15 vuoden ikäero

Haluaisin kuulla kokemuksianne/mielipiteitänne 15 vuoden ikäerosta. Voiko suhde toimia? Olen tavannut erittäin mielenkiintoisen miehen, johon haluaisin tutustua, mutta pelkään elämäntilanteidemme olevan liian erilaiset toimivaan suhteeseen. Ymmärrän, että jokainen suhde on erilainen, mutta haluaisin silti kuulla kokemuksia sekä puolesta että vastaan. Itse olen 21 vuotta ja kyseinen mies iältään 36.

 

Riippuu varmasti aika paljon siitä, että mitä suhteelta haluat. Jos sinä haluat esimerkiksi opiskella lisää, matkustella ja viettää aikaa kavereittesi kanssa, mutta jos mies haluaa perustaa perhettä, mennä naimisiin ja äkkiä tulla isäksi, niin suhde on aika toivottomalla pohjalla.

Eniten ihmetyttää, että miksi mies ei etsi ikäistään naista? Onko hänelle tärkeää naisessa nimenomaan nuori ikä, koska nuori nainen on seksikäs, rypytön ja hän saa miehen tuntemaan itsensä nuoreksi. Seksi on tärkeä osa suhdetta, mutta se ei ole suinkaan ainoa osa parisuhdetta. Tämä mies on ehtinyt olla aikuinen jo 18 vuotta, mutta sinä vasta 3 vuotta. Ero on valtava.

Jos mietit itseäni sinun ikäisenä, niin oli tosi kivaa lähteä 1-2 kaverini + heidän poikaystäviensä kanssa yhdessä mökille, festareille tai muuten vaan viettämään aikaa yhdessä. Jos poikaystäväsi on jo 36-v, niin hän ei mitenkään sovi siihen kuvioon, ellei hän sitten ole "mattinykäsmäinen" ikirenttu, joka ei koskaan viisastu tekemisistään ja on jäänyt ikuisesti 16-vuotiaan tasolle.

En itse myöskään haluaisi lapsilleni niin vanhaa isää, vaan haluaisin perustaa perheen itseni ikäisen miehen kanssa. 36-vuotta ei ole paha ikä, mutta siinä on se huono puoli, että kun sinä olet sen ikäinen, niin miehesi on jo 51-vuotias!!!

En väitä, etteikö suhde voi onnistua isosta ikäerosta huolimatta, mutta suhteeseen ei kannata rynnätä suinpäin. Sukulaistytölläni on aikalailla sinun kaltainen tilanne ja se tarkoittaa sitä, että hän toimii esimerkiksi äitipuolena lapselle, joka on vain muutamia vuosia häntä nuorempi. Lisäksi hän on muutenkin joutunut elämään "aikuisempaa" ja vastuullisempaa elämää kuin mitä hän ikänsä puolesta ehkä olisi muuten elänyt. Oma kantani on se, että hänen olisi kannattanut odotella ja etsiä parisuhdetta vähän pidempää eikä ns. ottaa ensimmäistä jotenkuten kelvollista, joka tuli näköpiiriin.

Hyvää on tietysti se, jos miehellä on raha-asiat kunnossa, vakituinen työ, omistusasunto jne. Jos esimerkiksi opiskelet, niin tilannehan on mitä mukavin.

 

Kiitos paljon vastauksestasi! Mahtavaa, että jaksoit vastata noin perusteellisesti ongelmaani. Sain paljon ajateltavaa

 

Minulla on kaksi ystäväpariskuntaa, joilla on iso ikäero. Toisessa mies on 20 vuotta vanhempi kuin nainen, toisessa nainen on 13 vuotta vanhempi kuin mies. Molemmat ovat aloittaneet seurustelun nuoremman osapuolen ollessa 19-vuotias ja molemmilla on nyt takaan lähes 20 vuotta yhteistä taivalta.

Tuota ihmettelen, että onko hitusen mielestä mökkeilystä pitävä "aikuinen" ikirenttu ;-) Minä olen n. 40-vuotias ja mieheni on n. 50-vuotias, me mökkeilemme säännöllisesti ja pidämme siitä kovasti. Viime kesänä kävimme yksillä festareillakin, kyllä sitä tällaiset "vanhuksetkin" voivat kuunnella musiikkia.

