaa.

    Psykologi mukaan ratkomaan luokan ilmapiiriä. Ne vanhemmat, joiden lapset ns. pärjäävät eli ovat joko pissiksiä tai liittoutuneet näiden kanssa, pitää saada ymmärtämään, ettei tilanne ole ongelmaton ja että vain niiden kasvua odotellaan, jotka tilanteesta kärsivät. Moraalikasvatus koskee nimenomaan nyt näitä, jotka ovat ylenkatseellaan pilaamassa toisten arkea ja työn iloa.

    Neuvoni on: yhteydenotto jonkun toisen fiksun tytön vanhempiin, liittoutuminen ja asian vieminen opettajalle sekä pyyntö tavata hänen kanssaan sekä rehtori että psykologi ja koulunhoitaja. Pääpissiksen vanhempiin on oltava yhteydessä koulusta käsin.

    Eiväthän sellaiset kaksitoistavuotiaat raakileet saa määrätä sitä, miten luokassa opiskellaan ja mikä on luokan ilmapiiri ja muut vain yrittävät kasvaa tilanteen mukana. Kaksitoistavuotiaat ovat lapsia ja jos heidän vanhempansa muuta kuvittelevat, heille lainataan jokin Tahkokallion kirja kotiläksyksi.

    Anteeksi tulvani, mutta jotenkin naksahti taas päässä tätä lukiessa. Olen niin täynnä tätä aikaa ja vääriä malleja, joita lapset yrittävät matkia, ja aikuisia, jotka eivät osaa olla aikuisia.

    Keinoja on. Opettaja, jollei ole aivan onneton, on vain kiitollinen, jos luokan ilmapiirin manipuloijat otetaan uudelleenkoulutukseen. Kestämistä hänelläkin on jakautuneessa luokassa, jossa ilkeillään. Vanhemmat ovat silloin opettajan paras tuki. Onneksi valtaosa vanhemmista haluaa lasten olevan lapsia ja oppivan, mikä on oikein ja mikä ei.
     
  9. Anja Vierailija

    Kiitos ope, oli todella hyvä että sain opettajankin kannan asiaan. Tyttäreni 1-3 -luokilla on opettajana ihana nuori naisopettaja joka alustapitäen piti huolen yhteishengestä ja loi sitä omalla hienolla tavallaan ja luokkahenki oli tosi hyvä. Sitten vaihtui opettaja ja luokkia sekoitettiin ja nämä pääpissikset tulivat samalle luokalle kuin tyttäreni. Aluksi meni ihan hyvin mutta nyt varsinkin tänä syksynä opettajan jälleen vaihtuessa alkoivat nämä ongelmat.
    Ajattelin keskustella asiasta tämän entisen opettajan kanssa, koska tutustuin häneen hyvin silloin. Minusta tuntuu että tämä nykyinen opettaja ei edes tiedä/huomaa tätä ongelmaa, koska hänen tyylinsä on niin rento ja vähän hälläväliä. Tuskin hän kiinnittää huomiota lasten käyttäytymiseen toisiaan kohtaan. Hän vain opettaa. Toisaalta tämä nykyinen opettaja rennon asenteensa puolesta varmaan osaisi kyllä suhtautua oikein tähänkin asiaan, jos häneen ottaisin yhteyttä. Ehkä heräisi sitten tarkkailemaan luokkaa vähän toisella tavalla.
    Nyt kuudennella luokalla kuraattori haastattelee kaikki lapset ennen heidän siirtymistään yläasteelle. Rohkaisin tytärtäni kertomaan hänelle asiasta, mutta tuntui aika epäröivältä.
     
  10. ????? Vierailija

    Kertokaa minulle, mikä on "pissis", mistä se sana tulee?
     
  11. Pissa-liisa Vierailija

    Pissis eli pissa-liisa. Nuori tyttö, joka pukeutuu täysin muodin mukaan (tiukat vaatteet ja teineillä tietysti stringit vilkkuu liian matalista farkuista), käyttää paljon meikkiä, kiroilee ja koittaa saavuttaa käytöksellään mahdollisimman paljon huomiota.

     
  12. Yh Vierailija

    Täältä karmea totuus:

    http://www.pissismi.org/pissis.php?sivu=etusivu

    Ne on just niitä tyttökoviksia jotka mahtailee aikuisillekin kaduilla ja pissis=pissaa siiderihumalassa joka paikkaan. Hyh.
     
