16-vuotias teinityttö löytyi kuolleena Keravan keskustasta – poliisi tutkii tappona

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Keravan murhaepäilty on tunnustanut surman - poliisi: uhrin sijainti kertoo tekotavasta
Perjantai 8.12.2017 klo 15.28

Keravan murhasta epäilty ei vastustanut vangitsemistaan.



(SOLMU SALMINEN)">
Murhaepäillyllä on runsaasti aiempaa rikoshistoriaa. Tapauksen tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärisen mukaan "voi sanoa", että epäilty on tunnustanut teon. (SOLMU SALMINEN)
  • Vantaan käräjäoikeus vangitsi kolmekymppisen miehen epäiltynä teinitytön murhasta itsenäisyyspäivänä.
  • Tutkinnanjohtajan mukaan rikos tapahtui todennäköisesti epäillyn asunnossa.
  • Tyttö oli ollut kuolleena arviolta jopa kuusi tuntia ennen löytymistään.
LUE MYÖS
Teinitytön murhasta epäilty vangittiin - saapui vangitsemisoikeudenkäyntiin pää painuksissa

Keravalaiset nuoret järkyttyivät 16-vuotiaan tytön taposta: ”Hän oli niin auttavainen”

Vantaan käräjäoikeus vangitsi perjantaina vuonna 1986 syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä 16-vuotiaan tytön murhasta.

Vangitsemista vaati poliisin puolesta tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen. Surman rikosnimike kiristyi tutkinnan edetessä taposta murhaksi.

Vainaja löytyi kerrostalon pihalta kello puoli kahdeksan aikaan aamulla itsenäisyyspäivänä. Hyvärisen mukaan hän oli ollut kuolleena tunteja.

Poliisi epäilee, että mies murhasi tytön aamuyöllä ennen kello kahta. Rikos tapahtui miehen yksityisasunnossa, ja tilanteessa oli käytetty päihteitä.

- En pysty avaamaan tekotapaa, koska esitutkinta on vielä kesken. On kuultava muita henkilöitä ja saatava sitä kautta vahvistuksia, Hyvärinen sanoo.

"Liittyvät tekotapaan"

Poliisi ei ota kantaa myöskään siihen, miten vainaja päätyi kerrostalon pihalle. Hyvärisen mukaan uhrin sijainti kertoo tutkinnan kannalta liiaksi siitä, millä tavalla surma on tehty.

Uhrin vartalossa oli poliisin mukaan näkyviä vammoja. Hyvärinen vaikenee myös niistä toistaiseksi.

- Ne liittyvät niin vahvasti tekotapaan.

Murhaepäillyllä on runsaasti aiempaa rikoshistoriaa. Hyvärisen mukaan hän on selvä pääepäilty.

- Meillä on aika tarkka kuva sen perusteella, mitä epäilty on kertonut. Se menee hyvin yhteen oman tutkinnan kanssa.

- Epäilty on kertonut oman näkemyksensä eikä vastustanut vangitsemista. Hän on ollut yhteistyökykyinen ja kertonut, että hänellä on osuus asiaan.

Onko mies tunnustanut henkirikoksen?

- Niin voi sanoa. Oman osuutensa on kertonut, Hyvärinen toteaa.

(SAMI KOSKI)">
16-vuotiaan tytön surma on järkyttänyt keravalaisia syvästi. Keravan keskustassa sijaitsevalle surmapaikalle on tuotu lukuisia kynttilöitä ja esimerkiksi suklaata. (SAMI KOSKI)
SOLMU SALMINEN
solmu.salminen@iltalehti.fi
 
Poliisi: Keravan 16-vuotiaan murhasta epäilty vei itse uhrin ruumiin kerrostalon pihalle
faa37777ec14430e8daf722443ca250b.jpg

(KUVA: Antti Hämäläinen/IS)
Julkaistu: 11.12. 16:08

Poliisin mukaan epäilty tekijä ja uhri tiesivät toisensa entuudestaan.
16-vuotiaan tytön ruumis löytyi itsenäisyyspäivän aamuna Keravan keskustasta kerrostalon pihalta.

Tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo Ilta-Sanomille, että jutussa on vain yksi pääepäilty.

– Tutkimukset etenevät, mutta mitään uutta ratkaisevaa tietoa ei ole tullut, Hyvärinen sanoo.

Hyvärisen mukaan pääepäilty on kuulusteluissa tunnustanut tekotavan. Epäiltyä kuullaan vielä uudelleen tänään maanantaina ja katsotaan, ilmeneekö jotain uutta.

– Tässä vaiheessa harvemmin tulee enää mitään suunnanmuutoksia tutkinnassa, Hyvärinen kertoo.

Vuonna 1986 syntynyt mies vangittiin perjantaina todennäköisin syin epäiltynä murhasta.

Rikosnimike muuttui esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella taposta murhaksi.

31-vuotiaalla pääepäillyllä on taustallaan erilaisia rikoksia.

– Poliisin tietojärjestelmän mukaan henkilölle on merkitty päihde- ja seksuaalirikoksia, mutta ei väkivaltarikoksia, Hyvärinen sanoo.

Poliisi selvitti myös muiden henkilöiden osuutta rikokseen. Tällä hetkellä Hyvärisen mukaan ei ole aiheellista epäillä, että muilla henkilöillä olisi osuutta tekoon. Muutamaa henkilöä kuultiin epäillyn asemassa asiaan liittyen.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan tyttö surmattiin epäillyn asunnossa. Poliisin näkemyksen mukaan epäilty on itse vienyt tytön ruumiin löytöpaikalle.

Hyvärinen kertoo myös, että tapauksen pääepäilty ja uhri tietävät toisensa, mutta poliisi ei ota kantaa siihen, kuinka kauan he ovat toisensa tietäneet. Hyvärisen mukaan tilanteessa on osuvampaa käyttää sanaa ”tietäminen” tuntemisen sijaan.

– Jos kadulla liikkuu nuorisoporukkaa, ne tietää toisensa, mutta ei varmasti tiedä sukunimiä, Hyvärinen sanoo.
 
Tätä se teettää kun suvakit eivät halua pitää rikollisia vankilassa...
Nojoo, mutta puolustelematta murhaajan tekoa mitenkäänpäin, niin kyllä tytölöäkin on osaa arpaa tässä tapahtuneessa. Jos kattoo videota illalta, miten tyttö rääväsuu käyttäytyi, niin huolia oli kyllä tiedossa. Ei tietenkään silti ketään murhaamaan ruveta, mutta kyllä nuoriso itsekin täytyy huolta itsestään pitää.. edes kaverit. Tässäkin tytön ois tarttenu päästä jotiin jo paljon aikasemmin. Se video ei ole mitään kivaa katsottavaa.
 
Nojoo, mutta puolustelematta murhaajan tekoa mitenkäänpäin, niin kyllä tytölöäkin on osaa arpaa tässä tapahtuneessa. Jos kattoo videota illalta, miten tyttö rääväsuu käyttäytyi, niin huolia oli kyllä tiedossa. Ei tietenkään silti ketään murhaamaan ruveta, mutta kyllä nuoriso itsekin täytyy huolta itsestään pitää.. edes kaverit. Tässäkin tytön ois tarttenu päästä jotiin jo paljon aikasemmin. Se video ei ole mitään kivaa katsottavaa.
Mikä ihmeen video?
 
Julkaistu 11.12.2017 20:29
Poliisi: Keravalla surmattu 16-vuotias ja murhasta epäilty mies olivat asunnossa kahden

Keravalla surmattu 16-vuotias tyttö ja tämän murhasta epäilty kolmikymppinen mies olivat kaksin miehen asunnolla ennen rikosta, kertoo poliisi.