 

Minä fundeeraan asiaa niin että kunhan elämää on koettu, hyviä ja huonoja päiviä kumpainenkin, niin ikäero ei vaikuta sitä eikä tätä. Se taas edellyttää sitä että molemmilla on ikää hiukan enemmän kuin 20 vuotta. Harvoin parikymppinen on niin elämää kokenut kuin yli kolmekymppinen että asioista ajateltais samansuuntaisesti.

Kuitenkin on tärkeämpää että molemmat pystyvät ottamaan vastuunsa suhteesta, sen onnistumisesta ja toimimisesta. Ja persoonat kun ovat kuitenkin niin erilaisia.

 

Nimenomaan se elämäntilanteiden erilaisuus vaikuttaa paljon. Haluaako toinen enää lapsia/lisää lapsia/vasta myöhemmin tulevaisuudessa lapsia? Alkaako toisen ikä painamaan siinä vaiheessa, kun toinen haluaisi reissata ja matkustella. Kuinka vahvoja olette kohtaamaan ympäristön paineet? Niihin saattaa kannattaa varautua, jos läheisenne eivät ole kovin suotuisia ikäeroanne kohtaan :/ Ei sillä, että niistä pitäisi välittää, mutta sillä on kuitenkin huima ero, ovatko he iloisia puolestanne, vai suhtautuvat epäilevästi ikäeronne takia.

Ja tosiaan se, että mitä miehesi on mieltä ikäerostanne? Oletko ikäiseksi hyvin kypsä- ja elämää kokenut, mitä miehesi arvostaa? Vai voiko käydä niin, että muutaman vuoden päästä kummastelet, kun itse olet henkisesti kasvanut, mutta miehesi..ei?

Onko taloudellinen tilanteenne tasa-arvoinen? Sekään ei välttämättä ole iso juttu, mutta jos toisella on opiskelut edessä ja toinen vakituisessa ammatissa, voisi opiskelijatuloiselle olla ärsyttävää antaa toisen maksaa suurin osa yhteisistä kuluista (tai toisaalta, voisihan sitä hyödyntääkin...)

Paljon on mietittävää, mutta mielestäni suurin tekijä on juuri se elämäntilanteiden ja arvojen yhtenäisyys. Tsemppiä!

 

Haluaisin kuulla kokemuksianne/mielipiteitänne 15 vuoden ikäerosta. Voiko suhde toimia? Olen tavannut erittäin mielenkiintoisen miehen, johon haluaisin tutustua, mutta pelkään elämäntilanteidemme olevan liian erilaiset toimivaan suhteeseen. Ymmärrän, että jokainen suhde on erilainen, mutta haluaisin silti kuulla kokemuksia sekä puolesta että vastaan. Itse olen 21 vuotta ja kyseinen mies iältään 36.

Jos olisit lähempänä 30 v. niin olisitte enemmän samalla viivalla eli elettyä elämää kummallakin takana. Suhteenne jatkuessa voi alkaa harmittamaan toisen kokemukset ja se ettei itse ehtinyt juuri mitään aikuisille tarkoitettuja juttuja. Tällä tarkoitan matkoja, ihmissuhteita, arkielämää ja työkuvioita.

36 ei ole paljon, vielä, mutta haluatteko esim. lapsia yhdessä, se pitäisi päättää. Vanha isä ei ehkä ole kiva lapsen kannalta ja vielä kun miehet kuolee edelleen nuorempina. Sinun kaverisi bilettävät, miehen kaverit ehkä perheellisiä. Tässä on jo iso ero teidän kummankin kaveripiirissä.

Onko miehellä lapsia vai millainen menneisyys, sekin kannattaa ottaa huomioon koska kaikki vaikuttaa suhteeseenne sen jälkeen kun ensi huuma on mennyt ohi.

