D
dalar
Vieras
Alaikäinen tyttö yritettiin raiskata Ruotsin Borlängessä sijaitsevassa kylpylässä viime viikonloppuna. Poliisi on kertonut tapauksesta hyvin vähäsanaisesti.
14-vuotias tyttö joutui raiskausyrityksen kohteeksi Aqua Nova -kylpylässä Taalainmaan Borlängessä viime viikon sunnuntaina. Poliisi on tapauksesta hyvin vaitonainen eikä kerro tekijästä tuntomerkkejä. Poliisi on kuitenkin ilmoittanut etsivänsä tuntemattomaksi jäänyttä tekijää.
Voin vain vahvistaa, että tietosi pitävät paikkaansa. Tämä on arkaluontoinen asia enkä voi kertoa tapauksesta sen enempää, kertoi Lotta Ryberg Borlängen poliisin perheväkivaltayksiköstä Dalarnas Tidningar -medialle.
Vaikka tapauksen yksityiskohdat ovat epäselviä, niin todettavissa on, että maahanmuuttajat ahdistelevat usein ruotsalaisia kylpylöissä. Esimerkiksi helmikuussa 2011 ruotsalaisisä järjesti lapsilleen ja näiden ystäville juhlat Tukholman Husbybadetissa. Tapahtumapaikalla oli myös parisenkymmentä niin kutsuttua yksin saapuvaa pakolaislasta. Lastenjuhlat saivat surullisen lopun, kun pakolaislapset joukkoraiskasivat 11-vuotiaan tytön kylpylässä.
Niin ikään vuonna 2010 ruotsalaisnainen joutui pahoinpitelyn kohteeksi Malmön Aq-va-kul-kylpylässä, kun tämä pyysi maahanmuuttajista koostuvaa joukkiota rauhoittumaan. Kaksi vuotta myöhemmin 13-vuotias poika pahoinpideltiin raaasti samaisessa kylpylässä.
Vuonna 2013 taas uutisoimme, kuinka 18-vuotias afgaani ahdisteli ja uhkasi kuolemalla kahta 13-vuotiasta tyttöä Örnsköldsvikin Paradisbadetissa.
Lähteet: Nordfront.se, Dalarnas Tidninga
http://www.patriootti.com/14-vuotias-tytto-yritettiin-raiskata-ruotsalaisessa-kylpylassa/