Keravan keskustassa sijaitsevan kerrostalon edustalta löydettiin varhain itsenäisyyspäivän aamuna kuollut 16-vuotias tyttö. Poliisi epäilee, että tyttö oli surmattu aiemmin pääepäillyn asunnossa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen ei kommentoi, miten tytön ruumis on päätynyt asunnosta kadulle. Hän kuitenkin kertoo, miksi 16-vuotias oli ollut yksin kolmikymppisen miehen asunnolla.

– Sinne oli menty päihteitä nauttimaan.

Epäilty ja uhri tiesivät toisensa entuudestaan, mutta poliisi ei ole kertonut yksityiskohtia henkilöiden välisestä suhteesta. Hyvärisen mukaan mies ja 16-vuotias eivät kuitenkaan olleet läheisiä.

– Sanotaanko näin, että jos nuorisoporukkaa pyörii Keravan keskustassa, he kyllä tietävät toisensa etunimeltä.

Poliisi: Teko oli törkeä ja julma

16-vuotiaan kuolemaa tutkittiin ensin tappona, mutta rikosnimike on sittemmin vaihtunut murhaksi. Kolmikymppinen mies on tällä hetkellä vangittuna rikoksesta todennäköisin syin epäiltynä.

Rikosnimike vaihtui, kun epäilty kertoi tapahtuneesta poliisille kuulusteluissa. Hyvärisen mukaan päätökseen vaikuttivat teon törkeys ja julmuus.

Murhasta epäilty mies on tuomittu aiemmin muun muassa seksuaalirikoksista. Lisäksi häntä on syytetty huumausainerikoksista, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, rattijuopumuksista, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pakottamisesta sukupuoliyhteyteen.

Hyvärinen kommentoi aiemmin MTV Uutisille, ettei hän ole sulkenut pois sitä, etteikö nyt tutkittavana olevassa murhassa olisi näihin rikostyyppeihin liittyviä tekijöitä.

Poliisi ei tällä hetkellä kommentoi tapauksen yksityiskohtia tarkemmin. Hyvärisen mukaan tapauksen esitutkinta jatkuu kuulusteluilla ja tapaukseen liittyvien henkilöiden liikkeiden selvittelyllä.

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/ar...es-olivat-asunnossa-kahden/6692554#gs.vpo2XAc
 
Olen myös nähnyt tuon videon. Olinkin juuri tulossa linkittämään. Tarkoittikohan vieras tuota? Varmaan. Mutta aika kamalaa katsottavaa tuo on, näin itsekin teini-ikäisen äitinä. Voi pientä. Ja hyi kun ei edes kaverit pidä huolta!! Kaveria ei jätetä!
 
Teinitytön murhasta epäilty yhtyi alaikäisiin 2009-2011 - oikeus tuomitsi neljästä erillisestä seksuaalirikoksesta
Tiistai 12.12.2017 klo 15.27

Keravan henkirikoksesta epäilty 31-vuotias mies on aiemmin tuomittu ehdolliseen vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

  • Keravalaisen nuoren murhasta epäilty mies on tuomittu neljästä eri seksuaalirikoksesta.
  • Miehellä oli ollut suhde alaikäisen tytön kanssa. Uhreja oli lopulta toinenkin.
  • Mies joutui korvaamaan uhreilleen yhteensä 17 000 euroa.
(SAMI KOSKI)">
Poliisi tutkii epäiltyä murhaa Keravalla. Nuoret surivat vainajaa viime viikolla. (SAMI KOSKI)
Vantaan käräjäoikeus vangitsi viime perjantaina 31-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä 6. joulukuuta tehdystä murhasta.

Epäillyllä on toistuvia rattijuopumustuomioita ja lisäksi tuomio huumausainerikoksesta, kun poliisi löysi kotietsinnässä viisi kannabiskasvin taimea. Jo vuonna 2005 hän sai tuomion törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kun paiskautui ulos tieltä ajaessaan syyttäjän mukaan 210 kilometrin tuntinopeutta.

Lisäksi mies on kertaalleen syyllistynyt virkamiehen vastustamiseen.

Seksuaalirikosten nippu

Miehen raskain rikostuomio on syyskuulta 2012. Tuolloin Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi hänet toimialueella tehdyistä seksuaalirikoksista.

Miehen uhreina oli kaksi alaikäistä tyttöä. Toinen heistä oli tekojen alkamisaikaan 14-vuotias ja toinen 16-vuotias.

Mies todettiin syylliseksi jatkuvaan lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön yli vuoden ajan kestäneessä seurustelusuhteessa alaikäisen kanssa. Hän aloitti rikokset lokakuussa 2009, ja ne kestivät vuoden 2010 loppuun asti. Suhteessa oli lukuisia yhdyntäkertoja.

Lisäksi mies tuomittiin pakottamisesta sukupuoliyhteyteen. Rikos tapahtui lokakuussa 2009. Mies käytti tilanteessa väkivaltaa.

Kolmas rikostuomio tuli sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön mies syyllistyi vuonna 2011. Tuomittu oli toiseen uhriinsa sukupuoliyhteydessä, kun tämä oli avuttomassa tilassa humalan ja huonovointisuuden takia.

Tunnustanut surman

Mies joutui korvaamaan kärsimyksestä nuoremmalle tytölle 13 000 euroa ja vanhemmalle 4 000 euroa. Hänet tuomittiin tuolloin vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Miehen epäillään murhanneen keravalaisen 16-vuotiaan tytön asunnollaan itsenäisyyspäivänä. Vainaja löytyi seuraavana aamuna kerrostalon piha-alueelta.

Poliisin mukaan päihteillä oli oma osansa epäillyssä henkirikoksessa. Mies on alustavasti tunnustanut surman kuulusteluissa.

Poliisilla on tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärisen mukaan hyvä kuva tapahtuneesta, mutta esitutkinta on kesken. Syytteennoston määräpäivä on ensi maaliskuussa.

SOLMU SALMINEN
solmu.salminen@iltalehti.fi
 
Keravan murhaepäilty vei teinitytön kaksin surma-asuntoon - vainajaa kohdeltiin piittaamattomasti teon jälkeen
Tiistai 12.12.2017 klo 17.47

Keravan surmaaja ei välittänyt uhrinsa kohtalosta, kun oli surmannut tämän. Poliisin tiedon mukaan surma-asunnossa ei ollut teon aikaan muita ihmisiä.

  • Poliisin tietojen mukaan Keravan henkirikosta ei suoraan ollut tekemässä muita kuin vangittu epäilty.
  • Tutkinnanjohtaja kertoo, että tapauksessa on kuulusteltu myös muita epäiltyjä.
  • Vainaja löytyi avoimelta piha-alueelta sillensä jätettynä.
(SAMI KOSKI)">
Murhasta epäilty mies asui Keravan keskustassa kerrostalossa. (SAMI KOSKI)

LUE MYÖS
Teinitytön murhasta epäilty yhtyi alaikäisiin 2009-2011 - oikeus tuomitsi neljästä erillisestä seksuaalirikoksesta

Poliisin tutkintalinja on pysynyt samana Keravan henkirikostapauksessa.

Vangittua 31-vuotiasta miestä epäillään 16-vuotiaan tytön murhasta yksityisasunnossa Kauppakaarella sijaitsevassa kerrostalossa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen vahvistaa, että poliisin tiedon mukaan tekijä ja uhri olivat asunnossa kaksin, kun mies surmasi tämän. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV.

- Mitä ilmeisimmin uhri on ollut kuollut siinä vaiheessa, kun hän on päätynyt pihalle, Hyvärinen toteaa.

Poliisi ei ota vielä kantaa siihen, veikö tekijä uhrin itse ulos.

Tyttö löytyi piha-alueelta kuolleena puoli kahdeksan aikaan. Kuolinajaksi on arvioitu aamuyö.

Uhrin siirtänyt henkilö ei välittänyt, mihin hän tytön laski. Hyvärisen mukaan vainajalle ei ollut etsitty suojaisaa paikkaa, eikä häntä ollut pyritty piilottamaan.

- Hän oli pihamaalla. Häntä ei ollut mitenkään erityisesti peitelty.


Poliisi on kuulustellut muutamaa muuta henkilöä epäiltyinä osallisuudesta henkirikokseen. Hyvärinen ei ole vielä kirjannut pöytäkirjaan lopullista arviotaan heidän kytköksistään. Tutkinnanjohtaja painottaa, että poliisi kuulustelee joka tapauksessa kaikkia, joiden se epäilee liittyvän henkirikostapauksiin edes välillisesti.

- Meillä on edelleen yksi selkeä pääepäilty, joka on myöntänyt teon kuulustelussa.

Epäilty on vuonna 2012 tuomittu neljästä eri seksuaalirikoksesta. Hän oli ollut sukupuoliyhteydessä 14-vuotiaan ja 16-vuotiaan tytön kanssa vuosina 2009-2011. Hyvärinen ei toistaiseksi ota millään tavalla kantaa, onko epäilty syyllistynyt murhan lisäksi myös seksuaalirikokseen.

Epäillyllä on myös useampi tuomio rattijuopumuksesta ja huumausainerikostuomio. Epäilty on kertonut kuulustelussa olleensa tapahtuma-aikaan päihtynyt.

SOLMU SALMINEN
solmu.salminen@iltalehti.fi
 
16-vuotiaan keravalaistytön surman tunnustanut mies ei ole pystynyt selittämään tekoaan - ”On vain päässä napsahtanut”
Torstai 21.12.2017 klo 16.38

16-vuotias ja murhaepäilty eivät tunteneet toisiaan ennen surmayötä.

Vuonna 1986 syntynyt mies ei osaa sanoa, miksi tappoi 16-vuotiaan tytön asunnossaan Keravalla itsenäisyyspäivän aamuyöllä. Poliisikuulusteluissa hän ei ole osannut kertoa tarkempaa motiivia teolleen.

- Se mitä henkilö on itse kertonut, siitä rakentuu motiivi ja se viittaa siihen, että hänellä on vain päässä napsahtanut. Monta kertaa näissä henkirikoksissa niin käykin, että kukaan ei sellaista tahallisesti tee, mutta hommat menevät vähän niin kuin överiksi, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista.

Mies ja tyttö menivät edellisenä iltana nauttimaan päihteitä miehen asuntoon. Seuraavana aamuna sivullinen löysi tytön kuolleena talon pihasta.

- Jossain vaiheessa on henkirikos tapahtunut ja uhri on toimitettu pihalle tekijän toimesta. Mitä on tapahtunut ja mitä on tehty, ei huomioiden uhrin ikä tiedoteta sen enempää.

Ei täysin sekaisin

Poliisi odottaa vielä oikeuskemiallisia näytteitä oikeuslääketieteen laitokselta sekä erityisesti oikeuslääkärin lausuntoa. Vielä poliisi ei osaa sanoa onko asunnolla käytetty muuta kuin alkoholia. Ainakaan kaksikon vielä liikkuessa ulkona mies ei ollut poliisin mukaan "täysin sekaisin."

- Ainakin mitä valvontakameroista on nähty, niin ei voi vedota, että on ollut täysin sekaisin. Päihtynyt kuitenkin.

Kaksikolla ei tiettävästi ollut yhteistä historiaa.

- Ei voi sanoa, että tuntevat toisensa, mutta ovat samaa nuorisoporukkaa, josta ennalta tiesivät.

Uhrin vartalossa oli poliisin mukaan näkyviä vammoja. Murhaepäillyllä on runsaasti aiempaa rikoshistoriaa.

Vantaan käräjäoikeus vangitsi vuonna miehen todennäköisin syin epäiltynä 16-vuotiaan tytön murhasta. Syytteen nostamisen määräpäivä on maaliskuun alussa.

(SAMI KOSKI)">
Tapaus järkytti syvästi Keravalla. (SAMI KOSKI)

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712212200622239_u0.shtml
 

Yhteistyössä