 

Haluaisin kuulla kokemuksianne/mielipiteitänne 15 vuoden ikäerosta. Voiko suhde toimia? Olen tavannut erittäin mielenkiintoisen miehen, johon haluaisin tutustua, mutta pelkään elämäntilanteidemme olevan liian erilaiset toimivaan suhteeseen. Ymmärrän, että jokainen suhde on erilainen, mutta haluaisin silti kuulla kokemuksia sekä puolesta että vastaan. Itse olen 21 vuotta ja kyseinen mies iältään 36.

Jos molemminpuolinen rakastuminen on olemassa, ei ikä ainakaan kaikille ole este. Esimerkiksi tätini alkoi kolmivitosena seurustelemaan noin parikymppisen miehen kanssa. He ovat edelleenkin naimisissa ja tätini on tällä hetkellä kuusikymppinen. Heidän yhteinen lapsensakin on jo aikuinen.

 

Tuota ihmettelen, että onko hitusen mielestä mökkeilystä pitävä "aikuinen" ikirenttu ;-) Minä olen n. 40-vuotias ja mieheni on n. 50-vuotias, me mökkeilemme säännöllisesti ja pidämme siitä kovasti. Viime kesänä kävimme yksillä festareillakin, kyllä sitä tällaiset "vanhuksetkin" voivat kuunnella musiikkia.

Täsmennystä kysymykseen: Jos siis tämä 21-vuotias nainen haluaa lähteä mökille tai festareille ikäistensä kavereiden kanssa, joilla on poikaystävät mukana, niin silloinhan se tarkoittaa sitä, että koko porukka on ehkä 20-22 -vuotiaita lukuunottamatta AP:n 36-vuotiasta miesystävää. Riittääkö 36-vuotiaalla miehellä yhteisiä mielenkiinnon aiheita n. 18 vuotta nuorempien miesten kanssa??? Mökkeily tai festareilla käynti sinänsä ei tarkoita sitä, ettäkö olisi ikiteini, vaan tarkoitin aiemmalla kirjoituksellani sitä, että toki jos on Matti Nykäsen tyylinen ihminen, jolle elämänsisältö tuntuu olevan juominen ja nuoret naiset, niin silloin varmasti 36-vuotiaskin tulee loistavasti toimeen aina, jos vaan juomaa on tarjolla.

 

Jos sinä 21-vuotias olet kypsä ikäiseksesi, niin se voi olla myös taakka. Silloin saatat huomaamattasikin olla aikuisempi, mitä olisit itsesi ikäisen miehen seurassa.

36-vuotiaita on todella erilaisia. Jotkut ovat jo keski-ikäistyneitä, kun taas toiset ovat yhä henkisesti nuoria. Joku harrastaa säännöllisesti liikuntaa, ei tupakoi, alkoholi ei ole ongelmana ja elämä on kaikin puolin mallillaan, kun taas joku toinen samanikäinen saattaa olla sellainen, että parisuhteet eivät kestä kahta vuotta pidempään, alko maistuu, paino tahtoo koko ajan olla nousujohteinen ja kavereiden seura on yhä edelleen tärkeämpi kuin oman naisen seura.

Kannattaa myös selvittää, että miksi tuon ikäinen on yhä sinkkuna ja miksi hänen parisuhteensa ovat epäonnistuneet. Minusta ei ole paha, jos esimerkiksi 36-vuotiaalla sinkulla on yksi pitkä parisuhde, joka on ajautunut eroon esimerkiksi siksi, että teinisuhteesta alkanut parisuhde on ajautunut osapuolten kasvun myötä erilleen. Sen sijaan, jos suhteet ovat 36-vuotiaalla pätkäsuhteita tai suhteet ovat olleet lähinnä seksisuhteita, niin siinä tapauksessa olisin todella varuillani.