  13. niksu Vierailija

    Kyselin asiantuntijalta (ysiluokkalaiselta) pissiksistä, ernuista (= Erilaiset Nuoret, "hieman kapinalliset", joskus korostetun resuisesti pukeutuvat), taviksista ja muista.
    Hänen mukaansa pissis-ilmiö on pahimmillaan 12-14-vuotiailla ja rauhoittuu sitten yläasteen loppua kohti.

    Tyttö käy ihan tavallisen lähiön tavallista yläastetta ja -- yllätys yllätys -- valtaenemmistö luokalla on "taviksia" (= eivät keskenään samanlaisia, mutta eivät kuulu mihinkään itseään vaatteilla tai käyttäytymisellä korostavaan ryhmään.) Muutama pissis luokalla kuulemma on (dokailujuttuja sun mutta kehuskelua), joku pyrki yläasteen alussa pomottamaankin, mutta hovi jäi pieneksi ja pomotusaikeet hyytyivät.







     
  14. noh vanhana koulukiusattuna tuo open vastaus oli lähinnä koominen. Ei ne opettajat tajua tollasiin puuttua. Meillä yläasteella itseasiassa luokanvalvojakin oli ns. pissisten puolle. Saivat parempia numeroita ja muutenkin olivat suosikkeja. Meitä vähätteli, että ettehän te varmaan edes harrasta mitään. Vaikka miltei joka ilta tanssiharkat ym.

    Sad but true. Aika parantaa haavoja, mutta huono itsetunto on koko loppuelämän vaiva. Edelleenkään en työelämässä kykene avoimin mielin ystävyyssuhteisiin.

    Ystäviä minulla kuitenkin on useita, opiskeluajoilta ja vanhasta nössöporukastamme :)
     
  15. Vielä sen verran, että jälkikäteen ajateltuna opettajalla ssaatoi itsellään olla huono itsetunto, ja hän yritti olla kauhean kiva reilu ja nuorekas.

    Ei opettaja voi leikkiä ylä-astelaisten kaveria. Hänen tulee olla auktoriteetti, vaikka se aiheuttaa pahoja puheita ym. Se on voivoi ja se on kestettävä.

    Lohdutukseksi voin sanoa, että todennäköisesti lapsesi on kuitenkin varsin fiksu ja tarvitsee vain aikaa kypsymiselle. Kyllä senkin aika tulee, vaikka vähän myöhemmin. Tsemppiä teille!
     
  16. koulukiusattu tavis Vierailija

    Inhottavaa tuollainen, nyt kun itse muistelee omaa kuudetta luokkaa ja ylä-astetta, niin kyllä meillä oli ihan sama meininki. Muutamia pissiksiä (vaikkei sitä sanaa silloin oltu edes keksitty) meillä oli luokassa ja ylä-asteella tilanne vaan paheni kun niitä tuli muista kouluista lisää. Ne sitten porukalla ryyppäs joka viikonloppu ja aina oltiin kaulat purtuina jne. Yksi onnistui hankkimaan lapsenkin 15 kesäisenä... Ja aina ne oli suuta soittamassa, meille taviksille ja opeille. Itse koulukiusattuna kun yritin
    -toistuvasti- sanoa asiasta sekä luokanvalvojalle että rehtorille (molemmat miehiä), yrittivät vain sanoa että kyllä se ohi menee - jatkui muuten koko ylä-asteen ajan-! Eli tarvittaessa yhteyttä "korkeammalle taholle" jos ei noiden em. kanssa tilanne ala parantua... Tsemppiä tyttärelle, kyllä se lukiossa helpottaa jo jonkin verran :)
     
  17. Vitunlissut Vierailija

    Vittu että vihaan pissiksiä, luulevat olevansa vitun kovia, tupakka huulessa, meikit naamassa, iPhonet kädessä vittuilevat tuolla kaupungilla.. Oikeesti ne on vitun säälittäviä, naurettavia pentuja. Mää ainaki teen nii et jos mulle vittuillaan nii vittuilen täysillä takasi.. Ja joo, vitun vanha keskustelu mut tulin purkautumaan tänne
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti