"13 vuotta hyvä avioitumusikä"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lepsa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

lepsa

Tunnettu jäsen
22.09.2008
5 196
92
48
14-vuotiaan Suomessa vihkinyt imaami: "13 vuotta hyvä avioitumisikä"
02.04. - 10:14 (Luotu: 07:03) - Kommentit: 73

Suomessa on satoja epävirallisia muslimien avioliittoja, jotka tutkija rinnastaa avoliittoihin

Imaami Chehab Khodrin mielestä 13 vuottakin voi olla hyvä avioitumisikä. Hän ei näe eroa seurustelun aloittamisen ja avioitumisen välillä. Kuva: Tiiu Kaitalo
Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaamin Chehab Khodrin mukaan oikeusministeriö antoi luvan 14-vuotiaan muslimitytön vihkimiseen avioliittoon vuonna 1996. Aviomies oli tuolloin parikymppinen. Khodr toimitti itse vihkimisen Helsingissä.

Oikeusministeriön asiakirjanhallintajärjestelmästä ei löytynyt dokumenttia erikoisluvasta.

Imaami Khodr sanoo pitäytyvänsä vihkimisissä tiukasti Suomen laissa. Hänen mukaansa meillä on kuitenkin satoja epävirallisia, pelkästään islamin lakien mukaan solmittuja avioliittoja. Islamia tutkiva Sylvia Akar rinnastaa liitot lähinnä suomalaisiin avoliittoihin.

- Islamissa pitää olla jonkinlainen liitto, että voi asua yhdessä, Akar sanoo.

Khodr ei tuomitse islamin lain mukaan avioituneita, vaikka osassa liitoista vaimot saattavat olla selvästikin alle 18-vuotiaita. Khodr sanoo, ettei ymmärrä eroa seurustelun aloittamisen ja avioitumisen välillä.

- Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä. Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin, Khodr sanoo.

Avioon 11-vuotiaana
Keskustelu islamin suhteesta alaikäisten avioliittoihin on tullut ajankohtaiseksi, kun perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho sai syytteen uskonrauhan rikkomisesta väittäessään islamia pedofilian pyhittäväksi uskonnoksi.

Khodrin mielestä avioliiton voi aloittaa vaikka 11-vuotiaana, jos maallinen laki sen sallii. Hän korostaa, että Suomessa toimitaan Suomen lakien mukaan.

Suomessa lasten suojaikäraja on 16 vuotta. Sitä nuoremmat ovat erityisessä suojelussa seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Tietyissä tapauksissa suojaikäraja on 18 vuotta.

Länsimaissa lapsivaimot kavahduttavat. Khodr ei reaktioita hätkähdä. Hän sanoo, että lapsiin sekaantuminen on islamilaisissa maissa jopa kuolemanrangaistuksella rangaistava teko, avioliiton ulkopuolella.

- Se on eurooppalaisten ongelma, ei meidän. Islamilaisessa maissa alaikäisiin sekaantumisia ei tapahdu niin kuin muualla maailmassa, Khodr sanoo.

Hänen mukaansa avioliitoissa vain hyvin harvoin vaimo on alle 18-vuotias.

Pedofiliasta ei puhuta
Muslimimaailmassa lapsiin sekaantumisesta ei juuri jaeta tuomioita oikeudessa eikä siitä keskustella julkisuudessa, Akar arvioi.

- En tunne yhtään tapausta, jossa asia olisi ollut esillä. En sano, etteikö pedofiliaa tapahtuisi, mutta ehkä siltä suljetaan silmät. Seksuaalisuus on rajattu naimisissa olevien miehen ja naisen heteroseksuaaliseen avioliittoon, Akar sanoo.

Lapsiavioliitot ovat Akarin mukaan äärimmäisen ongelmallinen asia islamilaisissa maissa, joissa moni tulkitsee uskonnon pyhiä kirjoja sananmukaisesti.

- Sitä on ihan turha kieltää. Kysymys on siitä, miten pitkälle uskonnollinen johtaja käyttää omaa järkeään ja missä mielessä papukaijana toistaa asioita.

Avioliitto: Murrosikäinen voi olla kypsä liittoon

Suomessa vain 18 vuotta täyttänyt voi solmia avioliiton. Erikoisluvalla oikeuden voi saada nuorempikin henkilö.

Useimmissa islamilaisissa valtioissa ikäraja on määritelty suunnilleen samaksi, mutta uskonnon periaatteena on, että nainen voi avioitua sukukypsäksi tultuaan.

Muslimimaissa nuoren avioliittokelpoisuuden voi tarkastaa asiaan vihkiytynyt tuomari, joka katsoo, että tyttö on kasvanut tarpeeksi ja on psyykkisesti valmis avioliittoon.

Koraani antaa miehelle mahdollisuuden pitää neljää vaimoa, jos hän voi elättää heidät. Enemmistö avioliitoista on silti yksiavioisia.

Toni Viljanmaa

Aamulehti, Helsinki

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/14-vuotiaan-suomessa-vihkinyt-imaami-13-vuotta-hyva-avioitumisika/138298

Jahas, eipä kauan mennyt ennen kuin tästä tuli islaminhaukkumisketju. Taas yleistetään vähän turhankin rankasti...

Ei varmaan kenenkään mielestä täällä ole ok että 13-vuotiaita vihitään avioliittoon, mutta ei kai se joka ainoan muslimin vika ole? Ihan samalla lailla kuin ei ole jokaisen kristityn vika että esim. se jossain Etelä-Amerikan maassa sukulaismiehen raiskauksesta raskaaksi tullut tyttö julistettiin kirkonkiroukseen, mutta raiskaaja on edelleen tervetullut kirkkoon, kunhan muistaa käydä ripittäytymässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Raitalankakäärme:

Sehän olikin varmasti aloittajan tarkoituskin. Yleistys, ah mitä mahdollisuuksia. :whistle:
 
Raitalankakäärme

Mä en ainakaan ole yleistänyt mielipidettäni kaikkiin muslimeihin ja tiedän heistä ja uskonnostaan kuitenkin melko paljon. Totuus on kuitenkin se, että mitä syvemmin uskova muslimi on, niin sitä "pahempi" hän länsimaalaisten silmissä on (esim. kivittämiset, alaikäiset vaimot, vaimon alistaminen, tyttöjen ympärileikkaukset, vääräuskoisten huono kohtelu jne.).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Alkuperäinen kirjoittaja Raitalankakäärme:
Jahas, eipä kauan mennyt ennen kuin tästä tuli islaminhaukkumisketju. Taas yleistetään vähän turhankin rankasti...

Ei varmaan kenenkään mielestä täällä ole ok että 13-vuotiaita vihitään avioliittoon, mutta ei kai se joka ainoan muslimin vika ole? Ihan samalla lailla kuin ei ole jokaisen kristityn vika että esim. se jossain Etelä-Amerikan maassa sukulaismiehen raiskauksesta raskaaksi tullut tyttö julistettiin kirkonkiroukseen, mutta raiskaaja on edelleen tervetullut kirkkoon, kunhan muistaa käydä ripittäytymässä.

Sehän olikin varmasti aloittajan tarkoituskin. Yleistys, ah mitä mahdollisuuksia. :whistle:

Miksi te ette voi kommentoida tuota uutista tai vaikka pohtia miksi Islamissa tämä on yleistä ja on nyt rantautunut Suomeenkin?

Miksi ihmeessä aina pitää provosoitua?
 
Mitä ihmettä sinä voit tietää minun tarkoituksista?
 
Se olisi harmi, kun asia on kuitenkin tärkeä ja siitä pitäisikin keskutella. Mutta asiallisesti. Ruotsissahan tämä asia oli esillä paljonkin muutama vuosi sitten, kun viranomaiset olivat ihan rutiininomaisesti antaneet luvan naittaa 15-vuotiaita maahanmuuttajatyttöjä (15 v. on siis Ruotsissa suojaikäräja).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Alkuperäinen kirjoittaja Raitalankakäärme:
Jahas, eipä kauan mennyt ennen kuin tästä tuli islaminhaukkumisketju. Taas yleistetään vähän turhankin rankasti...

Ei varmaan kenenkään mielestä täällä ole ok että 13-vuotiaita vihitään avioliittoon, mutta ei kai se joka ainoan muslimin vika ole? Ihan samalla lailla kuin ei ole jokaisen kristityn vika että esim. se jossain Etelä-Amerikan maassa sukulaismiehen raiskauksesta raskaaksi tullut tyttö julistettiin kirkonkiroukseen, mutta raiskaaja on edelleen tervetullut kirkkoon, kunhan muistaa käydä ripittäytymässä.

Sehän olikin varmasti aloittajan tarkoituskin. Yleistys, ah mitä mahdollisuuksia. :whistle:

Miksi te ette voi kommentoida tuota uutista tai vaikka pohtia miksi Islamissa tämä on yleistä ja on nyt rantautunut Suomeenkin?

Miksi ihmeessä aina pitää provosoitua?
Phoebs, luepas se oma viestisi ihan ajatuksella uudelleen. Kommentoitko itse tuota uutista, vai yrititkö provosoida? :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:

Niin. =)
 
Etkö parempaan vastaukseen pystynyt?
 
En yritä provosoida, sanoin mielipiteeni niin suoraan kun se on mahdollista sanoa. Mä olen kyllästynyt suomalaisten hyssyttelyyn ja ikuiseen ymmärtämiseen ja kumarteluun ja siihen, että leimataan asiasta puhuva ties miksi ja hänelle naureskellaan unohtaen kokonaan se mistä pitäisi puhua.

Voi jeesus. Tähänkin ketjuun tulee varmaan vielä monta viestiä jossa Islamia puolustetaan ties miten hienoin rikkaus-sanankääntein. Kuinka moni teistä antaisi tämän tapahtua omalle lapselleen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Besserwisser:
Islamissa ja sen kannattajissa on paljon mätää ja nuo lapsiavioliitot ovat yksi osa sitä (mun mielestäni) sairasta kokonaisuutta. Vaan mitäpä näille voi? :snotty:

Islamin mukaan murrosiän alussa (eli kun kuukautiset alkavat) lapsesta tulee aikuinen. Eli monet länsimaisin silmin lapsiavioliitot eivät ole islamin mukaan lapsiavioliittoja. Tosin niitäkin on, esimerkiksi profeetta Muhammed aloitti seksielämän yhden vaimonsa kanssa, kun tämä oli 11-vuotias eikä edes sukukypsä :o .
 
Alkuperäinen kirjoittaja pieras:

Kirjoitinkin tuonne ylemmäs jo, että: "Totuus on kuitenkin se, että mitä syvemmin uskova muslimi on, niin sitä "pahempi" hän länsimaalaisten silmissä on (esim. kivittämiset, alaikäiset vaimot, vaimon alistaminen, tyttöjen ympärileikkaukset, vääräuskoisten huono kohtelu jne.)".

Kulttuurillisten ja uskonnollisten erojen takia he (jotkut, eivät siis kaikki) eivät pidä tekosiaan pahoina tai edes moraalittomina, mutta näin ateistin silmin katsottuna jotkin osat heidän uskonnostaan ja elämäntavoistaan ovat vähintäänkin kyseenalaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
En yritä provosoida, sanoin mielipiteeni niin suoraan kun se on mahdollista sanoa. Mä olen kyllästynyt suomalaisten hyssyttelyyn ja ikuiseen ymmärtämiseen ja kumarteluun ja siihen, että leimataan asiasta puhuva ties miksi ja hänelle naureskellaan unohtaen kokonaan se mistä pitäisi puhua.

Voi jeesus. Tähänkin ketjuun tulee varmaan vielä monta viestiä jossa Islamia puolustetaan ties miten hienoin rikkaus-sanankääntein. Kuinka moni teistä antaisi tämän tapahtua omalle lapselleen?

Minusta se kuulostaa kovasti provolta. Anteeksi, mutta minä koen asian niin, että ihminen joka esittää asiansa tyyliin "asia X on maamme syöpäkasvain", ei ole oikein vakavastiotettava tapaus. Asiansa kun voi ilmaista suoraan, mutta silti asiallisesti, vihaa lietsomatta puoleen tai toiseen. Kuka täällä on hyssyttelyä ja kumartelua vaatinut? Asiallista keskustelua sen sijaan kaivattaisiin. Ja se olisi juuri sellaista, että ei aleta haukkumaan koko uskontoa muutaman mätämunan takia... se kun nimittäin sitten pakottaa muut puolustamaan uskontoa, ja sitten koko ketju onkin yhtä jankkaamista siitä onko islam hyvä vai paha, eikä asiallinen keskustelu itse ongelmasta onnistu.

Ymmärrystä sen sijaan kyllä peräänkuulutan. Eikä jonkin asian ymmärtäminen tarkoita sitä että sen hyväksyy! Kun ymmärrämme mistä joku ajattelutapa johtuu (esim. tämä 13-vuotiaiden naittaminen), niin voimme paremmin ottaa sen huomioon esim. siinä vaiheessa kun tällä asialle pitäisi ihan konkreettisesti tehdä jotain. Tarvitaanko teinitytöille turvakoteja? Pitääkö sosiaalihuollon, kouluterveydenhuollon ja vaikkapa ihan koulujen pitää erityisesti silmällä murrosikäisiä muslimityttöjä siltä varalta että heidät pakotetaan johonkin mitä he eivät halua? Jne...