 

Täsmennystä kysymykseen: Jos siis tämä 21-vuotias nainen haluaa lähteä mökille tai festareille ikäistensä kavereiden kanssa, joilla on poikaystävät mukana, niin silloinhan se tarkoittaa sitä, että koko porukka on ehkä 20-22 -vuotiaita lukuunottamatta AP:n 36-vuotiasta miesystävää. Riittääkö 36-vuotiaalla miehellä yhteisiä mielenkiinnon aiheita n. 18 vuotta nuorempien miesten kanssa??? Mökkeily tai festareilla käynti sinänsä ei tarkoita sitä, ettäkö olisi ikiteini, vaan tarkoitin aiemmalla kirjoituksellani sitä, että toki jos on Matti Nykäsen tyylinen ihminen, jolle elämänsisältö tuntuu olevan juominen ja nuoret naiset, niin silloin varmasti 36-vuotiaskin tulee loistavasti toimeen aina, jos vaan juomaa on tarjolla.

Ok, ymmärrän, mitä tarkoitat. Voisi kuitenkin ajatella, että jos ihmiset, joilla on 15 vuotta ikäeroa, kiinnostuvat toisistaan, toinen on luultavasti "vanha ikäisekseen" tai toinen "nuori ikäisekseen".

Esim. se ystäväpariskunta, jossa nainen on 13 vuotta miestään vanhempi, tuntuu nainen "henkisesti" heistä nuoremmalta, mies on sellainen konservatiivinen ja "vanhana syntynyt". Taas se pariskunta, jossa mies on 20 vuotta vanhempi, mies on sellainen pikkupoikamainen tapaus. Kummallakin näillä vanhemmalla osapuolella on avioliitto takananaan, naisella on lapsiakin, mutta miehellä ei ollut, paitsi nykyisensä kanssa.

Mutta muuten parikymppinen alkaa olla jo sen verran aikuinen, että eiköhän sellaisen kanssa pärjää illan tai pari. Itse olen siis nelikymppinen ja ystävä- ja tuttavapiiriini kuuluu 14 - 80 -vuotiaita Kaikkien kanssa keksii omanlaistaan tekemistä, eli en pitäisi satunnaista mökki- tai festarikeikkaa mitenkään ongelmana, vaikkei juominen olisikaan elämän pääsisältö - eihän sen tarvitse sitä olla niillä parikymppisilläkään.

 

Tuli tuosta festariesimerkistä mieleen, että jos naisella on tosiaan vielä kaikki festarit kokematta ja miehellä ne on koettu, voi tulla kitkaa. Yksi vaihtoehto on, että mies on vaikkapa mustasukkainen kun nainen käy festareilla kun siellä on sitten niitä nuoria miehiä ja irtosuhteita tarjolla (no, kelle on, kelle ei..). Naista voi ensin imarrella kun mies "huolehtii" mutta ehkä sitten kyllästyy tuollaiseen isälliseen holhoamiseen.

Toinen mikä tulee mieleen, että nainen voi ajatella, että haluaa nyt leikkiä kotia miehen kanssa eli viettää koti-iltoja ja sisustaa kotia yms. Siitäkin vaiheesta voi kasvaa ulos, eli kotileikkejä aikansa mutta jos menojalka vipattaa ja ei ole saanut sitä puolta toteuttaa, molemmat eivät ehkä halua pidemmän päälle samoja asioita.

Itse arvelen, että pitäisi olla ainakin joku elämäntapajuttu, joka yhdistää. Työ tai harrastus, jokin, jota kautta ymmärretään toista. Voihan tuo festareillakäyntikin olla sellainen juttu. Eivät kaikki lakkaa kuuntelemasta musiikkia 30-vuotiaana

Tunnen pariskunnan, jolla on ikäeroa 22 vuotta. Molemmilla oli lapsia kun tapasivat ja tiesivät, että haluavat viettää perhe-elämää. Ei siis ongelmaa kun halutaan samoja asioita. Perheellä on vielä yksi yhteinen harrastus perheen kesken.

 

kiitos paljon kaikille vastanneille! itseäni mietityttää juuri tämä ongelma, mistä monet kirjoittivatkin eli elämäntilanteiden ja arvojen erilaisuus. Olen tottunut olemaan itsenäinen ja aina valmiina lähtemään esim. erilaisille matkoille, joten aloilleen asettuminen ja perheen perustaminen eivät ole tällä hetkellä niitä asioita mitä haluan elämältäni. Saattaa olla, että näin suuri ikäero tässä iässä on vaan mahdoton omalla kohdallani. Kiitos kuitenkin vielä kaikille

 

Minulla ja avomiehelläni on ikäeroa 11 vuotta. Olen itse kolmekymppinen. Alussa ikäero ei haitannut, harrastukset ja samanlaiset arvot yhdistivät. Sittemmin ikäerosta on ollut vain haittaa, joka kulminoitui lopulta siihen, että "mies ei ole viiden vuoden seurustelun jälkeen valmis avioliittoon ja lapseen kanssani". Mies on itse eronnut ja hänen lapsensa asuu meillä. Minä olen naimaton ja lapseton. Tunnen itseni petetyksi. Mies lupasi kyllä muuta, mutta lopputuloksena en ole saanut mitään omaa. Hoidan eronneen miehen entisen liiton lasta ja haaveilen siitä, että saisin jotain, jota mies ei sittenkään ilmeisesti enää halua. Onhan hän jo päässyt kokemaan avioliiton ja saanut oman lapsen.

Kyyneleet nousee silmiin kun ajattelen kaikkea tätä. Tein suuren virheen rakastuessani ihmiseen, jonka elämäntilanne oli niin erilainen kuin omani. Ja jos joskus saisimme lapsen, olisi hänen isänsä pian 50-vuotias. Mieti tarkkaan, mitä teet.

 

no ei tollanen haittaa jossei anna haitata. olen 22v ja mies 36v, yhdessä on oltu 1,5v ja monet sanoo että sovitaan yhteen paremmin kun hyvin... se on ihan ihmisistä kiinni.
mitä voit menettää? siitä voi seurata vaikka kuinka paljon hyvää
äitini totesi heti että hyvä vaan kun en ole minkää parikymppisen nulikan kanssa.

 

Itse olen seurustellut kohta kaksi vuotta itseäni 15 vuotta vanhemman miehen kanssa. Ikää minulla siis on 24 vuotta ja miehellä 39. Meitä yhdistävät yhteinen ajatusmaailma ja harrastukset. Olemme myöskin opiskelleet samoilla kursseilla yliopistossa, vaikkakin mies juurikin tuon reilut kymmenen vuotta sitten. Silti on yhteistä puhuttavaa kouluajoista lähtien ja lapsuuskin on ollut kovin samanlaista. Sukupolvien välistä eroa en koe meillä olevan lainkaan.

Olen miettinyt paljonkin miksi tuntui luontevalta valita itseä vanhempi partneri. Olen päätynyt siihen, että suurin syy on se, että omat kaksi siskoani ovat saman ikäisiä, veli jopa pari vuotta vanhempi. Olen siis vanhemmilleni ns. "iltatähti". Kumppanini vanhemmat ja omat vanhempani ovatkin suunnilleen saman ikäisiä, päälle kuusikymppisiä. Harrastusporukoissakin tottui pitämään ihan nuoresta asti noita itseä 10-20 vuotta vanhempia samaan ikäryhmään kuuluvana.

Tällä hetkellä, eikä luultavasti vielä vuosiin ikäero ei ole tuntunut suhteessamme. Tulevaisuus, etenkin se kun mies alkaa joskus olla seitsemänkymmentä, saa minut välillä huolimaan. Minua on kuitenkin rohkaissut monen muun asian ohella se, että miesystäväni äiti on enemmän nelikymppisen kuin kuusikymppisen oloinen, eikä millään tavalla hidastunut tai ajasta jälkeen jäänyt, kuten eivät ole omatkaan vanhempani. Olenkin ajatellut että asioita, jotka ovat 30 vuoden päässä ei kannata nyt liikoja murehtia. Tuollaisessa ajassa ehtii tapahtua vaikka ja mitä.

Tutustumisestamme vielä: Olimme tunteneet melkein puolitoista vuotta ennen kuin aloimme seurustella, harrastukset ja yhteinen ystäväporukka yhdisti meitä heti alusta alkaen. On vaikea kuvitella, että toinen muuttuisi kovin äkkiä ihan eri ihmiseksi.