Enpä muuten usko että kukaan täällä, oli asenne islamiin mikä tahansa, lähtee puolustamaan 13-vuotiaiden avioliittoja. Suomen lakikin tuon jo kieltää, ihan sama mitä tuo artikkelissa haastateltu imaami sanoo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Besserwisser:
Islamissa ja sen kannattajissa on paljon mätää ja nuo lapsiavioliitot ovat yksi osa sitä (mun mielestäni) sairasta kokonaisuutta. Vaan mitäpä näille voi? :snotty:

Islamin mukaan murrosiän alussa (eli kun kuukautiset alkavat) lapsesta tulee aikuinen. Eli monet länsimaisin silmin lapsiavioliitot eivät ole islamin mukaan lapsiavioliittoja. Tosin niitäkin on, esimerkiksi profeetta Muhammed aloitti seksielämän yhden vaimonsa kanssa, kun tämä oli 11-vuotias eikä edes sukukypsä :o .

Varoppas vaan ettet joudu uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan käräjille.

http://www.halla-aho.com/scripta/syytteesta_lyhyesti.html
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Voi jeesus. Tähänkin ketjuun tulee varmaan vielä monta viestiä jossa Islamia puolustetaan ties miten hienoin rikkaus-sanankääntein. Kuinka moni teistä antaisi tämän tapahtua omalle lapselleen?

Varmaan niitä puolusteluja tulee sitä varten, että jotkut kritisoivat koko uskontoa ja uskovaisia, kun puhe on yhdestä hirveydestä.

Tosin sitä on turha kieltää, että Muhammed oli pedofiili.
 
Eli mitä ymmärsin jutusta lyhykäisyydessään: Suomessa on annettu erikoislupa viime vuosikymmennellä 14v ja 20v avioliittoon, mutta mitään merintää tästä luvasta ei ole olemassa (liitto ei ole lainvoimainen?).
Suomessa periaatteessa 16v voisi mennä naimisiin tuon suojaiän mukaan, mutta sitä varten pitää anoa erityislupa.
Kyseinen imaami toimii Suomen lakien puitteissa, vaikka mielipiteissä paistaa läpi että hyvinkin nuoret tytöt ovat hänen mielestään valmiita avioliittoon jos maan laki niin sallii.Islamissa pitää olla jonkinmoinen liitto jotta voi asua yhdessä (onhan se Suomessakin avoliitto jos seurusteleva pariskunta, ikään katsomatta, muuttaa saman katon alle).

Itse en ymmärrä lapsiavioliittoja. Ei kyllä ole mitään käsitystä (varsinkaan faktaa) että hyvin nuorena avioon vihityt (esim juurikin 13v vaikkapa) joutuisi panemaan avioliiton täytäntöön makuukammarinkin puolella.
ja taas toisaalta, kuten Raitalankakäärme totesi, tälläkin palstalla, missä valtaosa palstailijoista on ihan perus Suomalaisia naisia, pitää täysin hyväksyttävänä 13v:n ja 20v:n seurustelua, jopa sänkyyn menemistäkin. Usein asia kuitataan sanomalla "kyllä ne sinne sänkyyn menee vaikka kuinka yrittäis estää". Mitä eroa loppupeleissä onkaan länsimaisella tavalla aloittaa seksielämä hyvinkin nuorena (varsinkin tytöt) parhaassa tapauksessa viinaspäissään ventovieraan kanssa pusikossa ja islamilaisella tavalla vihkiä nuori henkilö avioon johon todennäköisesti seksikin kuuluu osana?
 
Alkuperäinen kirjoittaja kookosta:
Mitä eroa loppupeleissä onkaan länsimaisella tavalla aloittaa seksielämä hyvinkin nuorena (varsinkin tytöt) parhaassa tapauksessa viinaspäissään ventovieraan kanssa pusikossa ja islamilaisella tavalla vihkiä nuori henkilö avioon johon todennäköisesti seksikin kuuluu osana?

Sitä eroa, että ensimmäisessä tapauksessa tyttö on vapaaehtoisesti mukana, eikä sitoudu mihinkään (ellei käy vahinkoa) ja toisessa tapauksessa lapsi on pakotettu lopun ikää kestävään suhteeseen miehen kanssa, jota hän ei usein edes etukäteen tunne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Voi jeesus. Tähänkin ketjuun tulee varmaan vielä monta viestiä jossa Islamia puolustetaan ties miten hienoin rikkaus-sanankääntein. Kuinka moni teistä antaisi tämän tapahtua omalle lapselleen?

Varmaan niitä puolusteluja tulee sitä varten, että jotkut kritisoivat koko uskontoa ja uskovaisia, kun puhe on yhdestä hirveydestä.

Tosin sitä on turha kieltää, että Muhammed oli pedofiili.

Ja siitä se sitten lähti, koko uskonto, eli Islam.
 
Yhteistyössä